Petyin vähän kun en saanut mieheltä mitään joululahjaa.. oli muutenkin surullinen oli jouluna 2006

"vieras"
no kerronpa tässä teille hitaasti nykytilanteen. Olen ollut sairauslomalla helmikuusta asti, välilevynpullistuma ja lonkassa joku nivel sijoiltaan. Kivut aivan infernaaliset. Syksyllä masennuin, pääsin yksityiselle psykiatrille joka laittoi jonkun lausunnon Kelaan menemään. Edessä todennäköisesti leikkaus, ja terapeutti sanoi että kahden tai kolmen vuoden intensiivinen työ edessä. Tämä satu sattuu.
Siis minun mielestä tämä ei kuulosta ihan tavalliselta elämältä kaikilta osin.
 
Vieras, jospa tuossa olisikin kaikki, kuinka tasaista elämää olette saaneet viettää? Olen 26,5- vuotias..miehelle, joka ei ole kuullut unilääkkeistä oikein muuta kun ne koukuttavat tarinat, se reaktio oli nyt jälkeenpäin ihan ymmärrettävä. Suureksi onneksi olen pystynyt auttamaan Lontooseen lähtevää palstalaista käytännön asioissa, saanut lähettää kolme lahjaa hyvämielikeräyksessä ennenkuin se suljettiin. Pitäisikö minun avata enemmän "prismassa/uimahallissa nähtyä"-ketjuja että olisin normaali ihminen.
 
  • Tykkää
Reactions: Akaatti
Mun on pakko sanoa, et luin aloitusviestin kolmeen kertaan enkä tajunnu mitään.
Ap oli luullut, ettei saa mieheltään joululahjaa vuonna 2006, mies houkutteli hänet puistoon ja ystävien läsnäollessa oli kosinut ap:ta kynttilöillä eli kenenkään ei kannata pettyä, sillä ei sitä koskaan tiedä mitä miehellä voi olla suunnitteilla..lyhyesti kerrottuna :D
 
"vieras"
Vieras, jospa tuossa olisikin kaikki, kuinka tasaista elämää olette saaneet viettää? Olen 26,5- vuotias..miehelle, joka ei ole kuullut unilääkkeistä oikein muuta kun ne koukuttavat tarinat, se reaktio oli nyt jälkeenpäin ihan ymmärrettävä. Suureksi onneksi olen pystynyt auttamaan Lontooseen lähtevää palstalaista käytännön asioissa, saanut lähettää kolme lahjaa hyvämielikeräyksessä ennenkuin se suljettiin. Pitäisikö minun avata enemmän "prismassa/uimahallissa nähtyä"-ketjuja että olisin normaali ihminen.
Tässä on nyt joku kommunikaatio-ongelma. Ensin kommentoin, kun joku kuvaili elämääsi hienoksi, että minusta se on viestiesi perusteella traagista. Sitten älähdät, että elät ihan tavallista elämää. Ja nyt tuo, että jospa tuossa olisikin kaikki.
Tämä nyt tosiaan kääntyi vähän siihen, että jotkut eivät suorin vartaloin usko kaikkia uusia palstailijoita, mm. siksi, kun täällä tasaiseen tahtiin on niitä satutätejäkin (varmaan myös -setiä) vieraillut.

Älä ota itseesi :)
 
"vieras"
Vieras, jospa tuossa olisikin kaikki, kuinka tasaista elämää olette saaneet viettää? Olen 26,5- vuotias..miehelle, joka ei ole kuullut unilääkkeistä oikein muuta kun ne koukuttavat tarinat, se reaktio oli nyt jälkeenpäin ihan ymmärrettävä. Suureksi onneksi olen pystynyt auttamaan Lontooseen lähtevää palstalaista käytännön asioissa, saanut lähettää kolme lahjaa hyvämielikeräyksessä ennenkuin se suljettiin. Pitäisikö minun avata enemmän "prismassa/uimahallissa nähtyä"-ketjuja että olisin normaali ihminen.
Siis luulin, ettei se hyvämieli-keräys edes ehtinyt alkaa. Ymmärsin ylläpidon tiedotteesta, että sitä ei ole tänä vuonna järjestetty ollenkaan.
 
Bonaire suuret kiitokset suomennoksestasi. Vieras en tajunnut että oli kyseessä kokoajan sama vieras, anteeksi sinulle. Ja loukkaannuin vain siksi ajaksi että pääsen ketjusta pois. Hyvämielen keräyksen aloitti kai vähän "laittomastikin" joku muu kun palstan moderatoorit, niin ehdin saada 3 pyyntöä, tai sain enemmänkin mutta ei ole varaa ok-hintaisiin lahjoihin enemmille :( Nämä äidit kuvailivat tilanteensa minulle sähköpostitse ja luotan siihen ettei minua petetty. Voi tietysti olla että petettiinkin. Mutta sittenpähän tekevät niin

Se on varmaan aika loputon kysymys miksi internettiin tulee ihmisiä esittämään teatteria. Ei siihen ole vastausta, muuta kun että se on helpompaa.
 
Kauanko sä ap muuten olet nyt asunut Suomessa, siis kun muutitte tänne miehesi kanssa?
Bonaire siitä tuli kolme vuotta. Mun ongelma on lähinnä ne siteet sinne. Englantilaiset kanavat jotka ostimme, sikakalliit englantillaiset lehdet joita ostan. facebookissa ja skypessä juttelu kavereiden kanssa.. mun suomi olisi parempaa ilman noita juttuja. Mutta se on vaikeaa toteuttaa.
 
"Elina"
Ihana ja romanttinen yllätys mieheltä.
Mun ankein joulu oli pari vuotta sitten, kun mies oli ruokiin antamillani rahoilla ostanut naapurilta pontikkaa ja juonut ittensä ihan oudoks ja sammui hyvissä ajoin. Koko jouluaattona en syönyt kuin yhden leivän vai oliko se kananmuna... en muista. :(
 
voi elina..onko mies vielä kuvioissa? munkin joulu 2005 oli ankein mahdollinen. Haluaisin vaan tietää oliko tuo mieheltäsi yksittäinen emämunaus vai onko hän hyvittänyt tuon sinulle ja jatkoitteko yhdessä?
 
Setäni on tekemässä itselleen samoin hurjaa vauhtia, kummisetäni vielä. Oli pakko pistää välit poikki ja antaa vanhempien veljiensä hoitaa hänen asioitaan. Elina toivottavasti nyt saat viettää iloisen ja rauhallisen Joulun. :)
 

Yhteistyössä