Mitä syitä on siihen, että erittäin älykäs mies ei ole menestynyt millään tavoin?

Olen tutustunut erääseen mieheen. Mies on todella älykäs ja fiksu. Yliopistot jäi 90-luvulla kesken ja sitten on tehnyt lähinnä hanttihommia. Toki pari hyvääkin duunia hänellä ollut, mutta syystä tai toisesta ei niitäkään ole pystynyt pitämään. Mies on kertonut, että oli 90-luvulla sekaisin eikä tuntenut itseään. Kuvitteli, että pärjäisi jotenkin muutenkin. Opiskeli kai väärää alaa. Tosin koitti useampaa. No nyt joku sanoo, että kenties hän ei olekkaan niin fiksu. Mutta kun on. Hän kykenee tekemään analyysiä melkein asiasta kuin asiasta paremmin kuin suuri osa korkeakoulututkinnon omaavista.

Laiskakaan hän ei ole. Jaksaa tehdä duunissa pitkiä päivä tarvittaessa. Kirjoittelee omaksi ilokseen ja tekstit ovat tosi hyviä. On hyvin yksinäinen, koska kaikki vanhat kaverit ovat jotain isoja pomoja tai muuten menestyksekkäitä. Ei kuitenkaan oikein koe yhteenkuuluvuutta niiden ihmisten kanssa joiden kanssa on töissä.

On kertonut, että on aikoinaan käynyt psykologilla, mutta ei hänellä mitään selkeää mielenterveyteen liittyvä ongelmaa ole. On kai aika taipuvainen masentumaan, mutta toisaalta ymmärrän miltä tuntuu kun elämä on mennyt miten on mennyt. On kertonut, että 90-luvulla tuli vietyttyä lähes alkoholistin elämää, eikä huumeetkaan olleet ihan vieraita. Ei kuitenkaan näissä asioissa ole ollut ongelmia vuosiin. Tuolloinkin ne olivat pikemminkin seurausta epäonnistumisista kuin niiden syy.

Miksi joillekkin käy näin, vaikka kykyjä tuntuisi olevan? Ja tässä ei ole syynä se, että olisi tyytyväinen vaatimattomampaan elämään.

 

Kyllä menestymiseen vaikuttaa enemmän motivaatio ja kunnianhimo kun älykkyys. myös sosiaalisilla taidoilla on valtavan suuri merkitys useimmilla aloilla.

 

Mulle tulee mieleen ns. elämänhallintataitojen vaikeudet. Tiedätkö miten hän hoitaa raha- terveys- ja kotiasioitaan? Jos talous vähän kuralla, koti repsottaa ja lääkäriin ei saa aikaiseksi soittaa vaikka jokin juttu on vaivannut pitkään, voi olla kyse juuri tämmösestä.
Kun ei oikein ole oikein saanut uraa aikaiseksi haluistaan huolimatta, koulut jääneet kesken ja ystäviinkään ei osaa pitää yhteyttä viittaa sellaseen, ettei oikeasti osaa/saa aikaiseksi. Eli ei tiedä miten ohjaisi itseään hallitsemaan elämäänsä paremmin. Tai siis tiedon tasolla tietää, muttei käytännössä.

Jos tämä mies on poikaystäväkandidaatti, etkä ole syvästi ihastunut, niin suosittelen jättämään sikseen. On perässävedettävä ja tarvitsee enemmän äitiä kuin puolisoa.

*Muoks* Toki voi olla masennustakin, eikä mun diagnoosi mikään satavarma ole. Tuli vaan mieleen..

 

Minunkin menestymiseni on jäänyt väliin säkenöivästä älystäni huolimatta. Syytän siitä laiskuuttani.

 

Dignosoimattomat oppimisvaikeudet, adhd tms. Tai sit joskus äly erakoittaa. Harva superälykäs on perintrisillä mittareilla menestynyt?

 

Moni voi osata asioita teoriapohjalla. On lukenut. Kykenee analysoimaan ja tekemään hyvinkin laaja-alaisia havaintoja. Mutta jos kyky viedä asioita käytäntöön puuttuu niin se voi olla ongelma menestymiessä.

