Vuorovaikutussuhteen ongelmat ja lapsen kehitysviiveet?

Herännyt kamala huoli ystäväperheen lapsesta, joka tosin on ollut myös neurologisissa tutkimuksissa, mitään syytä ei ole niistä löytynyt. Kehitysviivästymää, eli puheen oppimisen hitautta, motorisen kehityksen viivästymää (esim. kävelemään oppiminen tosi myöhään).

Lapsi on nyt 3v, osaa kävellä ja puhua, mutta vanhemmat kohtelevat häntä kuin olisi paljon pienempi. Esim kuskataan rattailla joka paikkaan, pienempänä ei pidetty lattialla vaan aina sylissä tai sitterissä. Lapsi viettää tosi ison osan ajasta omassa sängyssään, eli ei nuku, mutta laitetaan sinne jos vähänkään jostain asiasta narisee tai kiukkuaa. Käyttää vielä vaippoja.

Mitä olen tätä lasta tavannut, niin vaikuttaa minusta ihan tavalliselta lapselta, vain vähän ujolta ja hieman motorisesti kömpelöltä, mutta kuitenkin älykkäältä. Esim kyselee autoista, osaa kirjaimet, puhuu mun mielestä kuitenkin suhteellisen hyvin. Vanhemmat käyttävät tukiviittomia. En ymmärrä miksi, koska lapsi tuntuu hyvin ymmärtävän puhetta. Olisiko tätä viittomista neuvottu silloin kun ei puhunut ja jäänyt jotenkin päälle?

Mulla on herännyt huoli siitä että onko tässä kehitysviivästymässä kyse siitä että vanhemmat eivät osaa olla lapsen kanssa, leikkiä, jutella, puhua, laulaa jne touhuta jotain vaan että lapsi jätetään yksin sinne sänkyynsä? Eihän voi olla normaalia että 3v lapsi joka on juuri herännyt päiväunilta klo 12 päivällä menee tunnin päästä takaisin sänkyynsä nukkumaan? Voiko terveen lapsen kehitystä viivästyttää vai kehittyykö ns. normaali lapsi vaikka vuorovaikutus kotona olisi millainen tahansa?

 

Voi voi, näitä lapsia on liian paljon.
Vanhemmat omalla käytöksellään aiheuttavat lapselle harmia.
Ovatko he perhetyön asiakkaita, kuuluvat sinne.

 

Kyllä minusta olet huolissasi ihan syystäkin. Sängyssä pitäminen ei tosiaan ole normaalia eikä rattaissa istuttaminen tuon ikäisellä. Eniten tuo, että lapsi viettää hereillä oloajastaan ison osan sängyssään? Se pelkästään mielestäni on lastensuojelun asia! Nuo muut mainitsemasi ovat mielestäni ok, toki kokonaisuutana varmaan mainittavia asioita nekin. Esim. niistä tukiviittomista nyt ei mitään haittaa ainakaan ole.

 

[QUOTE="Vieras";26542480]Voi voi, näitä lapsia on liian paljon.
Vanhemmat omalla käytöksellään aiheuttavat lapselle harmia.
Ovatko he perhetyön asiakkaita, kuuluvat sinne.[/QUOTE]

Eivät perhetyön, mutta lapsen kehitysviiveen vuoksi kylläkin toimintaterapian ja puheterapian. Mulle on vaan jäänyt tästä mielikuva että lasta kohdellaan paljon pienempänä kuin onkaan, ja jotenkin yritetään korostaan sitä kehitysviivettä ja erityisyyttä. Äiti esim puhuu että on jo selvää ettei lapsi tule menemään tavalliseen kouluun, vaikka lapsella ei ole vielä minkäänlaista muuta diagnoosia kuin tuo kehitysviivästymä.

Vertaan omaan, melkein samanikäiseen lapseen tuota lasta ja ihmettelen tilannetta koska mun mielestä ongelmat ei ole niin isoja.

 

[QUOTE="ystävä";26542453]Herännyt kamala huoli ystäväperheen lapsesta, joka tosin on ollut myös neurologisissa tutkimuksissa, mitään syytä ei ole niistä löytynyt. Kehitysviivästymää, eli puheen oppimisen hitautta, motorisen kehityksen viivästymää (esim. kävelemään oppiminen tosi myöhään).

Lapsi on nyt 3v, osaa kävellä ja puhua, mutta vanhemmat kohtelevat häntä kuin olisi paljon pienempi. Esim kuskataan rattailla joka paikkaan, pienempänä ei pidetty lattialla vaan aina sylissä tai sitterissä. Lapsi viettää tosi ison osan ajasta omassa sängyssään, eli ei nuku, mutta laitetaan sinne jos vähänkään jostain asiasta narisee tai kiukkuaa. Käyttää vielä vaippoja.

Mitä olen tätä lasta tavannut, niin vaikuttaa minusta ihan tavalliselta lapselta, vain vähän ujolta ja hieman motorisesti kömpelöltä, mutta kuitenkin älykkäältä. Esim kyselee autoista, osaa kirjaimet, puhuu mun mielestä kuitenkin suhteellisen hyvin. Vanhemmat käyttävät tukiviittomia. En ymmärrä miksi, koska lapsi tuntuu hyvin ymmärtävän puhetta. Olisiko tätä viittomista neuvottu silloin kun ei puhunut ja jäänyt jotenkin päälle?

