Pitkään yrittäneet & hoitoihin siirtyneet

Piti nyt vielä selvyytenä laittaa että tietoni ovat:

Miukula, toiveissa toinen, yritys aloitettu 2005 ja hoidot 2008, lapsi heinäkuussa 2010. Nyt ei olla hoidoissa vaan ihan kotikonstein toistaiseksi yritetään. Mies ok, itsellä pco ja prolaktiiniarvo koholla (ainakin ollut) Lääkkeinä terolutit kiertojen tasaamiseksi.


Nyt kyselisin teiltä ketkä käytette myös teroluteja, niin aloitatteko ovulaation jälkeen vielä terolutkuurin tukemaan mahdollista raskautumista? Kun eikös ovulaation jälkeen oma elimistö ala tuottaa tuota progesteronia.
Hoidoissa ollessa oviksen jälkeen minulle määrättiin lugesteronit, mutta nyt kun luomusti olen nähtävästi ovuloinut, niin aloitanko kuitenkin terot.
 
Täällä ollaan nyt hieman hämmentyneissä/pelokkaissa fiiliksissä. Nyt on siis pp 3
mahassa tuntuu menkkamaisia kipuja sekä pöksyihin oli tullut pisara, siis tosi vähän verta :/
Tässäkö tää meidän eka pas sitten oli? Sitä vaan katkeroituu ja miettii mitä on tehnyt väärin
kun tää on näin vaikeeta.
 
Miukula, mulla ei ole koskaan ollut Teroja, mutta Luget aloitan aina kolmantena päivänä
ovisplussasta. Mulla tarkotus on lisätä progesteronin määrää, vaikka omakin kroppa sitä verikokeitten mukaan tuottaa. Mutta mulla nuo Luget pitää tuhruilut (jota siis aiemmin oli) kokonaan poissa.

Häivähdys, voi varmaan olla kiinnittymistä. Tekis mieli sanoa, että yritä olla ajattelematta, mutta se on varmasti helpommin sanottu kuin tehty. Eihän sitä voi tietenkään olla miettimättä.
Oon just tässä viime päivinä ajatellutkin sitä, että olisin varmaan ihan hermoheikko, jos joskus ivF-kiertoobn pääsisin...Kun meillä rahan takia ei varmaankaan niitä voitais yhtä enempää tehdä. Eli sit olis kaikki pelissä. Ja tuskinpa sitä muuta sillon pystyis miettimään, vaikka kuinka yrittäis...
Mutta nuo juilinnathan voi olla hyväkin merkki. Jotain tapahtuu :heart:

Evangelina, kuulostaa tutulta. Vaikka ei ollakaan tuossa tilanteessa juuri nyt.
Meillä on ollut jos jonkinlaista vääntöä tässä vuosien varrella ja välillä on pidetty taukoa ja välillä on mies kiertänyt minut kaukaa...Mutta jos tämä nyt yhtään toivoa antaa, niin tällä hetkellä mies on hyvin innokas hoitamaan omaa osuuttaan ja valmis kuin partiopoika aina, kun ehdottelen. Mutta tauko tosiaan on välillä tosi tärkeä. Päähän tässä aina välillä meinaa hajota.

).( Olen kuumeessa, enkä uskalla ottaa särkylääkettä...kun on vähän ristiriitaista tietoa siitä, mitä sitä voisi turvallisesti ottaa. Muistan, että raskausaikana sai ottaa Panadolia, mutta olen kuullu, että se vaikuttaa ovikseen...Tyhmää tietysti, mutta en halua ajatella, että tämä kierto meni varmaan sitten hukkaan särkylääkkeitten takia...Joten täällä kuumehouruissani kirjoittelen :)
Ja mietin, että aloittaisinko Femarit tänään vai huomenna...Aiemmin olen ottanu kp3, mutta nyt lääkäri ehdotti kp5:ttä. Ja itse sitten ajattelin, että jos vaikka kp4...Taidan olla aika seko :D
 
Kiitos kaikille, jotka raottivat hieman ovea omaan parisuhde-elämään vauvahaaveiden keskellä. Kuulostaa uskomattoman tutulta, samoja tuntemuksia rämmitään läpi täälläkin. Ovistestejä en juurikaan tee lainkaan enkä varsinkaan näytä miehelle. Kertaalleen jo saatiin seksielämä jo niin raunioille ja meni niin kauan palauttaa se edes tyydyttävälle tasolle, että ihan helpolla en sitä enää riskeeraa.

