V
Varjon puolella
Vieras
Kaikki alkoi jostain hölmöstä "Minä vuonna kuolet" -testistä; en edes tehnyt sitä mutta se aiheutti voimakkaan mielikuvan omasta hautakivestäni, jossa kuolinvuotena on 2013. Sen jälkeen outo tunne lähestyvästä kuolemasta on voimistunut. Minulla on myös vahva mielikuva mieheni siskosta perheineen hautajaisissani (en tiedä miksi juuri heistä eikä joistakuista muista).
Täytän/täyttäisin ensi vuonna (syksyllä) 40. Jotenkin tuntuu, etten koskaan ehdi sitä syntymäpäivääni kokea. En tiedä mistä se johtuu. Ahdistaa. Minulla on pieni lapsi; en halua kuolla nyt, en ensi vuonna enkä kymmenen vuoden päästä, vaan mielelläni eläisin vaikka 100-vuotiaaksi jotta voisin olla mahdollisimman pitkään lapseni elämässä mukana. Ollessani viimeisilläni raskaana kesällä 2010 minulla oli tunne, että kuolen pian. Silloin ajattelin sen olevan vain lähestyvän synnytyksen aiheuttamaa pelkoa. Jos kuolen 2013, niin onhan se aika pian suhteutettuna siihen, että tilastollisesti minulla olisi hyvinkin 40 tai jopa 50 vuotta elinaikaa jäljellä. Viikatessani lapsen 98 cm vaatteita kaappiin odottamaan ensi vuotta, tuli vahva tunne siitä etten koskaan näe niitä vaatteita lapseni päällä.
Kenellekään ystävälleni en voi kertoa tästä, minua pidettäisiin ihan hulluna.
Viime yönä tämä teema tuli ensimmäistä kertaa myös uniin ja se oli aika ahdistavaa.
Voiko tällainen pakonomainen ajatus olla oire jostain, masennusta? En siis ole itsetuhoinen vaan päinvastoin haluaisin elää "maailman tappiin", lähinnä siis lapseni takia. Onko kellään muulla ollut jotain vastaavaa? Asiallista keskustelua pyydän.
Täytän/täyttäisin ensi vuonna (syksyllä) 40. Jotenkin tuntuu, etten koskaan ehdi sitä syntymäpäivääni kokea. En tiedä mistä se johtuu. Ahdistaa. Minulla on pieni lapsi; en halua kuolla nyt, en ensi vuonna enkä kymmenen vuoden päästä, vaan mielelläni eläisin vaikka 100-vuotiaaksi jotta voisin olla mahdollisimman pitkään lapseni elämässä mukana. Ollessani viimeisilläni raskaana kesällä 2010 minulla oli tunne, että kuolen pian. Silloin ajattelin sen olevan vain lähestyvän synnytyksen aiheuttamaa pelkoa. Jos kuolen 2013, niin onhan se aika pian suhteutettuna siihen, että tilastollisesti minulla olisi hyvinkin 40 tai jopa 50 vuotta elinaikaa jäljellä. Viikatessani lapsen 98 cm vaatteita kaappiin odottamaan ensi vuotta, tuli vahva tunne siitä etten koskaan näe niitä vaatteita lapseni päällä.
Kenellekään ystävälleni en voi kertoa tästä, minua pidettäisiin ihan hulluna.
Viime yönä tämä teema tuli ensimmäistä kertaa myös uniin ja se oli aika ahdistavaa.
Voiko tällainen pakonomainen ajatus olla oire jostain, masennusta? En siis ole itsetuhoinen vaan päinvastoin haluaisin elää "maailman tappiin", lähinnä siis lapseni takia. Onko kellään muulla ollut jotain vastaavaa? Asiallista keskustelua pyydän.