Mulla on herännyt huoli siitä että onko tässä kehitysviivästymässä kyse siitä että vanhemmat eivät osaa olla lapsen kanssa, leikkiä, jutella, puhua, laulaa jne touhuta jotain vaan että lapsi jätetään yksin sinne sänkyynsä? Eihän voi olla normaalia että 3v lapsi joka on juuri herännyt päiväunilta klo 12 päivällä menee tunnin päästä takaisin sänkyynsä nukkumaan? Voiko terveen lapsen kehitystä viivästyttää vai kehittyykö ns. normaali lapsi vaikka vuorovaikutus kotona olisi millainen tahansa?[/QUOTE]

No miten tuo kertoo vielä vuorovaikutuksesta mitään? tukiviittomista ei ole haittaa. esim adhd lapsella saattaa kouluikäisenä olla käytössä kuvin esitetty päiväohjelma(vaikka äly ois normaali).

Tiedän lapsia jotka on päässyt vaipoistaan lähes 4vuotiaana. Minä olen kokemukseni myötä sitämieltä että jos lapsi kuulee puhetta vaikka hänelle ei puhuttais hän oppii sen ja liikunnallinen kehitys no lapsi liikkuu ja lähtee liikkeelle sitten kun on aika samaten puhuminen.Mutta tottakai vanhempia halutaan syyttää.(eikai kukaan 3veetä saa nukkuu niin että klo 12 ois jo nukkunut päiväunet). Se on kyllä vähän outoa jos pistetään sänkyyn vaan huvikseen jatkuvasti.

Ps. mulla on kehitysvammaisia veljiä ja normaaleja, samoissa oloissa kasvaneet.

 

Kyllä minusta olet huolissasi ihan syystäkin. Sängyssä pitäminen ei tosiaan ole normaalia eikä rattaissa istuttaminen tuon ikäisellä. Eniten tuo, että lapsi viettää hereillä oloajastaan ison osan sängyssään? Se pelkästään mielestäni on lastensuojelun asia! Nuo muut mainitsemasi ovat mielestäni ok, toki kokonaisuutana varmaan mainittavia asioita nekin. Esim. niistä tukiviittomista nyt ei mitään haittaa ainakaan ole.

Joo lastensuojelu ilmoitus lapsesta joka istuu rattaissa kamalaa.

Voi elämä. Mulla oli aikanaan isompi lapsi 4v kun vauva syntyi, ostin tuplaarattaat, enhän mä ois voinut edes kaupassa käydä jos ei ois ollut tuo 4v rattaissa. oho voi kauheeta. hei mitä väliä?

 

[QUOTE="vieras";26542532]Eivät perhetyön, mutta lapsen kehitysviiveen vuoksi kylläkin toimintaterapian ja puheterapian. Mulle on vaan jäänyt tästä mielikuva että lasta kohdellaan paljon pienempänä kuin onkaan, ja jotenkin yritetään korostaan sitä kehitysviivettä ja erityisyyttä. Äiti esim puhuu että on jo selvää ettei lapsi tule menemään tavalliseen kouluun, vaikka lapsella ei ole vielä minkäänlaista muuta diagnoosia kuin tuo kehitysviivästymä.

Vertaan omaan, melkein samanikäiseen lapseen tuota lasta ja ihmettelen tilannetta koska mun mielestä ongelmat ei ole niin isoja.[/QUOTE]

No ehkä sä et vaan nää sitä, tai ehkä he ei vielä tiedä mikä se kohtalo lapsella on. On hyvä nähä sekin vaihtoehto että ehkä se lapsi ei menekkään normaali luokalle(saattaahan mennäkkin,mut ehkä ei) ei he oo sitä kehitysviivästymää itse keksineet! no tiedätkö että kehitysviivästymä voi tarkoittaa jossain vaiheessa vaikka vuosien kehitysviivästymää(niin ja kaverin lapsi sai eka dg. kokonaiskehityksenviive joka muuttui sitten kehitysvamma diagnoosiksi. eikä tasan johdu vanhemmista).

Mut hei aikanaan jopa autismisma on syytetty vanhempia. ja sun kaltaiset ei varmaan ymmärrä esim. adhd:n syntyä vaan syyttää vanhempia. toivottavasti tuo sun ystävä näkee mikä oot ja sanoo ystävyyden irti.


Laiminlyödäänkö lasta? pahoinpidelläänkö häntä? jos vastasit näihin ei, niin anna olla

 

Mun entisen kaverin lapsella oli sama juttu. Puhumaan ja kävelemään oppi vasta 2-vuotiaana. Koko vauva-ajan pitivät vaan sängyssä. Mä tajusin ongelmat vasta kun kaveri pisti välit poikki (heistä oli tehty 2 lastensuojeluilmoitusta ja hän luuli että mä olin tehnyt). Kuulin huhua että heillä olis nyt toinenkin lapsi.

 

[QUOTE="madame";26542556]Joo lastensuojelu ilmoitus lapsesta joka istuu rattaissa kamalaa.

Voi elämä. Mulla oli aikanaan isompi lapsi 4v kun vauva syntyi, ostin tuplaarattaat, enhän mä ois voinut edes kaupassa käydä jos ei ois ollut tuo 4v rattaissa. oho voi kauheeta. hei mitä väliä?[/QUOTE]

No lue viestit uudestaan, tuohan nyt on ihan eri asia. Ap:n lapsi istuu rattaissa AINA. Hän myös viettää hereillä sängyssä aikaa PALJON. Siinä ne pointit. Mut joo, en mäkään siitä sen enempää tiedä. JOS tuo ap:n vieti on kirjaimellisesti noin kuin on kirjoitettu niin kyllä se vaan ON ls:n asia. Ei niille vain pahoinpitelyt kuulu vaan lapselle PITÄÄ tarjota myös hyvät kasvuolosuhteet.

