Muutto yksin USA:han - huono äiti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja expa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27892458]Sairasta on ennemminkin se, että ajatellaan että 3-vuotias kyllä pärjää ilman äitiään.
MIKSI pitäisi pärjätä?
Haluatteko tarkoituksella kasvattaa tunnevammaisia lapsia? Ei kai nyt hemmetti 3-vuotiaan kuulu olla erossa ihmisestä joka on hänet synnyttänyt tähän maailmaan?
Kouluikäisellekin äiti merkitsee vielä paljon. Jos äiti on tosiaan ollut uratykki, ja isä hoitanut lapsia huomattavasti enemmän aina, niin miettisin siinäkin vaiheessa että tuliko koskaan mietittyä sitä lastentekemisen ajoitusta yhtään?
Ei isä voi täysin korvata äitiä, äidinrakkaus on erilaista kuin isän.

Minusta kuulostaa erittäin huolestuttavalta jos 3-vuotiaalla ei ole mitään kiintymyssidettä äitiinsä.

Ja ajatus että oma elämä/urakehitys on tärkeämpää kuin lapsen turvallinen, ehyt lapsuus on ITSEKÄSTÄ JA VÄÄRIN![/QUOTE]

Minusta taak kuulostaa helvetin huolestuttavalta jos 3v ei ole kiintymyssuhdetta isään. Vaan ainostaa äitiin.

Ja ON ÄÄRIMMÄISEN itsekästäja ja väärin jos äiti teilaa isän merkityksen lapsen elämästä. Ja vallanki jos oletus on se että äitin läsnä olo korvaa sen että isä on paljon vaikkapa töissä jotta arvon rouva saa vahvistaa kotona egoaan olemalla lapselle läsnä 24/7.

ISÄon vanhempi siinä äiti. Surullista jos joidenkin sielu on niin pieni että omaa itseään on naisena nostettava äitiyden kautta.(olemalla muka täysin korvaamaton)=
 
[QUOTE="vieras";27892458] äidinrakkaus on erilaista kuin isän![/QUOTE]

Erilainen ei ole synonyymi eriarvoiselle. Onko isä sinusta erilaisuudessaan huonompi kuin äiti?
Mitä jos lapsi ikävöi isäänsä, joka on töissä päivällä ja tulee neljän jälkeen kotiin? Onko silloin äiti-lapsi-suhteessa silloin sinusta jotain pielessä?

Miksi minun ei tee tiukkaa sanoa, että mieheni pärjäisi lastensa kanssa ihan yhtä hyvin kuin minäkin ja että lapseni varmasti rakastavat häntä aivan yhtä paljon kuin minuakin?

Mitä sinä muuten teet sitten kun lapsillasi on suosikkeja? Suosikkivanhempi onkin iskä tai suosikki-aikuinen on naapurin Tiina? Ottaako koville?
 
Ja ON ÄÄRIMMÄISEN itsekästäja ja väärin jos äiti teilaa isän merkityksen lapsen elämästä.

Näin moni nainen on tehnyt ja tulee tekemään, ja se on minusta ihan älytön vääryys. Kuinka monesta itseään etsivästä miehestä tulisi hyvä isä, jos nainen vain antaisi mahdollisuuden? En käsitä naisia, joiden mielestä lapsi ei kaipaa sellaista, mitä hänellä ei ole, kun puhutaan isyydestä. Mutta ehkä se on jo eri ketjun aihe se.
 
[QUOTE="vieras";27892516]Miten pystyt sanomaan jonkun lapsen puolesta että "ikävä varmasti tulee, mutta siitä pääsee yli"? Miten 3-vuotias pääsee siitä yli? Oletko aivan varma?
Luitko tästä viimeiseltä sivulta "kohtalotoverin"tarinan? Siinä joku saman tehnyt neuvoi ettei missään nimessä kannattaisi tehdä noin.

Pelottavaa miten tunteettomia ihmiset tässä ketjussa ovat.[/QUOTE]

Jos lapset lähtevät heti äidin mukaan (siis vieraaseen maahan, vieraan kielen keskelle, vieraan ihmisen/ihmisten hoitoon nähden äitiä hetken iltaisin) niin pääsevätkö he yli siitä että joutuvat isästään eroon? Oletko varma etteivät lapset traumatisoidu tuosta?

Enkä ap on ajatellut tuossa lapsia paljon enemmän kuin itseään. Itse voisin vastaavassa tilanteessa kuvitella että minulle olisi mukavinta että lapset seuraisivat mukana ja heidän hoitonsa saataisiin järjestettyä uudessa maassa. Ei itse tarvitsisi ikävöidä kun lapsia näkisi iltaisin. Mutta miehelle ja lapsille se sitten olisikin se huonompi ratkaisu ja siksi näkisin mielummin velvollisuutenani kärsiä itse sitä ikävää ja päästää lapset helpommalla kun nämä saavat olla isän luona tutussa ympäristössään siihen asti kunnes päästään taas perheenä yhteen.

Toki ihanne että kaikki muuttaisivat yhtäaikaa mutta jos se ei onnistu niin näen tuon että lapset jäävät isän kanssa Suomeen pienempänä pahana. Vai pitäisikö koko muutosta sitten mielestäsi luopua?
 
Erilainen ei ole synonyymi eriarvoiselle. Onko isä sinusta erilaisuudessaan huonompi kuin äiti?
Mitä jos lapsi ikävöi isäänsä, joka on töissä päivällä ja tulee neljän jälkeen kotiin? Onko silloin äiti-lapsi-suhteessa silloin sinusta jotain pielessä?

