Mulla on loppujen lopuksi asiat kyllä hyvin.

Tänään kyllä taas aukesi silmät sille asialle, kuinka hyvin asiat oikeasti ovat.
Kävin äsken mökillä ja takaisin palatessani huomasin yhden entisen työntekijämme istuvan puistonpenkillä aivan ympäripäissään ja kävin sitten kysymässä, tarvitsisiko kyytiä.
Joo, tarvitsihan se.
Otin sitten kyytiin ja olin viemässä kotiinsa, kun sain ensin puserrettua ulos sen sammalluksen seasta, missä asuu.
Örisi sitten siinä 10 km kotimatkalla elämäntarinansa; ensin lähti vaimo, sitten kuoli poika ja sitten alkoi viina maistumaan.
Sen jälkeen istunut tappeluista linnassakin vähän aikaa...
Ja herranjestas, kuinka se haisi; vaatteet ihan roskaiset, haisi paskalle ja vanhalle viinalle ja muutenkin oli kyllä se jätkä mennyt ihan ihmisraunioksi.

Kotiin kaasuttaessani ajattelin asioita syvällisestikin ja tajusin, kuinka hyvin itsellä asiat on.
Kyllä taas osaa arvostaa omaa elämäänsä vähän aikaa!

 

Miten sinä olet aina jotain juoppoja kuskaamassa? Sori OT..

 

Niinpä.
Itekkin koitan aina välillä muistutella, että miten hyvin asiat on, jo senkin takia että on rakas mies, ihana tytär ja koti jossa asua. Vaikka tosin vuokralla

Mutta tuo rakkaus jo itsestäänkin tekee elämästä onnellista.

 

Miten sinä olet aina jotain juoppoja kuskaamassa? Sori OT..

Minä olen kuskannut eläessäni niin montaa juoppoa, että olen tullut jo aika lailla immuuniksi sille - tosin nyt herätti oikeasti tunteita.
Silloin, kun tein oikein aktiivisesti päihdetyössä seurakunnalla vapaaehtoistyötä, kuskasin niin monta humalaista ihmistä autossani; milloin jostain ojanpohjalta kotiin, milloin baarista kotiin, milloin minnekin.
Se oli arvokasta työtä, mutta siinä olisi haittapuolena alkoholiongelmaisten kuljettaminen.
Myös tätini on juoppo ja häntä olen kuskannut ja paljon.

Kännikuskihommat on sitten erikseen - he eivät ole juoppoja.

 

Toisinaan sitä päätyy tilanteisiin, joissa huomaa, miten hyvää oma elämä onkaan. Itse koin vastikään samanlaisia tunteita, kun näin kurjuutta, jollaista en ole ennen nähnyt: kodittomia perheitä ryysyissä, pieniä lapsia kokonaan ilman vaatteita, ruoan syömistä roskiksesta jne. Teki pahaa, todella pahaa.

 

Elämä on valintoja ja jotkut niistä valinnoista ovat ratkaisevampia kuin toiset.

 

Niinpä. Ja vielä tuo alkoholi on semmoinen suomalaisen tyypillinen suo johon uppoaa. Tosin tunsin yhden miehen, jonka elämä oli täynnä kärsimystä erilaisten vaikeuksien vuoksi. Silti hän ei käyttänyt päihteitä ja oli niin ystävällinen sielu kaikille. Sitä ei voi käsittää ollenkaan mitä hän joutui kestämään alkaen siitä, että oma isä tappoi äidin puukolla

 

Minä olen kuskannut eläessäni niin montaa juoppoa, että olen tullut jo aika lailla immuuniksi sille - tosin nyt herätti oikeasti tunteita.
Silloin, kun tein oikein aktiivisesti päihdetyössä seurakunnalla vapaaehtoistyötä, kuskasin niin monta humalaista ihmistä autossani; milloin jostain ojanpohjalta kotiin, milloin baarista kotiin, milloin minnekin.
Se oli arvokasta työtä, mutta siinä olisi haittapuolena alkoholiongelmaisten kuljettaminen.
Myös tätini on juoppo ja häntä olen kuskannut ja paljon.

Kännikuskihommat on sitten erikseen - he eivät ole juoppoja.

