tuli toisesta ketjusta mieleen.. luunapeista & tukistamisesta

  • Viestiketjun aloittaja "Lily"
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26872965:
No noista esimerkeistäsi tuli ensimmäisenä mieleen, ettei lasta oikein vahdita. Jos tosiaan lapsi on jatkuvasti työntämässä banaania videolaitteeseen tai virkkuukoukkua töpseliin, niin kyllä jossain muualla mättää, kuin lapsen tottelemattomuudessa. :D

Meidän lapsista kaksi on/ollut sellaisia, että haluavat ihan tahallaan tehdä tuhmaa ja todellakin niin, että vahtiva aikuinen näkee mitä tekevät. Samanlaisia ovat niin kotona kuin hoidossakin. Heidän kanssaa on ihan oikeasti koetuksella, että jaksaa puhumalla yms. selvitä päivästä. Tosin heihin ei luunapitkaan tehoa, joten niitä en ole käyttänytkään, mutta ymmärrän, että on asioita, joihin pitää puuttua ja lapsi voi ihan oikeasti tahallaan hajoittaa ja rikkoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26873025:
No eivät kyllä virnuile eivätkä kikata, tuohan kuulostaa aika kamalalta. Ja se läppäyskö lopettaa tämän kerrasta?
Ne pari kertaa kun olen niin tehnyt, niin kyllä. Lapsi hämmentyy, pärähtää itkemään ja kerää " sääliä" ( mahdollisesti näyttämällä väärää kättä, koska ei oikeasti edes sattunut)
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26873025:
No eivät kyllä virnuile eivätkä kikata, tuohan kuulostaa aika kamalalta.
Juuri tätä tarkoitin aiemmalla kommentillani. Oli hirveän helppo jaella mielipiteitään vaikka mistä, ennen kuin koki tuollaista. Teet mitä teet, lapsi vain nauraa päin naamaa.

Eipähän ole helppoa enää. :)
 
[QUOTE="vieras";26873010]Mietin ihan samaa. Meillä on 3-v, 2-v ja 1-v kaksoset. Jos roudauslinjalle lähdetään, niin meille pitää hankkia roudari. :D

Koti pitää olla koti, ei mikään kanala, jossa kaikki on orrella. Lapsen pitää oppia, että joka paikkaan ei kosketa. Miten noiden kanssa muuten vaikkapa kyläilet? Roudarin kanssa?

Mieli on tehnyt heittää nuo ikkunasta ulos, mutta olen malttanut laskea riittävän moneen, kasannut itseni ja taas jaksanut. Mutta niskavilloista nappaan, jos tarve vaatii. Enkä koe minkäänlaista syyllisyyttä siihen.[/QUOTE]

No miten tuo sitten niiden läpsyjen ja tukkapöllyjen kanssa toimii? Onko teillä mukana läppääjä ja pöllyttäjä?
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26869709]Selvä. Mutta laitonta se on, ja siten väärin.[/QUOTE]

Laiton ja väärin eivät ole synonyymeja. Moraali ja laki eivät aina kulje käsi kädessä. Ugandassa on laitonta olla homo, onko se siis väärin? Saudi-Arabiassa naiset eivät saa ajaa autoa, onko se siis väärin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26873042:
Ei satuta, jos lapsi ei rimpuile. Senhän sitten lapsi itse huomaa.
Mutta saako lasta väkisin pitää kiinni, entä se lapsen oikeus omaan tilaansa?
Lapsi muuten myös huomaa, ettei kannata tehdä jotain kiellettyä kun siitä voi saada näpeilleen.
Ei nyt ihan aukottomia ole nuo sinunkaan perustelusi.
 
Viimeksi muokattu:
Meidän lapsista kaksi on/ollut sellaisia, että haluavat ihan tahallaan tehdä tuhmaa ja todellakin niin, että vahtiva aikuinen näkee mitä tekevät. Samanlaisia ovat niin kotona kuin hoidossakin. Heidän kanssaa on ihan oikeasti koetuksella, että jaksaa puhumalla yms. selvitä päivästä. Tosin heihin ei luunapitkaan tehoa, joten niitä en ole käyttänytkään, mutta ymmärrän, että on asioita, joihin pitää puuttua ja lapsi voi ihan oikeasti tahallaan hajoittaa ja rikkoa.
Miten hoidossa sitten toimitaan? Tukkapöllyillä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26873042:
Ei satuta, jos lapsi ei rimpuile. Senhän sitten lapsi itse huomaa.
Huomaako? Entä jos ei vain lopeta rimpuilua? Eikö tuonkin viesti jää silloin menemättä perille?

