joku pyysi synnytyskertomusta, joten täältä pesee

JA TÄMÄ SITTEN SISÄLTÄÄ TODELLAKIN VALITUSTA.
4.6 heräsin kolmen maissa aamuyöstä selkäkipuun, joka pisti kävelemään ees taas ja roikkumaan pöydässä kiinni.
miehellä oli töihin meno kuuteen ja ihmetteli siinä touhuani katsellessa, että mitäs nyt tehdään johon mie
että "mene vaan töihin". otin särkylääkkeen, käperryin sänkyymme kiivenneen esikoisen kylkeen ja onnistuin nukahtamaan. heräsin joskus yhdeksän pintaan ja havaitsin, että selkää jomotti yhä minkä lisäksi
pissatessani tajusin valuvani verta. soitin äidin lapsenvahdiksi, ilmoitin miehelle että käyn ainakin
näytillä synnärillä ja hyppäsin taksiin. otin kuitenkin sairaalalaukun mukaan, ajattelin ettei
sitä koskaan tiedä... perillä minut pistettiin käyrille makoilemaan, jolloin havaittiin selviä supistuksia.
sain lämpimän jyväpussin oloa helpottamaan ja pistin miehelle viestiä, että toisi miule mäkkiruokaa kunhan pääsisi töistä .
jossain vaiheessa hoitaja ehdotti suihkua ja siellä liotessa menikin sitten parin tunnin verran, minkä
jälkeen havaitsin selkäkivun kadonneen ja supistuksiakin piirtyi käyrään enää vain harvalti.
mies lähti sitten kotiin ja mie koetin nukkua, mutta selkään ja mahaan sattui kamalasti aina kun
yritin vaakatasoon.. pieretti ja kakatti, mutta kumpaakaan ei tullut. kärvistelin siinä sitten ja luin parikin kirjaa läpi, kunnes kahden jälkeen yöllä kutsuin hoitajan ja pyysin jotain joka pistäisi mahan toimimaan.
. kätilö halusi katsoa kohdunsuun ja totesi, että "sinä olet kuule 3cm auki".. siinä vaiheessa olin kyllä
:O :confused: kätilö kysyi haluaisinko kokeilla ilokaasua, johon vastasin myöntävästi. pistin miehelle
viestin "kulta, kun heräät soita äiti sinne ja tule.. taitaa olla menoa!" minkä jälkeen kävelin synnytyshuoneeseen. olo olo epätodellinen ja mietin, että nytkö se tosiaan tapahtuu? ilokaasusta tuli kiva pikakänni, mutta jonkin ajan päästä vaikutus ei ollut enää riittävä.
kysyin vahvemmista vaihtoehdoista ja kätilö kehui epiduraalia, ähisin että se sitten vaikka
neula selkään onkin pahin painajaiseni. no, se epiduraalihan sattui enemmän kuin helvetin paljon mutta auttoi.. hetkeksi. jonkin aikaa miula oli lämmin ja rento olo, lukuunottamatta rajua käsien tärinää
joka sai kätilön huolestumaan raskausmyrkytys-taustani vuoksi. sain peiton päälle & jotain lääkettä suoneen (vai selkään?) mikä saikin sen ärsyttävän pikaparkinsonin loppumaan. tässä vaiheessa vuoro vaihtui ja sain aivan ihanan, nuoren kätilön joka oli edellispäivänä ottanut miut vastaan. epiduraalin vaikutus alkoi siinä vaiheessa kadota
ja täytyy myöntää, että en olisi uskonut toiseen pakaraan voivan koskea niin sietämättömästi... mihinkään muualle ei sattunut kuin perseeseen |O
lisäksi tuntui, että olen paskantamassa kolmen vuoden ummetuksen jälkeen.. kohdunsuu oli 9cm auki ja
ja soitin sekä miehelle että äidille vihaisena, myös kätilö huolehti ehtiikö mies paikalle.
onneksi ehti, ja piti toista jalkaani koukussa kun kätilö piti toista. kätilö tsemppasi hokemalla
"hyvä! sinulla on kuule uskomaton ponnistusvoima" ja sitten kuulinkin, että musta tukka näkyy.
vauvan kroppa ei meinannut tulla läpi, minkä syyksi paljastui se että tyttö oli käsi poskella mutta
sainpas puserrettua pienokaisen ulos. klo 13.00 pikkuinen tuli kuin vesiliukumäestä, paljas pylly ja
ja tumma tukka vain vilahti. kamalampaa oli sitten tikkaus, mieslääkäri venytteli ja ronkki
kipeitä paikkojani sekä iski ainakin kuusi puudutuspiikkiä, siinä vaiheessa ulvoin täysin hysterisenä
ja melkein kipusokissa. oma mies taas taisi saada pahimmat traumat siitä, että kun hetken ponnistin
lattialla sellaisen jakkaran päällä, paskansin niin nätisti tajuamatta itse siitä mitään :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
"vieras"
Huh, pelottavaa aina lukea näitä kertomuksia, kun itsellä ei vielä lapsia ole.... Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ja tuo loppukaneetti on kieltämättä ihan hauska.
 
