Puhuttaisko uskosta?

  • Viestiketjun aloittaja ???
  • Ensimmäinen viesti
???
Noin kai ne kristin uskon uskovat, uskovat , itse mukaan luettuna.
Tuo sielu juttu mua vain vahan askrruttaa .
Ma kayn Englannin kielisessa kirkossa , siella on tuo sielu ja "henki", jos niin vois sanoa, vahan eri asia.
Mä olen ymmärtänyt, että ihmisen sielu ja henki menevät taivaaseen. Ja ne ovat kyllä vähän eri asia. Sielussa on meidän persoonamme, tunteemme.
 
Mitä sä ajattelet ihmisistä, jotka ei koskaan ole kuulleetkaan Jeesuksesta Kristuksesta? Onko heidän mahdotonta ns. saada elää ikuisesti? Vai saavatko elää ikuisesti nekin, jotka eivät ole Jeesusta ottaneet vapahtajakseen, joko siksi etteivät ole kuulleet hänestä tai siksi että uskovat eri tavoin?
Hyva kysymys.
Oliko se Martti Lutteri ku sanoi , etta kun mennaan taivaaseen niin siella ovat ne ihmiset , joita emme odottaneet siella olevan ja ne joita odotimme, puuttuvat.
 
"vieras"
En varsinaisesti ajattele uskonasioita. Mua ei kasvatettu uskonnollisesti, joten oikeastaan koko elämäni olen lähinnä ihmetellyt monien ihmisten tarvetta uskoa johonkin. Omalla kohdalla epävarmuuteen ja tietämättömyyteen on ollut aina aika luonteva ja helppo suhtautua.

Asiaa on kuitenkin joutunut pakostakin pyörittelemään lapsuudesta saakka jo ihan sen takia, että uskonnottomuutta joutuu niin paljon perustelemaan.

En "usko" että kuoleman jälkeen tapahtuu mitään muuta, kun että lakkaa olemasta.
 
Uudi harnaana
Ei me taivaassa enää surra niitä joita siellä ei ole, koska silloinhan se ei olis taivas, jos siellä olis vielä surua ja ikävää, Sielu on mielestäni se paikka, missä Jumalan henki asuu. Uskomalla Jumalaan ei vielä pelastu, täytyy tunnustaa myös Jeesus.
Raamatussa sanotaan, jolla on poika sillä on Isäkin, mutta jolla ei ole poikaa ei ole Issäkään. Vai oliko toisin päin, mutta Jeesus on se sovittaja, jonka työn tähden taivaaseen päästään.
 
Olis mielenkiintoista tietää enemmän tuosta :) Jos vaan viitsit kertoa.
Kertoisin ,jos tietaisin.
Ekaksi usko on uskon asia , ei tietamista.
jos ma tiedan jotain , ei siihen enaa uskoa tarvita.
Tuo sielu on ehka mielestani hiukan niinkuin "timppa" jo sanoi, etta kun sahkot on poikki niin peli on seis.
Henki jonka ymarran sanana spirit, (ei spiritus)on se mika jaa elamaan.
Mutta niinkuin jo sanoin , ei se mulle ole mitenkaan niin selva ,mutta ei se mun uskoa vahenna tai horjuta.
On monia , monia asiosta joista en ymmarra holyn polya.
 
Keittiönoita
Kyllä mä ajattelenkin paljon uskonasioita. Mutta uskoni on mulle myös elämäntapa, joten se on osa kaikkea sitä, mitä teen tai jätän tekemättä. Uskoni ei siis ole mikään muusta elämästäni irrallinen asia vaan osa elämääni.

Uskon kuolemani jälkeen siirtyväni tietyn vaiheen jälkeen seuraavaan elämään.
 
???
Enpä oikein usko, että on sellaista.. ainakaan sellaista perinteistä kiirastuli-tyyppistä ratkaisua tai portinvartijaa, joka alkais asioita käymään läpi. Musta jokainen, joka on pyrkinyt elämään toisia kunnioittavaa elämää Jumalan lakien mukaan ja uskoo Jumalaan, pääsee sinne toiseen todellisuuteen. Usko Jumalaan voi tulla myös myöhemmässä elämänvaiheessa, vaikka vasta kuoleman hetkellä.
Se on totta, että usko voi tulla vasta myöhemmin ja hyvä jos niinkin käy. Tosin Raamatun mukaan uskominen Jumalaan ei riitä. Ihmisen tulee ottaa henkilökohtaisesti vastaan sovitustyö.
 
???
[QUOTE="vieras";26744904]En varsinaisesti ajattele uskonasioita. Mua ei kasvatettu uskonnollisesti, joten oikeastaan koko elämäni olen lähinnä ihmetellyt monien ihmisten tarvetta uskoa johonkin. Omalla kohdalla epävarmuuteen ja tietämättömyyteen on ollut aina aika luonteva ja helppo suhtautua.

Asiaa on kuitenkin joutunut pakostakin pyörittelemään lapsuudesta saakka jo ihan sen takia, että uskonnottomuutta joutuu niin paljon perustelemaan.

En "usko" että kuoleman jälkeen tapahtuu mitään muuta, kun että lakkaa olemasta.[/QUOTE]

Mä taas ajattelen, että kannattaa edes yhden kerran elämässä miettiä tuokin asia läpi. Kuoleman jälkeen sitä ei voi enää tehdä. Jumala on Rakkaus ja Hän rakastaa suakin aivan valtavasti.
 
Kuka sinne taivaaseen sitte loppujen lopuksi paasee ? Hellarit, Lestat, Vapaakirkkoiset,Ne alkuperaiset luterilaiset? Kuka?
Niin. Tääkin on kai niitä uskon asioita? Itse uskon, että kaikki Jumalaan uskovat pääsevät sinne, he jotka uskovat Jumalaan ja elävät myös sen uskonsa mukaisesti. Mutta muutkin kuin kristityt uskovat Jumalaan. Minun mielestäni. Minun mielestäni myös muut kuin kristityt, varsinkin muut kuin tietyn suuntauksen mukaiset kristityt pääsevät sinne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;26744964:
Kyllä mä ajattelenkin paljon uskonasioita. Mutta uskoni on mulle myös elämäntapa, joten se on osa kaikkea sitä, mitä teen tai jätän tekemättä. Uskoni ei siis ole mikään muusta elämästäni irrallinen asia vaan osa elämääni.

Uskon kuolemani jälkeen siirtyväni tietyn vaiheen jälkeen seuraavaan elämään.
Seuraavaan elamaan ,mutta ei valttamatta toisena naisena? Niinhan?
Uskotko karmaan, Keittis?
 
Entäs muslimit? Hekin uskovat jeesukseen.
Muslimeille ja Jehoville Jeesus on profeetta, EI Jumalan Poika. Eikä Muslimit usko että Jeesus olisi kuollut heidän syntiensä puolesta. Nuo asiat ovat kuitenkin kaikkein oleellisimmat - se, että tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi joka kuoli ihmisten syntien tähden ja vain sen takia voimme päästä taivaaseen mikäli hyväksymme ja uskomme tuon asian. Muslimit siis näkevät Jeesuksen eri tavalla.
 

Yhteistyössä