no tällästä anoppia ei voi olla muilla :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Anoppi kysyi etukäteen mitä ruoka haluat laittaa ja teki sen perheellesi valmiiksi,koska halusi yllättää, että ap pääsee kokkailussa vähemmällä! Anoppi varmaan tarkoitti, ettei tiennyt ap:n juuri SILLÄ HETKELLÄ olevan tekemässä ruokaa, ajatteli siis ehtivänsä tuoda valmiin ruan ensin, ennekuin ruoanlaittoa on aloitettu.

Miksi niin negatiivisia tulkintoja??

näinpäs
 
Joillekin ihmisille sillä on väliä, miten heitä kohdellaan.

Kaikille ihmisille sillä on väliä miten kohdellaan. Mutta normaali ihminen myös arvioi toisen normaaliutta tai epänormaaliutta, ja sovittaa reaktiotaan sen mukaan. Jos haluaa nokkapokkasille anopin kanssa jolla on vaikeuksia hyväksyä osaansa ja mielenterveydessäkin jotain vikaa, toki kannattaa odottaa häneltä äidillistä käytöstä.
 
[QUOTE="vieras";28026569]Anoppi kysy multa ns ohimennen perjantaina,että mitäs ruokaa meinasin laskiaisena tehdä ja millainen päivän ohjelma on. No kerroin et teen pullat ja varmaan laitan lohen uuniin. Käydään mäenlaskussa,ei ihmeitä. En siis pyytänyt heitä meille. No tänään 11 aikaan ovikello soi ja anoppi oli siellä,kädessä uunivuoka,jossa ylläri ylläri oli uunilohta kermakastikkeessa. Olin juuri tekemässä pullia ja oma loheni oli merisuolassa,odottamassa uuniin pääsyä.
Anoppi oli ihan,että hups...hän halusi yllättää meidät ja ei tiennyt olenko tekemässä ruokaa?! siis juuri pe,siitä oli puhetta mitä ruokaa teen.
voi elämä! Miksi se teki noin????[/QUOTE]

Mistä tällaisia miniöitä sikiää? Siis tuliko mieleesi laisinkaan sana "kiitollisuus"?
 
[QUOTE="hups";28027910]Kaikille ihmisille sillä on väliä miten kohdellaan. Mutta normaali ihminen myös arvioi toisen normaaliutta tai epänormaaliutta, ja sovittaa reaktiotaan sen mukaan. Jos haluaa nokkapokkasille anopin kanssa jolla on vaikeuksia hyväksyä osaansa ja mielenterveydessäkin jotain vikaa, toki kannattaa odottaa häneltä äidillistä käytöstä.[/QUOTE]

Kuka odottaa anopiltaan äidillistä käytöstä itseään kohtaan? Toivottavasti ei kukaan. Ja toivotaan, että ap:n anopin tarkoitus oli pelkästään hyvä. Itse tulkitsin tilanteen omaani heijastaen, mutta en puhu siitä täällä kyllä enää enempää.
 
Ei ole helppoa olla anoppi... mulla sujuu kyllä miniäntekeleeni kanssa ihan hyvin. Tosin se on vain mun mielipiteeni, miniän voi olla eri, mutta näin olen ymmärtänyt...

Oman anoppini kanssa olen todella hyvissä väleissä, mutta on hetkiä, jolloin en häntä ymmärrä - eikä ole tarkoituskaan. Eikä kai hänkään minua :D Autan tarvittaessa, kuten hänkin minua. Arvostan häntä ihmisenä, anoppina ja mummina hyvin paljon. Hänessä on paljon viisautta, mutta myös omista näkemyksistäni poikkeavia kantoja, mutta en anna niiden haitata.

Ikäero, erilaiset tavat ja tottumukset aiheuttavat usein skismaa varsinkin anopin ja miniän välille, koska se suhde on elämän vaikeimpia ihmissuhteita. Ei ole kovin pitkää yhteistä historiaa eikä tunteita toista kohtaan, ainakaan tutustumisen alussa. Miniä on vieläpä anopille nainen, joka "saa" hänen poikansa. Itse ajattelen miniän olevan poikani valinta, eikä mikään "syöjätär, joka vie poikani".

Laajaa ymmärtämystä toivon meidän naisten välille, eikä kovin tiukkoja oletuksia :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja en tajua teitä;28027523:
Voi vittu teidän kanssanne. Nyyh nyyh phoebsi ja blue kun teillä on niiiiin kauheat anopit että pitää ihan netissä avautua kuinka kauheaa se on. Voi vitsit kun astuisitte vielä lego-palan päälle tai pullan pinta kärähtäisi uunissa niin jopas poru syntyisi

Joillekin ei riitä eikä kelpaa mikään. Vika ei silloin yleensä ole siinä toisessa ihmisessä. Jos joku vituttaa niin siitä kyllä voi ihan sanoakin eikä marttyyroida jossain mammapalstalla.

