"Antakaa lasten olla kurittomia" Maailmaani avartava ja mullistava kirjoitus!

["vieras"]

[QUOTE="noh";28075127]Ihan tuubasta, ei kannata lähteä kirjoittamaan jos ei tiedä edes faktoja. Esim. Supernannyn tekniikat on loistavia, lapselle kerrotaan säännöt, huonosta käytöksestä varoitetaan, jos ei usko niin lapsi joutuu jäähylle selityksen kera. Ja jäähyn jälkeenkin vielä keskustellaan asiasta miksi ja lopuksi lasta halataan. Tekniikkaan ei kuulu huutamista, sättimistä, vihamielisyyttä tai väkivaltaa. Siinä luodaan lapselle rajat hyvin johdonmukaisella ja selvällä tavalla.[/QUOTE]

Ainoa mikä minua tuossa nannyn tekniikassa vähän tökkii on se pakkohalaaminen. Mutta myönnän, että omat lapseni ovat jo isoja, enkä muista enää miten meillä näitä kiistoja ratkaistiin. Spontaani halaaminen on tietysti ok, mutta se pakollinen. Olen valmis ymmärtämään, jos joku tahtoo selittää tarkemmin, mikä sen funktio on.

 

["vieras"]

Minäpä luulen, että monen ärtymys kumpuaa siitä, että jollain tasolla tiedostaa toimivansa niin kuin Kaaro tässä kertoo. Mutta ei itse näe sitä, vaan ärsyyntyy epämääräisesti.

 

[Data]

On hyvä muistaa että supernannyn tullessa tarvitsan kriisin ratkaisua ja auttaja tulee ulkopuolelta. Supernanny ohjaa enemmän aikuisia, ei lapsia.

 

["noh"]

[QUOTE="vieras";28075136]Ainoa mikä minua tuossa nannyn tekniikassa vähän tökkii on se pakkohalaaminen. Mutta myönnän, että omat lapseni ovat jo isoja, enkä muista enää miten meillä näitä kiistoja ratkaistiin. Spontaani halaaminen on tietysti ok, mutta se pakollinen. Olen valmis ymmärtämään, jos joku tahtoo selittää tarkemmin, mikä sen funktio on.[/QUOTE]

olen käyttänyt tekniikkaa paljon töissäkin, enkä koe halaamista pakkona, vaan positiivisena asiana. En ole vielä tavannut lasta joka ei haluaisi halata, joskin heitäkin voi olla. Mutta meillä töissä pienet lapset (1-5 v), ovat innoissaan siitäkin että lupaan jokaiselle joka osallistuu siivoukseen ISON HALIN. Ihan pikkuiset myös käyttää halia anteeksi pyynnön tilalla, se on heille konkreettisempaa. Funktio siis lienee vaan osoittaa lapselle että hän on hyvä ja rakastettava, vaikka tekikin väärän teon ja joutui jäähypenkille.

 

["vieras"]

