olisiko itsekästä hankkia lapsi yksin??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja johkun
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

johkun

Vieras
minulla on ennestään kohta 5v lapsi,erottiin lapsen isän kanssa juuri lapsen synnyttyä 10v yhdessä olon jälkeen,joten olen aina ollut lapseni kanssa ns yksin.isä on välillä tavannut lasa ja välillä ei..
ikää minulla on 32v ja en koe haluavani enään miestä elämääni,en ole seurustellut kertaakaan lapseni olemassa olo aikana,viihdyn mainiosti ilman kumppania.

kuitenkin sydäntä nakertaa kummallinen tunne että perheeni ei ole kokonainen vaan olen aina halunnut 2 lasta,toisaalta jo olemassa olevani lapseni rupeaa olemaan jo ns niin iso että arki on jo helpompaa niin tulee mietittyä että haluanko todella kokea uudestaan yksin sen vauva rumban mutta toisaalta nyt olisi vielä hyvä ajankohta ennen kuin lapseni on jo koululainen tms.

minulla on aina ollu ihana tukiverkosto ainakin henkisellä tasolla..enpä ole lastani pahemmin muilla hoidattanut vaan aina olen yksin pärjännyt joten sitä en pelkää etten jaksaisi uudestaan yksin arkea.lapsellani oli vauvana maitoallergiat,koliikit ym joten eiköhän sitä jatkossakin selviäisi kun asenne on kohdillaa ja aina tiedän että jos on tiukka paikka niin toki mummolta ym saa muutamaksi tunniksi lapsen hoito apua kun vaan pyydän.

olen muutenkin mielestäni aktiivinen äiti,touhuan paljon lapseni kanssa ja hoidan aina tarvittaessa sukulaisen ja ystävienkin lapsia.

mutta kertokaa ihmeessä onko teistä itsekästä hankkia lapsi kokonaan yksin eipä ainakaan tulisi sitä henkistä helvettiä millä lapseni isä teki vauva arjestani välillä rankempaa koska kiusaaminen oli ajoittain todella rankkaa ja kovaa!!
 
asia on ollut mielessä jo 3,5v aina olen vaan itselleni toitottanut että ehtiihän sitä myöhemminkin mutta toisaalta en haluaisi sitä liian pitkälle vetkuttaa esim teini ja pieni vauva yhdistelmä ei kuulosta yhtään niin houkuttelevalta :D vaikeeta kun aina muutaman kuukauden välein ajatus vauvasta nostaa todella päätän enkä pääse siitä eroon vaikka kuinka yritän aina järkeillä että olen onnekas kun minulla on jo yksi lapsi ..
 
No mikset odota, että rinnalle tulisi kunnollinen mies. Vielähän sellaisenkin ehtii napata. Itsekin suunnittelin yksin toisen lapsen hankintaa. Onneksi kuitenkin odotin. Sain maailman parhaan miehen, joka hyväksyy lapseni ja saadaan nyt keväällä yhteinen :) ikää mulla 35.
 
mä olen miettinyt samaa ja niinkin tyhmästä syystä päättänyt etten hanki ykksin lasta koska pelkään et se vähentää mun "markkina-arvoa" miesten keskuudessa jos olen yh. Vaikka mun ikäsillä ja vanhemmilla miehillä on jo liuta lapsia niin silti ajattelen et se et olis yh ei auta mua siinä asiassa yhtään joten odotan et joku ehkä huolis mut näin,ilman lapsia.
 
No mikset odota, että rinnalle tulisi kunnollinen mies. Vielähän sellaisenkin ehtii napata. Itsekin suunnittelin yksin toisen lapsen hankintaa. Onneksi kuitenkin odotin. Sain maailman parhaan miehen, joka hyväksyy lapseni ja saadaan nyt keväällä yhteinen :) ikää mulla 35.

Miksi odottaisi, jos ei edes välttämättä kaipaa parisuhteeseen ja tietää pärjäävänsä yksin.
 
