Miten saan tämän solmun neutraaliin tilaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vaikeaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vaikeaa

Vieras
Eli äitini on koko elämäni vähätellyt ja ollut minulle ilkeä, ulkopuolisille kehunut jotta kruunu kiiltäisi.

On katkera teiniaikana tapahtuneista asioista, kuten muutostani toisen vanhemman luokse jne.. ei osaa päästää irti.

Hokee jatkuvasti että minä olen sellainen ja tälläinen vaikken tekisi mitään.
Jos välimme ovat olleet neutraalit pitkään hän järjestää väkisin kohtauksen, vaikka yksin. Kun sanon sen olevan väärin olen hänen mielestään sekaisin.
Isäpuoleni ei ole puhunut minulle yli puoleen vuoteen, mieheni hän haukkui myös ja mitään emme ole heille tehneet.

Veljeni ja minun välit halusi poikki, onnistuen siinä.

Nyt sitten soittelee ja kyselee kylään, kertoen sitten muille miten minulla on vaan taas joku vaihe vaikka olen ottanut nyt tieten tahtoen välimatkaa ilman mitään draamaa. Silti olen hänestä sekaisin jne..

En ole voinut elämässäni koskaan näin hyvin ja nyt sitten tunnen syyllisyyttä koko tilanteesta.

Eli jos joku jaksoi tänne saakka lukea näihin tarvitsisin vastauksen:

- Katkaisenko välit kokonaan?
- Kutsunko lähestyviin ristiäisiin? (edelliset ristiäiset häät jne.. hän on haukkunut paikan päällä minulle)

Ja muutenkin, miten tästä eteenpäin. Tein miten tahansa, hän aina on uhri koska olen niin paha hänen mielestään.

Olen todella väsynyt ja tilanne vie voimat perhe-elämästäni.

Kiitos jos jaksatte kommentoida.
 
[QUOTE="vieras";27225371]Mä en ainakaan yrittäisi väkisin pitää yllä ihmissuhdetta josta en mitään muuta saa kuin pahaa mieltä.[/QUOTE]

Olen vuosien varrella miettinyt välien katkaisemista, mutta aina päätynyt hänen läheisyyteensä mitätöitäväksi.
Nyt tämä puoli vuotta on ollut ehkä elämäni parasta aikaa, vaikka niitä huonoja hetkiäkin on ja kaipaan sitä että olisi äiti joka rakastaisi sekä tukisi.

Mietin tosiaan sitä, että riittääkö tämä kaikki syyksi katkaista yhteys?

Näin hänet syksyllä kerran kun käytin lapset siellä, sen jälkeen kärsin henkistä"krapulaa" kolme päivää. Ensimmäinen meni itkiessä eikä se ole oikein perhettäni kohtaan.

Niin hukassa olen näiden päätöksien kanssa.
 
Kimurantilta kuulostaa tilanne.

Etäisyyttä neuvoisin pitämään. Sukujuhliin kuten ristiäisiin kutsuisin, mutta yrittäisin kieltäytyä kohteliaasti kaikenlaiseen juhlajärjestelyyn puuttumisesta tai muusta "avusta". Ehkä se äitisi tuossa kriiseiltyään löytää jotain tasapainoa ja sisältöä omaan elämäänsä; joka tapauksessa on kurjaa jos lapsesi ei ollenkaan opi tuntemaan isoäitiään.

Pidä rauhallinen linja. Äiditkin vielä voi kasvaa.
 
[QUOTE="hmh";27225407]Kimurantilta kuulostaa tilanne.

Etäisyyttä neuvoisin pitämään. Sukujuhliin kuten ristiäisiin kutsuisin, mutta yrittäisin kieltäytyä kohteliaasti kaikenlaiseen juhlajärjestelyyn puuttumisesta tai muusta "avusta". Ehkä se äitisi tuossa kriiseiltyään löytää jotain tasapainoa ja sisältöä omaan elämäänsä; joka tapauksessa on kurjaa jos lapsesi ei ollenkaan opi tuntemaan isoäitiään.

Pidä rauhallinen linja. Äiditkin vielä voi kasvaa.[/QUOTE]
Juu ei.
 
[QUOTE="hmh";27225407]Kimurantilta kuulostaa tilanne.