Ongelma voi olla myös siinä että osaaminen "hämää". Tunnen työelämässä ihmisiä jotka alkuunsa, pitkänkin aikaa, vaikuttavat erittäin fiksuilta. Mutta kun aikansa kuuntelee - rupeaa näkemään että fiksuus onkin hyvin pintapuolista. Samaa asiaa toistetaan eri yhteyksissä. Oma ego on ehkä vahvempi kuin äly. Pidetään itseä älykäänä (vaikka muistetaan myös kovaan ääneen vähäntellä sitä) vaikka ajan saatossa todellisuus paljastuu lähellä oleville.

Tässä muutama mitä tuli mieleen.

 

[QUOTE="alma";27347741]Kyllä menestymiseen vaikuttaa enemmän motivaatio ja kunnianhimo kun älykkyys. myös sosiaalisilla taidoilla on valtavan suuri merkitys useimmilla aloilla.[/QUOTE]

Lisään listaan vielä periksiantamattomuuden.
Onko pitkäjänteisyyttä hoitaa asioita tai sitten ei....

Enoni on loistoesimerkki; pystyy tekemään + soveltamaan matemaattisia kaavoja, mutta ihan tavallinen elämä on piheyden ja saamattomuuden sävyttämää...myös sosiaalisesti hankala heppu.

 

[QUOTE="alma";27347741]Kyllä menestymiseen vaikuttaa enemmän motivaatio ja kunnianhimo kun älykkyys. myös sosiaalisilla taidoilla on valtavan suuri merkitys useimmilla aloilla.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Jos mies ei tunne tarvetta opiskella pitkälle tai hakea huippuvirkoja. Kyllä mullakin polla riittäisi ammattikorkeaan tai yliopistoon, mutta ei motivaatio ja kunnianhimo. Olen tyytyväinen elämääni tällaisena.

 

Mitä väliä, ei se tuosta parane. Unohda ja valitse paremman.

 

Lisään listaan vielä periksiantamattomuuden.
Onko pitkäjänteisyyttä hoitaa asioita tai sitten ei....

Enoni on loistoesimerkki; pystyy tekemään + soveltamaan matemaattisia kaavoja, mutta ihan tavallinen elämä on piheyden ja saamattomuuden sävyttämää...myös sosiaalisesti hankala heppu.

Adhd-ihmiseltä puuttu usein pitkäjänteisyys kokonaan. Jotkut kutsuvatkin sitä intention deficit disorderiksi.

 

Alisuoriutuja.

 

Adhd-ihmiseltä puuttu usein pitkäjänteisyys kokonaan. Jotkut kutsuvatkin sitä intention deficit disorderiksi.

No hänellä on adhd. Mutta ei se mitenkään päällelyövää ole. Diagnosoitu vasta myöhemmin. Tosiaan elämänhallinta ollut hakusessa. Mutta kyllä hänellä pitkäjänteisyyttä monissa asioissa on. Oli kai nuorena esim. sijoitellut rahoja ja seurannut pörssikursseja vuosikausia. Tienasi kesäansiosta isot rahat, jotka tosin kuluivat sitten kaikki 90-luvun lopussa kun meni alamäkeä.

Ei hän mikään riippakivi olisi. Nykyään elämä kuitenkin taloudellisesti jokseenkin kunnossa. Ei tienaa paljoa, mutta pärjäilee. Mutta kyllä hän varmaan haaveilee jostain paremmasta. Tai siis on sen ihan selkeesti sanonutkin. Voikohan noita 90-luvulla suoritettuja opintoja mitenkään hyödyntää jos menisi takaisin koulun penkille. Kuitenkin yliopistosta aikoinaan jotain 80 opintoviikkoa (eli kai 120 opintopistettä). Toki vähän hajanaisia opintoja ja mitään opintokokonaisuuksia ei ole suoritettu.

 

[QUOTE="ap";27348134]No hänellä on adhd. Mutta ei se mitenkään päällelyövää ole. Diagnosoitu vasta myöhemmin. Tosiaan elämänhallinta ollut hakusessa. Mutta kyllä hänellä pitkäjänteisyyttä monissa asioissa on. Oli kai nuorena esim. sijoitellut rahoja ja seurannut pörssikursseja vuosikausia. Tienasi kesäansiosta isot rahat, jotka tosin kuluivat sitten kaikki 90-luvun lopussa kun meni alamäkeä.[/QUOTE]

Pörssisijoittaminenhan on täysin oireenmukaista käyttäytymistä adhd:lle. Lyhytkestoista, jatkuvasti stimuloivaa, välittömästi palkitsevaa.