Ehkä yksi kaikkein hankalimmista asioista miehelle on ollut ymmärtää, että vaikka muutaman kuukauden välein tulee menkkojen alkamisesta niitä totaaliromahduksia, se ei tarkoita sitä, että romahdin koska raskaus ei alkanut juuri nyt. Suurin tuska itselläni tulee siitä ajan kuluessa yhä enemmän kiusaavasta ajatuksesta, että entä jos meistä ei koskaan tule vanhempia. Hoidossa ollaan vielä hyvin alussa (ja tällä hetkellä vuoden loppuun tauolla lääkärin käskystä), mutta sen sijaan että lääkärin (aiemman pco-diagnoosin jälkeen) "kaikki näyttäisi olevan kunnossa"-tulkinta olisi tuonut helpotusta, selittämätön lapsettomuus kuulostaa itse asiassa aika pelottavalta,

Hurjasti tsemppiä niille, joilla on piinapäivät päällä ja ovulaation odottelijoille lemmekkäitä hetkiä ;) Itsellä n. kp 20, rinnat tuskaisen kipeät ja turvonneet, huonovointisuutta, vilutusta, mutta oireet minun tapauksessani normaali osa lähes jokaista kiertoa, eikä siis aiheuta toimenpiteitä. Voi voi kun niitä joskus aikanaan erehtyi luulemaan raskausoireiksi. Jospa joku päivä saisi kokea niitäkin?
 
En nyt jaksa kommentoida teille yksitellen, mutta sanon että monen teidän tuntemukset ovat tuttuja minullekin. Paskat fiilikset ja romahdukset on koettu. Sitten taas jaksaa odottaa toiveikkaana plussa jostain ihmeen syystä.

Ei kenenkään äiti-kirja on munkin mielestä hyvä. Suosittelen sitä!

Mua ärsyttää ettei menkat ala. Keskenmenon jälkeen eka kierto alkoi itsestään. Oli sovittu lääkärin kanssa että pidetään kierto tasaisena Terolutilla hoitojen aloitukseen asti. Söin Terot..odotelin, odottelin. 10 päivän odottelun jälkeen puhelu. Lääkärin mielipide: jos ei ole menkkoja näkynyt Terot ei nyt tehonnut, Aloitettiin Primolutit saman tien. Niitä nyt napsitaan ja toivottaan että menkat tulisi. : / Menee hoitosuunnitelmat ihan pyllylleen kun mun menkat on kadoksissa.
 
Tuota parisuhdeasiaa olen unohtanut kommentoida. Meillä lapsettomuus on lähentänyt vaikka käsittelemmekin asioita enimmäkseen omilla tahoillamme omalla tavallamme. Välillä fiilikset purkaantuu ja sitten keskustellaan asioista ja tunteista. Miehelle tämä on vaikeampi juttu vaikka olenkin yksin viallinen ja miehen osuus hoidoissa todella pieni. Miehellä on ollut vaikea ymmärtää miten paljon tämä minun elämääni vaikuttaa ihan jo lääkkeiden ja oireilujen vuoksi, varsinkin nyt ivf-hoidon aikana. Tälläkin hetkellä olen toimintarajoitteinen, koska toipuminen on kesken ja täytyy ottaa rauhassa.

Kaikenkaikkiaan suhteemme on parantunut. Seksiä voisi olla enemmänkin, mutta laatu on parantunut. Miehen reissutyö ja yhdyntöjen ajoittaminen tuo painetta, joka nyt osittain on helpottanut hoitomuodon vaihtumisen vuoksi. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja pcos kun aiheuttaa haluttomuutta, niin on vaikea olla halukas juuri oikeaan aikaan ja se aiheuttaa stressaamista. Olen moneen kertaan ollut todella turhautunut kehooni ja se on vain pahentanut asiaa. Onneksi mies on ymmärtäväinen.

Meillä ovistestit ja ovisplussat oli vain lisämaustetta antava vitsi, mutta en oikein innostunut niitä käyttämään. Digillä en ole saanut hymynaamaa kertaakaan, liueskoja on vaikea tulkita. Pregnylin olen aina tuikannut varmuuden vuoksi, joten ovistestit ovat sikäli turhuutta. Eivät ne raskautumistani millään tavalla paranna.

