Onko lapsensa hoidattaminen isovanhemmilla kohtuullista tässä tapauksessa - minusta ei!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Se kummi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="what";26760123]Et voi olla tosissasi. Siis lapsen ikävä vanhemman perään on manipuloimalla aikaansaatua??? Selvä juttu.....[/QUOTE]

no kyllä voi näinkin olla. ihan totta :)
lapsi joka ei ole koskaan viettänyt vanhempiensa kanssa aikaa, ei osaa sitä samalla tavalla kaivata kuin lapsi jolla sellaista olisi joskus ehkä ollutkin.
ellei lapselle sitten sitä asiaa pahoitella tms.

mun isä on esim kuollut kun olen ollut ihan pikkuinen tyttö ja minulta kyseltiin aina, että eikö ole kauheaa ja outoa ja onko ikävä isää .
ihmettelin aina, että mitenniin ? enhän minä muistanut edes isääni joten mulle isää ei oikeastaan ollut edes koskaan olemassakaan - ja mitenpä visin kaivata ja ikävöidä jotakin sellaista jota ei minulla ole ollutkaan.
tajusikohan kukaan ? :D
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
Heh, ihan ku mun lapsuus. Paitsi etten ollu pk:ssa, vaan seurakunnan kerhossa. :saint: Mutsiki laitto jo vuosia sitte välit poikki, ku kerran menin möläyttämään vähän totuuden sanoja siitä, ettei se mikään äiti mulle koskaan ollukaan. Ei kyllä ole edes ikävä. :|

Muoks.
Niin ja siis enhän mä edes olis tajunnu kohtaloani surkutella, ellei muut olis. Mulla oli ihana mummu, paras ikinä. :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Kieltämättä tarina epäilyttää, siis kuulostaa liioitellulta. Mutta jos nyt oletetaan että se olisi totta niin tottakai tuossa pitää vanhemmille sanoa suoraan.

Vaikka lapsi viihtyisi hyvin mummolassa eikä näyttäisi kärsivän siitä että käytännössä asuu tuolla en näe tilannetta optimaalina. Minusta optimaalitilanteessa lapsella on vanhemmat jotka välittävät hänestä ja haluavat viettää aikaa hänen kanssaan (vaikea uskoa kovin syvään välittämiseen jos vanhemmat eivät kertomuksen mukaisesti haluaisi käytännössä viettää ollenkaan aikaansa lasten kanssa, pitävät vain satunnaisina näyttelyesineinä) ja siihen päälle se mummola missä voi viettää aikaa.
 
no kyllä voi näinkin olla. ihan totta :)
lapsi joka ei ole koskaan viettänyt vanhempiensa kanssa aikaa, ei osaa sitä samalla tavalla kaivata kuin lapsi jolla sellaista olisi joskus ehkä ollutkin.
ellei lapselle sitten sitä asiaa pahoitella tms.

mun isä on esim kuollut kun olen ollut ihan pikkuinen tyttö ja minulta kyseltiin aina, että eikö ole kauheaa ja outoa ja onko ikävä isää .
ihmettelin aina, että mitenniin ? enhän minä muistanut edes isääni joten mulle isää ei oikeastaan ollut edes koskaan olemassakaan - ja mitenpä visin kaivata ja ikävöidä jotakin sellaista jota ei minulla ole ollutkaan.
tajusikohan kukaan ? :D

Tajusin kyllä ja tässä ap:n kertomuksessa kuvittelisin myös että mikäli lapset oikeasti viettävät kaikki illat ja viikonloput mummolassa niin kyllähän se mummola on lapselle se koti ja perhe. Ehkä vasta vähän myöhemmin herää tajuamaan että järjestely onkin erilainen kuin yleensä.
 
ei ole kyllä normaalia tuollainen käytös vanhemmilta, mutta tiedän itsekin vastaavan kaltaisen perheen. Ei tuollaiseen ole helppo puuttua! Miten sen muka nätisti toisi esiin, että te ette ole hyviä vanhempia! Erittäin vaikeaa puuttua asiaan. En tiedä, mitä tekisin tilanteessa, jos näkisin läheltä että vanhemmat eivät todellisuudessa ole lastensa kanssa. En osaa auttaa sinua ap. Ihmetyttä kovasti nämä kommentit että lasta manipuloitu jne. Jos adoptoituki n lapsi "kaipaa" biologista äitiään niin miksei sitten tällaisissakin tapauksissa joissa äiti ei vaan ole läsnä tarpeeksi.
 