Hyvinhän se sitten meni! Naurattaa toi loppu tolle tarinalle - kuis nei sulle peräruisketta tarjonnu, siinä kuitenkin oli ihan hyvin aikaa? :D
 
"vieras"
Onnea!

Mä ja pelkään tota kakkaamista, mutta eipä kai se itseä siinä kohtaa sit enään niin hirveästi kiinnosta. Miestä olen kyllä jo varoittanut xD
Mä kans etukäteen ajattelin että en varmana kakkaa siihen sängyllle, se olis niin noloa. Mutta niin se vaan tuli, ei sille mitään voinu, eikä sitä pahemmin voi siinä tilanteessa pidätellä. Haju sen paljasti...
 
her
[QUOTE="vieras";26429869]Mä kans etukäteen ajattelin että en varmana kakkaa siihen sängyllle, se olis niin noloa. Mutta niin se vaan tuli, ei sille mitään voinu, eikä sitä pahemmin voi siinä tilanteessa pidätellä. Haju sen paljasti...[/QUOTE]

Mä en edes haistanut mitään :D Jotenki liian keskittynyt tekemiseen, että aivan sama vaikka paska lentäis.
 
flippo
Mulla on takana kaksi synnytystä ja molempien raskauksien lopussa ollut ummetusta. Molemmat synnytykset edenneet nopeasti eikä peräruisketta ole keretty antaa. Kummallakaan kerralla en kakkinut. Tokasta tosin tuli mojovat perämukamat, jotka sitemmiten ovat hävinneet.
 
"vieras"
Itse synnytin viikko sitten jakkaralla ja en voi kuin suositella! Ihan loistava kapistus.
Mä sain peräruiskeen, joten en miehen ja huoneessa olleen väen paljouden keskellä paskantanut. ;)
Mahtava kokemus sänky ponnistusten jälkeen tuo jakkara! :)

Onnea tytöstä. Myös täällä tuli pikkuinen tyttö. :)
 
"vieras"
Mä en ymmärrä miks kaikki häpee sitä kakkaamista synnytyksen aikana. Sehän on vaan ihmispaskaa,ei kummempaa kuin oksennus tai lima. Ymmärtäisin jos siinä olis joku naapurin mies kattomassa vieressä,mutta eikai oman miehen vieressä tartte tommosia häpeillä?

Onnea tytöstä! :)
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";26433103]Mä en ymmärrä miks kaikki häpee sitä kakkaamista synnytyksen aikana. Sehän on vaan ihmispaskaa,ei kummempaa kuin oksennus tai lima. Ymmärtäisin jos siinä olis joku naapurin mies kattomassa vieressä,mutta eikai oman miehen vieressä tartte tommosia häpeillä?