Itse ajattelisin että sisarus olisi sille jo olemassa olevalle lapselle suuri rikkaus. Oma äitini odotti pikkuveljeäni, kun erosi isästäni, jota ei sitten enää juuri näkynytkään. Äiti on kertonut nyt kun olen jo aikuinen, että hänestä oli tärkeää, että meillä on aina toisemme, jos hänelle vaikka sattuu jotakin. Itselleni veli on maailman rakkain ihminen.
 
Miten ajattelit raskaaksi tulla? Valehtelemalla jollekin että käytät ehkäisyä? Siinä tapauksessa on itsekästä. Pyytämällä jotain miestä laittamaan sinut raskaaksi? Siinä tapauksessa on itsekästä ainoastaan lapsen kannalta jos et tuota miestä halua lapsen elämään.

Jos hankit sen yksin niin kieltäydythän myös elatusmaksuista? Myös Kelan maksamasta.
 
Miten ajattelit raskaaksi tulla? Valehtelemalla jollekin että käytät ehkäisyä? Siinä tapauksessa on itsekästä. Pyytämällä jotain miestä laittamaan sinut raskaaksi? Siinä tapauksessa on itsekästä ainoastaan lapsen kannalta jos et tuota miestä halua lapsen elämään.

Jos hankit sen yksin niin kieltäydythän myös elatusmaksuista? Myös Kelan maksamasta.
Miksi pitäisi kieltäytyä, ainakaan yhtään enempää kuin esim rahattoman luuserin kanssa lapsen tehneiden ja sittemmin eronneiden?
 
No, tokihan kaikki tietää, että yksinäiset naiset saavat Suomessa ihan lain suomin oikeuksin hankkia lapsen hedelmöityshoitojen avulla. Ei tartte mennä baariin notkumaan, vaan voi ihan turvallisesti hoitaa asian.

Eiku menoksi!
 
Anna mennä vaan, lapsi olisi kuiyenkin rakastettu ja toivottu ja varmasti pitäisit hänestä hyvää huolta, joten en näe asiaa niinnitsekkäänä kuin monet tuntuu tekevän. On sitä lapsia huonompiinkin olosuhteisiin tehty.
 
niin tosiian suomessahan saa lapsen yksinkin ihan laillisin keinoin,ja tokihan voi joltain tutulta mieheltä kysyä apua,ainakin olisi taustat selvillä jos näin tekisin,tokihan isä saisi olla halutessaan mukana tai jos ei sitä haluaisi sekin olisi ok..itsellä tietysti huonoja kokemuksia tosta etä isyydestä mutta toki tiedän että isejäkin on monenlaisia.

lähinnä juuri mietin että jos isä ei haluaisi olla mukana niin olisiko se lasta kohtaan itsekästä lähteä "tekemään"esim lasta jonkun tutun miehen kanssa jos jo valmiiksi on suht varmaa ettei isä halua olla mukana??parisuhdetta en halua enkä kaipaa...nautin omasta rauhasta ja siitä että voin lapseni kanssa suunnitella menomme ja elämämme niinkuin minule sopii..

ja joku kirjotti tuosta markkina arvosta kuinka vaikeeta on "saada"mies jos on yh..ei minulla ainakaan olisi ollut kuluneena 5v tuollaista ongelmaa päin vastoin..tunnen ihmisiä joilla lapsia jopa 3lle eri isälle..hyvin ovat siis kelvanneet lapsineen kaikkineen.tosin tietysti itsekin miettinyt että eihän se "hyvältä"kuulosta että mulla on 2 lasta eri iseille ja en ole kummankaan kanssa..mutta mutta..elämä on ja nykyään on muutenkin niin ihmeellisiä ero ja uusperhe kuvioita ettei mikään enää hetkauta.

en tosiaan ainakaan hetken mielijohteesta toimisi,asia on tosiaan ollut pitkään mietinnässä ja sitä on yritetty haudata mutta kun tunne vaan pysyy että minun ihana perheeni ei oli vielä kokonainen vaan siinä on lapsen mentävä aukko,vaikeita valintojahan nämä on,ja sitten toisaalta ei varmaan pitäisi liikaa miettiä aina löytyy syitä puolesta ja vastaa ja ikinä ei varmaan ole se täydellinen tilanne lapsen hankintaan,
pitänee vaan kuunnella sydäntää.
 