Tämän päivän kuulumiset eivät juuri eilisestä eroa. Olen koittanut ottaa rauhassa, sillä kipuja on ollut aika paljon.

Testailin muuten muutama päivä Pregnylin pistämisestä ihan vain nähdäkseni kuinka se näkyy testissä. Aineen pitäisi poistua kehosta 10 päivän sisällä. Pistos sai aikaan hailukan haamuviivan 4½ vuorokautta pistoksesta. Aika nopeasti poistuu tai sitten testiviivani ovat vain niin hailukoita. Esikoisestakin testasin haamun (joskin selkeän) menkkojen ollessa jo myöhässä. Hätäinen testailu on siis kohdallani turhaa tuhlausta. Odottelen kiltisti vähintään dpo14 asti.

Siitä tulikin kysymys mieleeni. Onko "virallinen" testipäivä yleensä dpo14 vai pp14 ja mistä nuo luvut lasketaan? Itse lasken dpo:n varmaankin punktiosta ja pp:n siirrosta. Mietin vain sitä kuinka paljon on merkitystä sillä, minkä ikäinen alkio on siirretty. Itselleni annettiin testipäivä määrittelemällä päivämäärä, joka on 14vrk siirrosta.
 
toivounelma > Olethan testannut? Ovulaatiohan on voinut tulla Terojen aikaan ja siksi kierto venyä. Toivottavasti raskaus olisi alkanut tai vuoto tulisi nyt niin, että hoitoja voisi jatkaa uuden suunnitelman mukaan. Tsemppiä!
 
Minulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta olen sairastanut sitä lapsesta asti, alkaen ensin ylitoimintana. Joka murrosiän kynnyksellä muuttui vajaatoiminnaksi. Vaikea siis sanoa, onko vaikuttanut omaan halukkuuteen. Olen myös huomannut, että juuri ennen kuukautisia on jotenkin haluja enemmän. Terolutit ovat itsellä tuoneet aina kuukautiset niin, että syön kierron 15-24 päivänä tabletit ja sitten kahden päivän päästä alkaa kuukautiset. Niitäkin olen popsinut 13-vuotiaasta. Välillä pidin kyllä taukoja, mutta hedelmällisessä iässä kun ollaan, niin kyllä tyhjennys vuoto pitäisi vähintään 3kk välein tehdä. Teininä kyllä kerran taisin olla ilman kuukautisia 6kk.

Toki synnytyksen jälkeen noin vuoden päästä minulla alkoi sitten itsestään vuotelemaan, mutta kesti varmaan 3 viikkoa. Silloin varasin gynen ja katsoi, että limakalvo on niin paksu, että on hyvä syödä terokuuri tupla-annoksella. Ja tosiaan sitten vuosinkin kuin seula sen 7 millin limakalvon. Ties miten paksu oli alkujansa, kun oli jo 3 viikkoa vuotanut ihan verta reippaasti.
Seuraavakin vuoto oli runsas. Sitten pidinkin taas taukoa teroluteista, josko olisi kuukautiset tulleet itsestään. Eipä näkynyt ja syyskuussa söin taas yhden kuurin.

Ja tosiaan nyt sitten sattumalta huomasin ovulaation kp 29. Sitten googlasin, että olisi hyvä nyt aloittaa terolutit oviksen jälkeen tukemaan mahdollista kiinnittymistä. Joten aloitin eilen, kun laskin että voisi olla ovulaatio ohi, kun testikin jo negaa näytti. (piti varmistaa testillä näyttääkö aina positiivista, kun sekin on pco:ssa mahdollista).

Eli nyt siis pp 2 ja apuna nuo terolutit sekä vitamiinit. Saas nähdä miten käypi. No kuukautiset ainakin alkaa, kun terolutit otin enkä voi olla ovulaatiostakaan täysin varman, kun en voi mennä missään verikokeissa käymään. Mutta jos nyt näitä oviksia alkaa jatkossa tulemaan, niin tietää sitten tarkkailla. Ja luin myös, että joskus terolut voi estää ovulaation, jos aloittaa kuurin ennen ovista. Tiedä sitten, mutta jos nyt ajattelee, että joka kierto ottaisin noita teroja sen 15-24 päivää ja sit kp 26-27 alkaa menkat, niin eihän se ovis ehtiskään, jos nytkin tuli vasta kp 29.