Mulla näissä kasvatuskeskusteluissa aina tökkii tietynlainen ehdottomuus. Siis, että vanhemman on toimittava AINA täysin samalla tavalla, täysin samalla kaavalla, mitään joustoa, virheen mahdollisuutta ei saa olla. Kuitenkin väittäisin, että se vanhempi joka kiistää etteikö koskaan olisi hermostuneena/väsyneenä/kiireisenä tiuskinut lapselle tai jättänyt selityksen antamatta/kuulematta, valehtelee. Tai jos ei valehtele, niin elää kireää, suorituskeskeistä elämää jossa jatkuvasti oma toiminta on tarkkailun alle.
Tietenkin pitää olla johdonmukaisuutta kasvatuksesta. Totta kai lapsen pitää tietää mitää seurauksia teoista voi olla. Ilman muuta lasta pitää kasvattaa ja eiköhän jokainen meistä tiedä, ja pyrikin, siihen että kasvattaa "oikein". Mutta kyllä ne virheet on sallittuja myös aikuisille. Täydellinen vanhempi joka ei koskaan tee virheitä, ei koskaan näytä tunteitaan aidosti, ei koskaan spontaanisti reagoi, on lapselle oikeesti vaarallinen malli. Sekin on lapselle tärkeä oppi, että vanhempikin saattaa joskus "hermostua" (älkää pliis nyt vetäkö tätä keskustelua siihen et joopajoo pahoinpidellään jne, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan), se on SALLITTUA, vanhempi osaa myös pyytää anteeksi, vanhempi osaa myös selittää että olin väsynyt/nälkäinen/kiireinen mitä lie, ja lapsi oppii sitten sitäkin kautta miten toimitaan kun hermo pettää.
Kukaan meistä ei ole täydellinen. Ei kukaan. Vaikka 99 kertaa sadasta onnistuu kasvattajana loistavasti ja jaksaa selittää rauhallisesti lapselle, antaa lapsen kertoa oman version, johdonmukaisesti opettaa tuota kuuluisaa moraalia ja syyseuraussuhteita, niin eiköhän se 1 kerta sadasta kun vanhempi tokaisee "Nyt pyydät anteeksi ja sillä selvä" ole ihan ok. Ja sekin voi olla lapselle tervettä itsetuntoa kehittävä kokemus. Koska sitähän tämä elämä, hetkissä elämistä ja virheiden sallimista, niistä oppimista, halusta toimia oikein ja olla parempi ihminen mutta samalla ymmärtää oman inhimillisyytemme.

 

[kasvatus]

Kasvatus on yksi vaikeimmista asioista. Mitä enemmän kokemusta on kertynyt, sitä vähemmän ehdoton minusta on tullut. Ennakkoasenne vaikuttaa lapsen käytökseen, jos ajattelee, että lapsi nyt mokaa ja käyttäytyy ihan älyttömästi kaupassa, hän todennäköisesti toteuttaa ennustuksesi. Useimmat lapset ovat ilmapuntareita, kuulevat äänen kireyden ja käskyjen sävyn, kiireen tunnun jne. Lapsi ei ymmärrä mitä kiire on, se on vain jotain minkä vuoksi aikuiset ovat kireitä ja lyhytsanaisia. Ahdistus ja negatiivisuus ruokkii lapsen käytöksen negatiivisia piirteitä. Otetaan positiivisempi ja rennompi asenne, lapsella on hyvä mieli, kun vanhempi on hyvällä tuulella. Jos joku asia menee pieleen, ei se kaada maailmaa, vaan porskutetaan eteenpäin eikä kanneta kaunaa. Ei kuitenkaan oleteta, että lapsi käyttäytyy kypsemmin kuin ikävuodet osoittavat, uhmaikäinen harjoittelee tahtomista ja vasta opettelee hallitsemaan tunteita ja tunneilmaisua. Uhmakohtaukseen oikea vastaus on rauhallinen suhtautuminen ja myöhemmin syli, lapsi oppii etteivät suuret tunteet ole pelottavia ja hallitsevia eivätkä saa vanhempia raivon partaalle, vaan niitä voi hallita.
Vanhemmat eivät ole erehtymättömiä, eikä tarvitsekaan olla, ja joskus oma ahdistus, kiire, stressi jne. saavat reagoimaan epäkypsästi, liian ankarasti, vaativasti tms. Omaan suhtautumistapaan vaikuttaa kuitenkin ymmärrys siitä miksi lapsi reagoi kuten reagoi, inhimillinen suhtautuminen lapsen kehitysvaiheisiin ja sen ymmärtäminen, ettei lapsi ole tahallaan vaikea ja hankala. Joidenkin lasten temperamentti on vaativampi ja haastavampi kuin toisten, mutta niinhän meistä aikuisistakin on moneen junaan. Toiset ovat iloisia ja pirteitä ja hyvällä mielellä lähdössä aamuisin töihin ja toisista on tuskaista herätä ja koko ajatus on vastenmielinen, pitää pakottaa itsensä nousemaan sängystä ja niin edelleen. Jos pikkulapsi saa kokemuksen siitä, että hänet on hyväksytty ja häntä rakastetaan tunteineen kaikkineen ei varmasti olla väärällä tiellä.

 

["vieras"]

[QUOTE="noh";28075172]olen käyttänyt tekniikkaa paljon töissäkin, enkä koe halaamista pakkona, vaan positiivisena asiana. En ole vielä tavannut lasta joka ei haluaisi halata, joskin heitäkin voi olla. Mutta meillä töissä pienet lapset (1-5 v), ovat innoissaan siitäkin että lupaan jokaiselle joka osallistuu siivoukseen ISON HALIN. Ihan pikkuiset myös käyttää halia anteeksi pyynnön tilalla, se on heille konkreettisempaa. Funktio siis lienee vaan osoittaa lapselle että hän on hyvä ja rakastettava, vaikka tekikin väärän teon ja joutui jäähypenkille.[/QUOTE]

Järkeenkäypää.

 

["vieras"]

Njaa, mun siis varmaan pitää aloittaa tuon meidän 3v:n kasvatus vasta sitten kun hän kykenee kunnolla keskustelemaan asioista ja kertomaan huolistaan...? Ja nyt kävi eilen paha moka 5v:n kanssa kun ilkeästi karjaisin lapselle, joka roikkui ja väänsi auton sivupeiliä. Olisi pitänyt keskustella...Noh, oppia ikä kaikki. Ehkäpä menen nyt keskustelemaan ja kysymään 1-vuotiaaltamme, miksi hän aamulla heitteli legoja vessanpyttyyn. Hänen kanssaan osaankin nyt olla rakentava kasvattaja.

 

[Tallu -]

Rangaistukset eivät auta pikkulapsia - Pääkirjoitukset - Pääkirjoitus - Helsingin Sanomat

Tässä on asiaa! Syrjäytymistä aiheutetaan syrjäyttämisellä, eli tuolla jäähypenkillä ja porukasta eristämisellä. Nämä keinothan ovat hyvin usein varhaiskasvatuksessa käytössä, vaan enpä itsekään ole osannut ajatella niillä olevan tuollaisia vaikutuksia. Keskustelua, neuvottelua ja ohjaamista, sitähän lapsi tarvitsee selvitäkseen elämästä.

Kaaron kirjoitusta voisin kommentoida niin, että tottakai hyvää käytöstä pitää vahvistaa, eikä huonoa saa suvaita... jokainen meistä on joskus kuriton, mutta siltikin hänelle pitää antaa se viesti, että hän on tärkeä ja tarpeellinen, hyväksytty omana itsenään, mutta hänen tekonsa tällä kertaa ei ollut. Hyvän käytöksen vahvistamisen lisäksi pitää myös keskustella, neuvotella ja ohjata.

Kaaron vinkki kuiskata kiukkuavan lapsen korvaan hänen olevan hyvä tyyppi on mielestäni hyvä, koska siinä vaiheessa lapsen kiukku hyvin todennäköisesti laantuu Vähän samaa taktiikkaa olen omilleni käyttänyt ja toimivaksi todennut.

 

["mies"]

[QUOTE="huoh";28074891]Ihan asiaahan setä siellä kirjoitti. Oikein hyvä kolumni oli Ei vaan sopi kaikkien jäähypenkkinatsiäitien pirtaan [/QUOTE]

Hänellä oli tärkeä sanoma siitä, että lasta ei pidä ehdollistaa muiden miellyttäjäksi ehdollistamalla lapseen tunnettua rakkautta (rakastan/tykkään sinusta JOS...), koska se heikentää lapsen omaa tahtoa ja herättää lapsessa epäilyä siitä, että häntä ei rakasteta ehdoitta ja käytöksestä jne. riippumatta. Tää on aika yleinen ongelma esim. nuorilla naisilla ja vaikeasti käsiteltävissä. Suomessa on minusta liian paljon naisia, jotka joko menevät miehen tahdon mukaan TAI alkavat täysillä "protestoida" miehiä vastaan eli esim. muuttuvat miesmäisiksi. Tasapaino asiassa on tosi tärkeää yksilön kannalta.

Toisaalta on syytä pitää mielessä, että uhmaiässä eli 4-6 v lasta TÄYTYY rajoittaa ihan siksi että hän oppii, ettei aina saa mitä haluaa ja että halulla on yhteiskunnallisia rajoja. Tämä on myös tärkeää myöhemmän elämän kannalta. ihannetilanteessa kasvattaja muistaa molemmat maailmat. Omalla kohdallani on näin, tosin myöhemmin elämässä olen huomannut, miten harvinaista niin hyvä kasvatus on kuin saamani.

 

["hmmm"]

Miten kun ongelmahan on kouluissa ja päiväkodeissa opettajien mukaan se, että nytkään ne joilla on kotona kuri, ja kasvatus, eivät saa ollenkaan huomiota vaan menevät sinä sivussa aina, päivästä toiseen, kun koulussa jo nyt keskustellaan ja annetaan näille itsekkäille rettelöitsijöille (lähes aina poikia) tehtäviä joissa saa puhua, liikkua, keskustellaan näiden kanssa, jotka vaativat sen että heille pitää olla koko ajan huomiota tai eivät anna muidenkaan tehdä mitään, eli meluavat niin paljon tai menevät ainakin yläkoulussa jo jopa penkomaan opettajan tavaroita, kaappia, laittavat kännykästään yhtääkkiä musiikit täysillle, tai pornoelokuvat, jne

Itse en muuten ole koskaan kuulut että kukaan olisi puhunut omalleen noin kuten tuossa kirjoituksessa.

siitä pyyteettömästä rakkaudesta olen samaa mieltä, mutta ei kai se ola mahdollliusta jos ihminen itse on vajaa ja tullut rakastetuksi vain jos täyttää ehdot. tytöillä tämä on vaatinut kiltteyttä ja tottelua, eli oikeastaan tuo kirjoitus pätee vain tyttöihin, koska poikien rettelöinnistä suomessa ollaan ylpeitä, mitä enemmän ottaa äänitilan ja tilan hallintaansa, sitä tyytyväisemmät vanhemmat ja sitä suositumpi kaveri.

 

[aivan eri mieltä]

Luulen että Kaaro on vain laiska pitämään kuria ja siksi puolustelee tekemättä jättämisiään. Lapsi kokee suurta turvattomuutta kun rajoja ei vedetä. Lapsi ei kasva "vapaaksi" ja hienoksi sieluksi jos saa terrorisoida vaan narsistiseksi paskiaikseksi jota on vaikea sietää parisuhteessa koska tämä " on aina oikeassa" ja toisen "omaa ei tarvitse kunnioittaa."

Katsokaa vaikka ympärillellenne itä-hkissä.

 

[-minä]

Tämä kolumni lyhyesti: kuunnelkaa lapsianne, muistakaa kehua, keskittykää positiivisiin asioihin.

Minusta se on ihan hyvin ajateltu.

Olen ihan samaa mieltä, että ajatus on hyvä.

Mutta olen myös ap:n kanssa samaa mieltä. Elämä ei ole niin mustavalkoista. Ajatukset ja käytäntö ei aina ihan kohtaa. Yksi iso syy on se, että lapset eivät aina tee niin kuin tietävät asioiden pitävän tehdä. Esim. he voivat lyödä, vaikka aisia on käyty läpi kymmeniä kertoja. Onko siitä keskustelusta välttämättä hyötyä, kun se käydään sadannen kerran läpi ja kymmenennen kerran samana päivänä? Eikö olisi jo aika sanoa, ettei mitään selityksiä, teit väärin ja pyydät anteeksi?
Toinen mikä on, niin ei me vanhemmatkaan aina olla jaksavia. Onko meidän pakko aina jaksaa se uhmiksen tai isomman kiukunpuuska? Emmekö voi välillä vain käskeä omaan huoneeseensa / tai jäähypenkille huutamaan? Itselläni ainakaan ei hermot joka kerta sitä kestä. En mä voi sille mitään, etten kestä sitä huutoa, en ole enään hyvä vanhempi silloin, kun hermot menevät... Olenko poikkeava vai käykö joillekin muillekin niin, että pakko on välillä pistää lapsi kauemmaksi huutamaan, jotta jaksaa olla taas se ihana rakastettava vanhempi?

 

[Onaha]

Pakkohan sitä on kieltää ja käskeä, koska tässä maailmassa on muitakin ihmisiä kuin ne omat lapset. Hiemanko olisi kurjaa lapsen lähellä eläville muille lapsille esim. päiväkodissa, sisarukset kotona, koulussa luokkakaverit, jos joku lapsi mäiskisi muita ja hänelle vaan kuiskittaisiin, että "sä oot hyvä tyyppi".

Tossa oli mun mielestä hyvääkin. Toi, että lapsille pitää selittää asioita ja antaa oman moraalin kehittyä jne. Mut pakko niitä sääntöjä on olla lapsilla ja aikuisilla, ei muuten tulis mistään mitään jos kunkin miten kenenkin kehittyneen moraalin mukaan täällä eleltäis ja se ois ihan ok.

 

["Neith"]

millä tavoin kurinpito ja jäähylle laitto pois sulkee sen ehdottoman rakkauden ja sen että lapselle ihan joka päivvä sanotaan että sitä rakastetaan, ja rakastetaan vaikka se pönttöilisikin..
meillä tulee rankkua asioista jotka ovat kiellettyjä ja niitä tehdään silti, rankkua tulee myös jos ei totella kauniisti pyytämällä mutta ikinä milloinkaan ei lapsen ole tarvinnut epäillä ettenkö rakastaisi ja lapselle kyllä selitetään asiat sitten kun tilanne on rauhoittunut, mutta eihän se nyt voi toimia niin että lapsi tahallisesti satuttaa/rikkoo/sotkee ja sitten vaan halailua rankun sijaan ja juttelua ja positiivista vahvistamista.. kun ei se elämä vain toimi niin oikeasti

 

["lastenhoitaja"]

Lapset eivät ole niin fiksuja, että ymmärtäisivät pelkkiä selityksiä ja diipadaapaa. He osaavat käyttää hyväkseen aikuisen löperyyttä.

On tärkeää, että lapsi huomaa olevansa hyväksytty rankaisemisesta huolimatta. Ilman rankaisua tulee sellaisia lapsia, joita me ammattilaisetkaan emme jaksaisi kasvattaa.

 

[-minä]

[QUOTE="lastenhoitaja";28075515]Lapset eivät ole niin fiksuja, että ymmärtäisivät pelkkiä selityksiä ja diipadaapaa. He osaavat käyttää hyväkseen aikuisen löperyyttä.

On tärkeää, että lapsi huomaa olevansa hyväksytty rankaisemisesta huolimatta. Ilman rankaisua tulee sellaisia lapsia, joita me ammattilaisetkaan emme jaksaisi kasvattaa.[/QUOTE]

Monesti me aikuisetkaan emme usko selityksiä vaan opimme monesti kantapään kautta. Osaksi konkretisoimalla lastemme typeryydet rangaistuksilla, estämme lapsiamme kokeilemaan niitä asioita niiden omien kantapäiden kautta. Esim. lyömisestä parempi rangaistus on jäähy, kuin se, että joku päivä kaverin naamaa korjaillaan lääkärissä.

 

[-minä]

Mietin vain esim. tilannetta, jolloin poikani oli eskari-ikäinen. Hän sai leikkiä kavereidensa kanssa kerrostalomme pihalla, mutta kavereiden houkutus karata pihamaalta oli suurempi, kuin vanhempien puheet siitä, miksi niin ei saanut tehdä. Poika oli näin ollen useasti kotiarestissa. Jos rangasituksia ei saa antaa, niin mitä meidän olisi pitänyt tehdä?

 

[tiiru]

Olipa taas harvinaisen huvittava teksti.
Tulee mieleen, että hekilö on ollut leikkipuistossa ja nähnyt jonkun äidin ehkä huonoimmalla hetkellään, väsyneenä ja ärsyyntyneenä lapsen kiukutteluun. Sitten keksinyt, että haa kirjoitan kahdesta lauseesta venytetyn, toooosi pohdiskelevan kirjoituksen.

Jotenkin ihan kopio näistä lukuisista nykyvanhemmuus pitäisi olla tätä ja tätä -kirjoitusmerestä.

Ehkä jopa hiukan huolestuttavaa kun tällaisia jaellaan, koska eniten tuntuvat intona jakelevan todella pienten lasten vanhemmat tai jopa lapsettomat, toivon ettei näillä sitten tule kovana pettymyksenä, kun ei ehkä jaksakaan tulevaisuudessa toimia ihan niin hienosti kun voisi kuvitella.

Syyllisyyskortti on helppo heittää kun joku kritisoi tekstiä, ehkäpä tekstissä kuitenkin ON jotain vähän liiankin mustavalkoista? Olisiko mahdollista? Mulle ei tuo mitään syyllisyydentunteita, koska olen ajat sitten hyväksynyt itseni virheineni, voin hyvinkin myöntää olleeni useitakin kertoja se äiti, joka on vain räyhännyt lopettamaan selittämättä juurtajaksaen mikä lapsen toiminnassa oli väärää ja mikä oikeaa. En jaksa kokea mitään suurta syyllisyyttä normaaleista asioista - siitä että olen ihminen.

Mitä tulee supernannyyn, en ole huomannut hänen kehottavan vanhempia äksyilemään lapsia lopettamaan kiellolla joka vastaa huutoa koiralle. Viimeisessä jaksossa jonka olen itse katsonut, hän nimenomaan kiinnitti huomiota siihen, että vanhemmat vain huusivat "EI!!!" selittämättä asiaa mitenkään.

Jäähypenkki on hyvä ratkaisu, mutta monesti sen kuvitellaan olevan penkki johon raahataan rääkyvä lapsi ja sitten kun lapsi on väsynyt yksinäiseen itkuunsa, tiuskastaan "nyt olet istunut rangaistukssi, voit poistua" ja siihen se sitten jää? No ei se nyt noin mene.
Se voi olla rutiininomainen paikka johon mennään joko ensiksi rauhoittumaan ja sitten juttelemaan TAI juttelemaan vain asiasta.
Lapsesta riippuen.

Enemmän mä kehottaisin hyväksymään ne virheensä, antamaan itselleen anteeksi kuten myös lapselta anteeksi jos on toiminut väärin. On ihan normaalia näyttää joskus niitäkin tunteita lapselle, kunhan malliesimerkkinä näyttää, kuinka sitten toimii kun on itsekin tehnyt väärin.

Nykyajan kirous on tuo anteeksiantamattomuus ja muiden syyllistäminen, koska moni aivan turhaan sitten syyllistyykin tuollaisesta.

 

["Mariska"]

Kirjoittajahan ei tuossa ollenkaan arvotellut Super Nannya, joka oikeasti toimii hienosti lasten kanssa, vaan sitä miten monet vanhemmat arjessa soveltavat myös näitä super nannyn metodeja eli ihan väärin...

Tykkäsin kirjoituksesta ja jaoin facebookissa. Lasten kasvattaminen on tärkeää, mutta lapsia ei pitäisi yrittää kouluttaa kuin koiria. Lapset pitää opettaa ajattelemaan omilla aivoillaan eikä vaan noudattamaan sääntöjä. Säännöistä voidaan keskustella, niitä voi kyseenalaistaa ja vanhemman tehtävä on ne selittää ja perustella.

Tietenkin lapsia joutuu kieltämään ja rajoittamaan, mutta ei saisi kieltää lasta näyttämästä myös niitä kielteisiä tunteita...