Ja muuten, mulla on kyllä 2v kävellyt jo rattaiden vieressä kun vauva syntyi, mut kukin tavallaan... ;D

 

No lue viestit uudestaan, tuohan nyt on ihan eri asia. Ap:n lapsi istuu rattaissa AINA. Hän myös viettää hereillä sängyssä aikaa PALJON. Siinä ne pointit. Mut joo, en mäkään siitä sen enempää tiedä. JOS tuo ap:n vieti on kirjaimellisesti noin kuin on kirjoitettu niin kyllä se vaan ON ls:n asia. Ei niille vain pahoinpitelyt kuulu vaan lapselle PITÄÄ tarjota myös hyvät kasvuolosuhteet.

Ja muuten, mulla on kyllä 2v kävellyt jo rattaiden vieressä kun vauva syntyi, mut kukin tavallaan... ;D

En mä tietenkään tarkoita ettei ikinä saisi rattaissa istua. Mutta jos motoriikassa on haasteita, niin eikö juuri sellainen lapsi hyödy siitä että kävelytetään aina kun on aikaa ja mahdollisuus, ei tietenkään pitkiä matkoja mutta harjoitusta kuitenkin. Ei kukaan meistä opi pyöräilemään tai hiihtämään jos ei harjoittele, ja jotkut tarvitsevat sitä harjoitusta paljon enemmän kuin toiset.

En väitä että kehitysviive olisi heidän keksimänsä, vaan että vanhemmat jotenkin liioittelevat lapsen vamman vakavuutta, ja estävät lapsen osallistumisen moneen normaaliin tekemiseen sillä varjolla että lapsi on erityinen. Mä en missään nimessä kiistä hyötyä puheterapiasta tai toimintaterapiasta, tuskin ne olisi mitenkään haitaksi edes terveelle lapselle. Eli tässä voi olla yhdistelmä kehitysviiveinen lapsi + vanhemmat jotka eivät tajua mikä lapselle on hyväksi.

Mutta se mitä mä tässä ihmettelen, ja miten miten asiaan voi puuttua on se että lasta yritetään saada siirrettyä erityislapsille tarkoitettuun päiväkotiryhmään, ja muutenkin tavallaan lisätä sitä "erityisyyttä". Kun lopulta tilanne on se, että erityiskoulujen ja erityispäiväkotien jälkeen lapsen pitäisi kyetä kuitenkin elämään tässä samassa maailmassa kuin me kaikki muut - mitään erityisten aikuisten maailmaa ei ole olemassakaan. Niinpä mä oman lapsen kohdalla yrittäisin tukea kaikin keinoin mahdollisimman tavalliseen elämään, vaikka sitten avustajien avulla päiväkodissa. Tavallisia aikuisia, tavallisia lapsia, tavallista elämää + ne tarpeelliset toimintaterapiat. Erityislapsille on monissa päiväkodeissakin tukilapsia sitä varten että sosiaalistuisivat siihen tavalliseen elämään.

Asiaan on tosi vaikea puuttua, sillä perheiden tapa elää ja olla on erilainen. Joka kerta tämän lapsen tavatessani ihmettelen kuitenkin sitä, miten erikoisesti lapsen vanhemmat häneen suhtautuvat. Lapsi ei saisi tehdä mitään, lähes kaikki on kiellettyä. Jos vähänkin temppuilee, laitetaan päiväunille. Uhma kuitenkin kuuluu ihan normaaleilla lapsillakin kehitysvaiheeseen, eikä ole normaalia jos lapsi aina tottelisi kaikkea mitä sanotaan.

Se mitä mä nyt tässä ihmettelen on se kohtelu miten lasta kohdellaan, vauvana tai vammaisena. Jonka kanssa ei voi eikä haluta tehdä samoja asioita kuin muut.

 

Tosiaan on ihan mahdollista että lapsi ei mene tavalliseen kouluun, mutta mun mielestä kolmevuotiaasta jolla ei vielä ole diagnoosia asiaan ei sellasita kannata mennä sanomaan varmaksi.
Pikemminkin yrittäisin tehdä kaiken mahdollisen että lapsi voisi aikanaan mennä tavalliseen kouluun. Ehkä se ei ole mahdollista, ehkä on, mutta jos päättää että lapsi ei mene tavaliseen kouluun niin peli on tavallaan jo menetetty jos lapsen puolesta ei halua taistella.

 

Oikeastaan ainoa mikä tuossa osui negatiivisesti korviin oli tuo että lasta pidetään "kokoajan" (mistä tiedät, asutko samassa taloudessa?) sängyssä jos vähänkin kitisee tms.

Tuo rattailla kuljettaminen, itse näen naapurustossa terveitä 3v lapsia jotka ovat usein rattaissa kotoa lähtiessä. Oma kehitysviiveinen lapsemme (myöhemmin sai autismidiagnoosin) oppi kävelemään 1v9kk iässä, 4v ikäisenä motoriikka oli 2v:n tasoa mitä sittemmin on kuronut kiinni. 3v iässä hän oli useiten rattaissa kun lähdettiin pihasta kävelemään autotien vartta, koettiin mielelläämmäksi harjoitella sitä kävelyä toisissa olosuhteissa kuten leikkipuistoissa, metsäpoluilla ja kävelyteillä yms. Oletko varma että ko perhe ulkoiluttaa lasta pelkästään niin että tämä istuu rattaissa? Ei käy koskaan leikkipuistoissa tms eikä lapsi kävele mitään osuutta ulkoiluista, leiki omassa pihassa tms?

Mitä tukiviittomiin tulee, niiden käytöstä ei todellakaan tule mieleen vanhemmat jotka eivät toimi lapsen parhaaksi, ne on asia joka vaatii panostusta ja työtä mikä on monille vanhemmille vaikeaa. Mitään haittaa niistä ei ole "turhaankaan"käytettynä.