[QUOTE="Joo";27645638]Miksi pitäisi kieltäytyä, ainakaan yhtään enempää kuin esim rahattoman luuserin kanssa lapsen tehneiden ja sittemmin eronneiden?[/QUOTE]


Siksi että jos isä on tiedossa niin häneltä ne peritään. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa lapsen elatuksesta jos äiti hänet yksi on halunnut? Eikö hänen pidä yksin myös hänet silloin elättää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vgjsdkfaö;27646062:
Siksi että jos isä on tiedossa niin häneltä ne peritään. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa lapsen elatuksesta jos äiti hänet yksi on halunnut? Eikö hänen pidä yksin myös hänet silloin elättää.

niin tai sien ei peritä..oma isäni tehtaili lapsia joka suuntaan ja kun oli sen verta kovat ulosotot hänellä plus asumiskulut ym niin ei todella maksanu kenellekään 5stä lapsesta elareita eikä häneltä niitä peritä kun on varaton niin kela maksaa ja sillä selvä.
miksei äiti saisi ottaa sitä summaa vastaan jos tekee lapsen yksin?ensinnäkin se 140e on aika pieni osa lapsen menoista ja eiköhän tuon ikäinen yhden lapsen äiti ole kerennyt työelämässäkin olemaan ja maksamaan niitä veroeuroja ja markkoja sinnekin kassaa niin eä voi tarpeen tullen niistä itsekin hyötyä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vgjsdkfaö;27646062:
Siksi että jos isä on tiedossa niin häneltä ne peritään. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa lapsen elatuksesta jos äiti hänet yksi on halunnut? Eikö hänen pidä yksin myös hänet silloin elättää.

No eikö jokaisen tulisi lapsensa elättää, hankki sen sitte yksin tai kaksin?
Miksi ihmeessä maksetaan asumistukia ja toimeentulotukia yms?
Miksi yhteiskunnan pitäisi kenenkään lapsia elättää?

En tajua tuota logiikkaa? Joku pariskunta tekee lapsia, vaikka ei ole varaa niitä elättää. Miksi heille kuuluisi yhtään sen enempää maksaa?
 
Mun mielestä on, jos hankit sen biologisesti jonkun kanssa jossain "baarireissulla" ja sit kerrot isällekin, että niin, ei mulla ollukaan ehkäsyä... Ehkä voisit adoptoida, se tuntuisi paljon järkevämmältä. Antasit perheen jollekin, kenellä ei sitä ole. Etkä tekisi lasta vasiten tilanteeseen, jossa lapsella ei ole isää/ei ole isää saman katon alla.
 
Mun mielestä on, jos hankit sen biologisesti jonkun kanssa jossain "baarireissulla" ja sit kerrot isällekin, että niin, ei mulla ollukaan ehkäsyä... Ehkä voisit adoptoida, se tuntuisi paljon järkevämmältä. Antasit perheen jollekin, kenellä ei sitä ole. Etkä tekisi lasta vasiten tilanteeseen, jossa lapsella ei ole isää/ei ole isää saman katon alla.

varmasti adoptoisinkin jos suomessa se olisi mahdollisa yksin..vaan tosiasia on ettei onnistu minula yksinään,sehän olisi ihanin vaihtoehto kun voisi antaa kodin sitä tarvisevalle,eikä tarvitsisi olla edes raskaana :D
en tosiaan ole ajatellut baarista bongata miestä ja näin lasta hankkia vaan keinohedelmöitys tai yhden miespuolisen ystävän kanssa.
ja sen verran pakko sanoa että noi bongaat baarista miehen ja valehtelet että käytät ehkäisyä,niin tota varmasti moni tekee mutta pakko sanoa että aika harva mies sen baari illan tiimellyksessä edes kysyy syötkö pillereitä tms,ja tästä on puhuttu monen nais ja mies puolisen ystävän kanssa että ihme etei miehet edes kysy tota,ei vissiin todella paljon järki paina kunhan vaan pääsee hommiin!!
 

Yhteistyössä