En kyl usko, että paljon ennen tätä ekaa raskautta, olis edes mitään oviksia ollut. Kun minulla tosiaan se korkea prolaktiini arvo esti ovulaation ja munisten kasvun, vaikka pistelin isoi annoksia puregonia ja söin 3 tabl. tamofeneja (vastaava kuin clomit, mutta paljon halvempia), vaikka normaalisti syödään 1 tabl. Eli tod. näk. mulla isoin ongelma raskautumisen esteenä oli tuo prolaktiinin liikatuotanto. Ei pelkkä pco.

Anteeks pitkä sepostus :)

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

T: Miukula pp2
 
Viimeksi muokattu:
toivounelma > Olethan testannut? Ovulaatiohan on voinut tulla Terojen aikaan ja siksi kierto venyä. Toivottavasti raskaus olisi alkanut tai vuoto tulisi nyt niin, että hoitoja voisi jatkaa uuden suunnitelman mukaan. Tsemppiä!
Mä tikutin kyllä ovista ja ehkä sain ovisplussan, toisalta oikeasti ovis saattoi jäädä tulemattakin. Mullahan on nimenomaan monesta eri syystä johtuva ovuloimattomuus hedelmättömyyden syynä. Ja vaikka luomuovis olisikin tullut niin raskaus ei ole mahdollinen - meillä ei ole ollut yhdyntää. Ja tottakai tämä asia varmistettiin lääkärinkin toimesta ennen Primojen määräämistä. Ja lääkäri sanoi että joka tapauksessa Terojen loputtua menkkojen olisi pitänyt tulla jo 10 päivän päästä lopetuksesta. Koko kierto on ollut tiputtelua, selkeästi hormonit sekaisin keskenmenon jäljiltä vielä. Terot pysäytti tiputtelun ja samalla vei koko vuodon ;) Mutta eiköhän se näillä Primoilla nyt tule.

Pienen pieni tsäänssi voisi olla elovauvaan, mutta kyllä mä käännän haaveeni syyskuiseen käärön puoleen.
 
Macy Grey, kiitos. Mistä olet tuon tiedon saanut? Kun tosiaan muistan, että Pandolistakin jossain varoiteltiin...Tosin ei yhdellä tai kahdella särkylääkkeellä varmaan mitään merkitystä edes olis...No nyt kuume on joka tapauksessa jo laskenut, vaikka muuten olo aika kurja vielä onkin.

Tuutunen, minä teen ovistestejä hyvinkin tunnollisesti nykyään, mutta en miehelle niistä puhu. Tuntuis tosiaan liian riskialttiilta. Yritetään kuitenkin pitää seksielämä "normaalina", ettei menis vaan pelkäksi suorittamiseksi. En ole koskaan miehelle ovispäiviä ilmoittellut. Tosin kyllähän se varmaan aina huomaa...
Ja niin, selittämättömyys on ahdistavaa. Kun ei ehjää oikein voida korjata :mad: Vaikka siis jotainhan meilläkin on vialla. Ei vaan ole sitä vikaa löydetty :(
 
Sunflower11
Mut voi poistaa listalta. en muista hirveästi täällä käydä ja aiotaan pitää luge-kiertojen jälkeen (joulukuussa viimeinen) taukoa.. Palailen mikäli ollaan jatkamassa sitten hoitoihin. Toivon teille kaikille plussatuulia ja tsemppiä :heart:
 
Miukula > Jos söisit useammassa kierrossa peräkkäin sen Terokuurin kp15-24, niin kiertosi voisi säännöllistyä ja oviksetkin alkaa tulemaan ns. normaaliin aikaan. Muutama kierto siinä todennäköisesti menee "hukkaan", mutta pitemmällä tähtäimellä todennäköisesti säästät aikaa. Ei siitä ainakaan haittaa ole jatkoa ajatellen. 3-6 kierron Terolutkuuri ohjaa kehoa sännölliseen rytmiin, joten luultavasti lähtötilanne olisi parempi varsinaisiin hoitoihin siirtyessä, jos sellaisia sitten enää tarvitaan. :) Terolutit eivät estä ovista, jos sellainen on kuurin aikana tullakseen. Hoidetaanko sulla tuota prolaktiiniasiaa millään tavalla?

toivounelma > Yhdyntää ollenkaan vai tiettynä ajankohtana? Siittiöthän voi elää montakin vuorokautta odottelemassa. Sitä ihmettelen, jos yhdyntöjä ei ole ollut ollenkaan, mutta en tarkoita millään pahalla. Itselläkin on kokemusta kuinka lapstettomuutta aiheuttavat terveysongelmat koettelevat myös seksielämää ja hoidot omalta osaltaan aiheuttaa paineita eli sikäli ymmärrän, jos seksin määrä on vähäisempi kuin normaalisti.

