Taas se k*sipää teki sen! Juoppo tuo ukko.. :´(

Tulin töistä, hain lapset, laitoin ruuan, syötin lapset, siivosiin.
Mies saapui valmiille ruualle naapurista kahvipöydästä, tekee siellä kaikenmaailman hommia, milloin mitäkin.
Ei silti ruoka maistunut, oli jo syönyt.
Lähti kauppaan kauhealla kiireellä, muka joku kauppa menossa kiinni.
Tuossa se väkersi ulkona omia hommiaan, kuten monet kerrat ennenkin.
Minä laitoin taloa kuntoon kun mietin että ukolla on jotain tähdellistä siellä niin en raski sitä sisälle pyytää että olisin hetken huilinut.
Olen sairastellut jo puoli vuotta ja paluu työelämään on ollut raskas voimakkaan väsymyksen vuoksi.
Olen silti koko ajan hoitanut lapsia, taloa ja ruuanlaiton, pyykit ym. kotihommat.

Illalla kävimme lasten kanssa saunassa ja ihme kyllä tuli jo päivällä mieleen, että tuntuu että olisin yh kun mies ei edes viitsi vastata ku huudan. (on muitakin syitä)
En apua ollut vailla, vaan olisin lapset laittanut hänelle ulos hetkeksi.
Laitoin sitten lastenohjelmat kun ukko vaan jotain epämääräistä huikkasi.

On näin käynyt ennenkin.. Kun ukkoa ei alkanut saunaan kuulua niin arvasin.
Kun sitten tuli, niin pinkoi suoraan saunaan.
Yritti olla puhumatta, mutta kyllä huomasin, huomaan aina.
Kännissähän tuo oli, kävin katsomassa, niin viinapullon on juonut verstaalla.
Meni naapuriin nukkumaan, oli muka väsynyt. No hohhoijaa, ei ole ennenkään siellä nukkunut, totta väittää että aikasin alkoi hommat heillä.
Kyllähän sen haistaa ja näkee.
En jaksanut alkaa mitään rähjäämään, ei se tajua nyt ja parempi välttää ettei riehaantunut kun lapset nukkuu. Ei se sinänsä mitään harmia aiheuttanut, mutta en kyllä siedä enkä jaksa tuota hommaa!

On ennenkin tapahtunut, on ollut hommissaan ja kadonnut jonnekkin saunomaan. Saa soitella naapurit läpi että kenen luona on, ja pelätä että jotain olisi sattunut.
Joskus iltapäivällä sitten kuullut ukosta aina seuraavana päivänä.
Lupaa, rukoilee ja vannoo ettei enää tee noin, mutta aina se n. 5 kertaa vuodessa tekee noin. Ja aina kun ottaa, niin yli menee, aina seuraavakin päivä.
Jos ollaan lasten kanssa lomalla, niin aina silläaikaa vetää viinaa.
Tuntuu, että ei voi olla enää ilman alkoholia, verstaalla on ainakin 9 tyhjää laatikkoa jotka on nyt hiljattain tissutellut. Lisäksi ne, joista en tiedä..

En saa vain sitä lopettamaan. Nyt kun on itse niin väsynyt ja kipeä, niin miksi hitossa ukon pitää vielä noin tehdä.. Kaikki on minun vastuulla.
Tutkimukset kesken itsellä, ja pitkäaikaissaurautta lääkärit epäilevät, joka pahenee pikkuhiljaa.
Miten jaksan, jos yksin jään? En enää tiedä, uskallanko lapsia tuolle luottaa päiväksi pidempään.
Alan olla jo ihan loppu ja uupunut, miten jos joudun jättämään työtkin, miten eletään. Tuntuu että olen tuon ukon kanssa kohta pakosta, lasten, kodin ja elannon vuoksi kun itsestä ei ole mihinkään kohta.
Itkuhan tässä tulee.
Olen vielä aika nuori, alle 30 ja lapset pieniä, neljä 2-9 vuotiasta. Ainakin kaksi heistä on erityislapsia ja siten vaativampia..
Olen jaksanut hyvin pitkälti lasten vuoksi, tuntuu että minä olen se, joka heidänkin elämiään kannattelee ja mies vain on joskus.. Se joskuskin silti on ollut jotain siihen verrattuna, että olisi ihan yksin.
Elämä kantaa?? Miten ihmeessä nyt, miten voin jaksaa?
Aamulla olisi kuudelta herättävä ja uni ei taas heti tule.
Olisi jo viikonloppu, olen jo nyt niin väsynyt.