Etäisyyttä neuvoisin pitämään. Sukujuhliin kuten ristiäisiin kutsuisin, mutta yrittäisin kieltäytyä kohteliaasti kaikenlaiseen juhlajärjestelyyn puuttumisesta tai muusta "avusta". Ehkä se äitisi tuossa kriiseiltyään löytää jotain tasapainoa ja sisältöä omaan elämäänsä; joka tapauksessa on kurjaa jos lapsesi ei ollenkaan opi tuntemaan isoäitiään.

Pidä rauhallinen linja. Äiditkin vielä voi kasvaa.[/QUOTE]

Ensimmäinen lapseni on nyt kuusi ja olen tosiaan yrittänyt saada tilannetta tasaantumaan. Kun en reagoi kuten hän toivoisi hän järjestää/keksii jotain ikävää mitä olen hänelle tehnyt.

Hän on eristänyt minua suvusta ja sukulaisille puhuu, että olen vain sellainen ja tälläinen jne..
En jaksaisi lähteä puollustautumaan jatkuvasti. Voimia on ollut paljon enemmän nyt kun hän ei ole ollut kuvioissa.

Mutta juurikin tuon takia, etten halua toimia hätiköidysti en ole mitään draamaa tästä tehnyt. Mietin vain, että miten jaksan kolmen lapsen kanssa vauvan synnyttyä kun hänen toimintansa vie aina voimat.

Se tunne kun oma äiti on monella tavalla julma, on jotenkin niin tukahduttava. Empatiaa häneltä ei löydy koskaan jne..
 
[QUOTE="vieras";27225413]A) On narsisti.
B) Katkaise välit LOPULLISESTI.
C) Mitä kauemmin se kestää, sitä enemmän ehdit kärsiä.[/QUOTE]

Olisinko vain vastaamatta hänelle?
Tyhmältä tuntuu kysellä näitä täältä, mutta jotenkin oma pää on niin loppu tämän asian kanssa että uuden näkökannat ovat tarpeen.
 
[QUOTE="aloittaja";27225424]Ensimmäinen lapseni on nyt kuusi ja olen tosiaan yrittänyt saada tilannetta tasaantumaan. Kun en reagoi kuten hän toivoisi hän järjestää/keksii jotain ikävää mitä olen hänelle tehnyt.

Hän on eristänyt minua suvusta ja sukulaisille puhuu, että olen vain sellainen ja tälläinen jne..
En jaksaisi lähteä puollustautumaan jatkuvasti. Voimia on ollut paljon enemmän nyt kun hän ei ole ollut kuvioissa.

Mutta juurikin tuon takia, etten halua toimia hätiköidysti en ole mitään draamaa tästä tehnyt. Mietin vain, että miten jaksan kolmen lapsen kanssa vauvan synnyttyä kun hänen toimintansa vie aina voimat.

Se tunne kun oma äiti on monella tavalla julma, on jotenkin niin tukahduttava. Empatiaa häneltä ei löydy koskaan jne..[/QUOTE]

Okei, jos tilanne on noin tulehtunut ja äitisi voi noin huonosti (ja levittää huonoa vointiaan), niin älä kutsu ristiäsiiin, pidä vain etäisyys..

Tässä tilanteessa, pienten lasten äitinä, on ensisijainen velvollisuutesi kuitenkin suojella lastesi arkea.

Mutta surullistahan tuo on.
 
[QUOTE="aloittaja";27225435]Olisinko vain vastaamatta hänelle?
Tyhmältä tuntuu kysellä näitä täältä, mutta jotenkin oma pää on niin loppu tämän asian kanssa että uuden näkökannat ovat tarpeen.[/QUOTE]
Kyllä ja tee se lopullisesti ja täydellisesti. Ei mitään yhteyttä, viestien lukemista, juttujen kuuntelemista "viestintuojien" kautta. Et voi opettaa tuon kaltaista ihmistä "tavoille" eli se olisi pysyvää. Siitä ei ole hyötyä, jos palaat samaan aina, paitsi pidemmillä tauoilla varmaan tajuat, että olo ihmeellisesti paranee, kun et ihmistä näe.
 