Tai lopettaahan ne kaikki pakosta joskus, mutta esimerkiksi kahden tunnin rimpuilun jälkeen lapsi on niin väsynyt ja sekaisin, ettei taida pystyä ymmärtämään, että enää ei satu...
 
tytsi hyvä, onko sinulla kokemusta uhmaikäisestä joka vain naureskelee vaikka miten sanoisi
sen kymmenen kertaa painokkaasti "lopeta. älä tunge niitä legoja sinne videoihin, älä nipistele pikkusiskoasi" ?
joskus vain paras tapa tapa saada tilanne laukemaan on kevyt, tuskin hipaisua kovempi
läpsäisy näpeille. lapsi lopettaa, lähinnä hämmästyksestä eikä kivusta. en ymmärrä rankaisua
vahingosta, kuten housuun pissaamisesta tai juomalasin kaatumista mutta tahallinen ilkeys on eri juttu.
varsinkin, jos kohteena on kotieläimet tai vauva
Pieni taapero tai leikki-ikäinen ei todellakaan ansaitse fyysistä kuritusta siksi, ettei osaa toimia oikein tai hallitse käytöstään. Voi poistaa tilanteesta, keksiä muuta tekemistä, pitää kiinni (jos yrittää satuttaa muita tms.) tai vaikka mitä. Se fyysinen kuritus ei ole ikinä ainoa mahdollinen keino. Miten voi pärjätä vanhemman lapsen kanssa, jos niin pieneen jo joutuu käyttämään fyysistä kuritusta? Ei se lapsi ymmärrä, miksi hänelle tehdään niin.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta saako lasta väkisin pitää kiinni, entä se lapsen oikeus omaan tilaansa?
Lapsi kuuten myös huomaa, ettei kannata tehdä jotain kiellettyä kun siitä voi saada näpeilleen.
Ei nyt ihan aukottomia ole nuo sinunkaan perustelusi.
No tottakai saa pitää kiinni. Miksei saisi? Mistä revit tuon "lapsen oikeuden omaan tilaansa"? Sekö tässä onkin ongelma, että on olemassa jokin tällainen oikeus, jota halutaan varjella?
 
"vieras"
Huomaako? Entä jos ei vain lopeta rimpuilua? Eikö tuonkin viesti jää silloin menemättä perille?

Tai lopettaahan ne kaikki pakosta joskus, mutta esimerkiksi kahden tunnin rimpuilun jälkeen lapsi on niin väsynyt ja sekaisin, ettei taida pystyä ymmärtämään, että enää ei satu...
Minä ymmärrän, moni ei. Haastavaa, välillä mahdotonta, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ole, kuin jaksaa.
 
Neilee harmaana
Kommentoin jotain, koska kahlasin koko pitkän ketjun läpi (mikähän muakin vaivaa...?).

Mä olen itse joskus aikoinaan sortunut superväsyneenä ja vihaisena riitatilanteessa töinäisemään lastani pois mun edestä, en enää edes muista tilannetta, mutta mulla on siitä vieläkin paha mieli ja tunnen siitä syyllisyyttä. Lasta ei sattunut, hän horjahti hieman, mutta en ikinä unohda millainen säikähdys sen silmissä välkähti ja se ilme :(

En ole koskaan tukistanut lapsiani enkä antanut luunappeja tai mitä lie muitakaan. En hyväksy niitä missään tilanteissa kuritus/kasvatuskeinoina.

Mua ihmetyttää, että tähän ketjuun ei ole tullut vastauksia että "tukistin ja se tuntui minusta pahalta, en tee sitä enää ikinä". Olenko siis lähes ainut, joka on kokenut teostaan häpeää ja surua?