Onnea tytöstä! :)[/QUOTE]

Niin, en nyt tarkoita että siitä yöuneni menettäisin tai se olisi suurin pelkoni synnytyksessä, mutta onhan se ulostaminen kumminkin monelle aika privaattiasia. Vaikka olisi kuinka luonnollista. Monihan voi räkiä tielle mutta harvempi keskellä tietä alkaa paskaa vääntämään....
 
Mä olin ajatellut ennen synnytystä, että olispa noloa päästää siihen pöydälle, mutta kun kätilöt eivät kiireissään ehtineet antaa peräruisketta, niin kärsikööt sitten :LOL: Siinä lopussa keskityin enemmän siihen etten oksentanut ponnistaessani, ei sitä kakkimista ehtinyt miettimään.
 
"Lotta"
Synnytin kaksi viikkoa sitten ja en ehtinyt saada mitään kivunlievitystä. Minulle oikeastaan pahin oli juuri tuo tikkaus, kun olin synnytyksen jäljiltä ihan hysteerinen kivun suhteen ja jokaisen pienen piston kohdalla ulvoin kuin hyeena.

Tuosta ulosteosiosta en tiedä. Siis varmasti niin kävi, mutta meillä terve pieni tyttö, joten en turhaan viitsi paapoa miestä ja kysellä eikai hän traumatisoitunut :)
 
"minä"
Täältä pesee! Meidän kolmas lapsi syntyi vuosi sitten keväällä. Aamuyöllä neljän maissa heräsin supistuksiin ja totesin et ei oo säännöllisiä, joten jatkoin unia. Eivät olleet kipeitä ja aika epäsäännöllisesti tulivat, joten sain vielä nukuttua.

Aamulla heräsin normaalisti ja välillä tuli semmosia lussuja supistuksia. Söin aamiasta ja lähdin klo 9 neuvolaan, koska oli aika varattuna. Sellainen asia ihmetytti, kun koko loppuraskauden oli ollut ummetusta, niin tänä aamuna vatsa toimi ihan solkenaan :) Supistuksia tuli n. 15min välein, mut välillä saattoi olla 40min väliä ja ne oli tosi lussuja. Siks en osannut ottaa niitä todesta...

Puolenpäivän aikaan edelleen supisteli, mutta hyvin epäsäännöllisesti, joten aloin laittaan perheelle ruokaa ja söimme yhdessä. Siinä ruokapöydässä alkoi tulla hieman enemmän napakkuutta ja alavatsakipua supistuksiin, lisäksi vessassa käydessäni huomasin tiputtelevani verta. Niimpä sanoin miehelle, et ois ehkä viisainta läähtee ainaki käymään näytillä. Sairaalaan ajaessamme supistukset koveni ja muuttuivat säännöllisiksi, niitä tuli välillä parin minuutin välein. Voitte varmaan kuvitella, että mies vähän polkasi kaasua siinä vaiheessa :)

Sairaalaan saapuessamme supisteli koko ajan ja piti välillä pysähdellä, kun käveltiin kohti synnyttäjien vastaan ottoa. Vastaan otolle saapuessamme piti minun käydä antamassa pissa näyte ja sitten pääsin käyrille pötköttään. VOI LUOJA, kun ne supistukset tuntui paljon pahemmilta pötköllään ollessa! Siinä tuli oikeastaan ensimmäiset pari oikein megalomaanista supistusta ja ehdin jo panikoida ja ajatella, et voi hemmetti here we go ja mä en ehdi saada nyt mitään kivun lievitystä! Kätilö pyysi mua kääntyyn seljälleen, et saa tutkittua kohdunsuun tilanteen ennen kuin seuraava supistus tulee. Minä tein työtä käskettyä ja hetken tutkittuaan kätilö totesi: Sähän olet kuule kokonaan auki, nyt lähdetään äkkiä saliin ponnistamaan! Me oltiin siis vielä siinä vastaanotto huoneessa. Mä olin aivan epäuskoinen, enkä uskonut aluksi kätilöä, vaan tivasin häneltä: Ootko sä ihan tosissas :D En voinut millään saada jakeluuni, et koko avautumisvaihe ois menny tasan kahdella kivuliaalla supistuksella, ne muut oli niin lussuja...

