Miksi meidän 1v2kk ikäinen taapero itkee koko ajan!?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Julia"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Julia"

Vieras
Kaikki on itkua, missään ei viihdy, ei leiki, istuisi sylissä vaan, mutta siinäkään ei ole hyvä. Ruokailut on itkua, pukemiset on itkua, potalla istuminen on itkua, vaipan vaihdot on itkua. Ainoa missä viihtyy on ulkona. siellä ei itke, samoin kylvyssä ei itke, mutta muuten kaikki on itkua. On ollut itkuinen vauvakin, eikä vauvanakaan viihtynyt muualla kuin sylissä. Itku on vielä sellaista rääkymistä/huutamista. Onko muilla kokemusta. Meillä kaksi isompaa lasta, eikä ne kyllä mielestäni koko ajan ole huutaneet. Kun oppivat kävelemään, niin itkuisuus selvästi väheni. Tällä lisääntyi huomattavasti. Enkä minä pienistä itkuista välittäisikään, mutta kun tämä huutaa/rääkyy kurkku suorana. Alkaa järki lähteä.

Saako vertaistukea?
 
Meillä oli myös tismalleen samassa iässä vaihe, että roikkui koko ajan puntissa, mutta sitten olisi kuitenkin leikit kiinnostaneet, mutta mun piti niinkun koko ajan olla suurinpiirtein kiinni lapsessa, että uskalsi ja malttoi leikkiä. Sitten oli tyttyväinen. Onneksi se ei ollut kuin parin kuukauden vaie. Sitten helpotti hetkeksi ja reilun puolentoistavuoden iässä oli joku kuukauden parin esiuhma, heittäytyi lattialle joka asiasta ja oli niin dramaattista, tahalleen teki kiellettyjä jne. Sitten taas hetki seesteisempää ja nyt 2v alkaa jo uhmaikä taas nostaa päätään. Eilen heittäytyi kaupassa lattialle ja huusi "kaakkii kaakkii!" ja sitten heti jo kotona taas uusi kohtaus kun ei saanut mehua jne. Toivottavasti tämäkään vaihe ei kestä kovin kauaa. Meillä lapsi vauvasta asti haastava ja suuritarpeinen. Toisaalta on myös ihanan empaattinen ja rakastava lapsi. Kai tämä tästä.
 
Hampaat tai muu kipukoukku?jano, nälkä väsy? Toisaalta voi olla myös oman tahdon kehittymistä, haluaisi itse syödä, pukea jne muttei vielä osaa. Turhautuu jo siitäkinnkun ei osaa puhua ja ilmaista itseään niin menee huutamiseksi kun äiti ei ymmärrä.
 
Meillä oli tosi vaikea kausi just tuon ikäisenä, jatkuvasti rähinää ja riehumista, poika teloi itseään koko ajan ja teki kaikkea kiellettyä. Hampaita itki myös paljon. Montako kertaa vuorokaudessa olet antanut Panadolia? Sen vaikutus ei kovin montaa tuntia auta. Tsekkauttaisin vielä ettei korvatulehdus ole uusinut, ja miettisin voiko ola vatsavaivoja esim. allergiasta. Kokeile hampaisiin vielä Gengi geliä (saa apteekista).

Tuon ikäinen alkaa hakea sitä omaa tahtoa ja on eräänlaisessa esiuhmavaiheessa, helpottunee kun oppii puhumaan enemmän. Reilu vuoden ikäinen myös oppii uusia asioita niin vauhdilla että yöunetkin saattaa olla katkonaiset
 
Meillä ainakin on ihan selkeää kiukuttelua,
-jos minä syötän eikä saa syödä itse
-jos pitää olla makuullaan kun laitetaan vaippa kiinni
-jos suikussa ei saa leikkiä, vaan olla paikallaan ja huuhdella nopeasti
-jos minä menen ulos/kht, eli eteisen portti laitetaan kiinni
-jos minä menen yläkertaan jotain puuhamaan ja V jää alas isän ja sisarusten kanssa
-jos nyt satutaan kieltämään ihan mistä vaan, niin huuto tulee :D
 
Meillä ainakin on ihan selkeää kiukuttelua,
-jos minä syötän eikä saa syödä itse
-jos pitää olla makuullaan kun laitetaan vaippa kiinni
-jos suikussa ei saa leikkiä, vaan olla paikallaan ja huuhdella nopeasti
-jos minä menen ulos/kht, eli eteisen portti laitetaan kiinni
-jos minä menen yläkertaan jotain puuhamaan ja V jää alas isän ja sisarusten kanssa
-jos nyt satutaan kieltämään ihan mistä vaan, niin huuto tulee :D

Näin on meilläkin. Kova uhma jo nyt. Ikää 1v3kk
 

Yhteistyössä