Kuinka paljon raskaampaa on vauva-aika kuin lapsettomuushoidot? Vai voiko verrata?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja luumumeloni
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

luumumeloni

Vieras
Taas tuli luettua lehdestä ja kuultua monelta työkaverilta jutun innoittamana kuinka raskasta ensimmäipuolivuotta on ollut vauvan kanssa. Meillä tilanne se, että yritystä takana 3 vuotta ja vielä olisi jäljellä kaksi IVF hoitoa. Päätimme alkukeväästä, että pidämme kevään ja kesän taukoa hoidoista ja jatkamme syksyllä. Tämä ihan siitä syystä, että lapsettomuustutkimukset (joihin minulla kuului myös leikkaus) ja turhat inseminaatiot ja ensimmäinen IVF olivat henkisesti todella raskasta aikaa ja tuntui, että muuten hyvä parisuhdekin oli koetuksella jatkuvan toivomisen ja pettymyksen kanssa. Onneksi epätoivo iski meihin vuorotellen, joten olimme toinen toistamme tsemppaamassa mikä sekin kyllä taisi olla uuvuttavaa pidemmänpäälle.

Olen aina olettanut, että perheeseeni kuuluu muutama lapsi ja siksi lapsettomuus oli todella kova isku. Vaikka tiesin etteivät kaikki biologisialapsia saa, en vain jotenkin osannut ajatella, että lapsettomuus osuisi omallekohdalle. Nyt olen kuitenkin kevään ja alkukesän aikana alkanut pohtimaan onko minusta äidiksi kun nämä hoidotkin tuntuvat jo niin raskailta. Mitä enemmän kuuntelen muiden valitusta siitä kuinka raskasta aika pienen vauvankanssa on, epäilen onko minusta ja miehestäni siihen. Mitä jos se on paljon raskaamapaa kuin lapsettomuushoidot ja emme vain jaksa. Ikää meillä kummallakin on 30, joten alkaa olla jo sellainen olo, ettei hoitoja haluaisi lykätä enää myöhemmäksi vaan nyt kokeillaan.

Tiedän etteivät kaikki vauvat ja vanhemmat todellakaan ole samanlaisia. Mutta täältä varmasti löytyy niitä, jotka ovat hoitojenavulla lapsen saaneet, joten kaipaisin kokemuksia kuinka "rankkaa" vauva-aika on ollut verrattuna hoitoihin? Hoidoissa tosin väsymys on lähinnä henkistä kun taas vauva-aikana suurimmaksi osaksi ihan fyysisestä väsymyksestä johtuvaa.
 
mutta luulen että lapsettomuushoidot ovat rankempia. Siinä on kuitenkin koko ajan se tuska että jos ei ikinä saakaan lasta. Lapset vaikka rankkoja ovatkin hoitaa antavat kuitenkin niin paljon iloa ja onnea elämään. En tiedä mitä iloa lapsettomuushoito kierre voisi antaa..
Jaksamisia sinne!!
 
Lapsettomuushoidot ehkä noin kymmenen kertaa raskaammat. Ei vedä vauva-aika vertoja lapsettomuushoitojen tuomalle tuskalle ollenkaan, vaikka väsynyt olinkin. Onnellinen väsymys ja onneton tuskainen henkinen väsymys on kaksi eri asiaa.
 
Meillä pitkä lapsettomuustakana. Lapsettomuushoitojen aika meille melko helppoa henkisesti, toki siihen se stressi ja pettymykset kuuluu. Raskausaika on aika hankalaa, pelko keskenmenosta, lapsen terveydestä jne on aika haastavaa - näissä jutuissa ne lapsettomuuden traumat tulee taas esiin.

Vauva-aika, se taas on ihan vauvasta kiinni :) meillä helppoa, mutta varo vaan uhmaikää. Nimim. Huono äiti

P.s. Meillä kaksi lasta, heistä onnellisia mutta ei enempää kiitos ;)
 
Jatkan vielä että haastava vauva (koliikkia, valvottaa tai muuten hankalastai tyynnyteltävä) voi olla lapsettomuudesta kärsineelle rankempaa kuin vaikka esim yllätysvauvana alkunsa saanut. "tätähän mä olin aina halunnut ja tää onkin näin vaikeeta...." syyllisyys noista tunteista voi vaivata enemmän.
 