Noh eipä aikaakaan, kun se huone lehahti täyteen kätilöitä ja ne alko avustaan multa vaatteita pois ja sairalan kaapua tilalle. Siinä samassa piti vaihtaa toiseen sänkyyn, millä mut kärrättiin sinne saliin. Noin 4 min ponnistusvaiheen jälkeen syntyi ihana poika, vain 15 minuuttia sairaalaan saapumisemme jälkeen :D Ajoitus kohdillaan, voisi sanoa!
 
"viekku"
Mun synnytyksestä on vajaa 4kk, muistan sen kuin eilisen.
Kylvetin 1v 6kk esikoista aamulla, päivä lasketun ajan jälkeen. Siinä kyykkiessä lorahteli jotain housuihin, ajattelin sen olevan jotain muuta kuin lapsivettä ja soitin synnärille et tarviiko tulla näytille. No sinne menin, ja selvis että lapsivettähän se oli. En saanut enää mennä kotiin vaikka halusin (infektioriski), ja mut ohjattiin huoneeseen. Soitin miehelle että tuo kassin kun ennättää. :)
Pitkin päivää ja iltaa lorahtelu lisäänty, ja lopuks se muuttu vaaleenpunaseks, verta seassa. Sain kuitenkin nukkua yön ihan rauhassa, kun ne pienetkin supistukset lakkas.

Aamulla olo´oli hyvä, ja klo 10.30 aikaan lääkäri tutki, sanoi että puhkaistaan kalvot. Mentiin suoraan synnytyssaliin, ja n. klo 11:15 kalvot puhkaistiin. Kivut, siis aivan järkyt supparikivut alko miltei heti. Kärvistelin, ilokaasusta tuli vain huono olo, suihku ei auttanut - MIKÄÄN ei auttanut. Kun kaikki kävi turhan pahaksi, pyysin epiduraalin, sain sen n. klo 14. Oi autuutta....

Yritin levätä ja kuunnella vauvan sydänääniä. Yhtäkkiä äänet hävisivät, moneksi sekunniksi, palasívat, hävisivät - kätilöä ei missään. Paniikissa soitan kelloa, kätilö tulee ja tekee jonkunlaisen hätäkutsun, pian huone on täynnä ihmisiä. Piti mennä kontalleen, mua ronkittiin ja väännettiin, valmisteltiin hätäsektiota. Onneks vauva tokeni, ja äänet saatiin normiksi.
Siinä tohinassa kätilö huutaa yllättyneenä että tämähän on täysin auki, nyt ponnistetaan! Eli puoli-istuvaan asentoon, ja ei muutaku hommiin! :D Se ei ollutkaan ihan helppoa, vaikka epiduraali vei supistuskivut, se ei vienyt tuntoa "sieltä". Voin kertoa, että pää kenossa ulos tuleva vauva tekee kipiää, ja huusinkin siellä välissä että en enää aio ponnistaa, en halua!!!! Ponnistusvaihe oli onneksi lyhyt, ulos tuli aivan ihana tyttövauva jonka sain heti rinnalleni. Syy sydänäänten häviämiseenkin löyty, napanuora oli kerran kaulan ympärillä, ja kun vauva laskeutui, se kiristy. :(

Onneksi vauvalla oli kaikki hyvin ja alko heti imemään. Toista oli äitillä, joka kaiken jälkeen alkoi oksentamaan... :/ Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, ja parempaa tai nopeampaa synnytystä saa toivoa. Kalvojen puhkaisun jälkeen kesti 4h 15min niin tyttö oli maailmassa! :)
 

Yhteistyössä