 

Joillakin älykkäillä ei vaan ole tarvetta "menestyä" ja hankkia sitä ns. hienoa ammattia. Itselläni esim. on äo varsin korkea, mutta silti olen ihan tavallinen duunari. Koska esim just tuo äo mittaa vaan tiettyä älykkyyttä, ei ihmisen luonnetta. Akateeminen maailma ei vaan ole minua varten ja paremmin viihdyn duunareiden seurassa. On toki joitakin aloja joihin ehkä haluaisin, ne vaan vaatii todella pitkiä opintoja. Ja suurin kynnys tuossa on varmaan ne muut ihmiset. En ole mitenkään kovin sosiaalinen tapaus, mikä on melko tavallista älykkäillä ihmisillä käsittääkseni. Ja kun on kasvanut tavallisessa perheessä ja viihdyn sitten paremmin just ns. duunarien kanssa. Ja kyllä sitä älyään saa harjoittaa tuossa nykyisessä ammatissakin jos vaan haluaa. Ja kyllä sen on huomannut että varsin fiksua porukkaa on meilläkin työpaikalla, vaikka ala tosiaan on niitä kaikkein väheksytyimpiä. Kaikki ei vaan halua opiskella itselleen titteleitä ym. Tuosta kaveristasi on vaikea sanoa, taitaa kyse olla nyt jostain muusta. Jos kuitenkin haluaisi olla ns. paremmassa duunissa. Mutta kunhan toin tämänkin näkökulman esille

 

[QUOTE="vieras";27348179]Pörssisijoittaminenhan on täysin oireenmukaista käyttäytymistä adhd:lle. Lyhytkestoista, jatkuvasti stimuloivaa, välittömästi palkitsevaa.[/QUOTE]

Nojoo, mutta ei kai se 90-luvulla sitä ollut. Ei hän sillä tavalla sijoittanut, että olis päivät pitkät koneella istunut kursseja seuraamassa. Kyllä hän tuolloin sijoitteli ihan pitkäjänteisesti ja seurasi noita juttuja. Sitten kun hänellä alkoi alamäki, niin se sitten jäi. Myi sitten pikkuhiljaa kaikki pois 2000-luvun alussa.

On hänellä muitakin juttuja joita hän on hoitanut pitkäjänteisesti. Mutta kyllä tuollaistakin käytöstä jossa pyritään juuri nopeasti stimuloivaan on ollut taipumusta. ADHD-tapauksia on monenlaisia, kyllä hän tietyn tyypin tunnuspiirteet täyttää täysin. Ja kyllä mä tiedän, ettei adhd mikään este ole opinnoille. Mun yhden tutun mies on ihan ilmiselvä adhd-tapaus, mutta opiskelut meni hyvin. Gradu oli kyllä paha, mutta selvisi siitäkin. Mutta hänellä oli tuo naisen ja kodin turva, joka auttoi. "Minun mieheltäni" tuo puuttui aikoinaan. Uskosin, että se oli aika ratkaisevaa.

 

Adhd-ihmiseltä puuttu usein pitkäjänteisyys kokonaan. Jotkut kutsuvatkin sitä intention deficit disorderiksi.

Jep. Multa puuttuu. On vain pari asiaa, jotka on intohimolla enkä kyllästy varmaan koskaan.

 

ÄO:ni on kuulemma normaalia parempi.
Miksi kouluja pelkään, olenko muita arempi?
Vitut minä mikään viisas olen,
tahdon elää vain kuin ihminen.
Päästä irti isoveli,
kuule kutsua jumalten.

 

Joillakin älykkäillä ei vaan ole tarvetta "menestyä" ja hankkia sitä ns. hienoa ammattia. Itselläni esim. on äo varsin korkea, mutta silti olen ihan tavallinen duunari. Koska esim just tuo äo mittaa vaan tiettyä älykkyyttä, ei ihmisen luonnetta. Akateeminen maailma ei vaan ole minua varten ja paremmin viihdyn duunareiden seurassa. On toki joitakin aloja joihin ehkä haluaisin, ne vaan vaatii todella pitkiä opintoja. Ja suurin kynnys tuossa on varmaan ne muut ihmiset. En ole mitenkään kovin sosiaalinen tapaus, mikä on melko tavallista älykkäillä ihmisillä käsittääkseni. Ja kun on kasvanut tavallisessa perheessä ja viihdyn sitten paremmin just ns. duunarien kanssa. Ja kyllä sitä älyään saa harjoittaa tuossa nykyisessä ammatissakin jos vaan haluaa. Ja kyllä sen on huomannut että varsin fiksua porukkaa on meilläkin työpaikalla, vaikka ala tosiaan on niitä kaikkein väheksytyimpiä. Kaikki ei vaan halua opiskella itselleen titteleitä ym. Tuosta kaveristasi on vaikea sanoa, taitaa kyse olla nyt jostain muusta. Jos kuitenkin haluaisi olla ns. paremmassa duunissa. Mutta kunhan toin tämänkin näkökulman esille