Miksi minun ei tee tiukkaa sanoa, että mieheni pärjäisi lastensa kanssa ihan yhtä hyvin kuin minäkin ja että lapseni varmasti rakastavat häntä aivan yhtä paljon kuin minuakin?

Mitä sinä muuten teet sitten kun lapsillasi on suosikkeja? Suosikkivanhempi onkin iskä tai suosikki-aikuinen on naapurin Tiina? Ottaako koville?

Peesi. Mikä ihme tekee isän rakkaudesta muka vähempi arvoisen? eihän se sitä ole. Vaan suunnaton rikkaus lapselle kun häntä rakastetaan pyytettä niin isän kuin äidinkin toimesta.

Äidin rakkauden korvaamattomuus - heikkon itsetunnon omaavien naisten tapa oikeuttaa oma itsekeskeisyys ja tehdä itsestään jumalolennosta seuraava.

Ja hyvä pointti - mitäs jos se lapsi sitten kuitenkin pitää enemmän yksilön'isästään? Vaikka äiti kuika jakaisia ah niin ainutkertaista rakkauttaa?
 
Siis...

Tilanne on tama: toinen vanhemmista on lahdossa ulkomaankomennukselle 5 kk:n ajaksi. Sanotaan vaikka vanhempi A. Tana aikana hanella ei ole aikaa tai mahdollisuutta huolehtia lapsista itse komennuspaikassa. Vanhempi B on aiemminkin ollut hoitanut lapsia ja viettanyt enemman aikaa heidan kanssaan joustavammasta tyostaan johtuen.

Vaihtoehdot ovat, etta vanhempi A ottaa lapset mukaansa ja lapsille tuntematon, eri kielta puhuva ihminen hoitaa heita uudessa ymparistossa, vanhemmalla A tuskin on juurikaan aikaa nahda lapsiaan hereilla. Tai etta lapset ovat omassa kodissaan vanhemman B kanssa, kunnes kaikki voivat muuttaa saman katon alle. Vanhempi A voi olla yhteydessa Skypen valityksella tod.nak. paivittain - elakoon aikaero!

Kumpi kuulostaa paremmalta?
 
Erilainen ei ole synonyymi eriarvoiselle. Onko isä sinusta erilaisuudessaan huonompi kuin äiti?
Mitä jos lapsi ikävöi isäänsä, joka on töissä päivällä ja tulee neljän jälkeen kotiin? Onko silloin äiti-lapsi-suhteessa silloin sinusta jotain pielessä?

Miksi minun ei tee tiukkaa sanoa, että mieheni pärjäisi lastensa kanssa ihan yhtä hyvin kuin minäkin ja että lapseni varmasti rakastavat häntä aivan yhtä paljon kuin minuakin?

Mitä sinä muuten teet sitten kun lapsillasi on suosikkeja? Suosikkivanhempi onkin iskä tai suosikki-aikuinen on naapurin Tiina? Ottaako koville?

Ei ole isä erilaisuudessaan huonompi kuin äiti. Eihän tässä siitä ollut kysymys.
Miksi te jankkaatte isän oikeuksista, pärjäämisestä, tasa-arvosta....blaah
Kun yksinkertaisesti on kyse siitä, että suurimmalle osalle lapsista äiti on tärkein,
se on vain se biologinen yhteys joka syntyy äidin ja lapsen välille jo raskausaikana!
Ei siitä tarvitse kilpailla kuka on tärkein, vaan ymmärtää vain pikkuisen biologiaa ja psykologiaa sekä lapsen kehitystä.

Osoita minulle yksinkin 3-vuotias lapsi, joka ei ole kiintynyt äitiinsä? Joka ei välitä jos äiti lähtee pois puoleksi vuodeksi?
Kaiken lisäksi kun psykologian mukaan 3 ensimmäistä elinvuotta ovat kaikkein tärkeintä lapsen perusturvallisuuden rakentamiseen,ja tapahtumat tältä ajalta jättävät jälkensä lapsen elämään. Mistä muuten luulet, että psyykkiset ongelmat ovat peräisin?


Niin juuri, LAPSUUDESTA.
Miksi pitää tehdä lapsia, jos ei jaksa edes kolmea vuotta keskittyä lapsen parhaaseen?
Jos kerran se ura on niin tärkeä, niin miksi tehdä lapsia siihen häiritsemään?
Ai niin, koska Suomessa lähes ilmainen päivähoito kyllä kasvattaa ja hoitaa lapset, itse ei tarvitse kuin viedä ja hakea.
Vanhemmuus on pahasti hukassa nykypäivänä, ja tämä surettaa minua kovasti.
Tässäkin ketjussa se tulee selvästi esille. Jankataan vaan isien oikeuksista kun ei kyetä kohtaamaan sitä tosiasiaa miten kylmästi jotkut suhtautuvat omiin lapsiinsa ja heidän kehitykseensä!
 
Haluan vielä kerran korostaa, että ainakaan itse en millään tavalla halua väheksyä isän roolia perheessä ja isän tärkeyttä lapsille. Minun mieheni on erittäin läheinen ja rakas lapsillemme ja pystyi hoitamaan tuon 4kk lapsia tosi hyvin.

