Lapsen yölliset kauhukohtaukset, kokemuksia? apua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Meillä eskarilainen jannu joka kärsii yöllisistä kauhukohtauksista (night terror). Kyse EI siis ole painajaisista. Jolla näitä on tietää mistä puhun. Lapsi on ehkä jopa vähän "epileptinen" eli tärisee kauttaaltaan horkassa ja hikinen ja yskii.

Nyt kun ilmat lämpeni lapsi ulkona tietenkin paljon päivisin. Ei ole nukkunut päikkäreitä enää vuosiin kotona ollessaan. Ollaan miehen kanssa huomattu että nuo kohtaukset tulee öisin jos päivä ollut touhukas/vilkas tai jos uni jäänyt edellisenäö yönä vähiin. no nyt kesällä lapsi tietenkin ulkona touhuaa päivän melkein kokonaan mitä nyt syömässä käy.. Unta tulee klo 20.30-7. Säälittää toista laittaa unille kun naapurin samanikäiset lapset ikkunan takan vielä ulkona touhuavat mutta kun pakko, että unta tulisi tarpeeksi ettei kauhukohtauksia tulisi. Aamulla herää aina itsestään viim 7 eli ei herätetä edes.

Mitä nyt tehdä asialle? Tänään jo mones yö putkeen kun kohtaus tuli. Nyt tuli aijemmin kuin yleensä, yleensä menee nukahtamisesta se 90min nyt ei mennyt kuin 40min. Oli vissiin niinn väsynyt. En tiedä mitä tehdä.

Onko muilla vastaavaa ja mitä olette asialle tehneet? Olen yrittänyr päivisin pitää rauhallisen hetken että rauhottuisi hetkeksi edes paikalleen mutta eihän sitä väkisin voi kun tahtoo ulos leikkimään. Onko kellään ollut lääkitystä tähän? Terkkarin kanssa yritin puhua asiasta hän oli autuaan tietämätön koko kauhukohtauksista mitä ne ylipäänsä on, väitti painajaisiksi. No, se joka väittää näitä painajaisiksi ei todellakaan tiedä mitä nämä ovat.

Kertokaa kokemuksia, onko helpottanut ajan myötä lapsillanne nämä? onko tähän apukeinoja? säälitttää lapsi kun ei meinaa mennä kohtaus ohi ja saattaa uusia parinkymmenen minuutin päästä.
 
Meillä nyt 12 -vuotias poika kärsinyt niistä aivan pienestä pitäen. Joskus 4-6 vuotiaana oli aika, että lähes joka öistä mutta nyt tulee kohtaus ehkä joka toinen tai kolmas kk. Ja iän myötä kohtaus myös lieventynyt. Saman myös huomasin että rankan päivän jälkeen tuli helpommin. Ootteko koittaneet herättää lasta vähän ennen oletettua kohtausta? Meillä ne tulivat aina samaan aikaan, n. 45 min - tunti nukahtamisen jälkeen.
Lapsi ei niistä tuntunut kärsivän joten en harkinnut lääkityksiä. Siskonsa oli kova unissa kävelijä ja samaa unen häiriötähän nuo ovat molemmat. Ja siskonkin yöt rauhoittuvat kun ikää tuli.
 
Ja tiedoksi muille, joilla ei kokemusta: on tosi pelottavan näköistä! Lapsi pomppii ja tärisee sängyssään kylmä hiki päällä ja silmät seisoen päässä. Meillä myös "näki" pelottavia asioita ja huusi apua. Kun yrität rauhoittaa ja ottaa syliin, lapsi kauhistuu enemmän ja katsoo sinua kuin pahintakin mörköä. Eli ei ihan normi-painajaisia nuo.. Tavallaan on unen ja valveen rajamailla.
 
Meidän tytöllä oli noita joskus, mutta niitä oli aika harvakseltaan, eikä nyt enää pitkään aikaan ole ollut. Itse luin jostain vain ohjeita, että ei kannata (/saa) ottaa syliin tai yrittää herättää, koska lapsi vain pelästyy. Ei ole siis sellaisessa tilassa, että pystyisi herämään tai tajuamaan, että häntä yritetään herättää.