 

Usko pois, jätä se ja sinulla on yksi lapsi vähemmän huollettavana.

 

Kautta sukupolvienhan vuosisatojen ajan ukot ovat tuota tehneet mutta vasta viimeisen 10-20 vuoden sisään ämmät ovat "voimaistuneet" ja näppärästi perseillään koneen ääressä netissä istuen alkaneet kannustamaan toisiaan heittämään parisuhteet ja avioliitot roskiin ja heittäytymään yhteiskunnan turvaverkon varaan köllöttelemään jos mies juo viinaa. Sitten täällä kuorossa rääytään sen jälken kuinka rankkaa yh:n elämä on ja kuinka rahaa ei ole tarpeeksi ja kuinka yksinäisyys ahdistaa.

 

Voimia sinulle! Onko sinulla ketään läheistä ystävää/sukulaista jolle voisit puhua. Entä seurakunnan tai kaupungin perhepalvelut, käy juttelemassa tilanteestanne ja mieti vaihtoehtoja jonkun ulkopuolisen kanssa. Alkoholisti on aina alkoholisti, siitä et pääse mihinkään! Hae apua ja tukea itsellesi päätöksen tekoon, asiat järjestyvät aivan varmasti. Tee se itsesi ja etenkin lastesi takia!
Nim. Alkoholistin tytär

 

Niinpä! JUOPPO MIKÄ JUOPPO.

 

Tuota "vierasta" ja hänen kommenttiaan "ämmien voimaistumisesta" ei kannata kuunnella, taitaa itelläänkin olla asiat huonosti.

Itse olen sitä mieltä, että ennen eroa ja hanskojen tiskiin lyömistä kannattaisi selvittää asiaa ammattilaisten kanssa, koska kuulostaa että miehellä saattaisi olla ongelmia mielenterveyden kanssa, masennusta tai ahdistusta tai jotain. Jos mies ei suostu hakemaan kanssasi apua, on varmaankin pakko ottaa ero mietintään. Ja JOS jäät yksin lastesi kanssa, muista että sinun ei tarvitse selvitä arjesta tai mistään yksin, apua kyllä löytyy. Kannattaa olla rehellinen myös muille läheisille, he ymmärtävät sinua yllättävänkin hyvin. Tsemppiä!

 

Tuota "vierasta" ja hänen kommenttiaan "ämmien voimaistumisesta" ei kannata kuunnella, taitaa itelläänkin olla asiat huonosti.

Itse olen sitä mieltä, että ennen eroa ja hanskojen tiskiin lyömistä kannattaisi selvittää asiaa ammattilaisten kanssa, koska kuulostaa että miehellä saattaisi olla ongelmia mielenterveyden kanssa, masennusta tai ahdistusta tai jotain. Jos mies ei suostu hakemaan kanssasi apua, on varmaankin pakko ottaa ero mietintään. Ja JOS jäät yksin lastesi kanssa, muista että sinun ei tarvitse selvitä arjesta tai mistään yksin, apua kyllä löytyy. Kannattaa olla rehellinen myös muille läheisille, he ymmärtävät sinua yllättävänkin hyvin. Tsemppiä!

Miksi niitä mielirikkoja pitäisi jäädä hyysäämään tai ymmärtämään edes terapian verran? Ei ne miksikään muutu! Loppuelämän sitten hyssytellään ettei toinen sekoa uudestaan. Ihan sanon kokemuksesta että menoksi vain, ja elämä helpottaa. Samaksi se ihminen ei muutu ikinä, mitä oli joskus. Kokemukset ja elämäntilanteet muuttavat ihmisiä ja mielenterveysongelmat tekevät rajuja muutoksia vaikka ne hoidettaisiinkin.

 

No jännää näissä tapauksissa on aina se, että neljä lasta ehditään tehdä ennenkuin ukon luonne paljastuu. Kai nyt itselläkin joku vastuu on, ettei hankkiudu raskaaksi, jos ei toisesta ole vastuunkantajaksi.

 

No jännää näissä tapauksissa on aina se, että neljä lasta ehditään tehdä ennenkuin ukon luonne paljastuu. Kai nyt itselläkin joku vastuu on, ettei hankkiudu raskaaksi, jos ei toisesta ole vastuunkantajaksi.

Moni tottuu vähitellen elämään paskassakin suhteessa, kun ei ehdi huomata kuinka tilanne huononee. Ja sitten yhtäkkiä jostain tulee se sysäys että parempaa on tarjolla.

Eipä sitä toki ymmärtää voi sellainen joka ei sitä ole kokenut tai vierestä katsellut.

 

[QUOTE="vieras";27181252]Kautta sukupolvienhan vuosisatojen ajan ukot ovat tuota tehneet mutta vasta viimeisen 10-20 vuoden sisään ämmät ovat "voimaistuneet" ja näppärästi perseillään koneen ääressä netissä istuen alkaneet kannustamaan toisiaan heittämään parisuhteet ja avioliitot roskiin ja heittäytymään yhteiskunnan turvaverkon varaan köllöttelemään jos mies juo viinaa. Sitten täällä kuorossa rääytään sen jälken kuinka rankkaa yh:n elämä on ja kuinka rahaa ei ole tarpeeksi ja kuinka yksinäisyys ahdistaa.[/QUOTE]

Mutta jos nainen tekisi samaa kuin tuon ap:n mies niin täällä jaettaisiin voimahaleja.

 

Voimia ja jaksamista :hug: ( voishan tähän tietenkin laittaa että " jätä se kusipää" mutta omista kokemuksista tietäen ei se ole maailman yksinkertaisin juttu)

 

No jännää näissä tapauksissa on aina se, että neljä lasta ehditään tehdä ennenkuin ukon luonne paljastuu. Kai nyt itselläkin joku vastuu on, ettei hankkiudu raskaaksi, jos ei toisesta ole vastuunkantajaksi.

joo, ja samoin joka toisella on aina puolet lapsista näitä erityislapsia, joka ilmeisesti tarkoittaa sellaista kakaraa jota ei oo osattu kasvattaa.

Mielestäni ap on itse aiheuttanut tuon tilanteen. Jos mies eis saa luvalla juopotella, niin kyllähän moni siirtyy sitten tuohon salaa buomiseen. 5 kertaa vuodessa ei kuulosta niin mahottoman usein menemiseltä,mikset voisi antaa hälle lupaa juopua ja rentoutua vaikka 2kk välein niin loppuu tuo autotallissa salaa tissuttelu? Jos on ite valinnut alkaa pykeltämään lapsia nippanappa kakskymppisenä, niin ei kannata silloin vaatia muitakin luopumaan omasta elämästään ja linnottautumaan kotiinsa. Harva mies kuitenkaan tieten tahtoen noin nuorena isäks haluaa, sulla ei oo mitään oikeutta riistää hänen vapauttaan "vahinko"lapsilla. Voin kuvitella että näin on käynyt joka kerta kun mies on meinannut lähteä,hups vaan, oot taas raskaana. Siks niitä lapsiakin on jo neljä.

 

joo, ja samoin joka toisella on aina puolet lapsista näitä erityislapsia, joka ilmeisesti tarkoittaa sellaista kakaraa jota ei oo osattu kasvattaa.

Mielestäni ap on itse aiheuttanut tuon tilanteen. Jos mies eis saa luvalla juopotella, niin kyllähän moni siirtyy sitten tuohon salaa buomiseen. 5 kertaa vuodessa ei kuulosta niin mahottoman usein menemiseltä,mikset voisi antaa hälle lupaa juopua ja rentoutua vaikka 2kk välein niin loppuu tuo autotallissa salaa tissuttelu? Jos on ite valinnut alkaa pykeltämään lapsia nippanappa kakskymppisenä, niin ei kannata silloin vaatia muitakin luopumaan omasta elämästään ja linnottautumaan kotiinsa. Harva mies kuitenkaan tieten tahtoen noin nuorena isäks haluaa, sulla ei oo mitään oikeutta riistää hänen vapauttaan "vahinko"lapsilla. Voin kuvitella että näin on käynyt joka kerta kun mies on meinannut lähteä,hups vaan, oot taas raskaana. Siks niitä lapsiakin on jo neljä.

Sä et oikeesti ole tosissas?!?!

 

Ensiksi vastailen muutamiin vastauksiin..

Mies kyllä pääsee viihteelle, mutta olemme sopineet, että se sovitaan ja ilmoitetaan ennen kuin aletaan kittaamaan. Viimeksi mies oli yön yli saunareissulla toissaviikonloppuna, siis luvan kanssa.
Ei ole kyse siitä, ettei pääse.
Terapiassa olemme käyneet, se hetkeksi auttoi kun mies kai säikähti, mutta nyt näyttää siltä, että takaisin ollaan luisumassa.
En kai empatiaa sen kummemmin hakenut, kaipa sitä vain jonnekkin halusi sen mielestä purkaa ja katsoa, mitä mieltä muut ihmiset ovat tästä. (vaikka arvasihan sen jo)
Helppoahan se eroaminen ei ole, sydäntäsärkevää miettiä sitä.
En usko, että elämäni helppottuisi eron myötä, ongelmat vaihtuisivat vain.
Ero tulisi olemaan kivulias ja voimia vievä ja siitä eteenpäinkin, mutta luotan (TOIVON!) siihen, että joskus helpottaa.
Huolettaa vain nyt se, että miten jaksan tässä kunnossa viedä eron läpi.
On minulla ihana perhe, mutta en ole heille raskinut vielä paljastaa, mitä käyn läpi.
Heistä olemme onnellisia ja yhä 12 vuoden jälkeen rakastuneita.
Rakastan kyllä, aiva liikaa ja sehä lisää vain kipua..
Liian tuttu lause pitää myös meillä paikkansa: "hän on muuten ihana ja hyvä isä", mutta nyt tuntuu, että liian usein on mokaillut.
Hyväksyn, että mokaa kerran, mutta jos ei opi siitä, niin ei voi muuttua.
Tuo ei ole oppinut, ei ole muuttunut. Olen kai liikaa joustanut.

En erityislapsista puhuessani maninnut, mikä heillä aiheuttaa erityisen tuen tarpeen, enkä koe, että pitäisikään, se ei ollut olennaista.
Tätä asiaa ei voi kaikki ymmärtää, enkä odotakaan.
En ota henk.koht tätä asiaa, sillä tiedän, että se joka ei ole lapsiani nähnyt, ei voi heistä mitään sanoa.
Aika jännä silti, että joku voi sen näin tämän perusteella sanoa, että mikä lapsiani muka heidän mielestään vaivaa kun ei ole tiedossa yhtään mitään asiaan liittyen..
Jos lapsi on esim. kehitysvammainen, voiko asiaa kyseenalaistaa sanomalla että taas yksi "muotisairaus"?
Entä jos hän on liikuntarajoitteinen ja tämä aiheuttaa tuen tarpeen?
Voisi miettiä näitä asioita ennen kuin puhuu kasvatusasioita.