MUTTA lapsi ei kykene ymmärtämään sitä, miksi äidin piti mennä maailman toiselle puolelle töihin. Lapsella ei oikein ole taitoa käsitellä ikäväänsä. Siksi esim vanhempansa menettäneelle lapselle järjestetään ihan ammattimaista apua. Sillä lapsi itse ei ole kykenevä käsittelemään suruaan ja ikäväänsä. Ja isä, niin loistava sellainen kuin onkin, ei ehkä ole kykeneväinen auttamaan siinä ikävän käsittelyssä.

Ja mitä noihin skypeen ja muihin tulee, niin meillä ne tuntui ainakin välillä tosiaan huonontavan asiaa. Ilta oli saattanut mennä ihan mukavasti ja lapsilla ja miehelläni oli omat leikit meneillään. Ja sitten äiti soitti skypellä ja ikävä palasi mieleen. Nuorempi ei usein suostunut sanomaan minulle sanaakaan (vaikka muuten varsinainen papupata onkin).

Itse en osannut ennen lähtöä kuvitella miten vaikeita nuo kuukaudet olivat. En vaan osannut kuvitella. Koska mies oli illan tai muutaman ajan pystynyt aina hoitamaan lapset erinomaisesti, niin naivisti kuvittelin, että kyllä tästäkin selviydytään....

Ja selviydyttiinhän siitä tietysti... mutta uudestaan en sitä kyllä tekisi.

Ja edelleen, jos perheen lähteminen yhdessä ei kertakaikkiaan ole mahdollista, niin varmastikin lasten on parempi olla tutussa ympäristössä (jossa myös vanhat kaverit, isovanhemmat, ym lähellä ja tukena) isänsä kanssa.

Mutta haluanpa vain varoittaa, että se tulee luultavasti olemaan vaikeampaa kuin osaat kuvitella.

Eli jos mitenkään vain mahdollista, niin istukaa vielä alas ja miettikää miten voisitte järjestää sen, että koko perhe lähtisi yhtäaikaa. Tai miten voisitte ainakin lyhentää tuota erossaoloaikaa.

Töitä kun monesti voi hoitaa etänä, mutta äitiyttä ja isyyttä EI!!!
 
Ohi aiheen, mutta mikä voi lapelle olla parempaa kuin vahav kiintymyssuhde niin isään kuin äitiin? Ja sen luomisen voi aloittaa jo hyvin ihan vauvasta alkaen. kuka kieltää etteikö isä voi olla läsnä imetys tilanteessa, vaikka sitten röyhtäsyttäjänä? Miksi vauva ei voi toisinaan rauhoittua isän rinnalle nukkumana, kuullen isän sydämmen äänet? Onko isä muka niin vieras juuri syntyneelle lapselle? onhan lapsi isänsä ääniin tottunut jo kohdussa (jos noin on suht normi perhe jossa tulevat vanhemmat puhuu toisilleen).

Eikö isä voi olla se joka pyyhkii kyyneleet? Jos äiti sen tekee päivisin isän ollessa vaikkapa töissä?

Kyllä 3v voi jo olla vahav side isään siinä missä äitiin. Kyse on mitä suuremmissa määrin vaan siitä kuinka omistushaluinen äiti lapsestaan on. Ja mä miellän tuon omistushalun sairaaksi piirteeksi kun kyse on yhteisestä lapsesta.
 
Jos lapset lähtevät heti äidin mukaan (siis vieraaseen maahan, vieraan kielen keskelle, vieraan ihmisen/ihmisten hoitoon nähden äitiä hetken iltaisin) niin pääsevätkö he yli siitä että joutuvat isästään eroon? Oletko varma etteivät lapset traumatisoidu tuosta?

Enkä ap on ajatellut tuossa lapsia paljon enemmän kuin itseään. Itse voisin vastaavassa tilanteessa kuvitella että minulle olisi mukavinta että lapset seuraisivat mukana ja heidän hoitonsa saataisiin järjestettyä uudessa maassa. Ei itse tarvitsisi ikävöidä kun lapsia näkisi iltaisin. Mutta miehelle ja lapsille se sitten olisikin se huonompi ratkaisu ja siksi näkisin mielummin velvollisuutenani kärsiä itse sitä ikävää ja päästää lapset helpommalla kun nämä saavat olla isän luona tutussa ympäristössään siihen asti kunnes päästään taas perheenä yhteen.

Toki ihanne että kaikki muuttaisivat yhtäaikaa mutta jos se ei onnistu niin näen tuon että lapset jäävät isän kanssa Suomeen pienempänä pahana. Vai pitäisikö koko muutosta sitten mielestäsi luopua?

Kysytkö minulta? No jos minulta kysyt, niin minä odottaisin parempaa ajankohtaa tuollaiselle työtarjoukselle,(tai vaatisin vähintään että koko perhe pystyy lähtemään yhdessä) ja odottaisin että lapset olisivat hiukan isompia.
3-vuotiaalle on ihan sama missä maassa asuu ja millaisia kulttuurillisia kokemuksia pääsee kokemaan, tärkeintä on perus arki elämässä ja turvallinen lapsuus, läheiset ihmiset.
 