En jaksa sanoa kuin että törkeitä itsekkäitä ihmisiä on maailma täynnä.

Samoin inhotttaa tuollaiset nössöisovanhemmat. Jumalauta kun on elänyt jo pitkään eikä vieläkää oppinut puhumaan ja pistämään rajoja niin etä riittää voimia tasapuolisesti kaikille lapsille ja lapsenlapsille. jämäkkyyttä ja kuria. Huh.
 
niin ja en tiedä, kummalta tuntuu että kaipaa ventorvierasta äitiä jos sitä ei ole hänelle iskostettu päähän että kuuluu kaivata.
minä eroperheestä, isää näin kesäisin ja joskus lomilla. se oli normaalia, en kaivannut. ei soitetltu tai pidetty yhteyttä oli ihan normaalia silloin.
 
taitaa olla niin, että vähemmän sivistyneissä piireissä on ok sanoa päin naamaa tällaisista asioista. Ehkä se olisikin ihan hyvä nostaa kissa pöydälle. Mutta mä uskon että normalin keskiluokkaisen ihmisen käytöstavat estää sen, että tällainen asia sanottaisiin suoraan. Wt-piireissä on varmasti ok julkisesti puida vanhempien huonoutta.
 
Lapsi, joka itkee sitä että, "vanhemmalla ei ole koskaan hänelle aikaa" on "kärsimään" manipuloitu lapsi.
Lapsena asioita ei näe noin, ellei kuviota ei lapselle syötetä.

Minä kasvoin moisessa tilanteessa, ilman manipulaatiota ja täysin ilman kärsimystä (tosin ilman isovanhempienkaan kärsimystä.)
Oli poikkeuksellisen onnellinen lapsuus.

(Ja poikkeuksellisuuden olen täysin tajunnut vasta aikuisena.)


Melkoisen yksioikoinen tulkinta sen perusteella että itselläsi oli hyvä lapsuus samankaltaisessa tilanteessa. Ja vieläpä optimaaliseksi kutsuit ap:n kertomuksen luettuasi? Ihmeellistä.

Minusta kuulostaa sille, että tilanne on kaukana optimaalisesta lasten, sekä isovanhempien ja muiden hoitajien mielestä. Silloin pitäisi saada suuta auki vanhempien suuntaan, ja kertoa oma kanta asioiden laitaan.
 
taitaa olla niin, että vähemmän sivistyneissä piireissä on ok sanoa päin naamaa tällaisista asioista. Ehkä se olisikin ihan hyvä nostaa kissa pöydälle. Mutta mä uskon että normalin keskiluokkaisen ihmisen käytöstavat estää sen, että tällainen asia sanottaisiin suoraan. Wt-piireissä on varmasti ok julkisesti puida vanhempien huonoutta.

Ehkä olen sitten sivistymätön :) Mutta kyseisenkaltaisessa tilanteessa ihan varmastio sanoisin suoraan - suoraankin voi mielestäni sanoa monella tavalla. En minä jaksa enää seuraavaa sukupolvea vanhana ihmisenä työn ohessa hoitaa, jos vanhempien mukavuudenhalu on ainoa syy. Toki sairastuminen tai jokin muu kriisi on aivan asia erikseen.

