Ja sitten oma mielipiteeni asiaan. Ensiksikin, tästä väitteestä olen eri mieltä:
Se, ovatko vanhemmat hyviä tai huonoja, on tässä asiassa sivuseikka. Olennaista on heidän olemassaolonsa.
Itselläni on ns. huono isä, jota sai pelätä koko lapsuuden, ja vielä aikuisiässäkin joutuu kävelemään varpaillaan hänen läsnäollessa. Olisin maksanut todella paljon ettei minun olisi tarvinnut koskaan elää hänen kanssaan, eikä oikeastaan edes tavata häntä. Näin olen tietoisesti ajatellut ainakin jo kouluikäisestä lähtien. Ja vaikka tämä kuulostaa kauhealta, niin odotan että aika jättäisi hänestä jotta voisi vierailla vain äidin luona.
Itse hyväksyn hedelmöityshoidot ja lapsen hankkimisen yksin, ilman parisuhdetta, paitsi sitä en hyväksy että se tehdään valehtelemalla että käytetään ehkäisyä.
Sehän menee usein niin, että kun jotain ei ole, niin sitä kaipaa ns. unelmoiden. Eli luodaan mielettömiä mielikuvia ja upeita haaveita siitä miten asiat olisivat jos olisivat toisin.
Todellisuuteen nämä haaveet siis eivät perustu, ja usein juuri isättömät kuvittelevat sen pyörän perässä juoksevan rakastavan isän, ja ilmaan heittelevän isän omakseen. Todellisuus olisi usein kuitenkin jotain ihan muuta, sillä läheskään aina parisuhteet eivät olekaan hyviä, eikä vanhemmat parisuhteessa ollessaan lainkaan niin läsnäolevia lapsilleen kuin esim. etävanhempina ollessaan. Toki olisi upeaa että kaikki saisivat sen ihanan "pleasantville" perheen, mutta totuus on usein toinen.
Ystäväni hankki lapsen yksin, ja kyllä hän on monta kertaa toivonut että olisi ollut joku jakamassa vauva arkea ja huolia hänen kanssaan. Hän pärjää kyllä hyvin sekä taloudellisesti että henkisesti kaikesta huolimatta. Raskasta siis yksinhuoltajuus on, vaikka väitänkin että oikein huonossa suhteessa lapsen kasvattaminen on vielä raskaampaa kuin yksin.
Kummassakin on puolensa, ja jos valitsee tietoisesti lapselleen ns. isättömyyden, olisi hyvä että tukiverkot olisivat kunnossa, ja pitäisi pystyä myös henkisesti varautumaan sen tuomiin ongelmiin, kuten siihen, että miten sen miehen mallin lapselleen pystyy "hankkimaan", ja miten selittää lapselle isättömyys.