Tiedän tämä varsin hyvin. Mutta hänellä kyllä oli omien sanojensa mukaan aina suhteellisen korkeita tavoitteita. Toki koulunkäynti oli kai aikamoista sekamelskaa jo lukiossa, mutta kirjoitti silti hyvät paperit. Kaikki romahti pikkuhiljaa kun muutti kotoa pois. Nykyään kyllä oppinut elämään itsekseen.

 

Mun mies on tosi viisas ja siitä tulisi mahtava matemaatikko tai fyysikko, mutta... Herra on vähän laiskanpuoleinen opiskelija ja yliopistoon sitä tekemään niitä pitkiä tutkintoja ei kyllä saisi.. Haluaisi kyllä, mutta myöntää että ei siitä tulis mitään, kun keskittyminen herpaantuisi. Pääsi nyt ammattikorkeaan opiskelemaan, mutta lykkäsi sitä töiden takia. Viihtyy siellä hyvin, eikä näe vielä aihetta opiskeluun.

 

Kenen mittareilla menestynyt? Omasta mielestään?

 

Älykkäät ihmiset joutuvat elämään koko elämänsä lastentarhassa, jossa lapset toimivat päättäjinä. Valtaosalle älykkäistä ihmisistä tällainen on hyvin raskasta ja masentavaa.

 

Etkö itse juuri kirjoittanut, että elämä meni 90-luvulla alamäkeä, oli viinaa ja huumeita. Ehkä tuo on pääsyy. Monet ihmiset kokevat hankalaksi palata opiskelujen pariin enää myöhemmällä iällä - minä kuulun heihin.

 

Niin, näkökulmastahan tämä riippuu. Olin itse kuolla jo syntyessäni ja minulle pedattiin kehitysvammadiagnoosia synnytyssalissa johtuen erikoisemmistä kasvonpiirteistäni. Vietin lapsena pitkiä aikoja Lastenlinnassa ja muissakin sairaaloissa. Lääkäreille oli selvää, että minulla oli aivoissa vaurioita ja minulle tehtiin paljon kivuliaita/epämiellyttäviä tutkimuksia.

Kouluiän lähestyessä tuli aika tutkia henkisen jälkeenjääneisyyteni aste, olinhan syrjäänvetäytyvä, katsekontaktia ja kosketusta välttelevä lapsi, joka ei tullut toimeen ikätovereidensa kanssa ja saatoin hermostua silmittömästi pienistä muutoksista totuttuun. Vanhempani eivät uskoneet minun olevan vajaaälyinen, erikoinen vain.

Testeissä, jotka uusittiin tulosten odottamattomuuden takia (sori huono suomeni, tajuan ettei tuo ollut hyvää kieltä), osoittauduinkin reilusti keskiarvoa älykkäämmäksi ja lääkäreiden mielenkiinto hissukseen lopahti, kun olinkin vain erakkonero. Onneksi eisitten enää koe-eläimenä luennoilla, ei videointia opetuskäyttöön, ei osastojaksoja, ei biopsioita, viipalekuvauksia, varjoaineiden nielemistä tai punktioita.

Vaatimattomaan alkuuni nähden olen menestys eläessäni itsenäisesti, käyden töissä ja opiskellen. Potentiaalia on paljon käyttämättä ja saatan olla monen silmissä luuseri, mutta elämäni ei ole vielä ohi, sillä yhä hengitän ja pulssi hakkaa. Vertaisiini, eli muihin autisteihin nähden olen menestystarina ja siitähän kuuluu kiitos älylleni unohtamatta lapsuuden ympäristön myönteisiä vaikutuksia.

 

ei ole älystä apua jos on vetelä.

 

Testeissä, jotka uusittiin tulosten odottamattomuuden takia (sori huono suomeni, tajuan ettei tuo ollut hyvää kieltä)

Häh? Mikä tuossa on huonoa kieltä?