[QUOTE="vieras";27225457]Kyllä ja tee se lopullisesti ja täydellisesti. Ei mitään yhteyttä, viestien lukemista, juttujen kuuntelemista "viestintuojien" kautta. Et voi opettaa tuon kaltaista ihmistä "tavoille" eli se olisi pysyvää. Siitä ei ole hyötyä, jos palaat samaan aina, paitsi pidemmillä tauoilla varmaan tajuat, että olo ihmeellisesti paranee, kun et ihmistä näe.[/QUOTE]
Ja voi tuntea surua ja syyllisyyttä, mutta se ei ole merkki siitä, että äitisi kanssa tulisi olla tekemisissä.
 
Itselläni vähän samoja kokemuksia... Oon käynyt yksityisellä psykoterapeutilla juttelemassa äiti suhteestani... Ja saanut hyvin etäisyyttä äitiin... Kylmän viileät välit. Enkä anna äidille enää mahdollisuutta " pompottaa " suosittelen jos vaan mahdollisuus mennä. Oon saanutmonia hyviä vinkkejä. Esim. Mielikuva harjoituksia mun psykoterapeutti on myös NLP terapeutti. Tsemppiä!
 
[QUOTE="vieras";27225457]Kyllä ja tee se lopullisesti ja täydellisesti. Ei mitään yhteyttä, viestien lukemista, juttujen kuuntelemista "viestintuojien" kautta. Et voi opettaa tuon kaltaista ihmistä "tavoille" eli se olisi pysyvää. Siitä ei ole hyötyä, jos palaat samaan aina, paitsi pidemmillä tauoilla varmaan tajuat, että olo ihmeellisesti paranee, kun et ihmistä näe.[/QUOTE]

Tämä vähän reilu puoli vuotta on ollut pisin "eroni" hänestä ja tosiaan, en ole voinut näin hyvin varmaan koskaan.

Raskaudesta kertoessani hän on joka kerralla ollut ilkeä, nyt tämän kolmannen kohdalla päätin että nyt otan halauksen enkä mene hänen tasolleen. Halasin siis ja sanoin, että kiitos onnitteluista vaikkei onnitellutkaan. Tilanteesta selvisin, illan ja seuraavan päivän itkeskelin sekä olin surullinen. Kuitenkin, sitä aina toivoisi oman äidin olevan onnellinen.

Meillä on perusasiat hyvin ja he eivät meitä ole koskaan joutuneet auttamaan eivät rahallisesti ja lapsiakin ovat hoitaneet 2 kertaa. Muuten olemme kyllä nähneet kun olemme heillä kyläilleet.
Hän ei koskaan kannusta eikä sano minun onnistuneen missään, vaan aina joku on tehnyt jonkun asian paremmin kuin minä.
 
Itselläni vähän samoja kokemuksia... Oon käynyt yksityisellä psykoterapeutilla juttelemassa äiti suhteestani... Ja saanut hyvin etäisyyttä äitiin... Kylmän viileät välit. Enkä anna äidille enää mahdollisuutta " pompottaa " suosittelen jos vaan mahdollisuus mennä. Oon saanutmonia hyviä vinkkejä. Esim. Mielikuva harjoituksia mun psykoterapeutti on myös NLP terapeutti. Tsemppiä!

Kävin keväällä ja hän sanoi, että välimatkaa niin paljon että voin itse hyvin. Kesän aikana hän systemaattisesti on pommittanut minua viesteillä. Sukujuhlissa nähdessä sanoi lapseni kuullen minun olevan niin paha ettei uskalla edes puhua minulle jne..

En tiedä, surutyö äidin menettämisestä on ehkä meneillään enkä osaa päästää irti. Tiedän olevani empaattinen ja hyvä ihmisenä, siksi tämä millaiseksi hän minut maalaa muiden silmissä on käsittämätöntä.

Vanhemmillani oli vaikea ero ja koska pidin yhteyden molempiin sukulaisiin olen myös se musta lammas. Veljeni katkaisi välit isämme sukuun lähes kokonaan ja on äidin mielestä se kaikessa oikein toiminut.
 
Meilläkin perusasiat hyvin. Ulkopuolinen psykoterapeutti osaa nähdä asiat eri kantilta ja saat vinkkejä miten otat etäisyyttä. Esim. Voit kuvitella mielessäsi kuinka olet vierekkäin äitisi kanssa ja sitten lähdet mielikuvassa kävelemään pois äitisi luota ja lopulta pysähdyt haluamallesi etäisyydelle. Tätä mielikuvaa kannattaa toistaa pari kertaa päivässä.
 
