Miten pääsisin eroon tai ainakin helpottaisin äkkipikaisuuttani?

Hermostun helposti ja kiihdyn nollasta sataan sekunnissa ja tästä sitten kärsii lapset ja mies. Lasten kanssa vielä jotenkin asiat menee ihan ok, mutta kun tulee riitaa miehen kanssa, annan tulla täyslaidallisen juurikaan miettimättä. Kaikki paineet purkautuu ja tulee sanottua asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Ja aina riidellessä mun pitää saada viimeinen sana eli en osaa lopettaa ja antaa olla. :headwall: Järkevä ihminen odottais ja antais tilanteen rauhoittua ja keskustelis, kun tunteet on vähän jäähtyneet. Mutta minäpä vaan pistän pökköä pesään ja lauon ihan idioottimaisia juttuja :ashamed:

Toisinaan tuntuu, että oikein kaivan ja haen riitaa, että saisin purettua omia paineitani. Ja voi miten kivaa se onkaan sille toiselle osapuolelle! |O Kyllä mä jälkeenpäin tajuan olleeni taas ihan ääliö, mutta siinä tilanteessa en osaa yhtään pysähtyä ja ajatella yhtikäs mitään. Mulla niin kuin sumenee päässä ja kaikki järkevä katoaa, kun tulee tarpeeksi iso riita. Kyllä me kinastellaan pikkuasioistakin enkä mä silloin flippaa. Mutta toisinaan lähtee ihan lapasesta.

Mistä vois saada apua tällaiseen ongelmaan? Jotain kirjallisuutta kenelläkään suositella? Vai menenkö vaan terapiaan tai jonnekin juttelemaan asiasta?

 

No senkun keksit, niin kerrot mullekin...

 

Jaa-a itelläni on aina ollut ns. lehmän hermot, toisaalta luonteenikin on introvertti ja rauhallinen.

 

[QUOTE="Sirkkeli";26645662]No senkun keksit, niin kerrot mullekin...[/QUOTE]

Toivottavasti joku kertoo meille kiukkupusseille jotain vinkkiä. Mutta nyt mä meen nukkumaan, katotaan huomenna uudestaan.

 

no tuohan on jo hyvä alku, että olet tunnistanut ongelman. Se vain vaatii sun oman päätöksen. Ongelmta pitää toki käsitellä mutta rakentavasti. Siis jos rakastat kumppaniasi, miksi haluaisit loukata? Onko hän aiheuttanut sun paineet ja pahan mielen? Joskus voi mennä överiksi. mutta silloinkin täytyy pyytää anteeksi. Jollet yhtään kunnioita kumppaniasi vaan haluat jatkuvasti purkaa häneen paineesi - ehkä ette kunnioita ja arvosta toisianne? Ehkä hän ei ole sulle se oikea silti?

 

Olen samanlainen raivopää. Mä olen kehittänyt itselleni sellaisen mielikuvaharjoituksen, että kun paine alkaa nousta korvien välissä, käyn mielessäni läpi erään kerran saamani raivokohtauksen, joka nolottaa vieläkin. Pakotan itseni ajattelemaan sitä häpeää, jota tunsin jälkikäteen, ja kummasti tämä on tepsinyt. Oisko sulla jotain vastaavaa tapahtumaa, jota ajattelemalla saisit raivon kuriin?
Jotain rakentavampiakin ratkaisuja on kyllä varmasti olemassa.

 

riita on liian iso riideltäväksi, jos sulla pettää turvallisuudentunne niin että pitää tuhota kumppani vaikka vain sanallisesti. käsitelkää niitä ongelmia ajan kanssa ja sitoutuneesti, niin että isoja asioita ei haudata täysin silloinkaan jos niille ei osata mitään varsinaisesti tehdä. ajan kanssa ja luottamuksen lisääntyessä näköalakin avartuu, ja sitä alkaa löytää ratkaisuja, joille on aiemmin ollut sokea.

lisää kunnioitusta, lisää etäisyyttä. rajattomuus tuottaa tuota räjähtävyyttä, kun sitä alkaa pitää toista onnensa vartijana.

