Kadonneen siskon metsästys on nyt ohi. (muistaakohan vielä joku tarinaani)

"mamma"
Isäni ja siskoni äiti erosivat, kun sisko oli ihan pieni. Eikä isä nähnyt lastaan enää montaa kertaa tämän jälkeen erinäisistä syistä johtuen.

Niinpä sisko sitten katosi kuin tuhka tuuleen vuosien saatossa. Kukaan ei enää tiennyt missä hän oli ja eli. Kunnes sitten maistraatista sain hänen tietonsa ja siitä se sitten lähti.
Eli kyseessä on siis puolisisko. Ihmettelin, miten "oikea" sisko voi hävitä omalta äidiltä.
 
"vieras"
Muistan kuinka hermostuneen odottelit postin saapumista. En muista olitko se sinä vai joku muu, joka kyseli tuota ennen miten löytää osoite ja vinkkasin kuten useampaan kertaan täällä, että väestörekisterikeskuksen osoitepalvelusta niitä saa maksusta, jos henkilö ei ole kieltänyt tietojensa luovuttamista.
 
"vieras"
Onko isyyttä silloin aikanaan tunnustettu? Jos on, niin periaatteessa joudutte edes "paperilla" tekemisiin sitten perunkirjoituksen aikaan. Mä ehkä haluaisin tavata mahdollisen sisarukseni aiemmin, että saataisiin jonkinnäköiset lähtökohdat tutustumiselle. Jos taas tällaista ei olisi tiedossa (isä olisi virallisissa papereissa vain minun isäni), en tiedä, vaivautuisinko itsekään etsimään.
Olisiko isä voinut testamentilla jättää siskot ilman perintöä?
 
[QUOTE="mamma";26721470]Eli kyseessä on siis puolisisko. Ihmettelin, miten "oikea" sisko voi hävitä omalta äidiltä.[/QUOTE]

En nyt oikein ymmärrä.

Miten lapsi ei voisi kadota omalta äidiltään? Ihan samalla tavalla voi, kuin miten lapsi voi kadota isältäänkin.

Kyllä meidän suvustamme löytyy myös äidiltään kadonnut lapsi. Ja koska mulla on tapana urkkia asioita, niin saattaapi olla, että lähden vielä häntäkin esiin kaivelemaan. Luultavasti hänetkin löytäisin.

Ja on meidän suvussamme muitakin kadonneita henkilöitä. Yksi heistä on sellainen, jonka todella toivoisimme löytävämme (en siis vain minä, vaan myös muutama muu) mutta hänen etsimisensä onkin sitten vähän haastavampaa. Mutta aika näyttää, kuinka meidän käy.
 
[QUOTE="vieras";26721473]Muistan kuinka hermostuneen odottelit postin saapumista. En muista olitko se sinä vai joku muu, joka kyseli tuota ennen miten löytää osoite ja vinkkasin kuten useampaan kertaan täällä, että väestörekisterikeskuksen osoitepalvelusta niitä saa maksusta, jos henkilö ei ole kieltänyt tietojensa luovuttamista.[/QUOTE]

Joku mulle vinkkasi silloin aikoinaan, että maistraatista voi pyytää tietoja "sukuselvitystä varten" ja näin tein. Ja sitä kautta siis sain siskoni tiedot :)
 
Muista myös ne ketjut tuolta ajalta, silloin tuli notkuttua tällä paljonkin.

Aivan mahtavaa kun olet tuon työn tehnyt ja siskosi siihen kirjeeseesi vastasi.

Ja kyllä, kyll lapsi voi kadota äidiltäänkin. Lähipiirissä tälläinen tapaus.
 
[QUOTE="mamma";26721470]Eli kyseessä on siis puolisisko. Ihmettelin, miten "oikea" sisko voi hävitä omalta äidiltä.[/QUOTE]

No kyllä mun siskopuoleni ivat ihan oikeita siskoja siinä missä tuokin, joka on saanut alkunsa samoista vanhemmista :)
 
Khimaira
Hienoa! ja mitä rohkeutta etsiä sisko ( tai kuka vaan kadoksissa ollut sukulainen ).

Mulla on kaksi siskoa ja veli joita en ole koskaan tavannut- olen elänyt ainoana lapsena. Nämä sisareni tietävät kyllä osoitteeni, yms. mutta mitään ei ole koskaan sieltä suunnasta kuulunut. Isäni kielsi minut, joten oletann ettei heilläkään kovin lämpimät fiilikset ole : /
Ihana kuulla että joillakin asia menee parhain päin!
 

Yhteistyössä