Koen kyllä saaneeni oikeinkin hyvän kotikasvatuksen, sivistyksestä (varsinkin sydämensellaisesta) jos puhutaan. Ja koetan kyllä kasvattaa tyttärenikin siihen aatokseen, että jos perhe perustetaan, se pääasiallisestiitse hoidetaankin :)
 
Kyllä tämä on täysin totta. En liioittele yhtään, vannon sen. Kyseessä on veljeni perhe.

Kirjoitettuna kertomus vaikuttaa vieläkin karmivammalta kuin arvelin:( Se pienempi kaipaa äitiään valtavasti välillä. Vauvana äitinsä piti lähellä jne., mutta heillä se on sellainen elämänkatsomus, että lapsista pitää tehdä maailmankansalaisia ja reippaita pärjäämään missä vain. Vanhempi lapsista on oppinut jo alle 3v yöpymään kenen luona tahansa ja on itsenäinen, reipas ihana poika.

Tiedän kaiken tämän, koska lapset ovat itkeneet ikäväänsä meilläkin. Olen hoitanut heitä vauvasta asti. Ja siksi tiedän myös, kun vanhempani eli nämä isovanhemmat kertovat omista tuntemuksistaan ja lasten heillä olosta minulle jatkuvasti. Lapset ovat minulle ja puolisolleni todella läheisiä ja tunnemme heidät mielestämme hyvin, koska olemme vastasyntyneestä saaneet olla läsnä.

Mutta kerran olen saanut jo kokea karvasta kalkkia veljen vaimon puolelta, ja en toisen kerran haluaisi ottaa riskiä (veljeni on sentään oman pienokaiseni kummi) välien katkeamiseen. Syynä tähän 2 vuotta kestäneeseen kylmyyteen on oman lapseni syntymä, joka aiheutti valtavia mustasukkaisuuspuuskia mummolassa vanhempien puolelta, heidän lapsensa eivät olleet mustasukkaisia. Tulemme toimeen sinänsä hyvin, mutta selkeästi käytös ym. on muuttunut. Eikä tämä ole siis oikeasti pelkkää mielikuvitustani!

Mutta tiedän, että täällä puimalla ei asia muutu. Eivätkä kiltit vanhempani uskalla sanoa mitään, koska he pelkäävät etteivät näe lapsia enää.
 
Enkä ole oikeasti kateellinen "lastenhoitoavustakaan" mikäli joku niin epäilee. Puolisoni kanssa huolehdimme kyllä aina, että isovanhemmat ovat saaneet varmasti levätä mikäli he pyytävät lastamme kylään. Vien myös ruokaa, siivoan, käyn kaupassa, mieheni auttaa askareissa myös, teemme heille arkea helpommaksi vaikka nuoria ovatkin (alle 60v). Lapsemme kasvatus- ja hoitovastuu on meillä vanhemmilla.
 
No mun täytyy sanoa että mä en ymmärrä tuollaista meininkiä ollenkaan. Siis ihan ok on että isovanhemmat hoitavat säännöllisesti lasta mutta että joka päivä ja joka viikonloppu. Itselläni herää kysymys että mitä ne lapset vanhemmilleen merkitsevät? Miksi eivät halua viettää aikaa niiden kanssa? Itse ainakin haluan viettää aikaa mahdollisimman paljon lasteni kanssa. Ne on vain hetken aikaa pieniä. Ja lapselle kyllä seä tärkein aikuinen on se joka häntä eniten on hoitanut - ap:n esittämässä tapauksessa varmaankin sitten isovanhemmat.
 
Kyllä tämä on täysin totta. En liioittele yhtään, vannon sen. Kyseessä on veljeni perhe.

Kirjoitettuna kertomus vaikuttaa vieläkin karmivammalta kuin arvelin:( Se pienempi kaipaa äitiään valtavasti välillä. Vauvana äitinsä piti lähellä jne., mutta heillä se on sellainen elämänkatsomus, että lapsista pitää tehdä maailmankansalaisia ja reippaita pärjäämään missä vain. Vanhempi lapsista on oppinut jo alle 3v yöpymään kenen luona tahansa ja on itsenäinen, reipas ihana poika.

Tiedän kaiken tämän, koska lapset ovat itkeneet ikäväänsä meilläkin. Olen hoitanut heitä vauvasta asti. Ja siksi tiedän myös, kun vanhempani eli nämä isovanhemmat kertovat omista tuntemuksistaan ja lasten heillä olosta minulle jatkuvasti. Lapset ovat minulle ja puolisolleni todella läheisiä ja tunnemme heidät mielestämme hyvin, koska olemme vastasyntyneestä saaneet olla läsnä.

Mutta kerran olen saanut jo kokea karvasta kalkkia veljen vaimon puolelta, ja en toisen kerran haluaisi ottaa riskiä (veljeni on sentään oman pienokaiseni kummi) välien katkeamiseen. Syynä tähän 2 vuotta kestäneeseen kylmyyteen on oman lapseni syntymä, joka aiheutti valtavia mustasukkaisuuspuuskia mummolassa vanhempien puolelta, heidän lapsensa eivät olleet mustasukkaisia. Tulemme toimeen sinänsä hyvin, mutta selkeästi käytös ym. on muuttunut. Eikä tämä ole siis oikeasti pelkkää mielikuvitustani!

Mutta tiedän, että täällä puimalla ei asia muutu. Eivätkä kiltit vanhempani uskalla sanoa mitään, koska he pelkäävät etteivät näe lapsia enää.

Minä kyllä ottaisin asian puheeksi veljen ja hänen vaimonsa kanssa. Vaikka se sitten tarkoittaisi välien katkeamista. Jos kerran isovanhemmat ovat väsyneet tilanteeseen, niin jotain on tehtävä. Pidätkö väleistä kiinni, koska veljesi on lapsesi kummi vai muistakin syistä? Onko veljesi tekemisissä lapsesi kanssa kummin ominaisuudessa? En ehkä sen vuoksi pitäisi välejä yllä, en haluaisi lapselleni tuon asenteen omaavaa esimerkkiä.
 
Isovanhemmat ovat aikuisia ja osaavat kyllä itse sanoa jos eivät halua tai jaksaa hoitaa. Meillä on sellaiset
isovanhemmat ja itsekin tulena olemaan sellainen (pahoin pelkään :). Jos itse olisin se mummo ja haluaisin
hoitaa lapset mahd. paljon, ottaisi päähän, että toinen lapsi menisi ihan kuin puhumaan mun puoleesta ja sotkemaan sitä kuvioita...

Itse suhtaudun aina hyvin skeptisesti kun joku puhuu toisen aikuisen puolesta (tai levittää toisen asioita palstalla jne)
(puhuu tietysti sen takia, että muut kärsii niin kovasti, ei ole muuta motiiveja.)

Fakta on kuitenkin myös se, että AP on riidellyt veljen vaimon kanssa ja veljen perhe on sitä ja tätä (kun taas AP ei ole tehnyt mitään väärää ja HÄNEN oma perhe on aina huomaavalinen jne). Melkein jokaisessa perheriidassa löytyy
 
No mun täytyy sanoa että mä en ymmärrä tuollaista meininkiä ollenkaan. Siis ihan ok on että isovanhemmat hoitavat säännöllisesti lasta mutta että joka päivä ja joka viikonloppu. Itselläni herää kysymys että mitä ne lapset vanhemmilleen merkitsevät? Miksi eivät halua viettää aikaa niiden kanssa? Itse ainakin haluan viettää aikaa mahdollisimman paljon lasteni kanssa. Ne on vain hetken aikaa pieniä. Ja lapselle kyllä seä tärkein aikuinen on se joka häntä eniten on hoitanut - ap:n esittämässä tapauksessa varmaankin sitten isovanhemmat.

AP:n mukaan lapset ovat surullisia, itkee ja ikävöi (oikeasti?), ovat joka ikinen mummolassa (mutta jotenkin ehtivät vanhempien kanssa tekemään kivoje asioita = elämyksiä, heti nega ja käymään kylässä siistit vaatteet päällä = nega). Minusta vaikuttaa siltä, että myös AP saattaa olla se katkera osapuoli?

Ilmeisesti AP itse ei päästä omia lapsia yökyläilemään (se on ihan oko), miksei
veljen lapsi saisi käydä yökylässä?

Itselläni on aivan ihana lähisuku, pienestä saakka olen käynyt kylässä jne
joskus jopa asunut kesät muualla. En ole saanut traumoja vaan monta tärkeää aikuista...
 
Uskon kyllä tuollaisen. Itselläkin yksi nainen tuttavapiirissä jonka lapset asuvat isovanhemmilla, toisinaan äitinsä luona 'yökylässä'. Bilettää kaikki viikonloput ja facebook täynnä lastenvaatteiden kuvia ja lastenhuoneen sisustusta. ei ilmeisesti aikomustakaan ottaa omia lapsiaan luokseen asumaan. 4v jaksoi olla äitinä kun mies vahti lapset jotta mama.pääsi juhlimaan, eron jälkeen isovanhemmat. tietysti toivoo vielä lisää lapsia!!!
 
AP:n mukaan lapset ovat surullisia, itkee ja ikävöi (oikeasti?), ovat joka ikinen mummolassa (mutta jotenkin ehtivät vanhempien kanssa tekemään kivoje asioita = elämyksiä, heti nega ja käymään kylässä siistit vaatteet päällä = nega). Minusta vaikuttaa siltä, että myös AP saattaa olla se katkera osapuoli?

Ilmeisesti AP itse ei päästä omia lapsia yökyläilemään (se on ihan oko), miksei
veljen lapsi saisi käydä yökylässä?

Itselläni on aivan ihana lähisuku, pienestä saakka olen käynyt kylässä jne
joskus jopa asunut kesät muualla. En ole saanut traumoja vaan monta tärkeää aikuista...

Kukin käsittää asian miten haluaa. Mutta tämä on sellainen aihe, että tästä pitäisi pystyä puhumaan muttei pysty. Kyseessä kuitenkin oma veli ja omat vanhemmat. Monimutkaista... veljeni ei juurikaan seurustele kummilapsensa kanssa, kun vaimonsa on läsnä, muutoin kyllä. En ole riidellyt, ilmoitin vain että välit kylmenivät kun lapsemme syntymän myötä tuli selkeästi ilmi, että isovanhemmat ovat vain heidän lapsiaan varten. Välien kylmeneminen tapahtui täysin toisen perheen aloitteesta, tähän tyyliin: meidän lapsestamme ei saanut puhua mummolassa, kun veljeni perhe on siellä. Nyt myöhemmin ovat rauhoittuneet.

Mitään en liioittele ja aiemmin luulinkin, että isovanhemmat liioittelivat, mutta näin usean vuoden jälkeen olen tajunnut asian itsekin. Ja kyllä, lapseni on käynyt yökylässä, mutta harvemmin. En ole mistään sellaisesta katkera. Olen vain surullinen lasten puolesta ja vihainen siitä, että olemme kaikki sellaisia kiiltokuvan siloittelijoita, että ei uskalleta puhua mistään ikävästä asiasta.
 
Jos se riittää lapselle yhdessäoloksi, kun kerran kesässä vanhemmat vievät hänet huvipuistoon, niin sitten minä olen läheisriippuvainen ja hysteerinen vanhempi, kun haluan olla lapseni kanssa joka päivä. Synttärit ovat kerran vuodessa kuten jokaisella ja sinne sitten järjestetään hienot juhlat. Muutoin eipä oikein näytä siltä, että lapset otetaan arjessa mukaan perheen toimintoihin.
 
Lapsi, joka itkee sitä että, "vanhemmalla ei ole koskaan hänelle aikaa" on "kärsimään" manipuloitu lapsi.
Lapsena asioita ei näe noin, ellei kuviota ei lapselle syötetä.