 

[QUOTE="vieras";26645704]no tuohan on jo hyvä alku, että olet tunnistanut ongelman. Se vain vaatii sun oman päätöksen. Ongelmta pitää toki käsitellä mutta rakentavasti. Siis jos rakastat kumppaniasi, miksi haluaisit loukata? Onko hän aiheuttanut sun paineet ja pahan mielen? Joskus voi mennä överiksi. mutta silloinkin täytyy pyytää anteeksi. Jollet yhtään kunnioita kumppaniasi vaan haluat jatkuvasti purkaa häneen paineesi - ehkä ette kunnioita ja arvosta toisianne? Ehkä hän ei ole sulle se oikea silti?[/QUOTE]

Päätös on nyt tehty, että tilanteen on muututtava. Mutta kun niitä konsteja olisin kaivannut... No joo, mutta paineet tulee ihan tästä omasta elämästä, lapsista, kotihommista, remontista. Ei mies niitä paineita aiheuta, mutta ei jakseta väsyneinä tukea kunnolla toinen toisiamme ja mulla sit kasaantuu ja kuppi menee nurin rytinällä. On tuo mies mulle oikea, ollut jo 18 vuotta. Kunnioitusta ja arvostusta on, mutta mulla kaikki järki ja toisen kunnioittava kohtelu katoaa riidellessä. Ehkä ongelma on jossain syvällä ja se täytyy kaivaa esille jonkun ammattilaisen kanssa.

 

Olen samanlainen raivopää. Mä olen kehittänyt itselleni sellaisen mielikuvaharjoituksen, että kun paine alkaa nousta korvien välissä, käyn mielessäni läpi erään kerran saamani raivokohtauksen, joka nolottaa vieläkin. Pakotan itseni ajattelemaan sitä häpeää, jota tunsin jälkikäteen, ja kummasti tämä on tepsinyt. Oisko sulla jotain vastaavaa tapahtumaa, jota ajattelemalla saisit raivon kuriin?
Jotain rakentavampiakin ratkaisuja on kyllä varmasti olemassa.

Olishan noita, moniakin tapahtumia :ashamed: Täytyy kokeilla, ei se ota jos ei annakaan.

 

Päätös on nyt tehty, että tilanteen on muututtava. Mutta kun niitä konsteja olisin kaivannut... No joo, mutta paineet tulee ihan tästä omasta elämästä, lapsista, kotihommista, remontista. Ei mies niitä paineita aiheuta, mutta ei jakseta väsyneinä tukea kunnolla toinen toisiamme ja mulla sit kasaantuu ja kuppi menee nurin rytinällä. On tuo mies mulle oikea, ollut jo 18 vuotta. Kunnioitusta ja arvostusta on, mutta mulla kaikki järki ja toisen kunnioittava kohtelu katoaa riidellessä. Ehkä ongelma on jossain syvällä ja se täytyy kaivaa esille jonkun ammattilaisen kanssa.

ei ole muita konsteja kuin sun oma päätös kehittää itseäsi. Tuo on hyvä alku, että olet tunnistanut ongelman. Mutta se ei riitä, vaan sun täytyy muuttua. Päätä vaikka että alat kuuntelemaan toista. Keskity kuuntelemaan ja kuulemaan, mitä hän sanoo. Ja vaikka äkkipikaisesti sanot jotain, niin millään et voi oikeuttaa sit että et pyydä anteeksi.

 

riita on liian iso riideltäväksi, jos sulla pettää turvallisuudentunne niin että pitää tuhota kumppani vaikka vain sanallisesti. käsitelkää niitä ongelmia ajan kanssa ja sitoutuneesti, niin että isoja asioita ei haudata täysin silloinkaan jos niille ei osata mitään varsinaisesti tehdä. ajan kanssa ja luottamuksen lisääntyessä näköalakin avartuu, ja sitä alkaa löytää ratkaisuja, joille on aiemmin ollut sokea.

lisää kunnioitusta, lisää etäisyyttä. rajattomuus tuottaa tuota räjähtävyyttä, kun sitä alkaa pitää toista onnensa vartijana.

Toi on totta, että mulla varmasti pettää turvallisuudentunne riidellessä. Sitten testaan toisen rakkauden rajoja menemällä liian pitkälle :'( Meillä ei ole mitään isoja ongelmia, perusasiat on kunnossa eli riidat saa alkunsa aika vähäpätöisistä asioista. Mun vaan täytyy vissiin saada varmuus sille, että mies pysyy siinä olin mä kuinka hirveä tansa. Mutta eihän se ikuisuuksia jaksa tällaista kuunnella :'( Ei meidän elämä yhtä tappelua ole, ajoittain tulee näitä riitapiikkejä. Mä puran omat turhaumani siihen läheisimpään, jonka ei tarttis ihan noin raskasta takkaa ottaa kuunneltavakseen.