[QUOTE="aloittaja";27225476]Tämä vähän reilu puoli vuotta on ollut pisin "eroni" hänestä ja tosiaan, en ole voinut näin hyvin varmaan koskaan.

Raskaudesta kertoessani hän on joka kerralla ollut ilkeä, nyt tämän kolmannen kohdalla päätin että nyt otan halauksen enkä mene hänen tasolleen. Halasin siis ja sanoin, että kiitos onnitteluista vaikkei onnitellutkaan. Tilanteesta selvisin, illan ja seuraavan päivän itkeskelin sekä olin surullinen. Kuitenkin, sitä aina toivoisi oman äidin olevan onnellinen.

Meillä on perusasiat hyvin ja he eivät meitä ole koskaan joutuneet auttamaan eivät rahallisesti ja lapsiakin ovat hoitaneet 2 kertaa. Muuten olemme kyllä nähneet kun olemme heillä kyläilleet.
Hän ei koskaan kannusta eikä sano minun onnistuneen missään, vaan aina joku on tehnyt jonkun asian paremmin kuin minä.[/QUOTE]

Surullista hänelle ja surullista sinulle.

Pidä huolta itsestäsi, kerää voimia, rakasta lapsiasi ja perhettäsi ja ystäviäsi.

Kun olet vanhempi ja vahvempi, uskallat ehkä joistain asioista sanoa suoraan neutraalisti, ilman että tunne käy liian ylitsekuohuvaksi esim. että tuo on sinun mielipiteesi, oliko sinusta fiksua se noin minulle ilmaista? Tai, mukavaa että olet itseesi tyytyväinen, ikävää että minä en nyt sitten ole sellainen ihminen kuin olisit toivonut. Tai, minun muistoni yhteisestä menneisyydestämme taitavat olla aika lailla erilaiset kuin sinun, äiti.

Hienosti teit kun menit halaamaan! Jotain on joskus tehty sinulle oikeinkin. Pärjäät varmasti hienosti. Toivottavasti äitisi elää niin vanhaksi että ehtii oppia ymmärtämään olla oikeasti ylpeä tyttärestään.
 
Ehkä menen takaisin tuon psykiatrin luo. Jotenkin sitä vain ajattelin, että kyllä tämä tästä. Puoli vuotta ja päivä päivältä voin paremmin. En kaipaa häntä tai hänen seuraansa, koska 99,9% tilanteista päättyy minun nöyryyttämiseen.

Sitä kaipaa äitiä, mutta kun mietin mitä sana "äiti" itselleni merkitsee omani ei täytä sen kuin siltä osalta että on synnyttänyt minut.
 
[QUOTE="hmh";27225506]Surullista hänelle ja surullista sinulle.

Pidä huolta itsestäsi, kerää voimia, rakasta lapsiasi ja perhettäsi ja ystäviäsi.

Kun olet vanhempi ja vahvempi, uskallat ehkä joistain asioista sanoa suoraan neutraalisti, ilman että tunne käy liian ylitsekuohuvaksi esim. että tuo on sinun mielipiteesi, oliko sinusta fiksua se noin minulle ilmaista? Tai, mukavaa että olet itseesi tyytyväinen, ikävää että minä en nyt sitten ole sellainen ihminen kuin olisit toivonut. Tai, minun muistoni yhteisestä menneisyydestämme taitavat olla aika lailla erilaiset kuin sinun, äiti.

Hienosti teit kun menit halaamaan! Jotain on joskus tehty sinulle oikeinkin. Pärjäät varmasti hienosti. Toivottavasti äitisi elää niin vanhaksi että ehtii oppia ymmärtämään olla oikeasti ylpeä tyttärestään.[/QUOTE]

Isäni äiti on ollut tukeni ja turvani koko elämäni. Äidiltäni en muista yhtään halausta saaneeni, mummolta senkin edestä. Se on kantanut elämässä eteenpäin.
Ja tämä yhteys on myös katkeroittanut äitiäni.

Olen yrittänyt keskustella hänen kanssa, mutta tilanne päättyy aina siihen että hän itkee hysteerisenä miten pidän häntä huonona äitinä jne.. eli rakentavaan keskusteluun ei pysty hänen kanssaan.


Tuohon omaan kommenttiini mikä on äiti lisään, että äiti voi toki olla synnyttämättäkin. Äidin rakkaus on se mikä kantaa, jota vailla olen ollut aina.
 

Yhteistyössä