Oletteko sihdanneet lastentekoa tietylle kuulle?

"vieras"
Elämää ei voi suunnitella, mutta kyllähän tähän lapsenteko asiaan voi vaikuttaa. Varsinkin toisen tai kolmannen kohdalla jos on luultavaa että lähtee alulle aika nopeasti.
höpö höpö. ei se 2. tai 3. raskaus välttämättä sen nopeampaa lähde alulle. toista lasta yritettiin 3v ja vihdoin tärppäsi, la kesäkuussa.

itse olen joulukuussa syntynyt, opin lukemaan jo 5-vuotiaana eikä koulu tuottanut koskaan vaikeuksia ala-asteella. typerää yleistystä.
 
"vieras"
Mulla oli aina lapsellisena toiveena, että lapseni syntyisivät elokuussa niinkuin minäkin ja että meillä olis sitten yhteinen horoskooppimerkki :) Meille raskautuminen ei sitten ollutkaan niin helppoa vaan kaikki kolme saivat alkunsa hoidoilla ja kukaan ei ole syntynyt elokuussa :) ihan hyvä näin..
 
lucifer
ei, mutta molemmat rakauteni alkoivat aikoinaan 24.12 (laskureiden mukaan) joten tästä syystä meillä ei harrasteta seksiä kyseisenä päivänä( ainut päivä vuodesta jolloin ollaan ilman)
 
"ope"
Itse olen ammattini puolesta tähdännyt lapset syksylle, jotta ehdin tehdä töissä lukuvuoden loppuun. Oppilaiden kannalta parempi, ettei opettaja vaihdu kesken vuoden, tai varsinkaan kevätkuukausina. Siinä täytyisi sitten olla kuitenkin uuden open apuna auttamassa arvioinneissa, kun eihän hän millään pysty parin kuukauden perusteella saamaan kunnollista kuvaa oppilaista.

Ja alkuopettajana voin sanoa, että kyllä sillä on jonkinverran merkitystä, mihin vuodenaikaan oppilaat ovat syntyneet. Loppuvuodesta syntyneet pojat saattavat olla hitaampia ja heikompia. Nämä erot kyllä tasoittuvat vuoden aikana, ja usein tokaluokalla eroja ei enää selitä syntymäkuukausi.
 
  • Tykkää
Reactions: Porho
Ajattelin että olisi kiva jos lapsi syntyisi lokakuussa koska pidän syksystä. No siinä vaiheessa kun aloimme yrittämään niin tulin samantien raskaaksi, molemmilla kerroilla. Ja nyt on sitte heinäkuussa ja joulukuussa syntyneet lapset.
Ja toinen on syntynyt 12.12, silti synttäreillä 15päivä oli n.20henkilöä ja lapsi sai erikseen syntymäpäivälahjat ja joululahjat. Monen mielestä oli juuri hyvä kun tuli kokoonnuttua yhteen ennen joulua kun moni viettää joulun erillään ja samalla sai jolululahjat annettua jouluaattoa odottamaan.
Tämä niille joiden mielestä lapsi traumatisoituu joulun läheisistä synttäreistä.
Tosin toisen lapsen synttäreillä kaikki on kesälomilla että saa sekin oman osuutensa traumoista.
 
Meillä vietettiin pari päivää sit synttäreitä. Kutsutuista tuli 25%, mut ei näyttäny haittaavan. Ihan saivat pienemmälläkin porukalla leikkejä aikaiseksi.

Kyllä sillä on merkitystä, jos on loppuvuodesta syntynyt, mut parin ekan kouluvuoden jälkeen tilanne on tasoittunut ainakin meidän lapsilla. Lukemisessa oli hankaluutta, mutta nyt sekin on korjaantunut ikäistensä tasolle. Varmaan joutuu harjoittelemaan enemmän, kun toisilla on se lähes vuoden etumatka parhaimmillaan.

Mut AP:n kysymykseen, emme ole ajoittaneet lasten syntymää.
 