Vertaaminen on kuin vertailis omenoita ja appelsiineja, rankkuus on erilaista. Lapsettomuudesta rankkuus tulee enemmän henkisestä puolelta, vauvan kanssa taas fyysiseltä (unien puute), osin henkiseltä (mahdollinen huuto voi olla rankkaa kuunneltavaa). Tsemppiä teille. Vaikka hoitoaika olis rankkaa, ei se tarkoita, että vauva-aika olisi rankempaa.
 
Ei kaikilla ole raskasta vauvan kanssa! Ja voiko noita kahta edes verrata, millään tasolla. Vauvan kanssa voi olla vaikeaa, koska vauva ei nuku ja silloin ei itsekään nuku. Puolen vuoden unettomuus on omiaan laukaisemaan vaikkapa masennuksen, jos niin on käydäkseen. Samoin varmasti lapsettomuus.
Mun mielestä synnytyskipujakaan ei voi verrata mihinkään muuhun kipuun, esim. kumpi on kamalampaa, synnyttäminen vai viisauden hanpaan poisto ilman puudutusta.
 
Mutta täältä varmasti löytyy niitä, jotka ovat hoitojenavulla lapsen saaneet, joten kaipaisin kokemuksia kuinka "rankkaa" vauva-aika on ollut verrattuna hoitoihin? Hoidoissa tosin väsymys on lähinnä henkistä kun taas vauva-aikana suurimmaksi osaksi ihan fyysisestä väsymyksestä johtuvaa.

Meillä on ICSI-lapsi. Vauva-aika oli ihanaa. Vauva oli sellainen hyväntuulinen köllöttelijä ja nukkuikin suht hyvin. Ei ollut koliikkia, allergioita tai muuta sellaista.

Hoidot koin kovin rankkoina nimenomaan henkisesti. Se stressi ja huoli ja toiveet ja pettymykset oli kuluttavia. Meidän kotipaikkakunnalla ei edes ole klinikkaa, joten hoidoissa jouduimme matkustamaan toiseen kaupunkiin ja niiden reissujen järjestely työpäivien lomaan oli helvettiä.

Eli en kyllä mitenkään vertaisi vauva-ajan rankkuutta hoitoihin. Toki se unenpuute tuntuu kropassa ja päässä, mutta yllätyin siitä miten hyvin sitä kuitenkin jaksoi varsinkin ekat kuukaudet (hormonipöllyssä tietysti).

Voimia teille ja onnea hoitoihin.
 
Niin olen ajatellutkin, että vauva-aikaan sisältyy niin paljon onnea ja iloa, että väsymyksen jaksaa hymyssäsuin (ainakin melkein). En ole kuitenkaan kehdannut tätä kysyä kun tuntuu, että helposti ihmiset joilla on lapsia leimaavat kaltaiseni kateelliseksi, kyyniseksi ja itsekeskeiseksi jos epäilee ääneen vauva-ajan rankkuutta. Muutaman kerran olen sanonut ihan hyvässähengessä, että vaihtaisin hoidot erittäin mielelläni valvottuihin öihin ja vaipanvaihtoon. Vastaukseksi olen saanut "ethän sinä voi mitenkään ymmärtää kun ei ole omia lapsia" tai "miten te lapsettomat jaksatte olla aina noin kateellisia ja itsekeskeisiä". Joten mukavampi kysyä näin anonyymisti ;)
 
Mielestäni lapsettomuushoitojen ja vauva-ajan rankkuus eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Itselleni lapsettomuus on ollut niin rankkaa psyykkisesti, että kadotin jossain vaiheessa täysin elämänhaluni ja olin lähes itsemurhan partaalla.
Vauva-ajan rankkuus on ollut aina kuitenkin jollain lailla "positiivista" ja selviytymishalua nostavaa luonteeltaan. Toki on ollut paljon syyllisyyden tuntemuksiakin, kun tuntuu että "ei saisi valittaa ja täytyy jaksaa nyt hoitaa tämä lapsi mahdollisimman hyvin, kun sitä niin paljon on haluttu".
 
Meillä on lapsi tehty hoidoilla, yli neljä vuotta meni. Hoidot ovat tuhat kertaa raskaampia kuin ekat puoli vuotta vauvan kanssa, vaikka olikin koliikkia. Vauvan kanssa vaikka on väsynyt, on kuitenkin äärettömän onnellinen ja kiitollinen koko ajan. Hoitojen aikana välillä tuntui, että ei ole mitään hyvää elämässä.
 
