Kokeilin tätä 2.5kk lääkärin painostuksen vuoksi (en ollut aivokemian häiriöiden vuoksi masentunut eli mielestäni lääkkeeti eivät olisikaan voineet auttaa, kyse oli vain vaikeasta elämäntilanteesta mutta pitkän jankutuksen jälkeen suostuin tätä kokeilemaan). Mitä minä koin:
* Ensimmäiset 4-5 viikkoa oli koko ajan todella kuvottava olo, melkein oksensin kun käänsin päätä yms.
* Yleensä hikeni ei haise juuri millekään, mutta aloin löyhkätä TODELLA pahalle (ainakin omasta mielestä, en ilennyt kysyä muilta...). Haisin noin 5 minuuttia suihkun jälkeen kainaloista ihan hirveälle tunkkeiselle hielle, vaikka en edes hionnut! Eli ilmeisesti haju tuli suoraan huokosista.
* Minulla oli todella outo ja epätodellinen olo, luulen että "psykopaatti" oli aika lähellä kuvaamaan sitä. Olin todella vittumainen ihmisille eikä minua harmittanut ollenkaan pahoittaa muiden mieltä, tuntui että olisin voinut vaikka tappaa jonkun ja olla tuntematta mitään tunnon tuskia
. mm. vittuilin esimiehelleni päin naamaa (joka kyllä täysin ansaitsi sen, mutta ennen yritin vain väistellä häntä) ja nauroin päälle jne.
* Heräilin yöllä säikähtäen, ihan kuin johonkin äkilliseen kovaan ääneen.
* Lopulta aloin saada todella pelottavia epätodellisuuden kohtauksia ja pelkotiloja, saatoin esim. yhtäkkiä kotona alkaa miettiä että onko tämä oikeasti minun koti vai onko tämä jokin huijaus jne täysin omituisia ajatuksia. Saatoin yöllä herätä ja pelätä ihan kuollakseni "jotain", ja sitä pelkoa ei saanut millään järkeilyllä pois. Esim. yksi yö pelkäsin että vieressä nukkuva poikaystäväni saattaa tappaa minut! Kun olin yksin kotona yötä nukuin monesti puukko vieressä..
Lopulta tällaisen yökauhun aikana päätin että helevetti tätä paskaa en enää syö, ja lopetin lääkkeen siihen. Epätodellisten kohtausten loppumiseen meni kuitenkin useampi kuukausi (!!), joka kuvannee sitä kuinka kauan lääkkeen poistumiseen elimistöstä meni. Näin pitkään kesti myös tuo hien hajun loppuminen, joten en usko että oli kuvittelua että vaikutukset kestivät näin pitkään lopettamisen jälkeen.
Ja minä en piristynyt, ruokahaluun ei vaikuttanut ollenkaan eli en myöskään laihtunut, eikä myöskään masennusoireet (itkuisuus, vitutus, elämäntilanteen epätoivo) helpottaneet millään lailla. Mutta niinkuin sanottu, niiden syynä oli elämäntilanteen vaikeus joten en edes uskonut että lääke voisi niihin auttaa. Opinpa pitämään pääni vaikka lääkärit kuinka jotain tuputtaisivat! Joku toinen lääkäri myöhemmin totesikin, että älytöntä määrätä puolipakolla (vihjailtiin että muuten en pääse sairauslomalle ahdistuksen takia..) jollekin masennuslääkkeitä jos masennus on selkeästi seuraus ulkoisista olosuhteista, ei aivokemian häiriöstä.
