Minkä luulet tämän blogin taustalla olevan...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mietityttää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mietityttää

Vieras
Posy

Vuosia blogia tiiviisti päivittänyt nainen lopettaa yhtäkkiä päivittämisen. Kommenttiboksiin tulee paljon huolestuneita kyselyjä, jossa naista pyydetään kertomaan edes, että kaikki on hyvin - jos kaikki on hyvin. Kuluu aikaa ja yhtenä päivänä kommentoimismahdollisuus on otettu pois.

Jos nainen on lopettanut, miksei hän voi kertoa sitä. Hän on ollut kuitenkin läheinen monen bloggaajan kanssa.

Jos nainen on kuollut, miksei sitä voida kertoa. Joku kuitenkin on tietänyt hänen tunnuksensa, koska kommentoimismahdollisuus poistettiin vasta vähän aikaa sitten. Sen jälkeen, kun blogi oli jo yli puoli vuotta ollut päivittymättä.

En voi sille mitään, mutta mietin tätä tapausta. Olen seurannut blogia vuosia. Onko kukaan muu?

Mitä sinä ajattelet, että on tapahtunut?
 
Miksi pitäisi kertoa, vaikka olisikin kuollut?
Bloggaamisen saa myös halutessaan lopettaa ihan milloin vain, kenellekään mitään ilmoittamatta.

Netti on kuitenkin "vain" netti. Nettijutut on nettijuttuja. Vaikka seurailisi bloggaajaa vuosia, ei sitä kukaan lukija oikeasti tunne, ellei ole tavannut.
 
Sehän nyt voi olla mitä vain. Vaikka erittäin vaikea elämäntilanne/kriisi, mitä ei kerta kaikkiaan jaksa/halua avata - kenellekään, edes sen vertaa että viitsisi ilmoittaa. Voi pelottaa muiden uteliaisuuskin.

Mutten tiedä.
 
Mikä tuon Lisa the Booksnifferin ongelma on tuolla kommenteissa?
Eka kommentti ok, mutta tuo jatkuva saman hokeminen vaikuttaa tosi stalkkerimaiselta.

Tuli muuten mieleen yhdeltä ihan suomalaiselta nettifoorumilta tapaus, jossa eräs käyttäjä katosi ihan kesken keskustelujen ja kyseisen palstan kirppiskauppojen. Ei vastannut mitään viesteihin, vaikka osa vihaisenakin kyseli rahojensa/tavaroidensa perään.

Oli vaan sairastunut vakavaan masennukseen, eikä pystynyt hoitamaan asioitaan, ei vain kiinnostanut enää mikään. Tieto saatiin toisen foorumilaisen kautta, joka oli kyseisen käyttäjän facebook-kaveri ja ilmeisesti kaveri myös IRL ja suostui lopulta paljastamaan tilanteen, kun ihmisillä oli kuitenkin rahansa pelissä.
Isoja summat ei olleet, joten kaikki taisivat antaa lopulta olla.
 
[QUOTE="Aapee";26851375]Tuota... Bloggaaja on englannissa asuva englantilaisnainen, joka tuskin on koskaan kuullutkaan tästä palstasta[/QUOTE]
Oletko koettanut selvittää googlaamalla esim keskustelupalstojen kautta, pakkohan jonkun on tuntea tuo perhe. Eikö aika tarkasti kertonut missä on töissä ja missä asuvat? jos olisin vuosia seurannut, mun ois pakko saada tietää mitä on tapahtunut. Jotain on tapahtunut, pikavilkaisulla jo näkee, että tuo nainen ei jättäisi ihmsiiä tietämättömyyteen.
 
Oletko koettanut selvittää googlaamalla esim keskustelupalstojen kautta, pakkohan jonkun on tuntea tuo perhe. Eikö aika tarkasti kertonut missä on töissä ja missä asuvat? jos olisin vuosia seurannut, mun ois pakko saada tietää mitä on tapahtunut. Jotain on tapahtunut, pikavilkaisulla jo näkee, että tuo nainen ei jättäisi ihmsiiä tietämättömyyteen.

Olen yrittänyt, mutten ole ainakaan toistaseksi tullut viisaammaksi
 
Voihan se olla että on kuollut, onnettomuus tai äkillinen sairaustapaus. Tai perhepiirissä on tapahtunut jotain, mikä on saanut aikaan ettei blogin pitäminen enää kiinnosta. Olisihan se ihanteellista, jos lopettaessa blogin ilmoittaisi siitä, mutta ei siihenkään mitään velvoitetta ole :)
 
" touched by your concern by my long blog absence. I am fine but needed (and still need I think) to have a break from blogging. At the beginning of January I will have been blogging for 6 years - 6 years (!!) and I feel I have lost my blogging voice a bit. What can I say that I haven't said before? I don't live an exciting life and do anything different really from year to year. I don't want to give up completely so will keep on and just hope my mo-jo comes back! I may be just not as regular as I used to be. Thank you though for your patience and kindness. xxxxx "
 
[QUOTE="vieras";26851475]" touched by your concern by my long blog absence. I am fine but needed (and still need I think) to have a break from blogging. At the beginning of January I will have been blogging for 6 years - 6 years (!!) and I feel I have lost my blogging voice a bit. What can I say that I haven't said before? I don't live an exciting life and do anything different really from year to year. I don't want to give up completely so will keep on and just hope my mo-jo comes back! I may be just not as regular as I used to be. Thank you though for your patience and kindness. xxxxx "[/QUOTE]

Okei, olihan se siis ilmoittanut jotain :)


Kiitos ap muuten blogivinkistä, laitoin suosikkeihin!
 

Yhteistyössä