N
Neuvoja???
Vieras
Nyt tarvittaisiin neuvoja miten toimia. Tilanne on seuraava: Nyt 5 vuotias esikoinen on koko elämänsä ollut ns. palvelulle perso. Kaikki riisuminen ja pukeminen on AINA hankalaa ja hän kiukuttelee ja haluaa koko ajan apua. Ja jos apua antaa, on sekin yhtä vempulointia koko ajan. Jos häntä ei auta, voi hän huutaa vaikka puolitoista tuntia apua. Muutenkin on temperamentiltaan sellainen helposti hermostuva. Ero 3 vuotiaaseen itse reippaasti riisuvaan ja pukevaan pikkusiskoon on huima.
Miten pitäisi toimia? Minä olen ottanut tiukan linjan, jossa apua ei tipu, vaikka kuinka huutaisi. Joudun kuitenkin lipsumaan linjasta, sillä välillä ei sille huudolle ja vempuloinnille kerta kaikkiaan ole aikaa. Silloin autan häntä. Lisäksi miehen mielestä olen liian ankara lapselle ja hän sitten auttaa välillä aina minun "selän takana". Sitten kun lapsen vempulointi osuu hänelle "huonolle päivälle", karjuu hän kun leijona lapselle, kuka ei tietenkään toimi kuten pyydetään. Lopputulos on silloin, että lapset isä huutaa lapsille, lapset (kaikki) huutaa pelästyksestä ja äiti huutaa isälle, että ole hiljaa.
Ottaa päähän niin penteleesti. Kertokaa minulle miten tässä pitäisi toimia??? Järki sanoo, että tiukka linja ja itse yrittää pysyä niin rauhallisena kun ikinä, niin ehkä sitten joskus homma sujuisi. Mutta entä sitten ne kiire tilanteet ja miehen lepsuilu/karjunta??