Iholla- sarjan Sanni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vl
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vl

Vieras
vähän olen vilkuillut tuota iholla-sarjaa, nimenomaan Sannin osuuksia. Ärsyttää siinä se, että hän kertoo että lestadiolaiset menee suviseuroihin esittelemään itseään, perhettään, vaatteitaan, autoa, vaunua ym. Kun asia yleisesti ei ole ees noin. Tosi monella ei ole ns. mitä esitellä. Kamppeet on tavallista h&m, lindexiä ym. Ehkä halutaan parempaa päälle mutta syynä ei ole se että halutaan esitellä kuin hienoja vaatteita meillä on vara ostaa jne. Esim meillä on 10v vanha halpis tila-auto ja yli 20v vanha vaunu. Eli ei esittelykelpoista kamaa.
Toinen juttu joka ärsyttää, on se, että aina kun on ongelmia, syyksi otetaan suurperhe. Jos on huono itsetunto niin voivoi, kun niitä lapsia oli kymmenen niin mikä muukaan kuin huono itsetunto voi tulla. No hah! Siihenhän vaikuttaa mm. vanhempien kasvatustyyli ja se ei ole riippuvainen lapsimäärästä. Kasvatuksen lopputulos voisi olla sama vaikka lapsia olisi ollut vaan kaks.
 
Itse olen kiinnittänyt entisenä lestadiolaisen siihen huomiota että valittaa tosi paljon tuosta kun on itse lähtenyt kyseisestä seurakunnasta ja tekee ongelmia asoista joista ei tarvisi tehdä. Itse ajattelen että siinä joko on tai ei ja nykyiset ongelmat silloin kun niitä on ei johdu kyseisestä uskonnosta. Mun mielestä miettii liikaa ja tekee itse niitä ongelmia.
 
Suviseuroihin en voi ottaa kantaa kun en ole käynyt, mutta onhan se fakta että jos lapsia on kymmenen, ei yhdelle riitä niin paljon huomiota kuin jos lapsia on kaksi.
 
Seuraan myös Sannia tuossa sarjassa. Olen entinen vl. Meitä on ollut kymmenen lasta ja olen käynyt suviseuroissa...

Mitä noita sisarusten varusteluja suviseuroihin olen seurannut, niin kyllä sinne laitetaan parasta päälle ja näytille. Eipä tuo mua haittaa, eikä häiritse, mutta kun otit sen puheeksi, niin näinhän se on. Ja Sanni sanoi siitä,että vaikka ois satanut koko kesän vettä, niin suviseuroissa pitää silti olla ruskettunut. Sekin on totta. Sinne mennään esille. Niin minäkin menin.
 
meitä on 9 lasta ja kukaan ei ole ilman huomiota jäänyt. Lapsuusaikana tehtiin paljon yhdessä koko perheenä, käytiin lenkillä, paistettiin makkaraa nuotiolla, käytiin marjassa, istuttiin iltaa ja laulettiin ja jokainen sai kertoa omia asioitaan samalla, leivottiin yhdessä jne. Itse en koe jääneeni huomiosta paitsi, vanhemmista se riippuu ja kasvatuksesta.
 
En mä kyllä ole huomannut tätä mitä sanoit "hän kertoo että lestadiolaiset menee suviseuroihin esittelemään itseään, perhettään, vaatteitaan, autoa, vaunua ym." ja katson tuota sarjaa, tosin eilen en kerennyt katsomaan.
 