  • Tykkää
Reactions: Porho
"vieras"
Esikoista tähdättiin syntyväksi keväällä, ajattelin, että kesällä olisi helppo liikkua vauvan kanssa ihmisten ilmoilla, kun vauva pysyy paikoillaan. Vauvaa tehtiin kokonainen pitkä vuosi, joten syntyi kuin syntyikin sitten keväällä. Vuoden myöhässä. Mutta olin niin väsynyt vauvan valvottaessa, että koko kesä meni ihan sumussa enkä jaksanu paljoa olla ulkona jne. että se kesä meni vähän hukkaan, kun ei siitä väsymyksesssä jaksanut nauttia. Seuraavaa kun alettiin yrittämään, en edes miettiny milloin voisi syntyä, koska ajattelin, että kuitenkin menee pitkä aika, ennenkuin onnistuu. Seuraava raskaus alkoikin yllättäen tosi nopeasti ja syntyi sydäntalvella, ihan hyvä aika sekin. Ne alkukuukaudet meni taas ihan sumussa, mutta ei harmittanu, ku ulkona oli niin paukkupakkaset. Jos kolmonen tulee, olen ajatellut, että syksyvauva vois olla kiva. Silloin vielä kesästä pääsee nauttimaan, kun ei ole nii umpiväsynyt
 
[QUOTE="äitee";27776709]Hmm, saanen olla erimieltä tai ei tuo kyllä mikään yleinen malli ole. Meillä kolme lasta syntynyt loppuvuodesta ja kaikki pärjää koulussa pitkästi yli ysin keskiarvoilla. Enemmän luulen kasvatuksen ja koti-ilmapiirin vaikuttavan kuin sen mihin aikaan vuodesta on sattunut syntymään.[/QUOTE]

Kasvatus merkitsee paljon ja tietenkään kaikki eivät kärsi syntymäkuukaudestaan. Lähipiirissä on esimerkki kuinka saman sisarusparven alkuvuodesta syntyneet ovat menestyneet hyvin ja loppuvuodesta syntyneet eivät niin hyvin. Syyhän voi olla muussakin kuin syntymäkuukaudessa.

Tässä esimerkiksi lastenneurologin mielipide syntymäkuukauden merkityksestä lasten kehityksessä:
Loppuvuodesta syntyneet lapset jyrätään koulussa ja kaukalossa - Kotimaa - Turun Sanomat
 
"mona"
No me yritettiin tätä kakkosta lähemmäs kaksi vuotta, joten ei siinä mit'äänpystynyt sihtailla. Mut jos tulisin helposti raskaaksi niin varmaan toivoisin alkuvuoden vauvaa. Ei tarvitisisi olla mahan kanssa kesällä ja kesällä vauva olisi jo puoli vuotias ja vois itekin osallistua kaikkeen.
 
"mona"
[QUOTE="mona";27776959]No me yritettiin tätä kakkosta lähemmäs kaksi vuotta, joten ei siinä mit'äänpystynyt sihtailla. Mut jos tulisin helposti raskaaksi niin varmaan toivoisin alkuvuoden vauvaa. Ei tarvitisisi olla mahan kanssa kesällä ja kesällä vauva olisi jo puoli vuotias ja vois itekin osallistua kaikkeen.[/QUOTE]

Ite oon tammikuussa syntynyt ja olin ala-asteen joka asiassa parhaiden joukossa. En muista yhtään asiaa, jossa en olisi ollut tytöistä 3parhaan joukossa. Ala-asteelta lähdin keskiarvolla 9,6. Niin ja tietty täytin tammikuussa 18 ja olin vanhojen tansseissa täysi-ikäinen. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Porho
[QUOTE="ope";27776841]Itse olen ammattini puolesta tähdännyt lapset syksylle, jotta ehdin tehdä töissä lukuvuoden loppuun. Oppilaiden kannalta parempi, ettei opettaja vaihdu kesken vuoden, tai varsinkaan kevätkuukausina. Siinä täytyisi sitten olla kuitenkin uuden open apuna auttamassa arvioinneissa, kun eihän hän millään pysty parin kuukauden perusteella saamaan kunnollista kuvaa oppilaista.

