Kysynpä kaksikielisyydestä minäkin; mies entinen ruotsinsuomalainen, mitä jos puhuisi tulevalle lapsellemme ruotsia?

[lplp]

[QUOTE="vieras";26540998]Vaikka ei pilaisi kielenoppimista niin pilaa vanhemman ja lapsen välistä kanssakäymistä.[/QUOTE]

Mihin perustat väittämäsi?

 

["vieras"]

En tiedä mitä olet tutkinut ja missä ja milloin, mutta Ruotsista saamme paljon korvaamattoman arvokasta tietoa juuri näistä tapauksista, joissa vanhemmat puhuvat hyvinkin heikkoa ruotsia, ja lapset oppivat ruotsin täydellisesti. Tietenkin siis niin, etteivät vanhemmat ole ainoat, joilta lapset kieltä kuulee.

Esimerkkinä toisen polven maahanmuuttajat, jotka puhuvat virheellistä ruotsia, mutta heidän lapeset puhuvatkin jo virheetöntä ruotsia, myös ääntämyksellisesti.

Ap:n tapauksessa kuitenkin asuvat suomenkielisellä alueella eli ei edelleenkään yhtään mitään järkeä.

 

[tytsi-89]

Kaupan päälle sun tytötkin oppis ruotsia, etenkin pienempi, jos sitä kuulisi paljon.

 

["tiimarinvihko"]

Puhuuko sun mies sitä äidinkielen tasoisesti kuitenkin? Jos puhuu niin totta kai opettaa lapselle ruotsia! :O Et ookaan kertonu mulle tästä.

Mä kysyin siltä sitä tässä, niin se sanoi että sen riikinruotsi voi olla ruosteessa, ettei se muista kaikkia sanoja, mutta on sitä mieltä että niinsanottua suomenruotsia osaa puhua kuka tahansa. Varmaan kyllä tottakin . Sitähän voi puhua sillain "jättekiva"

 

["vieras"]

Mihin perustat väittämäsi?

Siihen, että vanhemman pitää pystyä puhumaan lapselle täydellisesti omista tunteista ja ajatuksista. Kertoa vitsejä, pieniä hauskoja sanontoja. Rakastaa ja riidellä tunnekielellään.

 

[..]

Mietin käytännön kannalta, että jos perheessä on 3 muuta lasta, joille puhutaan kokonaan suomea, niin missä välissä sitä ruotsia oikein käytännössä ehtisi yhden kanssa sitten edes puhumaan? Varmaan aika harvoin tulee tilanteita, joissa ei kommunikoitaisi kaikki keskenään vaan isä keskittyisi vain tähän nuorimpaan lapseen?!

 

[Draumsyn]

Mihin perustat väittämäsi?

Onhan näitä kertomuksia. Siis ihmisiltä, jotka joutuneet puhumaan lapselleen muuta kuin äidinkieltään. Vanhemmat ovat itse kokeneet, etteivät pysty välittämään toisella kielellä niitä asioita ja tunteita, joita olisivat tahtoneet lapselleen kertoa.

 

[oui]

Onhan kahden kielen oppiminenkin aina rikkaus. Lapsi oppii kuitenkin jo äitinsä ja muiden ihmisten kautta suomea "täydellisesti". En tiedä, mikä olisi parasta tässä tilanteessa, mutta ei se nyt HUONO ajatus ole, jos ruotsi on miehellä äidinkielen tasoa.

Käy raskaaksi kommunikoida lapsensa kanssa kielellä, joka ei tule itseltään kaikkein luonnollisimmin. Kieltä kun ei voi välillä vaihtaa suomeksi, vaan todellisen hyödyn aikaansaamiseksi kummankin vanhemman on pysyttävä näissä kielissä ilman mitään poikkeuksia. Eli myös silloin väsyttää, kiukuttaa, turhauttavaa tai on jokin kriisi. Jos miehestä tämä tuntuisi työläältä, silloin ei ehdottomasti pidä alkaa tällaista 'keinotekoista' kaksikielisyyttä opettamaan.