Ja joo kyllä mua oikeesti ihmetyttää myös tämä suuriääninen kuoro täällä, joka hyväksyy luunapit ja tukistamisen. Ootte aika, no jätänpä sanomatta.
 
Huomaako? Entä jos ei vain lopeta rimpuilua? Eikö tuonkin viesti jää silloin menemättä perille?

Tai lopettaahan ne kaikki pakosta joskus, mutta esimerkiksi kahden tunnin rimpuilun jälkeen lapsi on niin väsynyt ja sekaisin, ettei taida pystyä ymmärtämään, että enää ei satu...
Taidat oikeasti luulla, että minun lapseni eivät ole koskaan rimpuilleet? Tottakai lapset rimpuilevat, mutta heitä pitää silti joskus kantaa, laittaa turvaistuimeen, estää lyömästä, pukea jne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26872977:
Miksi pitää lähteä? Etkö pysty siirtymään paria metriä lapsen kanssa?

Ihanteellisessa tilanteessa mulla on aikaa riittävästi jokaiselle lapselle. Nukun hyvin olen virkeä. Jos lapsilla on jotain kränkkää, jaksan hoitaa asiat ammattimaisesti. Yleensä näin onkin, mutta valitettavasti joskus voi tulla tilanteita, että hommat kaatuvat ja resurssit vain ei riitä kaikkeen. Silloin monesti lapset kaikki kränkäävät jostain, tappelevat keskenään jne. On tilanteita, jolloin en käyttäydy niin ammattimaisesti kuin olisin halunnut. Joka tapauksessa mielestäni pahin on se, että äiti ei välitä. Parempi on se, että äiti puuttuu ja vaikka huutaa räyhää ja antaa luunapinkin, kuin se ettei hän enään jaksa.

En tiedä onko isiä tai äitejä, jotka ensisijaisesti käyttävät luunappeja tai tukkapöllyjä lapsiinsa. Vaan olen ajatellut niiden olevan niitä satunnaisia keinoja, silloin kun muut keinot on jo käytetty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26873115:
No tottakai saa pitää kiinni. Miksei saisi? Mistä revit tuon "lapsen oikeuden omaan tilaansa"? Sekö tässä onkin ongelma, että on olemassa jokin tällainen oikeus, jota halutaan varjella?
Ei mun milestä ole, mutta se menee tähän samaan " jeesustelu kategoriaan".
 
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26873138:
Taidat oikeasti luulla, että minun lapseni eivät ole koskaan rimpuilleet? Tottakai lapset rimpuilevat, mutta heitä pitää silti joskus kantaa, laittaa turvaistuimeen, estää lyömästä, pukea jne.
En luule yhtään mitään. Minulla vain on pää täynnä kysymyksiä eikä lainkaan vastauksia. Ja esitän niitä kysymyksiä hyvin mielelläni ihmisille, joilla tuntuu vastauksia olevan. :)

Mutta ei vissiin sinulla sitten ollutkaan, vaikka luulin, että olisi. Ainakin ohitit itse kysymyksen, eli sen, mitä jos lapsi ei vain lopeta. Jos lapsi rimpuilee niin kauan, ettei enää jaksa mitään, jaksaako hän muka huomata, että kiinnipito ei satu, jos ei rimpuile?
 
"vieras"
Yhtään tukkapöllyä tai luunappia en ole antanut,lapset 7,4 ja 2. Meillä toimii ihan muut keinot. Lelut lähtee,pyörät lähtee,koti-aresti,pelikielto ja ihan vaan asian selvittäminen puhumalla. Joskus räjähdän ja karjun niin perkeleesti ja se toimii. Mutta satuttaa ei tarvitse.
 
Ihanteellisessa tilanteessa mulla on aikaa riittävästi jokaiselle lapselle. Nukun hyvin olen virkeä. Jos lapsilla on jotain kränkkää, jaksan hoitaa asiat ammattimaisesti. Yleensä näin onkin, mutta valitettavasti joskus voi tulla tilanteita, että hommat kaatuvat ja resurssit vain ei riitä kaikkeen. Silloin monesti lapset kaikki kränkäävät jostain, tappelevat keskenään jne. On tilanteita, jolloin en käyttäydy niin ammattimaisesti kuin olisin halunnut. Joka tapauksessa mielestäni pahin on se, että äiti ei välitä. Parempi on se, että äiti puuttuu ja vaikka huutaa räyhää ja antaa luunapinkin, kuin se ettei hän enään jaksa.

