Ei voi tosiaan tietää, miten mieli kääntyilee, kun se lapsi sitten on siinä, miten toivut synnytyksestä/leikkauksesta jne. Moni varmasti arvostelee suunnitelmaasi ja tietäväisenä kertoo, että mieli muuttuu ja et pysty ensimmäiseen kahteen vuoteen olemaan erossa lapsesta, kun hänet syliisi saat. Noh, sehän riippuu niin monesta asiasta ja onhan isälläkin varmasti sanottavaa asiaan.
Itse lähdin töihin, kun vauva oli 1kk. Aika pitkälti niin olimme asian suunnitelleetkin ja koska kaikki meni kuin oppikirjassa, suunnitelma myös toteutui. Työni luonteesta, omasta luonteestani ja monesta muusta asiasta johtuen siis näin. Minulle ei tullut niitä lohduttomia kaipuun tunteita ja hullua hermostuneisuutta ja hormonisekopäisyyttä ja ties mitä tuskaa, mistä minulle vinoiltiin. Ikävä toki oli, mutta ei sellainen, että en olisi pystynyt olemaan ja toimimaan. Osapäiväisellä aloittelin.
En usko imettäväni kauaa jos ollenkaan, riippuu siitä miten se lähtee luonnistumaan. Mies ei voi jäädä kotiin vaan ihan mielellämme hankimme ammattilhoitajan lapsen seuraksi. 