[QUOTE="vieras";27892606]Kun yksinkertaisesti on kyse siitä, että suurimmalle osalle lapsista äiti on tärkein,
se on vain se biologinen yhteys joka syntyy äidin ja lapsen välille jo raskausaikana![/QUOTE]

Ymmärrän sen, että vauvalle äiti on raskausajan takia tutumpi ja imetyksen takia tärkeämpi sillä hetkellä, mutta nyt puhutaan kolmevuotiaasta ja viisivuotiaasta. Jos oikein pilkkua nylpytetään niin sinä kirjoitit: Kaiken lisäksi kun psykologian mukaan 3 ensimmäistä elinvuotta ovat kaikkein tärkeintä lapsen perusturvallisuuden rakentamiseen,ja tapahtumat tältä ajalta jättävät jälkensä lapsen elämään. ja ap:n lapsi on jo yli sen kolme vuotta. Kun imetys on ohi (suurimmalla osalla jo ennen puolta vuotta!!) ja vauva alkaa hahmottaa itseään ja maailmaa, äitiyden tärkeys vähenee. Niin se vaan on, sitten kuvioihin toivottavasti astuu muut tärkeät aikuiset ja sisarukset, muu maailma.

Jos lapsi tulee perusturvallisesta kodista, jossa sekä isä että äiti ovat biologian sallimissa suhteissa osallistuneet lapsen hoitoon ja perusturvallisuuden rakentamiseen, ja lapsi on normaali ja tasapainoinen ja kehityksessä mukana kuten pitää, niin miten viisi kuukautta isän kanssa tekee pysyvää, psyykkistä vaurioita lapselle?

Minä olen hoitanut esikoistani kotona kohta neljä vuotta, ja kuopusta syntymästään lähtien, mutta en pidä silti itseäni lapsille tärkeämpänä kuin heidän isäänsä.
 
[QUOTE="vieras";27892606]Ei ole isä erilaisuudessaan huonompi kuin äiti. Eihän tässä siitä ollut kysymys.
Miksi te jankkaatte isän oikeuksista, pärjäämisestä, tasa-arvosta....blaah
Kun yksinkertaisesti on kyse siitä, että suurimmalle osalle lapsista äiti on tärkein,
se on vain se biologinen yhteys joka syntyy äidin ja lapsen välille jo raskausaikana!
Ei siitä tarvitse kilpailla kuka on tärkein, vaan ymmärtää vain pikkuisen biologiaa ja psykologiaa sekä lapsen kehitystä.

Osoita minulle yksinkin 3-vuotias lapsi, joka ei ole kiintynyt äitiinsä? Joka ei välitä jos äiti lähtee pois puoleksi vuodeksi?
Kaiken lisäksi kun psykologian mukaan 3 ensimmäistä elinvuotta ovat kaikkein tärkeintä lapsen perusturvallisuuden rakentamiseen,ja tapahtumat tältä ajalta jättävät jälkensä lapsen elämään. Mistä muuten luulet, että psyykkiset ongelmat ovat peräisin?


Niin juuri, LAPSUUDESTA.
Miksi pitää tehdä lapsia, jos ei jaksa edes kolmea vuotta keskittyä lapsen parhaaseen?
Jos kerran se ura on niin tärkeä, niin miksi tehdä lapsia siihen häiritsemään?
Ai niin, koska Suomessa lähes ilmainen päivähoito kyllä kasvattaa ja hoitaa lapset, itse ei tarvitse kuin viedä ja hakea.
Vanhemmuus on pahasti hukassa nykypäivänä, ja tämä surettaa minua kovasti.
Tässäkin ketjussa se tulee selvästi esille. Jankataan vaan isien oikeuksista kun ei kyetä kohtaamaan sitä tosiasiaa miten kylmästi jotkut suhtautuvat omiin lapsiinsa ja heidän kehitykseensä![/QUOTE]

samaa diipadaapaa vaan aina. Ottakaa perkele nuo itsekäät lasit silmillä. MIKSI LAPSI ON VIELÄ 3v riippuvainen äidistä? koska äiti on sen lapseen syöttänyt. Lapsen kehitys 3v asti on oleellista. JA SIIHEN kehityskaareen voi luoda myös vahvan isä siteen jos se sallitaan äidin toimesta.

Ongelmia on niin kauan kuin äidit kuvittelevat että koska ovat synnyttäneet lapsen ovat tärkeämpiä lapselle kuin isät. Valitan. Uskon että sitä mukaa kunte 50-luvulle jämähtäneet vähenette ja isien osuus lasten elämässä kasvaa niin lasten ongelmat kuin parisuhdeongelmatkin vähenee. Ja se ei tarkoita että lapse sysätään päivähoidon vastuulle. Vaan sitä että vanhemmat vuorottelevat kotona oloa- Ovat ehkä molemmat osapäivätyössä jne.

Olkoonkin millainen näkymätön napanuora äidin ja lapsen välillä, siihen kuplaan mahtuu isä. Ja se vaan on rikkaus lapselle.

Sääli vaan että moni ottaa lapsenhimoissaa paskan ukon. Siemenen hinku (=itsekeskeisyys) on suurempi peruste kuin se että oikeasti valitaan isä lapselle.
 
[QUOTE="vieras";27892606]Ei ole isä erilaisuudessaan huonompi kuin äiti. Eihän tässä siitä ollut kysymys.
Miksi te jankkaatte isän oikeuksista, pärjäämisestä, tasa-arvosta....blaah
Kun yksinkertaisesti on kyse siitä, että suurimmalle osalle lapsista äiti on tärkein,
se on vain se biologinen yhteys joka syntyy äidin ja lapsen välille jo raskausaikana!
Ei siitä tarvitse kilpailla kuka on tärkein, vaan ymmärtää vain pikkuisen biologiaa ja psykologiaa sekä lapsen kehitystä.