Meillä mies puhuu lapselle ranskaa ja minä suomea eikä muuta vaihtoehtoa ole, sillä mun omin kieli on suomi ja hänen omin kieli ranska. Näin siis vaikka puhumme yhdessä pääasiassa englantia. Monen mielestä kuulostaa hankalalta, mutta meillä ei vaan ole vaihtoehtoja; kummankin on puhuttava sitä omaa äidinkieltään lapselleen.

 

["mopsi"]

En tiedä mitä olet tutkinut ja missä ja milloin, mutta Ruotsista saamme paljon korvaamattoman arvokasta tietoa juuri näistä tapauksista, joissa vanhemmat puhuvat hyvinkin heikkoa ruotsia, ja lapset oppivat ruotsin täydellisesti. Tietenkin siis niin, etteivät vanhemmat ole ainoat, joilta lapset kieltä kuulee.

Esimerkkinä toisen polven maahanmuuttajat, jotka puhuvat virheellistä ruotsia, mutta heidän lapeset puhuvatkin jo virheetöntä ruotsia, myös ääntämyksellisesti.

Sen sijaan täällä suomessa on hyvin paljon niitä tuloksia joissa maahanmuuttajaperheet ovat "hylänneet" äidinkielensä ja alkaneet puhua puutteellista suomea ja tulokset ovat huonoja. Lapsilla ei välttämättä ole mitään kieltä, jolla kommunikoida, koska molempien kielten osaaminen on vajaavaista.

Olen tutkinut oman tutkimukseni ja opintojeni ohella suomi toisena kielenä opetusta, kielikylpyopetusta ja yleensä toisen kielen oppimista.

Jos miehen ruotsi on äidinkielen veroista, niin asia on eri kuin jos kieli ei ole. Ap:n tapauksessa kysymys on nyt varmaankin eniten siitä.

 

[lplp]

[QUOTE="vieras";26541066]Siihen, että vanhemman pitää pystyä puhumaan lapselle täydellisesti omista tunteista ja ajatuksista. Kertoa vitsejä, pieniä hauskoja sanontoja. Rakastaa ja riidellä tunnekielellään.[/QUOTE]

Jos AP:n mies on syntynyt (?) ja koulut käynyt Ruotsissa, niin kyllä kieli on silloin sillä tasollaa, että kaikki edellämainitsemasi onnistuu.

Huvittaa vähän toi " pitää pystyä puhumaan lapselle täydellisesti omista tunteista ja ajatuksista". Kuinka moni tekee tota suomeksi?

 

[Madicken04]

Mitä se ruotsin kieli ruosteessa tarkoittaa? Siis jos mies on syntynyt ja kasvanut aikuiseksi ruotsissa, käynyt siellä koulut, opiskellut, työskennellyt ja pääosa kavereistaan on lapsuudesta asti ollut ruotsinkielisiä, harrastukset hoidettu ruotsiksi jne niin ei siinä kielessä varmaan vikaa ole. Mikäli se ruosteessa oleminen tarkoittaa sitä että nyt ei ole jokuseen vuoteen (moneenko?) sitä käyttänyt ja nyt tuntuisi ajatuksena oudolta puhua sitä kotona missä kaikki muut puhuvat vain suomea.

Toisaalta jos miehelle suomi on vahvempi kieli eikä itse ole motivoitunut puhumaan lapselle ruotsia niin ehkä se vaan suotta hankaloittaisi perheen kommunikointia.

 

[oui]

Mihin perustat väittämäsi?

Tätä on tutkittu paljonkin ja aiheesta on paljon kirjallisuutta. Oman perheen kolmikielisyyden takia ollaan luettu aiheesta urakalla. On tosiaan todettu, että lapsen ja vanhemman suhteeseen muulla kuin omalla kielellään puhuminen voi luoda tietyn etäisyyden, joka korostuu ennen kaikkea sitten vanhempana. Ihan alkuun se ei ehkä vaikuta ongelmalliselta, mutta myöhemmin kyllä.