Minusta tuo on jännä piirre sinussa, kun se on muutaman kerran täälläkin tullut ilmi. Siis ylipäätään ihmiset, jotka jaksavat kuskailla, auttaa ja kuunnella humalaisia ihmisiä ovat minusta jotenkin ihailtavia, koska se vaatii todella paljon kärsivällisyyttä.

 

Minusta tuo on jännä piirre sinussa, kun se on muutaman kerran täälläkin tullut ilmi. Siis ylipäätään ihmiset, jotka jaksavat kuskailla, auttaa ja kuunnella humalaisia ihmisiä ovat minusta jotenkin ihailtavia, koska se vaatii todella paljon kärsivällisyyttä.

Se juontaa juurensa perhetaustasta.
Äitini ja isäni, ei kumpikaan ole juoppoja, mutta tätini juo edelleen ihan älyttömästi ja istunut vankilassakin rattijuopumuksista & pappani oli alkoholisti, mutta on päässyt viinanpirusta eroon.

Minä en esim. 20-vuotiaana ollut mikään "juoppoystävällinen", mutta sitten, kun aloitin seurakunnan vapaaehtoistyössä, päihde- ja diakoniaosastoisa, se jotenkin avautui, että jollain on se velvollisuus heitä auttaa. (en ole uskovainen, mutta vapaaehtoistyö oli vain muuten tärkeää)
Jos ajattelen, että se ei kuulu minulle, koska en tunne tuota ihmistä, niin mitä, jos seuraava ja sitä seuraava mahdollinen auttaja ajattelee samalla tavalla?
Silloin kukaan ei auta ja ihminen jää ahdinkoon - monikaan ei siitä nouse, mutta ainakin lopun hetkellä tietää itse tehneensä kaiken, minkä pystyy, pelastaakseen ihmisen, vaikka siinä olisi epäonnistunut.

Se pitää muistaa, että jokaisella meistä on ihmisarvo.
Vaikka olisit kuinka pohjalla ja alistettuna, se on asia, jotka kukaan ei voi sinulta viedä pois - ei koskaan.

 

...niin. Ja loppujen lopuksi se kaikki voi olla niin pirun pienestä kiinni.

Onnekas tässä saa olla. Ja niin kovin kiitollinen.

 

...niin. Ja loppujen lopuksi se kaikki voi olla niin pirun pienestä kiinni.

Onnekas tässä saa olla. Ja niin kovin kiitollinen.

Niinpä.
Sitä valittaa ihan arkisista ja täysin turhanpäiväisistä asioista - pitäisi ajatella, mikä on oikeasti merkityksellistä ja tärkeää, eikä keskittyä esimerkiksi siihen, että siippa toi väärän merkkistä vessapaperia kaupasta...

Sekunti riittää ja kaikki voi muuttua.

 

Se pitää muistaa, että jokaisella meistä on ihmisarvo.
Vaikka olisit kuinka pohjalla ja alistettuna, se on asia, jotka kukaan ei voi sinulta viedä pois - ei koskaan.

Täysin totta. Ja kannattaa ajatella, kuinka moni meistä "ei-juopoista" haluaisi juopoksi tulla. Tuskin kukaan ihminen tietoisesti moisen kohtalon haluaa, elämä vaan voi kuljettaa niin monin tavoin, ja kuskata piikki-, ei silkkihanskoin... Alkoholismia löytyy omastakin lähipiiristä, ihan riittämiin


Hienoa, että ajattelet noin - sydämen sivistys on asia, jota ei voi mistään opiskella. Ihmisarvo on meillä kaikilla, ja ihmisenä mielestäni kukaan ei voi sanoa olevansa toista parempi. On vaan erilaisia ihmisiä, erilaisine elämänkohtaloineen. Minäkin olen niin asioita miettinyt, kun läheisen ystäväni mies alkukesällä yllättäen menehtyi... Asiat on itsellä ihan hyvin nyt. Työ, perhe ja koti. Tuo teini kavereineen olohuoneessa olympialaisia katsomassa. Rauha ja hiljaisuus huomenna mökillä, jonne tällä kertaa kelpuutan mukaani vain koirani.