Ja alkuopettajana voin sanoa, että kyllä sillä on jonkinverran merkitystä, mihin vuodenaikaan oppilaat ovat syntyneet. Loppuvuodesta syntyneet pojat saattavat olla hitaampia ja heikompia. Nämä erot kyllä tasoittuvat vuoden aikana, ja usein tokaluokalla eroja ei enää selitä syntymäkuukausi.[/QUOTE]

Joo, tässä tietysti myös se, että kun open lapsi syntyy syksyllä, vanhempainvapaa päättyy sopivasti kesän alussa, jolloin kesältä saa täyden palkan ja lapsi yksivuotiaaksi kotihoidossa.
Tai sit voi vielä olla hoitovapaalla elo-toukokuun ja taas kesältä saada palkkaa. Eli hoitaa lapsen kotona kaksivuotiaaksi, mutta joutuu kituuttaa kotihoidontuella vaan 9kk :D

Näin siis jos olis suunniteltuja lapsia.
 
No juu, ei todellakaan olla ajateltu, koska lapset tulisivat syntymään, sillä kolme lasta syntyneet huhti-toukokuussa. Ehkä olisi pitänytkin vähän ajatella ja ajotella raskautumista, ku nyt synttäreitä juhlitaan 3-2 viikon välein. Ja siinä vielä lisäksi parin sukulaisen lapset samassa kasassa. Yhtä juhlaa meille huhti-toukokuu =)

Mutta eihän sitä raskautumista koskaan tiedä. Vaikka suht helposti oon tullut raskaaksi kolmesta ekasta, niin nejäs ei ollutkaan niin helppo, sillä yhden keskenmenon jälkeen kesti puoli vuotta tulla raskaaksi.
 
En ole pohtinut mahdollista syntymä ajankohtaa lapsia tehdessä. Meillä neljästä lapsesta kolme syntynyt joulukuussa ja yksi marraskuussa. Hyvin ovat pärjänneet eikä koulumenestyksessä ole ollut moitittavaa. Synttäritkin ovat aina saaneet. :)
 
"Noh"
Mekin tähdättiin alkuvuoden vauvaan, aloitettiin siis yritys niin että olisi osunut tammikuun lopulle. Tärppäsikin heti mutta meni kesken 14.rv:n kohdalla :( Nyt ehdittäisiin vielä saada vauva samalle vuodelle mutta menisi syksylle tai loppuvuoteen eli ei ihan suunnitelmien mukaan. Eipä ole kyllä uutta raskauttakaan näkynyt sen koommin. Epäilen että meille annetaan kuitenkin se loppuvuoden vauva kun kerta luultiin voivamme vaikuttaa että niin ei kävisi, jonkinlainen näpäytys meille..
 
Tavallaan ajoitettiinkin. Mutta ei vakavissaan, vaan päätettiin jättää ehkäisy pois tietyn matkan jälkeen, ja samalla mietittiin että koska se vauva sitten mahdollisesti syntyykään, vähän mietititty että jos syntyy helmikuussa niin on isoveljen kanssa samoihin aikoihin synttärit... :D

Meillä ei ole ollut ongelmia asian suhteen, joten miksi ei vähän kevyemmin olisi voinut siihenkin suhtautua. Jos ongelmia olisi tullut, kaikki ajatukset ajoituksista olisi vain unohtuneet sitten.
 
- - -
Kyllähän kaikki ymmärtää, että tää on "leikkiä", mutta jos itse saisin päättää niin kyllä mieluiten ottaisin kevät-kesävauvan. Riippuu toki siitä, missä asuu, onko huhtikuu kuinka lämmin jne. Ja horoskooppimerkkiäkin mietin. :D Mulla ois vähän hommaa jouskarilapsen kanssa esimerkiksi, niin tämän takia.

(P.S. Tää on nyt hölynpöly-ajattelua ja ihan viihdemielessä, ei tosissaan.)
 
"Viima"
Mä en taas haluais talvel Olla raskaana. Muutenkin tukala ja kömpelö olo niin sit viel iso maha, toppavaatteet ja liukasta. Alku kesä ja loopu syksy vois mulle sopia parhaiten.
 