Mitä lapsen kanssa leikkimiseen, lorutteluun jne tulee en tiedä miten teillä muilla on tapana toimia mutta silloinkin kun meillä oli kaksi pientä erityislasta joiden kanssa oli omat treeniohjelmat niin fysio- kuin puheterapeuteilta oli minulla tapana keskittyä vieraiden kanssa seurusteluun silloin kun meillä oli kyläilijöitä. Teennäiseltä olisi tuntunut ruveta vetämään siinä jotain harjoituksia samalla kun vieraat istuvat kahvipöydässä. Harvan terveen lapsen äidinkään olen nähnyt keskittyvän lapsensa kanssa leikkimiseen, laulamiseen ja loruiruun ollessani heillä kylässä.

Mitä muuten tulee siihen erityisyyden korostamiseen ja tulevaisuuden maalailuun erityiskouluineen, se on ihan normaalia tylstämisprosessia silloin kun lapsessa todetaan jotain erityispiirteitä. Pitäisin tuota asennetta parempana kuin tuota kieltämis-vaihtoehtoa. Kouluikään tuossa on vielä aikaa ja varmasti tilannetta mietitään asiantuntijoiden avustuksella uusiksi kun se alkaa olla ajankohtaista.

Mitä tulee integroituihin ryhmiin, kiva jos toimii mutta ei ne mitään varmoja ratkaisuja ole. Meidän autistiselle tytölle tarjottiin aikanaan mahdollisuutta siirtyä siitä integroidusta ryhmästään erityispäiväkotiin mutta päätettiin jäädä tuttuun ryhmään koska se mielestämme (ja pk-henkilökunnan mielestä) oli paras ratkaisu hänelle. Ja niin väärässä oltiin. Tuo ratkaisu on varmasti se isoin yksittäinen virhe mikä ollaan tehty eikä ole varmaan viikkoa mennyt etten olisi tuota katunut. Nyt täytyy vaan toivoa että erityiskoulu pystyt korjaamaan vaurioita.

 

Oikeastaan ainoa mikä tuossa osui negatiivisesti korviin oli tuo että lasta pidetään "kokoajan" (mistä tiedät, asutko samassa taloudessa?) sängyssä jos vähänkin kitisee tms.

Tuo rattailla kuljettaminen, itse näen naapurustossa terveitä 3v lapsia jotka ovat usein rattaissa kotoa lähtiessä. Oma kehitysviiveinen lapsemme (myöhemmin sai autismidiagnoosin) oppi kävelemään 1v9kk iässä, 4v ikäisenä motoriikka oli 2v:n tasoa mitä sittemmin on kuronut kiinni. 3v iässä hän oli useiten rattaissa kun lähdettiin pihasta kävelemään autotien vartta, koettiin mielelläämmäksi harjoitella sitä kävelyä toisissa olosuhteissa kuten leikkipuistoissa, metsäpoluilla ja kävelyteillä yms. Oletko varma että ko perhe ulkoiluttaa lasta pelkästään niin että tämä istuu rattaissa? Ei käy koskaan leikkipuistoissa tms eikä lapsi kävele mitään osuutta ulkoiluista, leiki omassa pihassa tms?

Mitä tukiviittomiin tulee, niiden käytöstä ei todellakaan tule mieleen vanhemmat jotka eivät toimi lapsen parhaaksi, ne on asia joka vaatii panostusta ja työtä mikä on monille vanhemmille vaikeaa. Mitään haittaa niistä ei ole "turhaankaan"käytettynä.

Mitä lapsen kanssa leikkimiseen, lorutteluun jne tulee en tiedä miten teillä muilla on tapana toimia mutta silloinkin kun meillä oli kaksi pientä erityislasta joiden kanssa oli omat treeniohjelmat niin fysio- kuin puheterapeuteilta oli minulla tapana keskittyä vieraiden kanssa seurusteluun silloin kun meillä oli kyläilijöitä. Teennäiseltä olisi tuntunut ruveta vetämään siinä jotain harjoituksia samalla kun vieraat istuvat kahvipöydässä. Harvan terveen lapsen äidinkään olen nähnyt keskittyvän lapsensa kanssa leikkimiseen, laulamiseen ja loruiruun ollessani heillä kylässä.

Mitä muuten tulee siihen erityisyyden korostamiseen ja tulevaisuuden maalailuun erityiskouluineen, se on ihan normaalia tylstämisprosessia silloin kun lapsessa todetaan jotain erityispiirteitä. Pitäisin tuota asennetta parempana kuin tuota kieltämis-vaihtoehtoa. Kouluikään tuossa on vielä aikaa ja varmasti tilannetta mietitään asiantuntijoiden avustuksella uusiksi kun se alkaa olla ajankohtaista.

Mitä tulee integroituihin ryhmiin, kiva jos toimii mutta ei ne mitään varmoja ratkaisuja ole. Meidän autistiselle tytölle tarjottiin aikanaan mahdollisuutta siirtyä siitä integroidusta ryhmästään erityispäiväkotiin mutta päätettiin jäädä tuttuun ryhmään koska se mielestämme (ja pk-henkilökunnan mielestä) oli paras ratkaisu hänelle. Ja niin väärässä oltiin. Tuo ratkaisu on varmasti se isoin yksittäinen virhe mikä ollaan tehty eikä ole varmaan viikkoa mennyt etten olisi tuota katunut. Nyt täytyy vaan toivoa että erityiskoulu pystyt korjaamaan vaurioita.