Osoita minulle yksinkin 3-vuotias lapsi, joka ei ole kiintynyt äitiinsä? Joka ei välitä jos äiti lähtee pois puoleksi vuodeksi?
Kaiken lisäksi kun psykologian mukaan 3 ensimmäistä elinvuotta ovat kaikkein tärkeintä lapsen perusturvallisuuden rakentamiseen,ja tapahtumat tältä ajalta jättävät jälkensä lapsen elämään. Mistä muuten luulet, että psyykkiset ongelmat ovat peräisin?


Niin juuri, LAPSUUDESTA.
Miksi pitää tehdä lapsia, jos ei jaksa edes kolmea vuotta keskittyä lapsen parhaaseen?
Jos kerran se ura on niin tärkeä, niin miksi tehdä lapsia siihen häiritsemään?
Ai niin, koska Suomessa lähes ilmainen päivähoito kyllä kasvattaa ja hoitaa lapset, itse ei tarvitse kuin viedä ja hakea.
Vanhemmuus on pahasti hukassa nykypäivänä, ja tämä surettaa minua kovasti.
Tässäkin ketjussa se tulee selvästi esille. Jankataan vaan isien oikeuksista kun ei kyetä kohtaamaan sitä tosiasiaa miten kylmästi jotkut suhtautuvat omiin lapsiinsa ja heidän kehitykseensä![/QUOTE]


Siis kyse on vain biologisesta yhteydestä. Adoptiolapsi on aina syvästi traumatisoitunut koska on menettänyt bio-äitinsä, mutta erossaolo adoptioäidistä ei vaikuta häneen vaikka tämä olisikin ollut "äitinsä" ihan pikkuvauvasta asti?

Henk.koht pidän äitiä ensisijaisena tai ideaalihoitajana pienelle vauvalle. Mutta jos nyt puhutaan jo 3-5v lapsista joita isä on hoitanut äitiä enemmän(?) niin en enää osaa nähdä että äidin asema lapsen silmin olisi automaattisesti sen merkityksellisempi kuin isänkään. Enemmän kyse on jo yksilöllisistä eroista. Ja lasta ajatellen en usko että tuo Morriganin yllä kuvailema tilanne missä lapset seuraavat äidin mukana vieraaseen maahan olisi lasten edun mukainen. Uskoisin että se läsnäoleva isä (hoitajana yhtä tuttu ja turvallinen kuin äiti), tuttu koti, tuttu päiväkoti, tutut kaverit ja mahdollisesti tutut sukulaiset olisivat lapselle parempi vaihtoehto kuin vieras maa, vieras koti, vieras kieli, vieraat hoitajat ja mahdollisuus nähdä joskus iltaisin äitiä.

Tietty jos unohdetaan lapsi ja ajatelkaan vain äidin kannalta niin silloin varmasti olisi äidille mukavinta saada lapset heti mukaansa. Kuitenkaan äidin etu ei ole aina isän etu.
 
Ymmärrän sen, että vauvalle äiti on raskausajan takia tutumpi ja imetyksen takia tärkeämpi sillä hetkellä, mutta nyt puhutaan kolmevuotiaasta ja viisivuotiaasta. Jos oikein pilkkua nylpytetään niin sinä kirjoitit: Kaiken lisäksi kun psykologian mukaan 3 ensimmäistä elinvuotta ovat kaikkein tärkeintä lapsen perusturvallisuuden rakentamiseen,ja tapahtumat tältä ajalta jättävät jälkensä lapsen elämään. ja ap:n lapsi on jo yli sen kolme vuotta. Kun imetys on ohi (suurimmalla osalla jo ennen puolta vuotta!!) ja vauva alkaa hahmottaa itseään ja maailmaa, äitiyden tärkeys vähenee. Niin se vaan on, sitten kuvioihin toivottavasti astuu muut tärkeät aikuiset ja sisarukset, muu maailma.

Jos lapsi tulee perusturvallisesta kodista, jossa sekä isä että äiti ovat biologian sallimissa suhteissa osallistuneet lapsen hoitoon ja perusturvallisuuden rakentamiseen, ja lapsi on normaali ja tasapainoinen ja kehityksessä mukana kuten pitää, niin miten viisi kuukautta isän kanssa tekee pysyvää, psyykkistä vaurioita lapselle?

Minä olen hoitanut esikoistani kotona kohta neljä vuotta, ja kuopusta syntymästään lähtien, mutta en pidä silti itseäni lapsille tärkeämpänä kuin heidän isäänsä.

No jos et usko että 5kk ero tekee minkäänlaista psyykkistä vauriota lapselle, niin teeppä testi, jätä lapsesi isän kanssa 5 kuukaudeksi ja tule sitten tänne kertomaan miten lapset suhtautuivat jäleenpäin ja miten heidän käytös ehkä muuttui? Olisitko valmis tekemään tällaisen testin ilman mitään erikoista syytä? Jos kerran olet vakuuttunut ettei se millään tavalla vaikuttaisi lapsiin, pitäisi vastauksen olla kyllä. Jättäisitkö lapsesi? Esikoisesi jota olet hoitanut kotona 4 vuotta? Etkö oikeasti ajattele että tällä olisi mitään vaikutusta häneen?

Minä en missään tapauksessa jättäisi, en missään.

Ja miksi äiti harvemmin jättää kokonaan lapsensa, eron sattuessa? Niin, juuri sen äidinvaiston takia. Moni mies on valmis unohtamaan lapsensa kun suhde ajaa karikolle, tai jopa heti lapsen synnyttyä, kun lapsiarki ei kiinnostakaan. Mutta äidiltä tällainen käytös on paljon hälyyttävämpää? MIKSI? Vastatkaapa tähän?
 
samaa diipadaapaa vaan aina. Ottakaa perkele nuo itsekäät lasit silmillä. MIKSI LAPSI ON VIELÄ 3v riippuvainen äidistä? koska äiti on sen lapseen syöttänyt. Lapsen kehitys 3v asti on oleellista. JA SIIHEN kehityskaareen voi luoda myös vahvan isä siteen jos se sallitaan äidin toimesta.

