Lukion rämmin M:n papereilla läpi ja kirjoituksiinkin jäi lukematta. Sen jälkeen melkein luin itseni tradenomiksi, se jäi opinnäytettä vajaaksi. AD(H)D-diagnoosin aikuisiällä saanut. Kenties opintohistoria olisi erilainen, jos ongelmaan olisin saanut apua jo aiemmin.
Nyt sitten sain päähäni, että haluaisin lukea hammaslääkäriksi! Olen vain tällainen keskinkertainen kolmikymppinen tallukka, jolla on kaksi lasta, kissa ja koira. Kova hinku olisi lähteä ja ajattelin jo, että aloittaisin kemian, fysiikan ja biologian kertaamisen joko iltalukiossa, tai sitten osallistuisin valmennuskurssille. Ensi keväänä jos hakisin. Jos saan motivaation kohdilleen, niin tiedän, että pystyn uskomattomiin suorituksiin. Eli uskon, että kovasti panostamalla pääsisin todennäköisesti pääsykokeista. Mutta ne opinnot.. Tällä iällä? Lasten kanssa?
Onko kokemuksia aikuisiällä ja perheellisenä opiskelusta? Onnistuuko?