Sun lapsella on diagnoosina autismi. Tätä lasta on tutkittu, mutta mitään vikaa ei ole löytynyt. Kävely, puheen oppiminen jne vain ovat tulleet huomattavasti ikätovereita myöhemmin. En minä todellakaan väitä että kehitysvammat johtuisivat vanhemmista, vaan sitä että tässä tapauksessa lapsessa ei kenties olekaan mitään sen suurempaa vikaa, vaan kyse on vain siitä että vanhemmat eivät ns osaa olla lapsensa kanssa. Vai toimisitko itse niin, että kun teille tulee vieraita, viet lapsen makuuhuoneeseen takaisin lepäämään.

Se mitä eniten ihmettelen on se että lapsi ei saisi näkyä tai kuulua tuossa perheessä. Minusta hän on kiltti, hiljainen ja vähän ujo lapsi, ja kun olen hänen kanssaan jutellut niin kommunikoi ihan normaalisti. En silti väitä, etteikö lapsella voisi olla jotain lievää kehitysvammaa, kun en ole ammattilainen. Mutta sanon silti että minusta vanhempien käytös vaikuttaa enemmän erikoiselta kuin lapsen.

Tätä on tosi vaikea ymmärtää jos ei ole tuohon perheeseen tutustunut. Mutta todennäköisesti annan asian olla ja toivon että ne ammattilaiset jotka ovat perheen kanssa tekemisissä näkevät sen mitä minäkin. Kuvittelisin, että jos erityispäiväkotiin joutuu ns. turhaan niin sieltä pääsee/joutuu myös pois?

 

3-vuotiasta ei tutkita vielä aktiivisesti. En tahdo puolustella tuon kyseisen perheen toimia, mutta muistan kyllä ajan milloin esikoiseni oireili eikä häntä otettu tosissaan vaan vedottiin aina vaan ikään. "Hän on vielä niin pieni..." -tätä hoettiin kunnes eskari-ikä alkoi häämöttää ja vihdoin tajusivat, etteivät tietyt omituisuudet käytöksessä ole mihinkään katoamassa. Kun pääsimme sitten ns. tutkimusputkeen, huokailtiin että kunpa olisimme tulleet jo aikaisemmin! Niinpä niin...

Kirjoituksesta saa kuvan, että vanhemmat ovat ehkä hieman järkyttyneitä lapsensa erityisyydestä. Meidän perheessä kesti useamman vuoden, ennenkuin tajusimme kunnolla että ei se tästä paremmaksi muutu, lapsella tulee olemaan ongelmia vielä pitkään. Vieläkin pinna palaa joskus herkästi, voimat loppuvat kesken ja olo muuttuu kamalaksi kun näkee tutun lapsen tekevän pienempänä jotain, mihin oma lapsi ei tule kykenemään vielä vuosiin.

 

Asioita on myös vaikea ymmärtää silloin kun omat lapset on terveitä ja normaalisti kehittyviä. Vähän sama juttu kuin se että lapsettomat on pätevimpiä lasten kasvattajia, on niin helppoa sanoa miten toimisi tilanteessa jossa ei ole koskaan ollut.

3v täytyäessään lapsellani ei ollut vielä autismidiagnoosia. Hän oli vain lapsi jonka motorisessa ja kielellisessä kehityksessä oli viivettä. Monen tutun mielestä olin vain pakkomielteinen äiti joka väkisin halusi nähdä lapsessa jotain erityistä. Moni vieraampi näki vain hiljaisen ja omissa leikeissään viihtyvän lapsen joka oli joissain jutuissa ikätovereitaan edellä. Moni piti häntä omaa lastaan helpompana ja mm motorisen kehityksen viiveistä syytettiin tuota rattaissa istuttamista jne. Sinänsä ihan tuttuja juttuja.

Enkä tietty voi sanoa mitään kun en tunne tuttavaperhettäsi. Ehkä he tosissaan pitävät lapsen rattaisiin sidottuna kaikki ulkoilut, sänkyyn tai omaan huoneeseen suljettuna muuten kotona, eivät kiinnitä tähän mitään huomioa vaan apaattisena hoitavat kuin vauvaa (milloin se tukiviittomien käyttö kuulostaa todella oudolta) jne. Ehkä heidän omassa elämänhallinnassaan on jo jotain pahasti vialla, ollut ennen lastakin? Ei ne lapsen erityistarpeet suinkaan sulje pois sitä että vanhemmillakin voi olla ongelmia.

Mutta siis omasta kokemuksestani voin sanoa että se erityislasten eteen tehty työ ei suinkaan näy kaikkien silmiin. Itsekin kylässä yhä syötän 7v kehitysvammaisen poikani vaikka hän kotona ja koulussa syö itse. Autotielle tai kaupungille lähtiessä hän useimmiten istuu rattaissa/pyörätuolissa vaikka muuten kävelee parin kilometrin lenkkejä. Kotona kun meillä on vieraita tai ollaan itse kylässä toivon ja edellytän lapsilta mahdollisimman matalaa profiilia ja mahdollisuutta aikuisten seurustelulle jne.

 

3-vuotiasta ei tutkita vielä aktiivisesti. En tahdo puolustella tuon kyseisen perheen toimia, mutta muistan kyllä ajan milloin esikoiseni oireili eikä häntä otettu tosissaan vaan vedottiin aina vaan ikään. "Hän on vielä niin pieni..." -tätä hoettiin kunnes eskari-ikä alkoi häämöttää ja vihdoin tajusivat, etteivät tietyt omituisuudet käytöksessä ole mihinkään katoamassa. Kun pääsimme sitten ns. tutkimusputkeen, huokailtiin että kunpa olisimme tulleet jo aikaisemmin! Niinpä niin...