 

[tytsi-89]

Käy raskaaksi kommunikoida lapsensa kanssa kielellä, joka ei tule itseltään kaikkein luonnollisimmin. Kieltä kun ei voi välillä vaihtaa suomeksi, vaan todellisen hyödyn aikaansaamiseksi kummankin vanhemman on pysyttävä näissä kielissä ilman mitään poikkeuksia. Eli myös silloin väsyttää, kiukuttaa, turhauttavaa tai on jokin kriisi. Jos miehestä tämä tuntuisi työläältä, silloin ei ehdottomasti pidä alkaa tällaista 'keinotekoista' kaksikielisyyttä opettamaan.

Meillä mies puhuu lapselle ranskaa ja minä suomea eikä muuta vaihtoehtoa ole, sillä mun omin kieli on suomi ja hänen omin kieli ranska. Näin siis vaikka puhumme yhdessä pääasiassa englantia. Monen mielestä kuulostaa hankalalta, mutta meillä ei vaan ole vaihtoehtoja; kummankin on puhuttava sitä omaa äidinkieltään lapselleen.

Mä veikkaisin, että lähes kaikilla kaksikielisillä on se toinen kieli ainakin jonkin verran vahvempi ja silti he opettavat sitä toista äidinkieltään lapsilleen. Aika paljon menetettäisiin, jos kaikki puhuisivat lapsilleen vain sitä vahvempaa kieltään. Kyllä se riittää, että se kieli on äidinkielen tasoa.

 

[tytsi-89]

[QUOTE="mopsi";26541095]Sen sijaan täällä suomessa on hyvin paljon niitä tuloksia joissa maahanmuuttajaperheet ovat "hylänneet" äidinkielensä ja alkaneet puhua puutteellista suomea ja tulokset ovat huonoja. Lapsilla ei välttämättä ole mitään kieltä, jolla kommunikoida, koska molempien kielten osaaminen on vajaavaista.

Olen tutkinut oman tutkimukseni ja opintojeni ohella suomi toisena kielenä opetusta, kielikylpyopetusta ja yleensä toisen kielen oppimista.

Jos miehen ruotsi on äidinkielen veroista, niin asia on eri kuin jos kieli ei ole. Ap:n tapauksessa kysymys on nyt varmaankin eniten siitä.[/QUOTE]

Toihan on aivan täysin eri asia, jos maahanmuuttaja puhuu lapselleen kieltä, jonka on vasta itsekin Suomessa oppinut. Ei ole sama juttu kuin puhua toista äidinkieltään.

 

[lplp]

[QUOTE="mopsi";26541095]Sen sijaan täällä suomessa on hyvin paljon niitä tuloksia joissa maahanmuuttajaperheet ovat "hylänneet" äidinkielensä ja alkaneet puhua puutteellista suomea ja tulokset ovat huonoja. Lapsilla ei välttämättä ole mitään kieltä, jolla kommunikoida, koska molempien kielten osaaminen on vajaavaista.

Olen tutkinut oman tutkimukseni ja opintojeni ohella suomi toisena kielenä opetusta, kielikylpyopetusta ja yleensä toisen kielen oppimista.

Jos miehen ruotsi on äidinkielen veroista, niin asia on eri kuin jos kieli ei ole. Ap:n tapauksessa kysymys on nyt varmaankin eniten siitä.[/QUOTE]

Ja tähänkin on syynä se, ettei Suomessa ole ymmärretty äidinkielen merkitystä kielenoppimisessa! Siis ei, vaikka Ruotsissa olisi ollut tietoa tarjolla asiasta jo lähes 40 vuoden ajalta. Eli oman äidinkielen ylläpitäminen ja oppiminen on ensisijaisen tärkeää. Suomessa oman kielen opetusta saa jos sattuu löytymään opettaja. Ruotsissa opettaja kaivetaan vaikka jostakin.

 

["vieras"]

Jos AP:n mies on syntynyt (?) ja koulut käynyt Ruotsissa, niin kyllä kieli on silloin sillä tasollaa, että kaikki edellämainitsemasi onnistuu.

Huvittaa vähän toi " pitää pystyä puhumaan lapselle täydellisesti omista tunteista ja ajatuksista". Kuinka moni tekee tota suomeksi?

Ei se tarkoita sitä, että pitäisi kertoa just tasan tarkkaan mitä tuntee ja ajattelee vaan että siihen pitää olla mahdollisuus. Ettei tarvitse miettiä, että miten tämä nyt sanotaan, miten pystyn välittämään juuri tämän tunteen. Ei pelkästään ilon tai surun vaan miten osaan sanoa esim. että on haikea olo. Ne pienet erot natiivin ja muiden puhujien välillä.

Se riippuu tietysti ihmisestä ja siitä kuinka paljon sitä ruotsia on käyttänyt koulujen jälkeen kuinka hyvin sitä osaa. Onko se oikeasti ruosteessa vain niin, että jos tässä nyt pari kuukautta sitä puhuis niin menee taas ihan äidinkielen tasoisesti vai niin, että ei sitä ole koskaan täydellisesti osannut eikä tule osaamaan.

 

["vieras"]

Toihan on aivan täysin eri asia, jos maahanmuuttaja puhuu lapselleen kieltä, jonka on vasta itsekin Suomessa oppinut. Ei ole sama juttu kuin puhua toista äidinkieltään.

Mutta ap:han sanoi, että ei puhu äidinkielen tasoisesti. Se, että puhuu sujuvasti ei vielä riitä.

 

[oui]

Jos AP:n mies on syntynyt (?) ja koulut käynyt Ruotsissa, niin kyllä kieli on silloin sillä tasollaa, että kaikki edellämainitsemasi onnistuu.

Huvittaa vähän toi " pitää pystyä puhumaan lapselle täydellisesti omista tunteista ja ajatuksista". Kuinka moni tekee tota suomeksi?

Ei pidä pystyä kommunikoimaan täydellisesti, mutta kuitenkin tavalla, joka on tyypillinen juuri sen kielen nyansseille ja ilmaisulle. Monissa lukemissani tapauksissa vanhempi mainitsee lapsen kasvettua, että lapsen alkaessa puhua häntä paremmin tätä yhteistä kieltä, ongelmat alkavat. Lapsi ei arvosta vanhempaansa samalla tavalla (teini-iän kuohuissa varsinkin -ja aiemminkin- voi jopa piikitellä vanhempaansa ja että hiljalleen vanhempi tuntee kasvavan hienovaraisen etäisyyden hänen ja lapsen kommunikoinnissa.

 

[oui]

Mä veikkaisin, että lähes kaikilla kaksikielisillä on se toinen kieli ainakin jonkin verran vahvempi ja silti he opettavat sitä toista äidinkieltään lapsilleen. Aika paljon menetettäisiin, jos kaikki puhuisivat lapsilleen vain sitä vahvempaa kieltään. Kyllä se riittää, että se kieli on äidinkielen tasoa.

Mä taas luulen, että juuri ne kaksikieliset puhuvat sillä omalla kielellään. Mun tuntemissa suomenruotsalaisperheissä puhutaan pelkkää ruotsia ja taas perheissä, joissa on suomenkielinen ja suomenruotsalainen, kumpikin puhuu sitä omaa kieltään. Joten tällaisissakin tapauksissa kyllä ihmiset valitsevat useimmiten sen vahvimman kielensä.

 

[lplp]

I rest my face.

Mun lapset on kaksikielisiä. Ugh.

Tiedättekö muuten, kuinka monet suomenruotsalaiset, joiden vahvempi kieli on ruotsi, se "tunnekieli", jolla avaudutaan tunteista, puhuu suomea lapsilleen? Niitä on PALJON! Ja he tekevät näin siksi, että lapset oppisivat kaksi kieltä.

 

["vieras"]

Otin tuon haikeuden esimerkkinä koska itse puhun suomen lisäksi kahta muuta kieltä erittäin hyvin, sujuvasti pärjään jokapäiväisessä elämässä, mutta tässä joskus kun oli haikea olo niin tajusin, että en osaa tuota sanoa kummallakaan näistä kielistä. Osaan kyllä niin, että toinen suurinpiirtein ymmärtää mistä on kyse, mutta en niin, että se tarkoittaa juuri tuota, että siinä olisi se sama pieni vivahde.

 

["vieras"]

I rest my face.

Mun lapset on kaksikielisiä. Ugh.

Tiedättekö muuten, kuinka monet suomenruotsalaiset, joiden vahvempi kieli on ruotsi, se "tunnekieli", jolla avaudutaan tunteista, puhuu suomea lapsilleen? Niitä on PALJON! Ja he tekevät näin siksi, että lapset oppisivat kaksi kieltä.

Suuri osa suomenruotsalaisista puhuu kyllä molempia kieliä yhtä hyvin, äidinkielentasoisesti. Jos taas suomi on heillä ruosteessa niin tuo on ihan yhtä typerää riippumatta siitä kuinka moni suomenruotsalainen sitä tekee. Joukossa tyhmyys tiiviistyy vai miten se menikään.

 

[Draumsyn]

[QUOTE="vieras";26541268]Otin tuon haikeuden esimerkkinä koska itse puhun suomen lisäksi kahta muuta kieltä erittäin hyvin, sujuvasti pärjään jokapäiväisessä elämässä, mutta tässä joskus kun oli haikea olo niin tajusin, että en osaa tuota sanoa kummallakaan näistä kielistä. Osaan kyllä niin, että toinen suurinpiirtein ymmärtää mistä on kyse, mutta en niin, että se tarkoittaa juuri tuota, että siinä olisi se sama pieni vivahde.[/QUOTE]

Tuo on ihan totta. Tuosta aiheesta on minun muistikuvieni mukaan olemassa ainakin yksi saamelainen runo. Mutta kun en kerta kaikkiaan muista, miten se meni...

 

["tiimarinvihko"]

Mies on käynyt eskarin ja luokat ykkösestä kolmoseen suomenkielisenä Ruotsissa. Sen jälkeen siirtynyt ruotsinkieliseen opetukseen seitsemänteen luokkaan asti, jonka jälkeen muutti Suomeen.

Miehen kans äsken juteltiin ja mies kuulemma kokee pystyvänsä puhumaan ruotsiksi luontevasti. Tuntuu hassulta minusta, koska en ole kuullut hänen käyttävän ruotsin kieltä.

Sekin etu ruotsin puhumisessa olisi, että yksi miehen Ruotsissa asuvista sisaruksista odottaa parhaillaan lasta, meidän lapsen serkkua ja heillä ei tule olemaan yhteistä kieltä. Sillä tosiaan miehen sisko ei puhu suomea ollenkaan. Olisi kiva, että saisi vahvistettua miehen ja meidän lapsen sidettä myös sinne suuntaan, jos yhteinen kieli löytyisi. Mutta tämä taitaa nyt olla miehestä kiinni. Äsken juttelin sille siitä, että kielen pitäisi todella olla luontevaa ja sanat täytyisi tulla miettimättä ja se ei saisi tuntua mieheltä raskaalta. Ei mies koskaan ole ollut ajatuksesta innostunut, mutta äsken kuulosti että se melkein loukkaantui kun epäilin sen kielitaitoa

 

[oui]

I rest my face.

Mun lapset on kaksikielisiä. Ugh.

Tiedättekö muuten, kuinka monet suomenruotsalaiset, joiden vahvempi kieli on ruotsi, se "tunnekieli", jolla avaudutaan tunteista, puhuu suomea lapsilleen? Niitä on PALJON! Ja he tekevät näin siksi, että lapset oppisivat kaksi kieltä.

Samoin on tosiaan meidän lapsi. Mutta ihan naturelleista syistä eikä väkisin vääntämällä. Mikä huolettaa mua ap:n tapauksessa eniten on se, että mies ei vaikuta kovin motivoituneelta. Jos kieli olisi hänen toinen äidinkielensä, jota hän yhä käyttää aktivisesti, ja motivaatio kova, voisi olla paremmat amhdollisuudet onnistua.

Se, että puhuu lapselleen muta kuin tunnekieltään, on kyllä riski. Samoin kuin se, että yksi vanhempi puhuu vuorotellen kahta kieltä. Aiheesta on paljon hyvää matskua tarjolla.