"vieras"
Ihme vastakkainasettelu tästä aiheesta aina syntyy. Tuntuu, että joitain henkilöitä häiritsee ylitsepääsemättömän paljon toisten lapsettomuus. Mitä se haittaa, jos lapsettomuudesta kärsivä joskus täällä avautuu ja purkaa pahaa oloaan? On sitä paljon mitättömimmistäkin aiheista täällä valitettu ja raivottu. Lapsettomuus kuitenkin pistää miettimään koko loppuelämää ja mitä siihen sisältyy. Toiset saavat seurata lastensa kasvua sekä kokea elämän surut ja ilot yhdessä. Lapseton jää niiden asioiden ulkopuolelle ja se on iso asia.
Itse muistan vielä erittäin hyvin tuon katkeruuden. Vaikka sitä olikin iloinen läheisten raskauksista ja lapsista, niin silti jokainen uusi raskausuutinen tuntui aluksi siltä, että oma sydän murtuisi pala palalta. Ei kukaan varmasti tahallaan tunne katkeruutta, se on inhimillistä, että näin vaikea asia tuntuu pahalta. Täysin typerää on verrata lapsettoman halua lapseen vaikkapa haluun uudesta laukusta. Vaikuttaisiko se uusi laukku kenenkään elämään ikuisesti? Onko se uusi laukku yhtä tärkeä asia maailmassa kuin oma lapsi?
Me saimme esikoisen 5 vuoden yrittämisen ja lapsettomuushoitojen jälkeen. Siitä 2 vuoden kuluttua saimme kuopuksemme. Molemmat tulivat ICSI:llä. Meillä oli todella huonot todennäköisyydet saada lapsi edes hoitojen avulla.
Toivon todella, että tämänkin keskustelun lapsettomuudesta kärsivät saisivat sen oman lapsen. Todella raskaita aikoja käytte nyt läpi ja kaikenlaisiin tunteisiin on oikeus, ei se teidänkään katkeruuden pitäisi muiden onnesta olla pois.
Eikä näitä viestejä kannattaisi niiden edes lukea, ketkä noin syvää katkeruutta ja vihaa tuntevat lapsettomia kohtaan. Koittakaahan edes hetkeksi asettua toisen kenkiin ja miettiä, miltä tuntuisi elää lapsettomana, vaikka se oma lapsi olisi suurin toiveenne.Sitä ei edes pysty ymmärtämään, vaikka yrittäisi, niin suurista asioista tässä on kyse
Itse muistan vielä erittäin hyvin tuon katkeruuden. Vaikka sitä olikin iloinen läheisten raskauksista ja lapsista, niin silti jokainen uusi raskausuutinen tuntui aluksi siltä, että oma sydän murtuisi pala palalta. Ei kukaan varmasti tahallaan tunne katkeruutta, se on inhimillistä, että näin vaikea asia tuntuu pahalta. Täysin typerää on verrata lapsettoman halua lapseen vaikkapa haluun uudesta laukusta. Vaikuttaisiko se uusi laukku kenenkään elämään ikuisesti? Onko se uusi laukku yhtä tärkeä asia maailmassa kuin oma lapsi?
Me saimme esikoisen 5 vuoden yrittämisen ja lapsettomuushoitojen jälkeen. Siitä 2 vuoden kuluttua saimme kuopuksemme. Molemmat tulivat ICSI:llä. Meillä oli todella huonot todennäköisyydet saada lapsi edes hoitojen avulla.
Toivon todella, että tämänkin keskustelun lapsettomuudesta kärsivät saisivat sen oman lapsen. Todella raskaita aikoja käytte nyt läpi ja kaikenlaisiin tunteisiin on oikeus, ei se teidänkään katkeruuden pitäisi muiden onnesta olla pois.
Eikä näitä viestejä kannattaisi niiden edes lukea, ketkä noin syvää katkeruutta ja vihaa tuntevat lapsettomia kohtaan. Koittakaahan edes hetkeksi asettua toisen kenkiin ja miettiä, miltä tuntuisi elää lapsettomana, vaikka se oma lapsi olisi suurin toiveenne.Sitä ei edes pysty ymmärtämään, vaikka yrittäisi, niin suurista asioista tässä on kyse