Kirjoituksesta saa kuvan, että vanhemmat ovat ehkä hieman järkyttyneitä lapsensa erityisyydestä. Meidän perheessä kesti useamman vuoden, ennenkuin tajusimme kunnolla että ei se tästä paremmaksi muutu, lapsella tulee olemaan ongelmia vielä pitkään. Vieläkin pinna palaa joskus herkästi, voimat loppuvat kesken ja olo muuttuu kamalaksi kun näkee tutun lapsen tekevän pienempänä jotain, mihin oma lapsi ei tule kykenemään vielä vuosiin.

Mutta kun minusta ongelma on se että nyt lapsi osaa monta juttua, pystyy ja kykenee jos vanhemmat antaisivat mahdollisuuden!!!

Eli minusta näyttää siltä että lapsi osaa puhua, mun kanssani juttelee ihan normaaleja juttuja, samanlaisia kuin oma lapseni. Äiti kuitenkin keskittyy siihen mitä lapsi ei osaa, mitä ei osannut vuosi sitten jne jne. Liioittelee tilannetta, hakee huomiota.

Voi hyvin olla että jotain juttuja on jäljessä, mutta miksi keskittyä siihe mitä lapsi ei osaa, vaan antaisi olla ja tehdä niinkuin muutkin jos lapsi ei satuta itseään/toisia. Ei minusta pidä olla liian ylisuojeleva, vaikka lapsella jokin olisikin.

Olen nähnyt monta tilannetta jossa vanhempien mielestä lapsi riehuu, ja mä en nähnyt että se olisi tehnyt yhtään mitään???

 

Asioita on myös vaikea ymmärtää silloin kun omat lapset on terveitä ja normaalisti kehittyviä. Vähän sama juttu kuin se että lapsettomat on pätevimpiä lasten kasvattajia, on niin helppoa sanoa miten toimisi tilanteessa jossa ei ole koskaan ollut.

3v täytyäessään lapsellani ei ollut vielä autismidiagnoosia. Hän oli vain lapsi jonka motorisessa ja kielellisessä kehityksessä oli viivettä. Monen tutun mielestä olin vain pakkomielteinen äiti joka väkisin halusi nähdä lapsessa jotain erityistä. Moni vieraampi näki vain hiljaisen ja omissa leikeissään viihtyvän lapsen joka oli joissain jutuissa ikätovereitaan edellä. Moni piti häntä omaa lastaan helpompana ja mm motorisen kehityksen viiveistä syytettiin tuota rattaissa istuttamista jne. Sinänsä ihan tuttuja juttuja.

Enkä tietty voi sanoa mitään kun en tunne tuttavaperhettäsi. Ehkä he tosissaan pitävät lapsen rattaisiin sidottuna kaikki ulkoilut, sänkyyn tai omaan huoneeseen suljettuna muuten kotona, eivät kiinnitä tähän mitään huomioa vaan apaattisena hoitavat kuin vauvaa (milloin se tukiviittomien käyttö kuulostaa todella oudolta) jne. Ehkä heidän omassa elämänhallinnassaan on jo jotain pahasti vialla, ollut ennen lastakin? Ei ne lapsen erityistarpeet suinkaan sulje pois sitä että vanhemmillakin voi olla ongelmia.

Mutta siis omasta kokemuksestani voin sanoa että se erityislasten eteen tehty työ ei suinkaan näy kaikkien silmiin. Itsekin kylässä yhä syötän 7v kehitysvammaisen poikani vaikka hän kotona ja koulussa syö itse. Autotielle tai kaupungille lähtiessä hän useimmiten istuu rattaissa/pyörätuolissa vaikka muuten kävelee parin kilometrin lenkkejä. Kotona kun meillä on vieraita tai ollaan itse kylässä toivon ja edellytän lapsilta mahdollisimman matalaa profiilia ja mahdollisuutta aikuisten seurustelulle jne.

Uskon ihan täysin etten ole paras ihminen tätä arvioimaan. Oletetaan kuitenkin ihan hetken aikaa että JOS olisin oikeassa, ja perheen vuorovaikutuksessa tai tavassa olla lapsen kanssa on jotain poikkeavaa. Mitä silloin itse tekisitte vai tekisittekö mitään?

Mun mielestäni 3 vuotias ei nuku useampia päiväunia tunnin välein, jos ei ole sairas. Terve lapsi ei myöskään yleensä mielellään jää yksin toiseen huoneeseen sänkyyn makaamaan, ilman vanhempia, jos ei ole väsynyt.

Olen nähnyt useampia tilanteita joissa mun mielestä lasta rangaistaan pelkästään siitä että ilmaisee mielipiteensä jotain asiasta. Eli tyyliin haluaisi tehdä jotain, vanhempi kieltää, lapsi protestoi ja joutuu takaisin nukkumaan sänkyynsä. Eikä tuo protestointi ole mitään lyömistä, puremista tms häiriökäyttäytymistä vaan ihan normaalia lapsen vastaansanomista. Muitakin tilanteita joissa näiden vanhempien mielestä lapsi on tosi hankala, vaikka mun mielestä lapsi esim. pukee ihan suhteellisen hyvin ja reippaasti.

 

Enkä usko että Suomessa erityispäiväkoteihin tai kouluihin otetaan noin vain terveitä lapsia. Itse asutaan ruotsissa ja täällä noihin tarvii hakea erikseen, edellytetään lääkärintodistuksia, tutkimuksia ja diagnooseja.