Ongelmia on niin kauan kuin äidit kuvittelevat että koska ovat synnyttäneet lapsen ovat tärkeämpiä lapselle kuin isät. Valitan. Uskon että sitä mukaa kunte 50-luvulle jämähtäneet vähenette ja isien osuus lasten elämässä kasvaa niin lasten ongelmat kuin parisuhdeongelmatkin vähenee. Ja se ei tarkoita että lapse sysätään päivähoidon vastuulle. Vaan sitä että vanhemmat vuorottelevat kotona oloa- Ovat ehkä molemmat osapäivätyössä jne.

Olkoonkin millainen näkymätön napanuora äidin ja lapsen välillä, siihen kuplaan mahtuu isä. Ja se vaan on rikkaus lapselle.

Sääli vaan että moni ottaa lapsenhimoissaa paskan ukon. Siemenen hinku (=itsekeskeisyys) on suurempi peruste kuin se että oikeasti valitaan isä lapselle.

Ai miksi lapsi on vielä 3-vuotiaana riippuvainen äidistä?koska äiti on sen lapseen syöttänyt.

Voi he.....tti mitä pskaa!

Please, ihmiset, ÄLKÄÄ tehkö lapsia. Jos olette näin rajoittuneita emotionaalisessa kehityksessä, ÄLKÄÄ tehkö niitä lapsia riesaksi!
 
[QUOTE="vieras";27892712]

Ja miksi äiti harvemmin jättää kokonaan lapsensa, eron sattuessa? Niin, juuri sen äidinvaiston takia. Moni mies on valmis unohtamaan lapsensa kun suhde ajaa karikolle, tai jopa heti lapsen synnyttyä, kun lapsiarki ei kiinnostakaan. Mutta äidiltä tällainen käytös on paljon hälyyttävämpää? MIKSI? Vastatkaapa tähän?[/QUOTE]

Onkohan näin?? Kuule todella monelle miehelle ei suoda muuta vaihtoehtoa kuin jättää lapset suuremmassa määrin äidille. JA SE ON niin vitun väärin.

Tosi surullista jos et elämässä ole törmännyt kuin mikkihiiriin. Mä olen törmännyt miehiin jotka ovat niin vastuullisia puolisoita kuin isiäkin. Mutta mulla onkin itsetunto kunnossa. Olisin ollut mieluummin yksin kuin siitättynyt vauvakuumeisena itseni Mikkihiirellä ja kuvitellut että lapsi tekee idiootista isän.

Saanko arvata, sulla oli itselläsi huono suhde tai etäinen isäsuhde=> syy pää sun heikkoon itsetuntoo=> jota sitten pökitetään "olen äiti ja korvaamaton"-metodilla?
 
[QUOTE="vieras";27892733]Ai miksi lapsi on vielä 3-vuotiaana riippuvainen äidistä?koska äiti on sen lapseen syöttänyt.

Voi he.....tti mitä pskaa!

Please, ihmiset, ÄLKÄÄ tehkö lapsia. Jos olette näin rajoittuneita emotionaalisessa kehityksessä, ÄLKÄÄ tehkö niitä lapsia riesaksi![/QUOTE]

KOSKA ÄITI ON SYÖTTÄNYT että hän on ainoa tärkeä lapselle.

Emotionaalisen kehityksen puolesta on oleellista että lapsella on molemmat vanhemmat ja heillä toisiaan kunniottava parisuhde jossa pidetään toisista huolta.

Ei se että äiti on ripustautunut - juuri niiin ÄITI ON ripustautunut lapseen ja kuvitteleen oman ripustuksensa kehittäväv lapsen tunne-elämää.

ÄLKÄÄ TE HEIKOLLE ITSETUNNOLLA varustetut ja paskassa ihmissuhteessa olevat lisääntykö. ÄLKÄÄKÄ ainakaan miesten kanssa joista ei ole ISÄKSI.
 
[QUOTE="vieras";27892712]No jos et usko että 5kk ero tekee minkäänlaista psyykkistä vauriota lapselle, niin teeppä testi, jätä lapsesi isän kanssa 5 kuukaudeksi ja tule sitten tänne kertomaan miten lapset suhtautuivat jäleenpäin ja miten heidän käytös ehkä muuttui?[/QUOTE]

Et kerro, millaisia vaurioita? Jos lapseni olisivat isänsä kanssa viisi kuukautta, nähden samalla tavalla muita aikuisia mutta minä puuttuisin, mitä heille tapahtuisi? En usko, että heidän perusturvallisuutensa järkkyisi pahemmin kuin vaikka sellaisen, jonka äiti ei koskaan tule takaisin. Mutta toisaalta en myöskään luota täydellisyyteeni vanhempana, ettenkö voisi jo täällä läsnäollessa tehdä vihreitä. Toisaalta, en myöskään pelkää virheitä (en tietenkään tee mitään tahallani, mutta tiedostan että voin tehdä jotakin, joka vaikuttaa lasteni psyykkeeseen ja tapaan nähdä maailma. Minähän olen adoptoitu, jo se itsessään siirtää yhtä traumaa seuraavalle sukupolvelle halusin tai en).