Itse näkisin tuon ap:n jutun haluna auttaa tai yllättää. Tai ehkä muisti väärin että hänen piti tehdä se ruoka? Kauhean negatiivisa ruikuttajia palsta pullollaan. Jos tarkoitti vittuiluna niin MITÄ VÄLIÄ? Syö hyvällä halulla ja lakkaa olemasta niin herkkähipiäinen.

Nyyh nyyh. Juu, eihän täällä tietysti saa keskustella omista negatiivisista kokemuksista, asiallisesti, ilman että joku tulee huutelemaan. Vika on aina siinä valittajassa, joko niin että ei ymmärrä että toinen tarkoittaa vaan hyvää tai sitten ainakin niin että itsehän olet nainut sen hakkaavan miehen tms.

MITÄ VÄLIÄ jos täällä joskus keskustellaan asiallisesti, vaikka sitten negatiivisesta asiasta? Miksi siitäkin pitää koittaa tehdä riita tulemalla väliin huutelemaan?
 
kuulostaa jotenkin omituiselta tapaukselta.
mutta minä olen aina tyytyväinen jos joku on tehnyt mulle ruokaa, tai tulee meille hyvän ruoan kanssa, joten tuon omituisuuden hyväksyisin kyllä.

valitettavasti harvemmin kukaan tulee, anoppi ehkä halpismakkarapaketin kera.
 
Nyyh nyyh. Juu, eihän täällä tietysti saa keskustella omista negatiivisista kokemuksista, asiallisesti, ilman että joku tulee huutelemaan. Vika on aina siinä valittajassa, joko niin että ei ymmärrä että toinen tarkoittaa vaan hyvää tai sitten ainakin niin että itsehän olet nainut sen hakkaavan miehen tms.

MITÄ VÄLIÄ jos täällä joskus keskustellaan asiallisesti, vaikka sitten negatiivisesta asiasta? Miksi siitäkin pitää koittaa tehdä riita tulemalla väliin huutelemaan?


Lues omat tekstisi

Snif snif ja yhyy.

Kasvattakaa selkärangat "arvon" naiset.

Saahan sitä keskustella mutta marttyyrit kuuluvat islamiin tai alkuseurakuntaan.
 
Mulla tuli mieleen ensimmäisenä, että kyseli ruuista ja ohjelmasta, koska toivoi sun kutsuvan hänet teille. Ja koska et kutsunut, päätti sitten kuitenkin tulla ja tuoda samaa ruokaa kuin olit aikeissa laittaa, ettei tulisi kuokkimaan teidän ruokapöytään, ja ruokaa riittäisi hänellekin.
 
Ap sinun viestisi luettua tuli vain ensimmäisenä mieleen; anoppisi halusi säästää SINUT vaivalta ja tuoda ruokaa yllärinä teille. Miksi hyvät teot pitää aina vääntämällä kääntää huonoksi?
Olisin ap sinuna ollut ikionnellinen ja nakannut oman kalan pakkaseen odottamaan seuraavaa lohiruokapäivää.

Turhaa narinaa sanon minä!
 
[QUOTE="Mie";28029862]Ap sinun viestisi luettua tuli vain ensimmäisenä mieleen; anoppisi halusi säästää SINUT vaivalta ja tuoda ruokaa yllärinä teille. Miksi hyvät teot pitää aina vääntämällä kääntää huonoksi?
Olisin ap sinuna ollut ikionnellinen ja nakannut oman kalan pakkaseen odottamaan seuraavaa lohiruokapäivää.

Turhaa narinaa sanon minä![/QUOTE]

Lisään vielä että pelkän otsikon perusteella olisin kuvitellut anoppisi vähintäänkin pahoinpidelleen jotakin(lastasi?)/tehneen jonkun päättömän rikoksen/nolannut itseään jollain tavalla... TMS.
Mutta että tuonut ruokaa sinulle ja teidän perheelle!!! Ai kauhia!

Ja siihen vielä että oli yllättyneen näköinen sinun ruoanlaitostasi; kuvitteli varmaankin että teet ruoan iltapäivän puolella ja olisi kerennyt ensin! Ja tuskin niin syvällisesti ajatteli että sinäkin olet mahdollisesti kalan ostanut; tai jos olisinkin käynyt mielessä niin varmaan ajatteli yhtä järkevästi kuin moni muukin; kala säilyy pakkasessa.


Erittäin kiittämätöntä ajattelua ap! Rutkasti miinuksia sinulle :(
 

Yhteistyössä