Mielestäni en sanonut kärsiväni. Olen opetellut sietämään epämukavuutta myös lapsieni kanssa. Lasten hoitaminen ei ole aina kivaa, se on raskasta ja tulee hetkiä, jolloin ei vain jaksaisi vaihtaa vaippoja ja vaatteita ja ulkoilla ja leikkiä ja olla innostava. Joillakin on raskasta lastensa kanssa (HURJAA) jopa puoli vuotta tai pari vuotta, eivätkä he silti hylkää lapsiaan. Miksi hylkäisin mieheni, jota kuitenkin rakastan, vaikka en ehkä niin tällä hetkellä himoitse. Tai miehen, joka ei jaksa olla romanttinen ja halua minua päivittäin. Tajuan, että siihen tunnetilaan ei ole oikein aikaa, kummallakaan. En oikeasti usko, että ero ratkaisee näitä ongelmia. Ei tämä ole mitään pysyvää.
Ihmisten pitäisi oikeasti olla pitkäjänteisempiä. Tajuta, että ihminen ei oikeasti ole mikään himokas rakastaja koko ajan. Pitää antaa myös aikaa muulle ja oppia myös sietämään epämukavuutta. En ole niin heikko, että kiireinen elämä kaataisi koko perheeni. Se kiire ja epätoivo vain kasvaisi eron myötä. Mieheni on loistava isä. Kiireinen, mutta kun on läsnä, hän todella on läsnä. Hänellä on myös raskasta. Hän on vain ihminen. En voi odottaa häneltä kohtuuttomia. Joskus tulee se aika, että meillä on aikaa katsoa toisiamme pidenpään, olla enemmän kaksin ja meillä on aikaa etsiä sitä rakkautta ja halua. Sitä ennen minä teen parhaani. En torju, en tuomitse, luotan ja rakastan. En voi vain odottaa mitä miehelläni on minulle annettavaa, olen ihan yhtä "syyllinen". Tämä on kahden kauppa. Juttelemme kyllä tästä tilanteesta ja yritämme kestää yhdessä tilannetta. Tästä on keskusteltu ja molemmat olemme sitä mieltä, että suhteen lopettaminen vain vaikeiden aikojen takia olisi erittäin typerää. Rehellisesti ottaen, olemme valittaneet, mutta ero tuntuisi hullulta ajatuksenakin. Tiedämme molemmat missä mättää. Asialle ei voi paljon muuta kuin valittaa ja kestää sitä, mikä on haasteellista ja etsiä onnea siitä mikä on hyvin. Olemme perhe ja kuitenkin onnellisia siitä mitä meillä on. Mutta tärkeintä on, että olen itse sitoutunut ja hoidan oman osani. Mieheni hoitaa oman osuutensa. Olisi typerää hukata energiaa vonkumiseen ja katkeroitumiseen tai syyttelemään toista haluttomuudesta. Jos tarkemmin asiaa miettii, niin usein sen syyttelyn taustalla on omat puutteet ja omat tuntemukset. Nyt on tätä ja moni asia on helpommin tuonnenpana.
Mielestäni moni muu tässä yhteiskunnassa on hukassa. Monet on hyvinkin epärealistisia parisuhteissaan ja muissakin ihmissuhteissa. Elämän pitäisi olla koko ajan aallonharjalla olemista, lemmen pitää leiskua tai on huono ja kaikki on huonosti. Ihmiset eivät enää osaa odottaa, eivätkä osaa tehdä töitä asioiden eteen. Ei, vaan jätetään mies/nainen, lasten isä/äiti, sitten mennään lihatiskille odottamaan uutta ja parempaa ja himokkaampaa. Oikeasti se oma suhde olisi parannettavissa, mutta siihen tarvitaan kaksi ja useinkin on niin, että on vain se yksi, jos sitäkään. Surullista, että ihmiset ovat niin hukassa.
