Käyn varmaan hitaalla, mutten vieläkään ymmärrä hymiötä tms., enkä sen sanomaa.
En myöskään ymmärrä formaattiaihetta.
Sitten itsemurhaan. Niin, tietenkin itsemurha on minun päätökseni ja olen (olin) siitä vastuussa. Enpä kyllä ajatellut, että joku muu maksaa jotakin päätöksestäni.
Surin sen, etten näe enää koskaan tiettyjä ihmisiä ja he joutuvat luopumaan minusta, mahdollisesti suremaan poismenoni. Mikä siinä olisi ok?
Ainoastaan heille se voi olla ok, ketkä suorastaan inhoavat minua.
Ja ehkä osa hyväksyy menetyksen joku päivä.
...Vaikka joskus tuntuukin siltä että varmaan kaikilla olis helpompaa jos mua ei olis olemassa, niin seuraavana päivänä nyt yleensä herään siihen totuuteen että oikeasti, kyllä musta on paljonkin hyötyä ja olis tosi tylsää kun ei enää ikinä näkis kauniita asioita, ei sais tuntea halauksia tai suudelmia, että ei olis enää mitään mitä kokea.. Olis vaan tyhjyys. Mieluummin mä sitten valitsen kuitenkin tämän maailman, ja tämän elämän. Ja noiden suvantohetkien jälkeen tajuan miten paljon kaikkea hyvää tässä elämässä oikeasti on. Tämän vuoksi myös, mä osaan arvostaa niitä itsestäänselviä juttuja, rakkautta, läheisyyttä, kauneutta, ystävällisyyttä..