Ekäi auta, että setvitään sitä, miksi meillä on neljä lasta, meillä nyt vain on ne neljä lasta.
Ja itseasiassa en voisi olla heistä kiitollisempi, kuten sanoin, heidän vuoksi koen olevani olemassa itsekin ja omaa onneani edelle menee lasten onni ja elämä.
Tästä syystä ehkä olen tässä jamassa nyt. Ei ole helppoa päättää siitä, mitä lapsetkin joutuvat eron myötä kokemaan. Vihaan miestä siitä, mitä tekee, minkä tuhoaa.

Olen harkinnut jäädä töistä pois hetkeksi. Sain tajuttomuuskohtauksen perjantaina, en kertonut siitä kenellekkään.
Muuten minusta ei ole kohta enää mihinkään. Saisin itseni siihen kuntoon, että pystyisin huolehtimaan lapsista yksin, sehän tässä eniten stressaa, olla tuon ukon kanssa avun vuoksi.

Kiitos teille, jotka asiallisesti vastasitte.-

 

Ensiksi vastailen muutamiin vastauksiin..

Mies kyllä pääsee viihteelle, mutta olemme sopineet, että se sovitaan ja ilmoitetaan ennen kuin aletaan kittaamaan. Viimeksi mies oli yön yli saunareissulla toissaviikonloppuna, siis luvan kanssa.
Ei ole kyse siitä, ettei pääse.
Terapiassa olemme käyneet, se hetkeksi auttoi kun mies kai säikähti, mutta nyt näyttää siltä, että takaisin ollaan luisumassa.
En kai empatiaa sen kummemmin hakenut, kaipa sitä vain jonnekkin halusi sen mielestä purkaa ja katsoa, mitä mieltä muut ihmiset ovat tästä. (vaikka arvasihan sen jo)
Helppoahan se eroaminen ei ole, sydäntäsärkevää miettiä sitä.
En usko, että elämäni helppottuisi eron myötä, ongelmat vaihtuisivat vain.
Ero tulisi olemaan kivulias ja voimia vievä ja siitä eteenpäinkin, mutta luotan (TOIVON!) siihen, että joskus helpottaa.
Huolettaa vain nyt se, että miten jaksan tässä kunnossa viedä eron läpi.
On minulla ihana perhe, mutta en ole heille raskinut vielä paljastaa, mitä käyn läpi.
Heistä olemme onnellisia ja yhä 12 vuoden jälkeen rakastuneita.
Rakastan kyllä, aiva liikaa ja sehä lisää vain kipua..
Liian tuttu lause pitää myös meillä paikkansa: "hän on muuten ihana ja hyvä isä", mutta nyt tuntuu, että liian usein on mokaillut.
Hyväksyn, että mokaa kerran, mutta jos ei opi siitä, niin ei voi muuttua.
Tuo ei ole oppinut, ei ole muuttunut. Olen kai liikaa joustanut.

En erityislapsista puhuessani maninnut, mikä heillä aiheuttaa erityisen tuen tarpeen, enkä koe, että pitäisikään, se ei ollut olennaista.
Tätä asiaa ei voi kaikki ymmärtää, enkä odotakaan.
En ota henk.koht tätä asiaa, sillä tiedän, että se joka ei ole lapsiani nähnyt, ei voi heistä mitään sanoa.
Aika jännä silti, että joku voi sen näin tämän perusteella sanoa, että mikä lapsiani muka heidän mielestään vaivaa kun ei ole tiedossa yhtään mitään asiaan liittyen..
Jos lapsi on esim. kehitysvammainen, voiko asiaa kyseenalaistaa sanomalla että taas yksi "muotisairaus"?
Entä jos hän on liikuntarajoitteinen ja tämä aiheuttaa tuen tarpeen?
Voisi miettiä näitä asioita ennen kuin puhuu kasvatusasioita.