Meille hoidot oli henkisesti rankkaa aikaa. Lopulta saatiin kaksoset. Kummallakin koliikki. Ensimmäiset kuukaudet meni todella vähällä nukkumisella. Lopulta masennuin. Ajattelin, että tottakai minun pitää jaksaa lasten itkut ja yöheräämiset varsinkin kun rankoilla hoidoilla heidät saimme. Huomasin, etten jaksakkaan ja aloin syyttämään itseäni huonoksi äidiksi jne. Masennus alkoi helpottamaan lääkityksen ja terapian avulla. Nyt kaksoset 4v ja koko perheellä kaikki hyvin :) Eli mielestäni vauva-aika oli paljon raskaampaa.
 
Aika läheisen naisystävä hakeutui hoitoihin, toisella onnistui.
Kun lapsi syntyi, ei äitiyttä, imettämisen lisäksi, kyllä löytynyt. Kun imetys loppui, loppui myös miehen kanssa yhteiselokin.
 
Hei luumumeloni!

Hoitojen aikana rankkuus tuli nimenomaan henkiseltä puolelta niinkuin täällä on sanottukin. Kun ei tiennyt onnistuuko tässä kuitenkaan vaikka kuinka piikittäisi ja ravaisi lääkärillä jne. Mistään ei ollut mitään takeita ja toive omasta lapsesta oli niin suuri että tuntui jopa katkeralle kun muut tuntuivat tulevan raskaaksi tuosta vain.

Vauvan synnyttyä oli kyllä myös rankkaa vaikka pikkuisesta olikin äärimmäisen onnellinen. Hormonimyrsky löi yli ja itketti ja pelotti lapsen puolesta onko sillä kaikki hyvin kun itkee niin paljon yms. Meidän vauva oli koliikkityyppinen, joka ilta kannettiin ja lohduteltiin huutavaa pientä. Tarvitsi paljon syliä ja läheisyyttä, asui tissillä. Imetys aluksi sattui, sitten lapsella tuli rinnan hylkimistä. Valtavaa ponnistelua ihan tavallisista asioista: syömisestä ja nukkumisesta. Sitähän se vauvan elämä pienenä on: maitoa ja unta.

Jossain vaiheessa huomattiin että nyt se ei enää huudakaan joka ilta, se ei huudakaan enää pukiessa, ei huuda enää vaippoja vaihtaessa, sen voi joskus laskea leikkimatolle ja ehtii itse käydä vessassa ennenkuin se alkaa kitistä. Yhtäkkiä kotona asuikin iloinen ja tyytyväinen lapsi, joka koliikin helpotettua tykkäsi olostaan ja jopa viihtyi joitakin aikoja itsekseen.

Raskaimpia olivat siis ekat 4kk, sitten alkoi hitaasti helpottaa. Vielä 6kk asti heräsi monta kertaa yössä tissille, sitten lempeä unikoulu toi yhtenäisiä öitä. Voin siis sanoa että raskasta oli, mutta ehdottomasti kaiken arvoista. Vauvan hoitoa ei kuitenkaan tee turhaan, mutta hoidoissa oleminen saattaa sitä olla. Useimmat saavat avun, mutta ikävä kyllä eivät kuitenkaan kaikki.

Tiesin että raskasta voi olla pienen vauvan kanssa, mutta en kuitenkaan tajunnut todellisuutta. Vauvat ovat erilaisia ja myös vanhemmat. Minä varmaankin herkkänä ihmisenä koin tuskallisempana vauvan itkun kuin joku muu olisi ehkä kokenut. Ja hoitojen ja pitkän vauvan kaipauksen jälkeen oli tietenkin olo ettei saisi olla väsynyt tai kokea mitään negatiivista tunnetta ja siitä sitten tuli valtavasti syyllisyyttä.

Toivon todella että teidän hoidot tuovat teille oman rakkaan pikkuisen. Vaikka alku olisi rankkaa (mitä se ei välttämättä ole), aika kuluu ja saatte aitiopaikalta seurata pienen ihmisen kasvua ja kehitystä. Se on ehkä parasta maailmassa. Tsemppiä kovasti!
 
Meidän lapsettomuus kesti kolme vuotta ja sitten saatiinkin kerralla kaksoset. Lapsettomuushoidot on mielestäni olleet paljon raskaammat (henkisesti), vauva-aika taas oli fyysisesti raskasta kun yöt meni vauvoja hoitaessa. Joka tapauksessa sitä on niin kiitollinen näistä vauvoista, että kaikki väsymys oli sen arvoista. Nyt lapset jo puoltoistavuotiaita ja nyt saa jo nukkuakin! :) Kyllä tekin jaksatte!!
 

Yhteistyössä