En tiedä onko isiä tai äitejä, jotka ensisijaisesti käyttävät luunappeja tai tukkapöllyjä lapsiinsa. Vaan olen ajatellut niiden olevan niitä satunnaisia keinoja, silloin kun muut keinot on jo käytetty.
No niin, siinä tapauksessa ihmettelen sitä samaa kuin tytsi. Miksi pitää mainostaa näiden keinojen olevan ok, jos sinullakin ne liittyvät tilanteisiin, joissa koet olevasi jaksamisen äärirajoilla. Kyllä minäkin karjun lapsilleni, mutta en todellakaan sanoisi, että se ei ole ikävää ja lapsille haitallista.
 
  • Tykkää
Reactions: tytsi-89
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle;26873152:
Mitä mieltä te sitten olette, voiko hoitopaikassa myös lapsia tukistaa ja läpsiä?
Jos tenava kymmenennen kerran vielä kielloista huolimatta palaa rikospaikalle jatkamaan, niin kyllä. Mutta ehkä on helpompi sanoa, että ei saa, koska en tunne riittävän hyvin hoitajia ja heidän paineensietokykyään. Nippaisu, niskavilloista muistutus yms... niitäkin on moneen lähtöön. On eri asia muistuttaa, kuin raivona kostaa tms.
 
En luule yhtään mitään. Minulla vain on pää täynnä kysymyksiä eikä lainkaan vastauksia. Ja esitän niitä kysymyksiä hyvin mielelläni ihmisille, joilla tuntuu vastauksia olevan. :)

Mutta ei vissiin sinulla sitten ollutkaan, vaikka luulin, että olisi. Ainakin ohitit itse kysymyksen, eli sen, mitä jos lapsi ei vain lopeta. Jos lapsi rimpuilee niin kauan, ettei enää jaksa mitään, jaksaako hän muka huomata, että kiinnipito ei satu, jos ei rimpuile?
Itsehän vastasit jo kysymykseesi, eli lopettaahan ne kyllä joskus. Eikä sitä lasta tarvitse koko aikaa kiinni pitää, kunhan katsoo ettei satuta ketään tai mene tekemään pahojaan.
 
Pieni taapero tai leikki-ikäinen ei todellakaan ansaitse fyysistä kuritusta siksi, ettei osaa toimia oikein tai hallitse käytöstään. Voi poistaa tilanteesta, keksiä muuta tekemistä, pitää kiinni (jos yrittää satuttaa muita tms.) tai vaikka mitä. Se fyysinen kuritus ei ole ikinä ainoa mahdollinen keino. Miten voi pärjätä vanhemman lapsen kanssa, jos niin pieneen jo joutuu käyttämään fyysistä kuritusta? Ei se lapsi ymmärrä, miksi hänelle tehdään niin.
Edelleenkään en koe sormille napautusta " fyysisenä kurituksena", koska se ei edes satu. Ja toivon että kasvatan lapseni sen verran hyvin, että vanhempina kun ymmärtävät paremmin, riittää puhe.
Ja kyllä meidän lapset tasan ovat ymmärtäneet jo vuoden vanhoina, milloin ovat tekemässä pahojaan ja ymmärtäneet myös kiellot.
Mä oikeesti ihmettelen että miten niin eivät muka ymmärtäisi. Väitätkö että meidän 1v 4 kk vanha kuopus, ei tiedä että television nappeja ei saa painella. Vaikka menee sinne tarkoituksella, tarkistaa että huomaan, virnistää ja tekee kuitenkin ja juoksee sitten karkuun. Tai painaa niitä nappeja, pyörittää päätään ja sanoo " eiei" ja tekee kuitenkin.
Osaahan se jo vastata " ei tai kyllä" kun siltä kysyy haluaako vaikka maitoa.
Mulla on vissiin järkyttävän viisaat lapset, ehkäpä siinä onkin syy niiden ajoittaiseen kovapäisyyteen, ovat niin viisaita että haluavat haastaa vanhempansa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä