Sektiossa olleet: Onko teillä ollut vaikeuksia tulla uudestaan raskaaksi? Entä miten kroppa on toipunut leikkauksesta?
Meillä ensimmäinen lapsi tuli suoraan sanottuna puolivahingossa, mutta kakkosta ei kuulu millään. Epäilen että sektiohaava vaikeuttaa munasolun kiinnittymistä, oletteko kuulleet tällaisesta?
Itseäni harmittaa myös selkeä vauvapömppövatsa ja lihasten välillä oleva rako, lapsi on 1 v. 9 kk. Olen itse yli kolmikymppinen joten silläkin varmaan vaikutusta, ja lievää ylipainoakin on. Mutta kroppatyyppi on niin vieras ja tutut ja tuntemattomat käyvät taputtelemassa vatsaani ja onnittelevat, se ahdistaa kun olen ollut ampiaisvyötäröinen ja pikemminkin perän kasvattaja. Olen jonkin verran treenannut vatsalihaksia, mutta pitkään se tuntui hankalalta. Edelleen hermotus jotenkin heikkoa, lihasta jouduttiin leikkaamaan ja tuntuu että jotkut piuhat on edelleen poikki.
Kolmas tuskittelun aihe on se että alakerta on edelleen kuin autiomaa, limakalvot ohuet ja arat. Imetyksen lopetin ajat sitten, en tajua miten hormoonitoiminta ei ole korjannut asiaa vieläkään :O !!!
Muuten kyllä toivuin sektiosta hyvin, puolentoista viikon jälkeen olin varovaisella kävelyllä ja arpikin on tosi siisti, mutta nämä asiat mietityttää.
Entä kuinka moni on synnyttänyt onnistuneesti alateitse sektion jälkeen. Minulla ei synnytys edennyt ollenkaan ja epäilen että mahdollinen seuraavakin lapsi tulee ulos puukolla.