[QUOTE="vieras";28036540]Suviseuroihin en voi ottaa kantaa kun en ole käynyt, mutta onhan se fakta että jos lapsia on kymmenen, ei yhdelle riitä niin paljon huomiota kuin jos lapsia on kaksi.[/QUOTE]

Ajan jakaminen jokaiselle voi olla yksi pahimmista ongelmista tietenkin suurperheessä. Mutta onhan perheissä en lähtis suoraa syyttämään perheen suuruutta omien ongelmien aiheuttajiksi. En toki tunne Sannin perhettä, enkä tiedä siis taustoja. Voihan taustalla olla vanhempien totaaliuupumusta(suuren perheen vuoksi) tai jotain muuta. kaikki ei kuitenkaan osaa kasvattaa lasta niin, että lapsesta tulisi itseensä luottava ja itseä arvostava. Jos vanhempi on saanut itse sellaisen kasvatuksen niin helposti toistaa itsekin samat virheet. toisaalta kahden lapsen vanhempien työ ja harrastukset voi viedä aikaa niin paljon, ettei lapsille sitä juuri jää. Isojen perheiden äidit ovat usein kotiäitejä jolloin päivässä on enemmän tunteja jakaa sitä aikaa.
 
[QUOTE="aasd";28036578]En mä kyllä ole huomannut tätä mitä sanoit "hän kertoo että lestadiolaiset menee suviseuroihin esittelemään itseään, perhettään, vaatteitaan, autoa, vaunua ym." ja katson tuota sarjaa, tosin eilen en kerennyt katsomaan.[/QUOTE]

siinä kohdassa sanoi niin kun oli lähdössä ja mietti mitä laittaisi päälle. Mielestäni ei jäänyt tulkinan varaa.
 
[QUOTE="vieras";28036568]Seuraan myös Sannia tuossa sarjassa. Olen entinen vl. Meitä on ollut kymmenen lasta ja olen käynyt suviseuroissa...

Mitä noita sisarusten varusteluja suviseuroihin olen seurannut, niin kyllä sinne laitetaan parasta päälle ja näytille. Eipä tuo mua haittaa, eikä häiritse, mutta kun otit sen puheeksi, niin näinhän se on. Ja Sanni sanoi siitä,että vaikka ois satanut koko kesän vettä, niin suviseuroissa pitää silti olla ruskettunut. Sekin on totta. Sinne mennään esille. Niin minäkin menin.[/QUOTE]

Mistä tiedät, että haluavat esitellä? Niin ehkä laitetaan parasta päälle ja halutaan laittaa hyvät vaatteet mieluummin kuin huonot arkivaatteet. tietenkin, koska seuroihin ym yleensä laitetaan parempaa päälle. En tietenkään voi sisaruksiesi puolesta vastata mutta omasta puolestani voin. Sitä en voi kieltää, etteikö jotkut esittelisi(niinkuin sinä ja Sanni olette tehneet) mutta se ei todellakaan ole seurojen tarkoitus. Ehkä se on kuitenkin meitä niin lähellä, ylpeilläsiitä mihin meillä on varaa, unohtaen että kaikki on lahjaa ja lahjan antaja voi ottaa lahjansa poiskin.
 
:D Olen elänyt 28 vuotta siinä yhteisössä. Suku, perhe, ystävät yms on sieltä.

Tiedän, tunnen, koen, mietin, näen... kuten sinäkin. Tämä on minun elämän, minun kokemus, minun näkemys, minun tunne.

Tuo ylläolevan kappaleen sisältö on sellainen, jota lestadiolainen ei käsitä. Että joku muukin ajattelee, tiedostaa, tuntee. Että joku muukin elää ihan tavallisen hyvin. Joku muukin tajuaa kuolevansa jne...

Sen verran olen pikkuteltta-alueella himmaillut minäkin, että tiedän, mitä siellä ajatellaan. En tarkoita mitään rumaa, vaan yleensä ajatuksia, ilmiöitä, onnellisuudentunnetta, kaipuuta, kipua ja suurta iloa.

Vaatteet on aatteet ja niillä voi näyttää paljon itsestään muille. Pikkasen avata arvojaan, valintojaan ja elämäntapaa. On ne tärkeät, myös lestadiolaiselle. Sitä on vain tosi vaikea myöntää.
 
