"kkkk"
mitkä seikat vaikuttavat siihen tuleeko lapsesta ns. sosiaalisesti lahjakas vai ei?
mikä merkitys esim. vanhemmilla tässä asiassa on?
mikä merkitys esim. vanhemmilla tässä asiassa on?
No, ilmankos! Mä tykkäsin pentunaaina olla metsässä ja yksin mökillä. Siitä se varmaan johtuu etten tykkää olla ihmisten parissaMun mielestä vanhemmat vaikuttavat enemmän kuin esim. ikätovereiden runsaus tai niiden puuttuminen. Vanhemmista lähtee kaikki.
Ihminen tarvitsee toisen ihmisen sosiaalistuakseen. Ei sen kummempaa.
Mikäli synnyt ja kasvat metsässä, et sosiaalistu ihmisiin vaan eläimiin.
Tämä sosiaalistumis-hysteria on mielestäni huvittavaa. Lapsi ei sosiaalistu sillä että ympärillä on lauma kavereita. Lapsesta voi tulla sosiaalisesti hyvin pärjäävä vaikkei olisi juurikaan ketään kaveria. Vanhemmat on se a ja o. Kaverit sen jälkeen ja siinäkin ei se määrä vaan laatu!
Kyllä se lapsen lähiverkosto, vanhemmat ja sisarukset ensimmäisenä (koska se on yleensä se lapsen lähin oletettu sosiaalistumispiiri) vaikuttavat. Eikä tämä sulje pois sitä, että lapsella on oma temperamentti ja persoonallisuus. Vaan kun persoonallisuudenkin kasvuun tarvitaan ensin sosiaalistumista sen temperamentin lisäksi. Toisista lapsista ei koskaan tule mitään lauman sosiaalisimpia eläimiä (jos siis puhutaan muuten normaalikehityksestä). Silti se perussäännöt, perusasiat opitaan ympäriltä.Ei tasan tarkkaan vanhemmat vaikuta. Kyllä se sosiaalisuus lähtee lapsesta itsestään tai on lähtemättä. Aivan naurettava ajatus. Kyse on persoonasta. Toiset on sosiaalisempia kuin toiset. Mulla on sisaruksia ja me kaikki olemme erilaisia sosiaalisilta taidoiltamme, vaikka sama kasvatus. Lapsia on itselläni kaksi, 2- 5-vuotiaat ja tuo vanhempi on ollu syntymästään asti äärimmäisen sosiaalinen, vaikkei tosiaan missään kerhoissakaan ole käyty. Tuo nuorempi on taas tosi arka eikä taatusti mene lähestymään koskaan ketään.
Oiskin niin helppoa, että vanhemmat ratkaisis millainen lapsesta tulee...
Hienosti kiteytetty. Sosiaalisuus on onnistunutta kommunikointia muiden kanssa.Minun mielestäni sosiaalisuus lähtee kehittymään kaikesta kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa, vanhempien, sisarusten, kavereiden jne. Esimerkin voimalla näytetään, miten keskustellaan kaupassa kohteliaasti, miten sanotaan kun törmätään kärryillä toiseen vahingossa jne. Minun mielestäni sosiaalisuus on onnistunutta kommunikointia muiden kanssa.
Mitä helkettiä sinä horiset?! Ihan takuuvarmasti on merkitystä vanhemmilla, miten lapsi oppii sosiaalista kanssakäymistä. Hyvinkin erakkona elävät vanhemmat eivät auta lapsen sosiaalista kehittymistä ja niissä tilanteissa esim. lapsi hyötyy päiväkodista tai muusta hoitopaikasta. Jos taas vanhemmilla on sosiaalista elämää ja lapsi näkee muita ihmisiä ja oppii heidän kanssaan sitä kautta sosiaalista kanssakäymistä, niin hoitopaikkoja ei siihen tarvita.Ei tasan tarkkaan vanhemmat vaikuta. Kyllä se sosiaalisuus lähtee lapsesta itsestään tai on lähtemättä. Aivan naurettava ajatus. Kyse on persoonasta. Toiset on sosiaalisempia kuin toiset. Mulla on sisaruksia ja me kaikki olemme erilaisia sosiaalisilta taidoiltamme, vaikka sama kasvatus. Lapsia on itselläni kaksi, 2- 5-vuotiaat ja tuo vanhempi on ollu syntymästään asti äärimmäisen sosiaalinen, vaikkei tosiaan missään kerhoissakaan ole käyty. Tuo nuorempi on taas tosi arka eikä taatusti mene lähestymään koskaan ketään.
Oiskin niin helppoa, että vanhemmat ratkaisis millainen lapsesta tulee...
peesi. Ja ihminen syntyy ns. Sosiaalisena, pieni vauvakin hakee kontaktia vanhempaansa ja siitä kanssakäymisestä tulee lapselle perusta.Hienosti kiteytetty. Sosiaalisuus on onnistunutta kommunikointia muiden kanssa.
Lisäisin vielä, että sosiaalisuus ei ole sitä, että on suuna päänä. Sosiaalisuus on sekä sitä, että osaa ja pystyy olemaan toisten kanssa vuorovaikutuksessa. Osaa tulkita puhetta, eleitä ja vastaamaan niihin. Ujouskaan ei siis tarkoita, etteikö lapsi olisi sosiaalinen. Se voi olla kehitysvaihe, persoonallisuuden piirre, osa lasta itseään.
Ei, sosiaalisuus ei ole syntymästä asti mukana tullut ominaisuus. Sosiaalisuus omaksutaan ja opitaan. Ihminen, joka siis kasvaisi juuri susien kanssa ja ohittaa tietyt kriittiset kehitysvaiheiden herkkyyskaudet, ei voi koskaan oppiakaan niitä. Nämä susilapset ovat aika hyviä ja valitettavia esimerkkejä näistä. Muistaakseni herkkyyskausien tutkimuksessa tehtiin isoja Genie -tytön tapauksessa.Eikö sosiaalisuus ole jo syntymässä mukana tullut persoonallisuuden piirre, jota ei oikein voi muuttaa? Toiset tykkää isosta porukasta ympärillään, toiset pienestä eikä siihen kasvatus ja ympäristö hirveästi vaikuta.