Siihen erityispäiväkotiin mistä kirjoitin tyttö olisi päässyt pelkällä autismi-diagnoosilla koska kyseessä oli autistisille lapsille suunnattu päiväkoti. Koulun kanssa ei ollut yhtä helppoa vaikka hän nyt om menossa autistisille suunnattuun erityiskouluun. Pelkällä autismilla ja kehitysviiveellä ei täällä irtoa oikeutta erityiskouluun vaikka oli lääkärin ja lapsen tutkineen psykologin lausunnot siitä että hän tarvitsee pienen luokan, yhden avustajan kokonaan itselleen sekä oman opetussuunnitelman. Se kehitysvammadiagnoosi jäi puuttumaan koska autismin "ongelmat" olivat tutkimushetkellä niin vahvasti päällä ettei tyttö suorittanut annettuja tehtäviä kunnolla. Näyttäisi että hänellä on lievä kehitysvamma mutta koska diagnoosi puuttuu, hänelle joudutaan sopeuttamaan normaalia opetussuunnitelmaa ja hakemaan kaikkia resursseja erikseen.

Vaikea uskoa että tuttavaperheesi Suomessa saisi terveeksi todetun lapsen erityiskouluun vain siksi että sitä haluavat. Enemmänkin uskoisin että nuo ovat juttuja mitä puhuvat työstäessään omaa suhtautumistaan lapsen erityistarpeisiin.

 

Jos kyseessä on vanhemmat joilta on oikeasti elämänhallinta ja koko lastenkasvatus hukassa niin silloin olisi aihetta tehdä vaikka ls-ilmoitus.

Mutta jos lapsesta kuitenkin huomehditaan ja äiti on vain tehnyt väärän valinnan ottaessaan ap:n luottoihmisekseen kenelle purkaa omaa ahdistustaan ja kenelle käy läpi hyväksymisprosessia lapsen erityispiirteistä niin ilmoitus on tarpeeton.

Itse olen ihan terveiden lasten kohdalla tormännyt siihen ettei nämä vanhempien mukaan saisi näkyä eikä kuulua, riehumiseksi ja pahanteoksi nimitetään asioita mitkä oman mittapuuni mukaan ei todellakaan ole sitä, rangaistukset ovat suhteettomia jne. Kuitenkin tuohonkin on paha puuttua, toki oman näkemyksen voi ilmausta mutta tuskin on ls-kysymys jos joillain kuri on keskivertoa tiukempaa.

 

Jos kyseessä on vanhemmat joilta on oikeasti elämänhallinta ja koko lastenkasvatus hukassa niin silloin olisi aihetta tehdä vaikka ls-ilmoitus.

Mutta jos lapsesta kuitenkin huomehditaan ja äiti on vain tehnyt väärän valinnan ottaessaan ap:n luottoihmisekseen kenelle purkaa omaa ahdistustaan ja kenelle käy läpi hyväksymisprosessia lapsen erityispiirteistä niin ilmoitus on tarpeeton.

Itse olen ihan terveiden lasten kohdalla tormännyt siihen ettei nämä vanhempien mukaan saisi näkyä eikä kuulua, riehumiseksi ja pahanteoksi nimitetään asioita mitkä oman mittapuuni mukaan ei todellakaan ole sitä, rangaistukset ovat suhteettomia jne. Kuitenkin tuohonkin on paha puuttua, toki oman näkemyksen voi ilmausta mutta tuskin on ls-kysymys jos joillain kuri on keskivertoa tiukempaa.

Eli kun lapsi laitetaan sänkyynsä ja se on siellä pitkiä aikoja, vaikka on hereillä, se on ihan normaalia kurinpitoa. Erityisesti erityislapsen kohdalla mun mielestä eristäminen ei ole kovin järkevä rangaistus. Koska jos siinä nyt on jotain ongelmaa että ei ymmärrä jotain asiaa, niin noin pieni 3v lapsi tuskin muistaa koko tilannetta mistä se rangaistus tuli kovin pitkään. Näitä tilanteita olen nähnyt useita, että lapsi viedään sänkyyn vaikka ei nukkuisi, myös illalla tosi aikaisin esim. klo 19. Aamulla lapsi on sängyssä kunnes sieltä haetaan, ja lisäksi on näitä päiväunia mitä vauva nukkuu toki paljon, mutta normaalisti 3v enää yhdet päiväunet päivässä.

Uskotaan toista erityislapsen äitiä että minä olen paha ihminen kun tällaista mietin ja tämä perhe on ihan normaali.

Joskus kuitenkin käy mielessä että esim. tukiperheestä tuskin heille olisi haittaa, vaikka lapsi olisi terve taikka erityislapsi.

 

Mäkään en ymmärrä tuota sänky hommaa. Mutta muuten jos lapsella on ollut viivettä, ne viiveet eivät korjaudu sillä, että lasta yritetään pitää normaalikehityksen mukana. Eli jos puheessa on ollut ongelmia, miksi niitä viittomia ottaisi pois käytöstä, jos niistä on ollut hyötyä. Jos lapsella on motorisia ongellmia, ei ne sillä poistu, että lasta kävelytetään pakolla kilometrejä. Lapsi siinä vain kärsii, jos häneltä vaaditaan enemmän kuin mitä hän kykenee.

 

Jos sänkyä pidetään noin rankaisukeinona ja lapsen säilytyspaikkana niin se om ongelma, niin kuin jo alkuun totesinkin. Ilmeisesti olet siitä heille sanonutkin, onko siihen löytynyt jotain perustetta?

Muuten en tuossa näe mitään mihin pitäisi ulkopuolisen puuttua. Toki voi sopivassa tilanteessa tuoda esiin sen että annettaan nyt xxxxx:n kävellä kun tässä ei ole mitään kiirettä jne. Samoin kuin sen oman näkemyksen siitä ettei lapsen käytös ollut tuossa häiritsevää tai rankaisemisen arvoista.