Oma napa: Maha turvoksissa, mutta ei enää niin tukala olla kuin vielä eilen. Ihanaa, jos tämä nyt alkaa helpottaa. :) Pikkuinen kyytiläinen on kovasti mielessä. Toivottavasti tarraa kiinni. Piinapäivät alkumerteillä, joten kärsivällisyyttä pitäisi jostain löytää vielä pitkäksi aikaa. :D
 
Moikka kaikille

Onko kellää vinkkejä miten ootte selevinny omista "odottamisen odottamisesta?". Eli siitä väliajasta kun piää odottaa tietty aika ennenku pääsee seuraaviin tutkimuksiin / hoitoihin? Jotenki puuduttavaa.
Toisaalta antaa toivoa että luomusti onnistuis, kun eivät vielä muuta alakaneet tekkeen, mutta hirvitää että aikaa tuhlaantuu jos ei luomusti tuukkaa, niin tähän ootteluun! Koita nyt sitte rentoutua.

Onko noi terot ja clomit ja mitä niitä nyt on niin hormoneja kaikki?
 
Macy Gray: Tällä hetkellä prolaktiiniarvoa ei tarkkailla mitenkään, koska en ole nyt hoidossa missään. Teroluteja tosiaan olen syönyt kiertojen tulemiseski ihan säännöllisesti 13- vuotiaasta saakka. Olen nyt 31-vuotias. Hoitojen aikana kun sain metforem lääkityksen, niin jätin terot pois, koska katsottiin käynnistääkö metforem kiertoja. Sitten suunnilleen 2kk välein otin tyhjennysvuodon teroilla, kun metforem ei auttanut asiaa.

Nyt toki saattaa olla, että terolutit alkais säännöllistää sitä omaa kiertoa, kun ajan kanssa kokeilee. Mut tosiaan ennen raskautta minulla ei ole ollut omia kiertoja ollenkaan, aina vain lääkkeelliset kuukautiset. Nyt siis oli ihan ihme, että yleensäkään tunsin jotain toimintaa munasarjoissa. Samanlaista juilintaa kuin hoidossa ja siksi osasin testata ovista. Nyt sitten aloitin nuo terot tukemaan mahdollista raskautta. Jatkossa saattaa teroista olla hyötyä omien kiertojen tasaukseen, jos nyt ihme raskauden myötä on tapahtunut. Siis se ihme, että alkaisin saamaan ihan luomu kuukautisia ja ovulaatioita. Aika sen näyttää.

Ja ihanaa olisi jos ei enää hoitoja tarvittaisi. Ja jos mulla nyt alkaa luomusti oviksia tulemaan, niin luultavasti tuo prolaktiiniarvo ei ole enää koholla.

Miukula pp3
 
Viimeksi muokattu:
Hei! Täällä joukkoon liittyy taustailija. Takana eka inssi, taustalla selittämätön lapsettomuus. Haluaisinkin kysyä teiltä jo enemmän läpikäyneiltä; Mitä sitten, kun julkisen puolen kolme hoitokertaa on käyty läpi ilman tulosta? Tarkoitan kunnan maksusitoumusta siis. Olen syönyt kaksi kiertoa Clomeja, ja lääkäri päätyi heti insseihin. Onko teiltä muilta kysytty, josko haluaisitte toisenlaisen hoidon? Tai selitetty, miksi on päädytty juuri inssiin? Mä oon niin ulalla vielä tämän asian kanssa ja toivon, että joku täällä osaisi auttaa.
 
Nyysy: Meilläkin on selittämätön ja liikkeelle lähdettiin lääkkeillä. Mie oon syönyt yhteensä 6 Letrozolekiertoa, mutta se ei ole tuonut toivottua tulosta (ovis kyllä tulee (ei olekkaan ollut siinä ongelmaa) mutta raskaus ei ole edelleenkään alkanut). Eli meilläkin on seuraavaksi inssi. Se on näistä hoidoista vielä helppo tehdä ja monille sekin riittää avuksi. Näitä minun tietääkseni tehdään korkeintaan 3. Me ollaan julkisilla hoidossa, joten en tiedä tuosta maksusitoumuksesta.
Jos inssi ei auta, voidaan siirtyä tekemään IVF/ICSI. Se onkin sitten hieman vaativampi ja raskaampi hoitomuoto.