Ekäi auta, että setvitään sitä, miksi meillä on neljä lasta, meillä nyt vain on ne neljä lasta.
Ja itseasiassa en voisi olla heistä kiitollisempi, kuten sanoin, heidän vuoksi koen olevani olemassa itsekin ja omaa onneani edelle menee lasten onni ja elämä.
Tästä syystä ehkä olen tässä jamassa nyt. Ei ole helppoa päättää siitä, mitä lapsetkin joutuvat eron myötä kokemaan. Vihaan miestä siitä, mitä tekee, minkä tuhoaa.

Olen harkinnut jäädä töistä pois hetkeksi. Sain tajuttomuuskohtauksen perjantaina, en kertonut siitä kenellekkään.
Muuten minusta ei ole kohta enää mihinkään. Saisin itseni siihen kuntoon, että pystyisin huolehtimaan lapsista yksin, sehän tässä eniten stressaa, olla tuon ukon kanssa avun vuoksi.

Kiitos teille, jotka asiallisesti vastasitte.-

Tuota ethän sä oo kunnossa jos olit tajuttomana, sulla on ne lapset vastuulla, etkä pysty pitää heistä huolta jos meet tajuttomaksi(eli kyllä sun täytyy lääkäriin olla yhteydessä tuosta).

Jos sulla on sairaus ja mahdollisuus saada sairaspäivärahaa niin ota se mahdollisuus vastaan! nimittäin se on nyt sun ja lasten parasta. Ukkoas en osaa arvostaa yhtään. Mä en katsois miehen kännäämintäedes yhtä kertaa! ja baareissa juoksemiset on teinien hommaa ei aikuisten vastuullisten ihmisten.

Mutta mä en oo kyllä ees teininä juonut, sehän on järjetöntä hommaa koko touhu. Onneksi mieheni on samoilla linjoilla kanssani!

Ja kyllähän mies on alkoholisti jos tissuttelee piklkuhiljaa jatkuvasti viinaa! s ei niinkään oo aina määrästä kiinni, vaan siitä pystyykö olemaan ilman ap:n ukk oei ilmeisesti pysty!


Sit mitä tulee erityis lapsiin ja siihen että se on kasvatuksesta kiinni, niin pyh sanon mä siinä puhuu joku tietämätön, mutta hyvähän sitä on päteä kun kuvittelee ite saavuttaneens ahyvin käyttäytyvät lapset vaikka totuushan on se että jokainen lapsi syntyy omana itsenää ja ympäristö muokkaa tätä pakettia vähäsen, vaan kaikkea ei voi muuttaa. em. neurologisesti poikkeava lapsi on sitä ollut jo

 

En koe olevani kunnossa, enkä ole.
Olin jo perjantaina yhteydessä terveyskeskukseen jolloin sovimme maanantaille seuraavan ajan.
Pökräsin tämän jälkeen iltapäivällä, mutta mietin, että voin odottaa tiistaihin seuraavaa lääkäriaikaa. Tietenkin jos jos jotain sattuu viikonloppuna niin pitää sitten ambulanssilla vaikka mennä.
Mieskin tulee pian kotiin, sitten ei tarvitse minun jaksaa lasten kanss.
Nytkin on ihan höntti olo päässä ja kauhea kiristys..
Onneksi lapset nyt leikkivät omia leikkejään ja yksi on kaverin luona.
On ne vain niin ihania vaikka vaativatkin.
Päivä kerrallaan eteenpäin.

Mies muuten perusteli tätä tämänkertaista juomistaan sillä, että hän on stressaantunut minun sairastelusta.
Ei kelpaa, kuulosti vain siltä että koittaa pelastaa nahkansa.
Sanoi myös, että se lipsahti, piti ottaa vain vähän.
Silti oli kaiken suunnitellut etukäteen ja senkin joutui myöntämään.
Eilen hän tärisi ja itki, koitii keksiä selityksiä vaikka tiesi itsekin, ettei mikään mene läpi, ei ole selitystä.
On vihainen ja ei osaa käsitellä tunteitaan. Tiuskii minulle kun niin vihainen itselleen.
Olen kertonut hänelle, että en jaksa tätä enää.
Luottamusta häneen ei ole.
Haluaisin asumuseron ainakin nyt heti, en kestä nähdä miehen oireilua.
Hän rukoilee, siivoaa, kokkaa, hellii, itkee..
Hän on herkkä, mutta toisena puolena on se kauhea kylmyys ja piittaamattomuus.