 

[QUOTE="sipsi";26779525]Täysin totta. Ja kannattaa ajatella, kuinka moni meistä "ei-juopoista" haluaisi juopoksi tulla. Tuskin kukaan ihminen tietoisesti moisen kohtalon haluaa, elämä vaan voi kuljettaa niin monin tavoin, ja kuskata piikki-, ei silkkihanskoin... Alkoholismia löytyy omastakin lähipiiristä, ihan riittämiin


Hienoa, että ajattelet noin - sydämen sivistys on asia, jota ei voi mistään opiskella. Ihmisarvo on meillä kaikilla, ja ihmisenä mielestäni kukaan ei voi sanoa olevansa toista parempi. On vaan erilaisia ihmisiä, erilaisine elämänkohtaloineen. Minäkin olen niin asioita miettinyt, kun läheisen ystäväni mies alkukesällä yllättäen menehtyi... Asiat on itsellä ihan hyvin nyt. Työ, perhe ja koti. Tuo teini kavereineen olohuoneessa olympialaisia katsomassa. Rauha ja hiljaisuus huomenna mökillä, jonne tällä kertaa kelpuutan mukaani vain koirani.[/QUOTE]

Sydämen sivistys on minusta tärkein sivistyksen mittari.
Minulle on elämä opettanut paljon, paljon enemmän, kuin yksikään oppitunti, luento tai kurssi.

Minusta ihmisten tekoja saa ja pitääkin arvostella, mutta ihminen itsessään on täysin samalla viivalla muiden kanssa - ihminen ei ole huonompi, vaikka hän olisi tehnyt tyhmiä tekoja ja päätöksiä.

 

Sydämen sivistys on minusta tärkein sivistyksen mittari.
Minulle on elämä opettanut paljon, paljon enemmän, kuin yksikään oppitunti, luento tai kurssi.

Minusta ihmisten tekoja saa ja pitääkin arvostella, mutta ihminen itsessään on täysin samalla viivalla muiden kanssa - ihminen ei ole huonompi, vaikka hän olisi tehnyt tyhmiä tekoja ja päätöksiä.

Juuri näin! En juuri uskonasioita arjessani ajattele, mutta "älä tuomitse jottei sinua tuomittaisi" on mielestäni hyvä ohjenuora elämässä... Tyhmien/ väärien valintojen takana voi olla asioita, jota emme tiedä.

Toinen hyvä elämänohje mielestäni on se, että kohtelee muita niin kuin toivoisi itseään/ rakkaimpiaan kohdeltavan. Opiskelijoillenikin aina sanon, että työelämässä sillä asenteella ratkeaa moni hankalalta vaikuttava tilanne.

 

Se pitää muistaa, että jokaisella meistä on ihmisarvo.

Näin.

 

Aina se sinäkin jaksat jostain märistä! Vietä tämäkin aika sen lapsenne menettäneen vaimosi kanssa! Prkleen runkkari!

 

Taas tänään eräänlaisen juopon kanssa tekemisissä, tosin tämä oli kyllä jo ihan piripää.
Tuttu kuitenkin entuudestaan päihdetyön vapaaehtoispuolelta.
Olin koiran kanssa lenkillä ja se makasi tuolla rannalla laiturilla. Menin sitten vähän jututtamaan ja kehotin poistumaan - keskustelu sujui koko lailla tähän malliin.


Minä: "Terve! Kuule ei tässä saa maata."
Tämä toinen: "Kapitalistiriistäjäsortajapaskiai nen"
M: "Joo-o, mutta tässä ei silti maata!"
T: "Runkkaririistäjä! Älä sää mua tuu neuvomaan!"
M: "Hei kuule nyt, sää tiedät, että mun kanssa tulee juttuun, jos osaa asiallisesti puhua. Mä voin viedä sut kotiin, mulla on auto tossa lähellä.
T: "Homo!"
M: Nyt sitten saatana ylös siitä, tai soitan poliisit ja tehdään kaikki huumausainetestit.
T: "Mennään sitten perkele. Niin mites se kyyti?"
M: "Tilaisuus meni jo, alas laputtaan siitä"
T: "Mannerheim oli ryssä".
ja lähti kävelemään...
Kyllä nää sitten on "mukavia"...

Kyllä taas antaa vähän katsontakulmaa elämään...

 

Tuohon pyrin, menee niin päin vittua. Alan jo ymmärtää tuon valinneita.

 

Se on mukava aina välillä huomata siinä itsesäälissä, että on oikeasti muita, joilla menee vieläkin huonommin