 

[leijona76]

[QUOTE="vieras";28075136]Ainoa mikä minua tuossa nannyn tekniikassa vähän tökkii on se pakkohalaaminen. Mutta myönnän, että omat lapseni ovat jo isoja, enkä muista enää miten meillä näitä kiistoja ratkaistiin. Spontaani halaaminen on tietysti ok, mutta se pakollinen. Olen valmis ymmärtämään, jos joku tahtoo selittää tarkemmin, mikä sen funktio on.[/QUOTE]

En minä pakota halaamaan jäähyn päälle. Haluaa sen tehdä kun asia on selvitetty ja anteeksi pyydetty. Ikäänkuin sellanen "olet silti rakas ja matka jatkuu tätä muistelematta". En minä nannyssa näe pakkohalaamista. ei se oo sellanen käskevä sävy että nyt pitää.

 

[Tallu -]

Mietin vain esim. tilannetta, jolloin poikani oli eskari-ikäinen. Hän sai leikkiä kavereidensa kanssa kerrostalomme pihalla, mutta kavereiden houkutus karata pihamaalta oli suurempi, kuin vanhempien puheet siitä, miksi niin ei saanut tehdä. Poika oli näin ollen useasti kotiarestissa. Jos rangasituksia ei saa antaa, niin mitä meidän olisi pitänyt tehdä?

Eihän siinä lopulta auttaneet nuo arestitkaan? Eli turhaa rankaisua, kuten mullakin lapsuudessani, kun karkasin naapuriin, sain piiskaa, ja karkasin siitä huolimatta. Ehkä uhallani, mutta sinne vain mentiin.

Tavoitteena on, että poika pysyy pihalla. Miten tämä tavoite saavutetaan? Ei niin, että rangaistaan pihalta poistumisesta, vaan niin, että pihalla oleminen tehdään tarpeeksi houkuttelevaksi ja palkitsevaksi. Millä keinoin poikaa autetaan ymmärtämään pihalla pysymisen tärkeys? Mä olen näissä tilanteissa käyttänyt mielikuvaharjoituksia omien lasteni kanssa, eli yhdessä pohditaan tilanne, että kaverit ovat karkaamassa pihalta - miltä pojasta silloin tuntuu, mitä hän ajattelee, miten tilanteen kokee? Luodaan pojalle uusi ajatus yhdessä siitä, mitä sillä hetkellä on parempi ajatella ja miten toimia. Kun poika sitten kerran välttää kiusauksen lähteä kavereiden kanssa, niin sitten saa osakseen paljon kehuja ja ylistystä, kuten myös ylpeyttä ja itseluottamusta sen suhteen, että osasi toimia oikein. Tässä on suuri merkitys myös luottamuksella, eli kun vanhempi luottaa lapseensa, niin lapsi haluaa olla luottamuksen arvoinen.

 

[-minä]

Tiirulta hyvä teksti. Harva meistä kasvattaa lapsiamme tiuskimalla, mutta me vanhemmatkin olemme vain ihmisiä ja emme kaikkivoipia aina. Joskus mekin teemme väärin. Ja tosiaan lapsen on hyvä nähdä sekin puoli, ettei vanhemmatkaa ole täydellisiä vaan mekin teemme josus virheitä.

 

["vieras"]

ei se oo sellanen käskevä sävy että nyt pitää.

Okei, minusta se näyttää usein vähän enemmän pakolta, mutta onhan se tilannekin eri kuin yksityisessä tilanteessa, niissä on kuvausryhmä paikalla ja nanny neuvoo vieressä

 

[leijona76]

Mietin vain esim. tilannetta, jolloin poikani oli eskari-ikäinen. Hän sai leikkiä kavereidensa kanssa kerrostalomme pihalla, mutta kavereiden houkutus karata pihamaalta oli suurempi, kuin vanhempien puheet siitä, miksi niin ei saanut tehdä. Poika oli näin ollen useasti kotiarestissa. Jos rangasituksia ei saa antaa, niin mitä meidän olisi pitänyt tehdä?

Joissain asioissa vaan ei voi olla seuraamuksitta jollei tottele. Meillä tehosi se takasin paluu eli pihalle ei hetkeen ollu asiaa yksin. Joko pysy rajoissa tai menetti oikeuden olla pihalla yksin. Minusta rangaistus ei sulje pois asian käsittelyä minkä olette tehneetkin.