Jos joku ihminen kohtelisi minua, miestäni tai lapsiani huonosti niin kutsua ei meille tulisi, ihan sama olisiko joulu vai ei.
Ärsyttää juuri tällaiset ihmiset jotka ympäri vuoden itse kohtelee läheisiään kuin saastaa mutta sitten kun joulu lähestyy niin odotetaan kutsua joulunviettoon "koska jouluna pitää ajatella muitakin ja joulu on hyvän mielen juhla". No missäs se niiden hyvä mieli sen joulun jälkeen taas on? Kannattaisiko vähän muinakin vuoden aikoina panostaa siihen muiden kohteluun niin saattaisi se yhteinen joulunviettokin tuntua muistakin ihan oikeasti hyvältä idealta eikä huonon omantunnon aiheuttamana pakkopullana.
Me vietetään joulu perheen kesken eli mies, minä ja lapset. Meille saa tulla kylään mutta me ei jouluna mennä muille. Tämä päätettiin kun lapsia tuli niin joulunvieton pääpiste on omassa kotona, joulu on menee meidän omien "perinteiden" ja aikataulujen mukaan ja sen mukaan saa meille tulla kyläilemään.
Molempien suvuissa isovanhemmat haluaisivat/olettavat että ne joilla on ne pienet lapset ovat niitä jotka viettävät joulunsa autossa istuen paikasta toiseen kiirehtien. Niinhän ne meidänkin joulut olisivat menneet ellei me oltaisi alusta sanottu miten aiomme joulut viettää. Eli lasten ehdoilla.