V
"väsynyt äiti"
Vieras
Koko tarina on niin pitkä etten sitä jaksa ja ehdi kirjoittaa.
Ydin on kuitenkin tämä; perheessämme on voimakkaasti oireileva (tupakointia, myöhästelyä, nyt muutaman kerran koulusta eka tunnilta lintsausta, uhmaa) seiskaluokkalainen, jolla on ollut oikeastaan vaikeaa jo reilun vuoden ajan.
Asioita on koetettu jo vuosi sitten ratkoa psykiatrin kanssa, mutta lapsi on sulkeutuntu ja uhmakas eikä avaudu ja juttele.
Kotona huonosta käytöksestä ja sääntöjen rikkomisesta on seurannut mm. tietokoneen takavarikointia muutamaksi viikoksi, viikkorahan jäädytystä/osittaista vähentämistä jne. Mikään ei auta kuin korkeintaan hetkellisesti.
On juteltu, ymmärretty, puhuttu järkeä, neuvoteltu, huudettu ja itketty. Mikään ei auta.
Nyt tilanne on se, että poika on tosiaan ensimmäisen kerran lintsannut eilen ja tänään koulusta eka tunnilta. Tunnilta myöhästelyjä on syksyn ajalta noin 10kpl. Asenne on uhmakas "minä itse päätän" ja poika on taitava provosoimaan. Samaan aikaan on herkkä pieni poika, halaa ja pyytää päästä viereen nukkumaan kun asiat painavat mieltä jne. Pahin uhma kohdistuu koulua kohtaan. Esim kotiintuloajoista pitää hyvin kiinni. Tuo uhma on ja itsekkyys on tosi kuluttavaa ja rasittaa muuta perhettä (on veljiä).
Mikä teidän kokeneiden, jo teini-iän ohittaneiden, lasten äitien ja isien kanta on? Pitääkö rajoja ja sääntöjä vain tiukentaa, lisää tietokonekieltoa yms vai pitääkö rakentaa läheistä suhdetta jotta pojan saisi avautumaan ja välit pidettyä kunnossa? Missä se raja menee milloin lähestymistapaa pitää muuttaa?
MLL nuorten vanhemmille suunnatussa oppaassa sanotaan "Jos arki uhkaa muuttua sotaisaksi taistelutantereeksi, sääntöjä ei kannata tiukentaa eikä koventaa seurauksia. Kova kovaa vastaan lukkiuttaa tilanteen entisestään ja lisää nuoren uhmaa. Tarvitaan rakkauden kieltä, jolla vakuuttaa nuorelle, että hätnä rakastetaan".
Miten muu perhe jaksaa kun energiaa palaa yhden ongelmien selvittelyyn?
Huokaus.
Ydin on kuitenkin tämä; perheessämme on voimakkaasti oireileva (tupakointia, myöhästelyä, nyt muutaman kerran koulusta eka tunnilta lintsausta, uhmaa) seiskaluokkalainen, jolla on ollut oikeastaan vaikeaa jo reilun vuoden ajan.
Asioita on koetettu jo vuosi sitten ratkoa psykiatrin kanssa, mutta lapsi on sulkeutuntu ja uhmakas eikä avaudu ja juttele.
Kotona huonosta käytöksestä ja sääntöjen rikkomisesta on seurannut mm. tietokoneen takavarikointia muutamaksi viikoksi, viikkorahan jäädytystä/osittaista vähentämistä jne. Mikään ei auta kuin korkeintaan hetkellisesti.
On juteltu, ymmärretty, puhuttu järkeä, neuvoteltu, huudettu ja itketty. Mikään ei auta.
Nyt tilanne on se, että poika on tosiaan ensimmäisen kerran lintsannut eilen ja tänään koulusta eka tunnilta. Tunnilta myöhästelyjä on syksyn ajalta noin 10kpl. Asenne on uhmakas "minä itse päätän" ja poika on taitava provosoimaan. Samaan aikaan on herkkä pieni poika, halaa ja pyytää päästä viereen nukkumaan kun asiat painavat mieltä jne. Pahin uhma kohdistuu koulua kohtaan. Esim kotiintuloajoista pitää hyvin kiinni. Tuo uhma on ja itsekkyys on tosi kuluttavaa ja rasittaa muuta perhettä (on veljiä).
Mikä teidän kokeneiden, jo teini-iän ohittaneiden, lasten äitien ja isien kanta on? Pitääkö rajoja ja sääntöjä vain tiukentaa, lisää tietokonekieltoa yms vai pitääkö rakentaa läheistä suhdetta jotta pojan saisi avautumaan ja välit pidettyä kunnossa? Missä se raja menee milloin lähestymistapaa pitää muuttaa?
MLL nuorten vanhemmille suunnatussa oppaassa sanotaan "Jos arki uhkaa muuttua sotaisaksi taistelutantereeksi, sääntöjä ei kannata tiukentaa eikä koventaa seurauksia. Kova kovaa vastaan lukkiuttaa tilanteen entisestään ja lisää nuoren uhmaa. Tarvitaan rakkauden kieltä, jolla vakuuttaa nuorelle, että hätnä rakastetaan".
Miten muu perhe jaksaa kun energiaa palaa yhden ongelmien selvittelyyn?
Huokaus.