Minä kasvoin moisessa tilanteessa, ilman manipulaatiota ja täysin ilman kärsimystä (tosin ilman isovanhempienkaan kärsimystä.)
Oli poikkeuksellisen onnellinen lapsuus.

(Ja poikkeuksellisuuden olen täysin tajunnut vasta aikuisena.)

:)

Missä sitten opit manipuloimaan?
 
Jos se riittää lapselle yhdessäoloksi, kun kerran kesässä vanhemmat vievät hänet huvipuistoon, niin sitten minä olen läheisriippuvainen ja hysteerinen vanhempi, kun haluan olla lapseni kanssa joka päivä. Synttärit ovat kerran vuodessa kuten jokaisella ja sinne sitten järjestetään hienot juhlat. Muutoin eipä oikein näytä siltä, että lapset otetaan arjessa mukaan perheen toimintoihin.

Mitä vanhmemmat tekevät runsaalla vapaa-ajallaan?
Oliko veljesi ihan normaali lapsi pienenä?
 
[QUOTE="vieras";26764272]Mitä vanhmemmat tekevät runsaalla vapaa-ajallaan?
Oliko veljesi ihan normaali lapsi pienenä?[/QUOTE]

Veli puuhastelee kaikenlaisia remonttihommia taloon, jotka eivät oikein millään tahdo valmistua. Veli tekee joskus vähän pitempää päivää, mutta nytkin lomansa aikana ei ole ollut kuin sen yhden huvipuistopäivän lapsen kanssa. Vaimonsa käy vuorotyössä ja viimeksi kun tavattiin, oli suunnittelemassa lastenhuoneita. En tiedä, ehkei minun pitäisi ajatella tätä asiaa lainkaan. Menee vain mieli synkäksi.

Veljeni on koko elämänsä koettanut todistella vanhemmilleen, että hän on "kova jätkä", että tekee työtä hulluna, että on fiksu ja älykäs. Tämä kai siksi, että meillekään ei ollut vanhemmilla aikaa lapsena. Vanhempani olivat ja ovat edelleen kovia tekemään töitä.

Kiitos kun sain avautua, ei se hirveästi helpottanut mutta käsitykseni asiasta vahvistui, että puhua pitäisi. Mutta sitten minä saisin vihat niskoilleni, jos otan asian esille. En halua menettää veljeäni.
 
Jokin tässä tarinassa kylä tökkii pahoin.
Lapset eivät ole käytännössä koskaan vanhemmillaan ja silti lapsi itkee ensisijaisten hoitajiensa luona "ikävää" sitä vanhempaa kohtaan johon ei ole ikinä ehtinyt luomaan vahvaa tunnesidettä?

Minustakin tässä asiassa tökkii monikin homma, mutta tämähän on vain minun ja isovanhempien kertomaa. Kai lapsi osaa jo kaivata vanhempiaan tuossa iässä? En enää oikein osaa perustella tätä tämän paremmin, mutta he ikävöivät vanhempiaan useinkin ja se on tosi juttu se. Jos pienempi huutaa öisin äitiä, niin onko se normaalia? Alkaa tuntua, että tässä tarinassa minä olenkin se katkeroitunut osapuoli. Mutta en yhtään ole valehdellut. Ja tätä asiaa on puitu paljon ja olen tutkiskellut omia tunteitani niin paljon kuin osaan.

Ehkä tämä on niin tulenarka aihe, että tätä ei olisi pitänyt sanoa ääneen. Onhan minuakin arvosteltu, koska olen liikaa lapseni kanssa. No, hän on vasta pieni taapero, joten näemme puolisoni kanssa asian niin, että emme halua menettää kallisarvoisia vuosia. Meille jää runsaasti "omaa aikaa" vaikka lapsi onkin kotihoidossa ja lähes kaikkialla mukana.
 

Yhteistyössä