Emmä tiiä. Olen aika romuna tämäniltaisesta riidasta, voi vaan kuvitella, kuinka paha olo miehellä on :ashamed: :'(

 

[QUOTE="vieras";26645714]ei ole muita konsteja kuin sun oma päätös kehittää itseäsi. Tuo on hyvä alku, että olet tunnistanut ongelman. Mutta se ei riitä, vaan sun täytyy muuttua. Päätä vaikka että alat kuuntelemaan toista. Keskity kuuntelemaan ja kuulemaan, mitä hän sanoo. Ja vaikka äkkipikaisesti sanot jotain, niin millään et voi oikeuttaa sit että et pyydä anteeksi.[/QUOTE]

Kyllä mä pyydän aina anteeksi, mutta kun mun riitely menee niin yli, ei anteeksipyynnölläkään ole kauheasti arvoa. Varsinkin, kun seuraavalla kerralla meno on ihan samanlaista :headwall:

 

Pure ittees käsivarresta täysil kun suututtaa, se auttaa oikeesti!

 

Tai toinen tapa; Kaada päähäs lasi vettä ja sitten seiso päälläsi 20 sekuntia.

 

Äh tämäkin, näin mun Erkki mummikin teki, ja se tepsi vaikka hullu kiukkuperse se muuten ämmä oli, elikkäs näin; Läpsi itseäsi molemmilla käsillä poskille, toista tasaista HIILAAAAAAA äännettä ja hypi yhdellä jalalla ympyrää samaan aikaan.

 

Ja tämä! Sivia serkun tapa oli repiä itteensä hiuksista kiljuen ja muristen. Se oli kyl näky.

 

Ja tälläinen viel; Kun meinaat räjähtää niin hyppää ilmaan ja huuda AUTTAKAA MÄ PALAN! Sitten kieri lattialla niin kauan kun suututtaa.

 

Ja anteeksipyynnön voit esittää miehellesi suihinotolla!

 

up

 

Mulla on niin, että pinna on tosi pitkä. Mutta kun se menee, niin oksat pois.

 

mä olen just tollanen oon aikahyvin oppinu kontrolloimaan, et pidän suuni kiinni ja heti lähden lenkille. Mun on pakko päästä pois kotoa, tai muuten pääsee helvetti irti

 

Mä olen nollasta sataan kiihtyvää lajia...Mulla toimii kun alkaa hermo kiristään se, että ilmoitan että poistun pakalta hetkeksi, menen yksin huoneeseen tai pihalle puhisemaan..ja kun kiihdyn nollasta sataan, rauhoitunkin samaan tahtiin. Mies tietää että nyt rouvan päässä kihisee ja antaa sen hetken rauhan. Sen jälkeen pystyy taas logisesti käsittelemään hermostomisen syytä.

 

Ton lenkin mie olen kans keksiny ja päittäisessä käytössä. Joo, kun löydätte hyvän tavan ja kestävän tavan hillitä hermoja, olkaa nii kilttejä ja kertokaan mullekkin. Olen itseenikin niin väsyny ku pitää kiihtyä niin paljon niin turhasta, mutta onneks ei joka päiväistä. :kieh:

 

Mäkin oon yks raivohärkä. Mulla on semmonen fiilis nyt, että kun suhteessa on riidellessä antanut palaa täyslaidallisen kerta toisensa jälkeen ja jos toinenkaan ei osaa käyttäytyä mitenkään kovin rakentavasti niin se keskinäinen kunnioitus kärsii joka kerta ja jossain vaiheessa sitä ei enää ole, eikä sitä takas saa.

Joskus teininä ja vähän myöhemminkin purin kaiken raivon ja vihan päiväkirjaan, mut enää en jotenkin osaa. Toi et vois lähtee lenkille ois tosi hyvä, mut meillä se ei menny niin ku olin kiinni lapsessa.

 

Itse olen tasaantunut opittuani paremmin tuntemaan itseni ja vaikuttimeni. Hidas, mutta toimiva tapa, ainakin minulle.

Meditaatio ja mielikuvaharjoittelu tepsivät.