Huhhui tätä elämän vaikeutta.

 

[QUOTE="vieras";27181252]Kautta sukupolvienhan vuosisatojen ajan ukot ovat tuota tehneet mutta vasta viimeisen 10-20 vuoden sisään ämmät ovat "voimaistuneet" ja näppärästi perseillään koneen ääressä netissä istuen alkaneet kannustamaan toisiaan heittämään parisuhteet ja avioliitot roskiin ja heittäytymään yhteiskunnan turvaverkon varaan köllöttelemään jos mies juo viinaa. Sitten täällä kuorossa rääytään sen jälken kuinka rankkaa yh:n elämä on ja kuinka rahaa ei ole tarpeeksi ja kuinka yksinäisyys ahdistaa.[/QUOTE]

Miksi pitäisi olla liitossa, mikä ei ole liitto ollut pitkään aikaan? Selvästikkään mies ei ole halukas tai jostain syystä ei kykene kertomaan todellista ongelmaa, vaan pakenee sitä.

 

Sulla on tosi vaikea tilanne koska totuushan on se että jos pyörtyilet ja sairaus vielä pahenee niin sitä et pysty yksin huolehtimaan lapsista. Ja miehes ei pysty huolestimaan yksin lapsista jos noin helposti repsahtaa juomaan.
Tuo on se ainut tilanne missä mä yrittäisin pysyä yhdessä vaikka sitten vain lasten takia. Pystyisittekö te vielä puhumaan ja pystyisitkö sinä vielä antamaan mahdollisuuden? Eli jos miehes vielä kerran tekee tuollaisen tempun niin te muutatte pois ja mies sitoutuu menemään heti hoitoon tuon alkoholismin takia?

 

Mies on niin inhottava joskus, kuten nyt..
Äsken kävi kotona, lähti heti taas kun hiton naapuri tarvi taas juoksupoikaa.
Ei paljoa ilmottele menemisiään ja tulemisiaan, saattaa joskus ovelta huikata että menee, yleensä joudun kysymään että minne menee. Tuloaikoja ei kannta kysellä, tulee kun siltä tuntuu.
Aina ollut näin.

Itse en ole koskaan harrastanut mitään, lasten kanssa ainostaan mitä on voitu. Minä pääsen sitten jos miehelle sopii.
Tosi vähän käyn yksin missään, kerran kuussa ehkä jos ei töitä lasketa. Silloinkin lapset ovat koulussa tai hoidossa päiväkodilla, eivät miehellä.

Mies näki kyllä ja tietää että haluaisin levätä, mutta ei sitä kiinnosta.
Mentävä on, kun naapuri kutsuu.
Miten edes tämän väsymyksen voisi saada pois, mikään ei auta.

En tiedä, alkaa olla epätoivoinen olo.
Mies luulee taas pääsevänsä kuin koira veräjästä, luottaa siihen että en nyt jaksa tehdä asialle mitään ja kun kerran jo pyysi anteeksi, niin se riittää ilmeisesti.
Tarviiko olla noin v*ttumainen.
Tekisi mieli vain itkeä ja itkeä ja luovuttaa kaikki.
Lasten nähden en aio romahtaa, psyykkaan itseän.
Tämä on vain aika pelottavaa kun päässä keinuu ja on valtava vastuu..

Kyllä se niin on, että kun terveys menee niin moni asia menttää merkityksensä.
Saisi sen takaisin, pääsisi edes toipumaan tästä kunnon romahduksesta..

Kirjoitin tuolle isoimmalle osoitteen paperille, jos tarvitsee soittaa ambulanssia.
Olen niin tehnyt aikaisemminkin ja neuvonut, mitä pitää tehdä jos äiti ei herää.