Mitäs sinä sitten olisit halunnut niiden tekevän?

).( Mulle on tullut pakitus-fiilis. En tiiäkkään haluanko inssiin ryhtyä.. Viime kierron alussa olisin ollut vaikka heti siihen inssiin valmis..
 
Viimeksi muokattu:
Anastacija, kiitos tuosta linkistä. Jotain tuollaista muistin kuulleenikin. Ja siksi varmuuden vuoksi yritän välttää kaikkea lääkitystä...Mutta tuossakinhan oli kutakuinkin että tulehduskipulääkkeiden liika, säännöllinen tai jatkuva käyttö...eli tuskin parilla särkylääkkeellä vaikutusta olisi. Mutta pyrin siis välttämään nykyään kaikkea, millä vähänkin voisi olla vaikutusta. Mutta siis kiitos vastauksesta :) Minkäs takia et inssiin haluaisi? Pakitus-fiilistä minä en olekaan vielä kokenut :D

Macy Grey, kärsivällisiä ja positiivisia tuulahduksia sulle! Peukkuja!

Evangelina, kyllähän tämä millon minkäkin odottelu koettelee. Mutta eipä valittaminenkaan auta, kun ei tämä sillä muuksi muutu. Sitä kärsivällisyyttä vaan...Ihmeen venyväksi ja kärsivälliseksi tämä koko matka on opettanut (pakottanut).

Nyysy, tuohan taitaa julkisella mennä lähes aina niin, että ensin kolme inssiä ja sitten isompiin hoitoihin, jos ei tuota tulosta. Vai tarkoititko, että olisit halunnut jatkaa vain lääkkeillä? Tietty vahvemmilla lääkkeilläkin voisi varmaan jatkaa, jos niin vaatisitte. Kertoiko lääkäri perusteita, miksi noin pian inssiin? Niin no tuosta maksusitoumusasiastahan minä en tiedä mitään. Eli taidan turhaan tähän mitään kommentoida :D
 
Viimeksi muokattu:
Nyysy meillä ei ole selittämätön lapsettomuus vaan mulla on todettu PCOS, Endo ja ovuloimattomuus (ed. mainituista syistä). Miehellä alentunut hedelmällisyys (syy liikkuvuus alentunut + normaaleja siittiöitä vain 1%). Meillä hoitona on ollut ovulaationinduktio + ajoitettu yhdyntä.
Tällä systeemillä raskauduttiin toukokuussa 3. hoitokerralla. Se meni kesken rv 16. (eka keskenmeno vuosi sitten rv 8). Meillä oli suunnitelma että jos Ovulaationinduktio ei tuota tulosta mennään IVF:ään. Nyt keskenmenon jälkeen kysyin että mikä hoito meille nyt tulee/ on järkevintä. Lääkärin mielestä jatketaan OI:lla, koska sillä tuli tulosta. Sanoi myös että IVF ei tuo meille varmaan mitään hyötyä, koska hedelmöittyminen tapahtuu. Ja IVF:ssä on isompi keskenmenoriski kuin normaaliraskaudessa. Tosin lääkäri sanoi että meidän kohdalla kyse ei ole ihan normaalisti alkaneesta raskaudesta, koska hormonilääkityksellä on ovulaatio aikaan saatu. Mutta OI ja IVF hoitojen keskenmenoriskien suhdetta ei ole tutkittu.

Meille ei myöskään nähdä varsinaista hyötyä inssistä, koska normaali yhdyntä tuottaa tulosta. Lääkärin mielestä tavallinen yhdyntä on jopa parempi kuin inssi. En tiedä miksi, en kysynyt. Mutta ainakin minun lääkärit (julkisella) ovat kyllä vastanneet kyselyihini kun olen kysynyt sopisiko meille IVF tai inssi. Mutta mä luulen että meitä on tavallaan 'helpompi' hoitaa, koska meillä on syitä lapsettomuuteen löydettävissä. Tosin eihän sitä tiedä onko 'kaikki' syyt löydetty jo vai ei.
 

Yhteistyössä