Kyllä kieltämättä itsestäkin tuntuu että sinne mennään esittämään ja näyttämään, lapset viimosen päälle puettu, rattaissa viimesen päälle me&i:n peitot ym viikattu suoraan ym ym ym ym. Puhumattakaan aikusten vaatteista.
JA itsekin olen tosiaan vl nuori ollut ja tosiasiahan se on että sinne mennään toisia nuoria tapaamaan ja yhdessä aikaa viettämään. Ja se suunnittelu mitä päälle laittaa, ei oo mikään ihan sama mitä siellä päällä on.
mitä tuosta loukkaantumaan jos sen joku joskus ääneen sanoo, tottahan se on.
Mut sinänsä mun mielestä ymmärrettävääkin, miksipä siellä ei parhaimpaansa näyttäs.
 
[QUOTE="vieras";28036658]:D Olen elänyt 28 vuotta siinä yhteisössä. Suku, perhe, ystävät yms on sieltä.

Tiedän, tunnen, koen, mietin, näen... kuten sinäkin. Tämä on minun elämän, minun kokemus, minun näkemys, minun tunne.

Tuo ylläolevan kappaleen sisältö on sellainen, jota lestadiolainen ei käsitä. Että joku muukin ajattelee, tiedostaa, tuntee. Että joku muukin elää ihan tavallisen hyvin. Joku muukin tajuaa kuolevansa jne...

Sen verran olen pikkuteltta-alueella himmaillut minäkin, että tiedän, mitä siellä ajatellaan. En tarkoita mitään rumaa, vaan yleensä ajatuksia, ilmiöitä, onnellisuudentunnetta, kaipuuta, kipua ja suurta iloa.

Vaatteet on aatteet ja niillä voi näyttää paljon itsestään muille. Pikkasen avata arvojaan, valintojaan ja elämäntapaa. On ne tärkeät, myös lestadiolaiselle. Sitä on vain tosi vaikea myöntää.[/QUOTE]

Ne sinun tulkinnat voi mennä metsään. Tai olla oikeita. ärsyttää se että tehdään omia päätelmiä toisten käyttäytymisestä ja esitetään ne ainoana oikeana totuutena. Todellakin tajuan että muutkin voi elää tavallisen hyvin. Paljon paremmin kuin minä itse, tiedän sen.
 
Ainoana oikeana totuutena....... Voi heh. Mutta en mää taistele sun kans. Olen muutaman kylmän sodan teikäläisten kanssa ottanut sen johtamatta muuhun ku kovaan meteliin. Että rauha kanssanne vain.
 
Kyllä kieltämättä itsestäkin tuntuu että sinne mennään esittämään ja näyttämään, lapset viimosen päälle puettu, rattaissa viimesen päälle me&i:n peitot ym viikattu suoraan ym ym ym ym. Puhumattakaan aikusten vaatteista.
JA itsekin olen tosiaan vl nuori ollut ja tosiasiahan se on että sinne mennään toisia nuoria tapaamaan ja yhdessä aikaa viettämään. Ja se suunnittelu mitä päälle laittaa, ei oo mikään ihan sama mitä siellä päällä on.
mitä tuosta loukkaantumaan jos sen joku joskus ääneen sanoo, tottahan se on.
Mut sinänsä mun mielestä ymmärrettävääkin, miksipä siellä ei parhaimpaansa näyttäs.

No joo, ehkä otin liikaa itseeni. Jos jotkut menee esittäytymään ja heillä on hirveä pulma, mistälöytää riittävän hienot vaatteet, niin sitten menevät. Jos itsekin ovat sitä mieltä, että sinne mennään esittäytymään, niinhän enhän sitä voi kieltää. Tuossa vaan ärsyttää se, että siitä saa sen kuvan, että KAIKKI menee ja se on yksi suviseurojen päätarkoitus. Ärsyttää se, että vl:sta levitetään niin paljoa väärää tietoa. Itse en mene ja tosi monet muutkaan eivät mene. Ehkä tästä on turha enempää jauhaa.
 
Yhteistyössä