Oman viisi kuukautta järjestäisin niin, että jos se vain mitenkään on mahdollista, kävisin Suomessa tai muu perhe kävisi luonani. Mutta tässä on nyt se ero meidän välillä: sinä et usko isän pystyvän pitämään yllä turvallista, tasapainoista arkea äidin poissaolosta huolimatta. Minä uskon.

Ja mitä tulee niihin perheensä jättäviin isiin, niin kuinka monessa tapauksessa naisella on näppinsä pelissä siinä, että mies lähtee? Kuinka moni päästää miehen lapsen lähelle? Kuinka moni antaa mahdollisuuden myöhemmin, jos mies katuukin lähtöään? Kuinka moni nainen itsekkyydessään tekee miehelle lähdöstä helpon?
 
[QUOTE="vieras";27892638]Kysytkö minulta? No jos minulta kysyt, niin minä odottaisin parempaa ajankohtaa tuollaiselle työtarjoukselle,(tai vaatisin vähintään että koko perhe pystyy lähtemään yhdessä) ja odottaisin että lapset olisivat hiukan isompia.[/QUOTE]

Mikähän se sellainen työpaikka on, jossa voi tuosta vaan vaatia että otanpa tuon projektin vaikka parin vuoden päästä.

Tuntuu, että joillakin (enkä tarkoita nyt sinua lainaamaani) ei ole mitään käsitystä nykyajan työelämästä. Ne työt on otettava sieltä mistä saa ja silloin kun ne saa. Etenkin projektiluonteisessa työssä aikataulut on hyvinkin tiukkoja ja toista tilaisuutta ei välttämättä tule koskaan.

Ja tämä palstan perusargumentti: "Miksi pitää tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei halua olla." Kuka ne työt sitten hoitaa? Esimies- ja asiantuntijatehtäviin vain lapsettomia vai?
 
[QUOTE="vieras";27892712]No jos et usko että 5kk ero tekee minkäänlaista psyykkistä vauriota lapselle, niin teeppä testi, jätä lapsesi isän kanssa 5 kuukaudeksi ja tule sitten tänne kertomaan miten lapset suhtautuivat jäleenpäin ja miten heidän käytös ehkä muuttui? Olisitko valmis tekemään tällaisen testin ilman mitään erikoista syytä? Jos kerran olet vakuuttunut ettei se millään tavalla vaikuttaisi lapsiin, pitäisi vastauksen olla kyllä. Jättäisitkö lapsesi? Esikoisesi jota olet hoitanut kotona 4 vuotta? Etkö oikeasti ajattele että tällä olisi mitään vaikutusta häneen?

Minä en missään tapauksessa jättäisi, en missään.

Ja miksi äiti harvemmin jättää kokonaan lapsensa, eron sattuessa? Niin, juuri sen äidinvaiston takia. Moni mies on valmis unohtamaan lapsensa kun suhde ajaa karikolle, tai jopa heti lapsen synnyttyä, kun lapsiarki ei kiinnostakaan. Mutta äidiltä tällainen käytös on paljon hälyyttävämpää? MIKSI? Vastatkaapa tähän?[/QUOTE]

Tiedan perheen, jossa isa on yksinhuoltaja, ollut heti lapsen synnyttya ja aiti etavanhempi. Ja tiedan perheen, jossa isa on hoitanut lasta kotona aidin ollessa toissa. Tiedan myos aidin, joka antoi pari viikkoa vanhan lapsensa siskolleen, kun ei huvittanut hotaa - lapsen isa haki lapsen heti takaisin ja hoiti. Mutta yhteiskunta painostaa isia tiettyyn rooliin, isa ei saa hyvaksyntaa vanhemmuudelleen. Erotilanteessa usein huoltajuus annetaan aidille automaattisesti, ei edes mietita, mika on lapsen etu.

On myos viikko-viikko-vanhempia, mutta se siedetaan juuri ja juuri, silti isa joutuu usein taistelemaan oikeudestaan vanhemmuuteen ja olemaan suurennuslasin alla. Tai jos aiti ei ole kuvioissa 24/7, aletaan taas syyllistaa, talla kertaa aitia. Silla, etta lapsilla on kaksi vanhempaa, jotka osallistuvat heidan elamiinsa yhtalailla, ei ole yhteiskunnan silmissa mitaan arvoa - paitsi tavoitteena, johon ei oikeasti ole tarkoituskaan paasta.

Jos jompikumpi vanhemmista syysta tai toisesta on fyysisesti poissa lapsen/lasten elamasta, taytyy asia jarjestaa niin, etta siita on pienin mahdollinen haitta.
 
[QUOTE="puikula";27892746]Onkohan näin?? Kuule todella monelle miehelle ei suoda muuta vaihtoehtoa kuin jättää lapset suuremmassa määrin äidille. JA SE ON niin vitun väärin.[/QUOTE]

Jep. Miten monessa tapauksessa ihan itse oikeus on päättänyt että lapset on äidillään vaikka isäkin olisi hyvä vanhempi?
 
Mikähän se sellainen työpaikka on, jossa voi tuosta vaan vaatia että otanpa tuon projektin vaikka parin vuoden päästä.

Tuntuu, että joillakin (enkä tarkoita nyt sinua lainaamaani) ei ole mitään käsitystä nykyajan työelämästä. Ne työt on otettava sieltä mistä saa ja silloin kun ne saa. Etenkin projektiluonteisessa työssä aikataulut on hyvinkin tiukkoja ja toista tilaisuutta ei välttämättä tule koskaan.