Muistaakseni nämä kohtaukset selittyivät usein juuri sillä, että päivän aikana oli tapahtunut jotain jännittävää tai erityisen rankkaa.
 
no mutta miten ihmeessä saan tuon ikäisen päiviä rauhoutettua? nyt kun kesäloma hoidosta alkoi kohtauksia tulee melkein joka yö. hoitoaikana ei tule, mutta silloin rytmitkin ovat "normaalit", toki meilläö nytkin ruokarytmit ym ovat normaaleja mutta ulkoilu, se on kokoaikaista.

Ei olla herätetty kun ei joka yö tule. Lapsi ei aamulla muista mitään kohtuaksesta, joskus on kyllä tavallista väsyneempi aamulla. Reppana toinen on kun juuri silmät lautasina huutaa kauhuissaan. Loppuuko nämä koskaan? Syliin ei saa ottaa eikä halata. tarjoan yleensä vettä ihan vähän että yskiminen loppuu kun yskii niin että ei henkeä saa. silittelen selästä ja hoen ettei ole mitään hätää. Ja laulelen. muu ei auta. joskus kun yltyy oikein rajuksi "komennan" rauhottumaan, eli "mikko" rauhoitu, ei ole hätää. Vähän tiukemmalla äänellä..

päiviö vaikea muuttaa eikö oikein aikaisemmin voi nukkumaankaan laittaa kun pienempi lapsi jää vielä hereille niin ei varmasti suostu menemään jo 19-20 sänkyyn vieläkun on valosaakin. jospa nämä tästä...
 
En oikein muuten osaa auttaa, mutta sellainen tuli mieleen, että mahtaisiko pienestä lepohetkestä päivällä olla apua. Ei siis välttämättä päikkäreitä, mutta joku rauhallinen hetki, jolloin voitaisiin vaikka lueskella tai lekotella.
 
Siskontytöllä oli tuollaisia nuorempana, alakouluikään jatkuivat. Eipä siinä oikein voinut muuta tehdä kun katsoa ettei lapsi tipu sängystä. Itse ei niitä muistanut, jos kysyi vaikka että näitkö mitä unia niin sanoi ettei ole nähnyt.

Aikuisellehan ne ovat hirvittävää katseltavaa vierestä, mutta jospa se lapsi ei kuitenkaan kauheasti kärsi kun ei muistakaan.
 
^ yritetty on! sata kertaa, ei malta ei kun muut naapuruston lapset juoksee ja kiljuu pihalla ja aurinko paistaa täydeltä taivaalta. o n kyllä kokeiltu filmejä sun muuta katsoa mutta ei ne oikein auta. nyt kyllä muutenkin lapsetn kanssa otettu yhteenkin päivisin enemmän kun ollaan kaikki kotona ja rassaa pienempää sisarusta tämä nin joutuu komentamaan välistä kovaakin. ja se on kanssa päivittäistä.

mietin olisko yhteyttä tollasilla kanssa? onko jtoenkin stressaantunut lapsi tai jotain kun kuitenkin kinastellaan aika lailla välistä? tosin niin kait sitä kaikki tuon ikäiset joskus ottaa yhteen vanhempien kans..et tuskin ollaan ainoita. en tiedä. mietin vain teenkö itse väärin äitinä jotain ja aiheutan nämä.
 
[QUOTE="Elli";26457310]Luulin, että tuon ikäisellä ei enää kauhukohtuksia ole vaan ovat tyypillisiä taaperoikäisillä...[/QUOTE]

Meilläkin noita esiintyi vain taaperoikäisellä. Nyt ei ole vuosiin enää onneksi ollut. Poika nyt 9v.

Meillä ei tosin ollut noin pahoja kohtauksia, ei noin usein eikä todellakaan kahta kertaa yössä. Ehkä kotikonstit ei enää tuossa tilanteessa auta vaan kannattaisi olla lääkäriin yhteydessä.
 
Et ole aiheuttanut jos ihan normi lapsiperheen arkea olette eläneet. Kysyin asiaa tutultani, joka psykiatrisen puolen lääkäri ja hänen mukaansa joillain ihmisillä vain on tällainen taipumus, kuten unissakävelijöilläkin. Tietysti päivän hälinät ja esim. sairastelut voivat herkistää kohtauksille. Mitäs jos annat lapsen nauttia kesästä ja touhuamisesta ilman turhaa hermoilua ja hoidat vaan sitten öisin kohtausten tultua. Kun kerran eivät muista edes aamulla mitään tapahtuneen. Meillä ainakin poikaa kovasti vaivasi, jos asiasta puhuttiin seuraavana aamuna, koki pelottavana kun ei muistanut öisistä tapahtumista mitään.
 
No niin, anteeksi, niinhän tuossa aloitusviestissäsikin sanoit.

Itse en välttämättä usko, että päivällä tapahtuneilla riidoilla tms olisi noin suoraa vaikutusta, mutta mistäs minä tietysti voin tietää. Tokihan niitä kannattaisi yrittää välttää, mutta eihän sekään helppoa ole.

Mutta älä nyt ainakaan itseäsi syytä. Ja tuossa Mythago sanoi mielestäni hyvin, että ehkä niistä ei loppujen lopuksi ole lapselle itselleen haittaa, joten se suurin harmi jää (onneksi?) vanhemmille. No toisaalta sisarukset tietysti kärsivät myös, jos heräävät näihin äänekkäisiin kohtauksiin.
 
Mun tytöllä oli näitä yökauhukohtauksia pienenpänä. Alkoi joskus 2-vuotiaana ja kesti
12-vuotiaaksi asti eli tosi kauan. Neuvolassa ei osattu sanoa asiasta muuta kuin,että painajaisia ja ohi mnee kun rauhoittelee lasta.No eipä se rauhoittelu auta kun tuntuu pelkäävän omaa äitiäänkin silloi. Huusi,kiljui, juoksi edestakaisin,heilutteli käsiään ja vartaloaan. Silmät seisoi päässä ja katse oli sellainen läpi menevä. Huusi välillä,että äiti mä pelkään ja takertui kiinni ja sit tuijotti silmiin tai jonnenkin kauas ja huusi,että äiti mä pelkään sua ja kuka sä oikein olet, en tunne sua.
Näki myös olemattomia. Huoneesaa seisoi joku tai sitten siellä kulki jotain ötököitä. Niitä huusi viemään pois ja auttamaan,että ne ei tule hänen päälleen.
Tunne oli aivan kamala kun omaa lasta ei voinut auttaa mitenkään kun tiesi,että hän tosiaan pelkäsi.

Meillä alkoi niin,että parina ensimmäisenä vuotena kohtauksia tuli kolme neljä kertaa viikossa ja ne kesti jotain 2-3h Sitten meni usampi vuosi niin,että kerta viikkoon ja n 1h kestoltaan. Hänelle ei tullut uutta kohtausta samana yön aikana. Aamulla lapsi ei muistanut asiasta mitään,mutta oli äärettömänväsynyt

Käytin tyttöä lääkärissä,mutta apukonsteja ei tähän löytynyt. Sain sieltä vain tiedon,että en ole huono vanhempi ja nämä ei johdu mitenkään vanhemmista tai kotioloista. Ja ,että ne ei vahingoita lasta mitenkään.
Itse yritin päivää rauhoitella kanssa,mutta en huomannut siinä olevan mitään eroa
vilkkaampaan päivään.

Huh, se oli rankkaa aikaa,mutta ohi ne siten meni. Joskus on tullu vielä vanhempanakin hetkellisiä kohtauksia,mutta ne on menny ohi tosiaan nopeasti ja jotenkin on herännyt itse siihen kauhuuna.
 
Mun tytöllä oli näitä yökauhukohtauksia pienenpänä. Alkoi joskus 2-vuotiaana ja kesti
12-vuotiaaksi asti eli tosi kauan. Neuvolassa ei osattu sanoa asiasta muuta kuin,että painajaisia ja ohi mnee kun rauhoittelee lasta.No eipä se rauhoittelu auta kun tuntuu pelkäävän omaa äitiäänkin silloi. Huusi,kiljui, juoksi edestakaisin,heilutteli käsiään ja vartaloaan. Silmät seisoi päässä ja katse oli sellainen läpi menevä. Huusi välillä,että äiti mä pelkään ja takertui kiinni ja sit tuijotti silmiin tai jonnenkin kauas ja huusi,että äiti mä pelkään sua ja kuka sä oikein olet, en tunne sua.
Näki myös olemattomia. Huoneesaa seisoi joku tai sitten siellä kulki jotain ötököitä. Niitä huusi viemään pois ja auttamaan,että ne ei tule hänen päälleen.
Tunne oli aivan kamala kun omaa lasta ei voinut auttaa mitenkään kun tiesi,että hän tosiaan pelkäsi.

Meillä alkoi niin,että parina ensimmäisenä vuotena kohtauksia tuli kolme neljä kertaa viikossa ja ne kesti jotain 2-3h Sitten meni usampi vuosi niin,että kerta viikkoon ja n 1h kestoltaan. Hänelle ei tullut uutta kohtausta samana yön aikana. Aamulla lapsi ei muistanut asiasta mitään,mutta oli äärettömänväsynyt

Käytin tyttöä lääkärissä,mutta apukonsteja ei tähän löytynyt. Sain sieltä vain tiedon,että en ole huono vanhempi ja nämä ei johdu mitenkään vanhemmista tai kotioloista. Ja ,että ne ei vahingoita lasta mitenkään.
Itse yritin päivää rauhoitella kanssa,mutta en huomannut siinä olevan mitään eroa
vilkkaampaan päivään.

Huh, se oli rankkaa aikaa,mutta ohi ne siten meni. Joskus on tullu vielä vanhempanakin hetkellisiä kohtauksia,mutta ne on menny ohi tosiaan nopeasti ja jotenkin on herännyt itse siihen kauhuuna.

Juuri näin, meilläki nyt 12 -vuotias itse jo herää kesken sen kauhukohtauksen. Aivot varmaan jotenkin kypsyneet ja kehittyneet. Meillä ei kohtaukset kestäneet noin kauaa, jos meno oikein äityi hurjaksi, talutin vessaan ja pesin kasvot viileällä vedellä. Lapsi sen verran heräsi, että sain peiteltyä takas nukkumaan.
 
Meidän kahdella muksulla on ajoittuneet nuo kohtaukset noin 7 vuoden ikään. En muista kuinka kauan niistä kärsittiin, mutta ohi menivät. Ei siinä auta muuta kuin olla vieressä ja katsoa ettei lapsi satuta itseään ja pysyä itse rauhallisena. Herättäminen on ihan turhaa koska meidän lapsiin ei ainakaan saanut mitään kontaktia kohtauksen aikana.
 
tuttua?

scary.gif
 
Ja vielä, eivät varmasti johdu sinusta jos on tavalliset olot perheessä. Siskontytölläkin niitä oli vaikka ihan hyvät perheolot, eikä edes ollut kovin vilkas lapsi että olisi riehunut itsensä jotenkin ylikierroksille. Ja silti niitä tuli.
 
Meillä on tytöllä tuollaisia ollut jo muutamia vuosia. Tyttö on jo 9v ja vielä saa kyseisiä kohtauksia, tosin harvakseltaan.

Meillä on auttanut se, että olemme herätelleet tyttöä noin tunti nukahtamisen jälkeen. Yleensä saa sen kohtauksen, kun herää omia aikojaan vessaan. Jos kohtaus on päällä, niin ainoa keino on, että puhut lapselle rauhallisella äänellä. Pyydän lastani laittamaan omat silmänsä kiinni (lapsi näkee jotakin ihmeellisiä örkkejä) ja samalla selitän, että missä ollaan ja mitä näen. Aluksi tyttöni reagoi vahvasti kosketukseen yms, mutta nyt ainakin sietää niitä hyvin. Istun itse lattialla tyttö sylissä ja hoen samoja asioita koko ajan. Jossakin vaiheessa tytön pelokas itku muuttuu nyyhkyttämiseksi ja siitä tietää, että nyt on lapsi hereillä ja voi mennä takaisin nukkumaan. Yleensä vielä varmistan tytöltä ja voin kysyä, että missä ollaan ja mitä näet.

Joskus yritin hakea teekoosta apua tähän asiaan, mutta sieltä "ystävällinen" hoitaja selitti, että ei hänen lapsillaan sellasia ole, joten ei niitä voi olla muillakaan....asia jäi siihen. Koulun oma terkkari on asiasta ihan yhtä pihalla. Jonkinlaista tukea sai aikoinaan neuvolasta, mutta se oli lähinnä sellaista kuuntelua ja ymmärtämistä. Mitään vinkkejä en saanut.

Illat olen koittanut rauhoittaa ihan täysin. Jos tytön päivässä on ollut paljon liikkumista ja riehumista tai jotakin muuta normaalista poikkeavaa, niin melko varmasti voi odottaa yöllistä kauhukohtausta. Olen monesti miettinytkin, että voiskos tämä olla se ns. merkittävä tekijä? Ei toki kaikille lapsille tule, mutta tyttö onkin tästä lapsikatraastamme herkin.

Tsemppiä kaikille saman asian kanssa painiville. Kyllä tämä joskus loppuu :D
 

Uusimmat

Yhteistyössä