 

[QUOTE="aapee";26543777]Eli kun lapsi laitetaan sänkyynsä ja se on siellä pitkiä aikoja, vaikka on hereillä, se on ihan normaalia kurinpitoa. Erityisesti erityislapsen kohdalla mun mielestä eristäminen ei ole kovin järkevä rangaistus. Koska jos siinä nyt on jotain ongelmaa että ei ymmärrä jotain asiaa, niin noin pieni 3v lapsi tuskin muistaa koko tilannetta mistä se rangaistus tuli kovin pitkään. Näitä tilanteita olen nähnyt useita, että lapsi viedään sänkyyn vaikka ei nukkuisi, myös illalla tosi aikaisin esim. klo 19. Aamulla lapsi on sängyssä kunnes sieltä haetaan, ja lisäksi on näitä päiväunia mitä vauva nukkuu toki paljon, mutta normaalisti 3v enää yhdet päiväunet päivässä.

Uskotaan toista erityislapsen äitiä että minä olen paha ihminen kun tällaista mietin ja tämä perhe on ihan normaali.

Joskus kuitenkin käy mielessä että esim. tukiperheestä tuskin heille olisi haittaa, vaikka lapsi olisi terve taikka erityislapsi.[/QUOTE]

Anna olla. Ei nää tajua, ettei kyse ole mistään erityislapsesta vaikka kuinka selittäisit.
Sääli tuttaviesi lasta, mutta minkä sille vois. Tai jos vaan on mahdollisuutta niin ota teille yöksi tai leikkipuistoon mukaan tms. sen jälkeen kehut äidille, kuinka heidän lapsi olikin vikkelä pukemaan, syömään tms. Tee näin muutamia kertoja. Jos ei se auta avaamaan silmiä, niin oot kumminki yrittänyt.

 

Mäkään en ymmärrä tuota sänky hommaa. Mutta muuten jos lapsella on ollut viivettä, ne viiveet eivät korjaudu sillä, että lasta yritetään pitää normaalikehityksen mukana. Eli jos puheessa on ollut ongelmia, miksi niitä viittomia ottaisi pois käytöstä, jos niistä on ollut hyötyä. Jos lapsella on motorisia ongellmia, ei ne sillä poistu, että lasta kävelytetään pakolla kilometrejä. Lapsi siinä vain kärsii, jos häneltä vaaditaan enemmän kuin mitä hän kykenee.

Käännät kyllä aika huolella mun sanomisiani. Kyse on tässä siitä, että edes lyhyttä matkaa lapsi ei ikinä ulkona kävele, vaan aina mennään autolla tai rattailla tai on vähintään matkarattaat joilla mennään esim kauppakeskuksessa. Lapsi osaa kuitenkin kävellä ihan hienosti. Tämä on vain äidin tapa, joka on jäänyt päälle, en tiedä mistä. Ehkä turvallisuushakuisuudesta, ettei vaan mitään satu? Mutta joskus pitäisi kuitenkin opetella, vaikka sitten siinä rattaiden vieressä lenkistä kiinni pitäen.

En mä käske kävelyttää kilometerejä, vaan ihmettelen sitä miksi lapsi jolla ei enää ole mitään ongelmia kävelemisen tai juoksemisen kanssa edelleen istuu aina rattaissa. Sitten puhutaan että esim. polkupyörää eivät aio lapselle ostaa, koska ei osaisi polkea. Ei varmaan motorisesti kehitykään kovin nopeasti, jos ei voi edes kävellä, vaikka osaa.

Eli mun tulkintani asiasta on että lapsen vanhemmat tekevät kaikkensa siihen että lasta passivoidaan. Mä olen nähnyt miten lapsi laittaa ihan hienosti sukat ja housut itse jalkaan, mutta äidillä on vain vähän turhan kiire, ja useimmiten pukee sitten sylissä lapsen kuin vauvan. Se pukemisen opettelu, tai minkä tahansa taidon opettelu kestää ihan tavislapsillakin aikansa.

Mutta tää on tosi vaikea ottaa puheeksi, koska aina jos siitä yrittää jotain sanoa, niin tulee vastaus että XXX ei osaa sitä ja tätä, kun on sitä kehitysviivettä. Ei osaa ei, kun ei anneta mitään tehdä. Ehkä ei osaisi sittenkään vaikka annettaisiin, mutta sitä ei kukaan tiedä kun äiti tekee noi asiat itse koska se on ns. helpompaa. Jokainen jolla on /on ollut tuon ikäsiä lapsia tietää mistä mä puhun.

 

Siis se äiti on sanonut että lapsi ei koskaan kävele ulkona, eivät tee mitään lapsentahtisia ulkoiluretkiä tai vie tätä leikkipuistoon tms. Se on omituista. Mitä muuten pyörään tulee, jos sanovat ettei lapsi osaisi kuitenkaan polkea niin on olemassa apuvälinepolkupyöriä. Meillä motorisesti todella hitaasti kehittynyt lapsi (käveli liki 4v) ajeli sellaisella jo 2,5v iässä.

Eikö äitiä ja lasta saa houkuteltua mukaan mihinkään lastenpaikkoihin/aktiviteetteihin missä lapsi pääsisi vapaammin näyttämään taitojaan?

Entä se mitä joku jo ehdotti, eli pyytäisit lasta kylään teille ja jälkeenpäin kehuisit mitä kaikkea lapsi on itse osannut?

Onko lapsi päiväkodissa? Sieltä luulisi saavan palautetta lapsen taidoista ja toiminnasta.