K
Keittiönoita
Vieras
Suurin osa suomalaisista adoptioon annettavista lapsista päätyy suoraan synnäriltä lastenkotiin ja sitä kautta adoptioperheeseen. Vain hyvin harvoin lapsi päätyy ensin biologisen äitinsä luokse ja vasta sitten adoptioon. Jos nainen on adoptiostaan varma, hän ei halua edes nähdä synnyttämäänsä vauvaa. Näin olleen adoptiolapset eivät traumatisoidu tuossa synnytysvaiheessa yhtään sen enempää kuin nekään vauvat, jotka vietiin heti syntymän jälkeen pestäväksi. Kuten esim mun molemmat lapseni. Jos lapseni olisi sen pesun jälkeen kapaloituna tuotu jollekin toiselle naiselle, niin ei lapseni olisi siitä ymmärtäneet, että haa...tää ei olekaan mun mutsini, nyt olenkin hylätty.Vauvana on kokenut. On saattanut kovastikin stressaantua siinä vaiheessa, kun hänet on erotettu äidistään. Ei, lapsi ei myöhemmin tiedä tai muista, että hänet on vastasyntyneenä erotettu biologisesta äidistään. Se on silti aiheuttanut hylkäämiskokemuksen, joka _saattaa_ aiheuttaa tiedostamatonta oireilua myöhemmin elämässä. Eikä lapsi päädy adoptoitavaksi heti syntymänsä jälkeen ja siten saa heti pysyvää hoitajaa.
Mulla on suvussa ihmisiä, jotka eivät ole biologisesti mulle mitään sukua. Osa heistä sellaisia, jotka ehtivät kuollakin ilman, että tiesivät todellisesta perimästään. He ihan oikeasti uskoivat, että adoptiovanhemmat olivat heidän biologiset vanhempansa eikä heillä ollut mitään muistikuvia siitä, että näin ei olisi ollutkaan.