"ope"
Joo, tässä tietysti myös se, että kun open lapsi syntyy syksyllä, vanhempainvapaa päättyy sopivasti kesän alussa, jolloin kesältä saa täyden palkan ja lapsi yksivuotiaaksi kotihoidossa.
Tai sit voi vielä olla hoitovapaalla elo-toukokuun ja taas kesältä saada palkkaa. Eli hoitaa lapsen kotona kaksivuotiaaksi, mutta joutuu kituuttaa kotihoidontuella vaan 9kk :D

Näin siis jos olis suunniteltuja lapsia.
Jep, näin se menee jos on virka - itse taas kun olen vuodesta toiseen määräaikaisena, useimmiten ilman kesäpalkkaa, niin se ei kovin lohduta :( Mutta sitten kun joskus toivottavasti viran saan, ja vielä lisää lapsia tulee, niin sitten on asiat paremmin. :)

Lisäksi yksi syy nimenomaan syksyyn tähtäämisessä (ei esim. keskikesälle) on se, ettei tarvi ihan viimeisillään olla töissä. Tällä hetkellä oon raskaana ja vauva syntyy elokuussa, eli koulu loppuu kun olen siinä rv 30.

Toki tiedostan olevani onnekas, että olen tullut helposti raskaaksi ja siten voin suunnitella näitä juttuja. Ymmärrän jos tämä keskustelu tuntuu typerältä sellaisesta, jolle se raskautuminen on vaikeampaa.
 
"Lissu"
Eka lapsi syntyi marraskuussa sen enempää suunnittelematta, eikä koulussa ole kyllä ollut mitään ongelmia. :)

Mulla on kaksikin kaveria jotka halusivat alkuvuoden vauvat ja aloittivat vauvan yrittämisen sen mukaisesti, lasketut ajat oli toisella tammi- ja toisella helmikuussa. No kappas, molemmille tuli sitten ihan loppuvuoden vauvat, joulukuun ihan viimeisinä päivinä päättivät molempien vauvat syntyä. :D Toinen ehti täysaikaiseksi vaikka syntyi ennen laskettua aikaa, toinen syntyi keskosena.

Eli kannattaa sitten sekin muistaa huomioida että laskettu aika pitää tähdätä vähintään maaliskuulle (jos sekään riittää) jos ei niitä loppuvuoden vauvoja halua. :D
 
[QUOTE="ope";27777323]Jep, näin se menee jos on virka - itse taas kun olen vuodesta toiseen määräaikaisena, useimmiten ilman kesäpalkkaa, niin se ei kovin lohduta :( Mutta sitten kun joskus toivottavasti viran saan, ja vielä lisää lapsia tulee, niin sitten on asiat paremmin. :)

Lisäksi yksi syy nimenomaan syksyyn tähtäämisessä (ei esim. keskikesälle) on se, ettei tarvi ihan viimeisillään olla töissä. Tällä hetkellä oon raskaana ja vauva syntyy elokuussa, eli koulu loppuu kun olen siinä rv 30.

Toki tiedostan olevani onnekas, että olen tullut helposti raskaaksi ja siten voin suunnitella näitä juttuja. Ymmärrän jos tämä keskustelu tuntuu typerältä sellaisesta, jolle se raskautuminen on vaikeampaa.[/QUOTE]

Aivan juu, en tolleen miettinytkään. Meidän lapsi tullut liikoja suunnittelematta, mutta sattuvasti elokuulle. Tuli sillon huomattua tämä melkonen porsaanreikä järjestelmässä. :D
 
[QUOTE="Lissu";27777324]
Eli kannattaa sitten sekin muistaa huomioida että laskettu aika pitää tähdätä vähintään maaliskuulle (jos sekään riittää) jos ei niitä loppuvuoden vauvoja halua. :D[/QUOTE]

Joo ei aina pakosta riitä tuo maaliskuukaa jos vauva syntyy paljo etuajas. Mun veli on syntyny kesäkuun alus, mutta laskettu aika olis ollu vasta syyskuus.

Jos mä yrittääsin vauvaa, niin en jättääsi yhtäkää kuukautta väliin sen takia ettei lapsi vain syntyysi tiettynä vuodenaikana. Likka tosiaan syntyny joulukuus ja jos toinen raskaus olisi menny loppuun asti, niin toinen lapsi olis syntyny marraskuus.
 

Yhteistyössä