Ja tämä palstan perusargumentti: "Miksi pitää tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei halua olla." Kuka ne työt sitten hoitaa? Esimies- ja asiantuntijatehtäviin vain lapsettomia vai?

Tätä minäkin olen tässä ihmetellyt.
Ja jos mietitään mitä sen viiden kuukauden jälkeen. Mahdollisesti se voi olla uusi alku, uusi kokemus kaikille, lapset saavat kokea toisen maan, elää toisessa kulttuurissa. Se voi vaikuttaa erittäin positiivisesti ja kauaskantoisesti heidän elämäänsä ja tapaansa nähdä maailma, ja se voi ohittaa sen trauman jonka äidissä ero mahdollisesti aiheutti.
 
Mutta yhteiskunta painostaa isia tiettyyn rooliin, isa ei saa hyvaksyntaa vanhemmuudelleen.

Tämä on aivan totta, ja olen kokenut sen myös ihan henkilökohtaisesti. Oma adoptioäitini irtisanoi vanhemmuutensa ja jäin isälleni asumaan. Tämä riitti muutamalle aikuiselle syyksi kieltää heidän lapsiaan leikkimästä kanssani. Koska yksinhuoltajaisän kasvattama tyttöhän on automaattisesti huonoa seuraa ja hunningolla.
 
[QUOTE="puikula";27892746]Onkohan näin?? Kuule todella monelle miehelle ei suoda muuta vaihtoehtoa kuin jättää lapset suuremmassa määrin äidille. JA SE ON niin vitun väärin.

Tosi surullista jos et elämässä ole törmännyt kuin mikkihiiriin. Mä olen törmännyt miehiin jotka ovat niin vastuullisia puolisoita kuin isiäkin. Mutta mulla onkin itsetunto kunnossa. Olisin ollut mieluummin yksin kuin siitättynyt vauvakuumeisena itseni Mikkihiirellä ja kuvitellut että lapsi tekee idiootista isän.

Saanko arvata, sulla oli itselläsi huono suhde tai etäinen isäsuhde=> syy pää sun heikkoon itsetuntoo=> jota sitten pökitetään "olen äiti ja korvaamaton"-metodilla?[/QUOTE]

Väärin arvasit. Minulla on itsetunto niin kunnossa, että uskallan jättäytyä työelämästä, joka pönkittäisi itsetuntoani lisää, ainakin 3 vuodeksi, LAPSEN takia, EI ITSENI TAKIA. Itsetuntoni on kunnossa, joten kykenen olemaan hyvä äiti, toisin kuin usea täällä vastanneista. Ja lapsella on erittäin osallistuva kunnollinen isä. Eli kaikki arvauksesi meni pieleen. Myös isäsuhteeni hyvä.

Mutta näköjään moni joka puolustaa ap:n valintoja, on niin heikko, ettei uskalla antaa työelämän odottaa edes sen pienen hetken, kun lapsi on vielä pieni. Elävät pelossa, että jäävät jostain suuresta paitsi, jos olisivat kotona, jos olisivat läheisiä lapsilleen, asettaisivat lapset PRIORITEETIKSI. Onhan se pelottavaa, että hukkaisi itsensä äitiyteen tai puklurätteihin. Ja naapuri saisi paremman työtarjouksen. Kateus, yhteiskunnan tekemä aivopesu ja raha, elämän perusarvot. Ja puskutetaan menemään kuvitellen että ollaan onnellisia. Ja kuvitellaan että lapset voivat hyvin.
 
[QUOTE="vieras";27892855]Väärin arvasit. Minulla on itsetunto niin kunnossa, että uskallan jättäytyä työelämästä, joka pönkittäisi itsetuntoani lisää, ainakin 3 vuodeksi, LAPSEN takia, EI ITSENI TAKIA. Itsetuntoni on kunnossa, joten kykenen olemaan hyvä äiti, toisin kuin usea täällä vastanneista. Ja lapsella on erittäin osallistuva kunnollinen isä. Eli kaikki arvauksesi meni pieleen. Myös isäsuhteeni hyvä.

Mutta näköjään moni joka puolustaa ap:n valintoja, on niin heikko, ettei uskalla antaa työelämän odottaa edes sen pienen hetken, kun lapsi on vielä pieni. Elävät pelossa, että jäävät jostain suuresta paitsi, jos olisivat kotona, jos olisivat läheisiä lapsilleen, asettaisivat lapset PRIORITEETIKSI. Onhan se pelottavaa, että hukkaisi itsensä äitiyteen tai puklurätteihin. Ja naapuri saisi paremman työtarjouksen. Kateus, yhteiskunnan tekemä aivopesu ja raha, elämän perusarvot. Ja puskutetaan menemään kuvitellen että ollaan onnellisia. Ja kuvitellaan että lapset voivat hyvin.[/QUOTE]

Miten moni nainen puskuttaa menemään, jättää once in a lifetime - tarjoukset käyttämättä luullen, että on Jumalan lahja lapsilleen. Kuinka moni nainen itsekkäästi jää kotiin, vaikka mieskin voisi jäädä, tekee kaikki päätökset lapsista itse vaikka mieskin voisi haluta sanoa jotain. Mutta kun eihän se imetä, eikä ole ollut raskaana, eihän se osaa eikä tiedä miten äidin mielestä asiat pitäisi tehdä. Ja näin äidit menee sitten, kuvitellen että lasten isä on onnellinen. Ja että lapset voi hyvin.
 

Yhteistyössä