Vakaasta harkinnasta en ole sanonut mitään. Mutta lapsi seurasi pienestä pitäen aina mun aamutoimia, ja siinä 1,5 v iässä alkoi sanomaan että "minullekin kolut". Ja sitä kuultiin sitten joka päivä siitä lähtien. Ymmärrettävää, koska näki koruja niin monella, ja on pienestä asti ollut kovin koruista pitävä - ja ei, ei ole äitinsä tuotos siinä suhteessa, mun ainoat korut on korvikset, mutta tyttö on rakastanut aina myös rannekoruja, kaulakoruja, kynsiin liimattavia koristeita (mä en käytä edes kynsilakkaa itse) ja kaikkea mikä kiiltää.
Joo, ymmärrän, että lapsi halusi olla kuten äitinsä ja oli innostunut koruista. Tuntuu vaan tosi oudolta, että nimenomaan piti ottaa läpi korvan menevät korut, vaikka niitä olisi tarjolla sellaisiakin, jotka vain kiinnitetään korviin. Sellaiset olisin itse hankkinut 2-vuotiaalle, joka haluaisi leikkiä koruilla.
Kyllä, reiät laittanut rouva tosiaan haastatteli 2½ v lasta. Kysyi, että haluatko sinä korvikset. Sanoi, että ymmärräthän että se voi sattua. Mulle sanoi, että jos lapsi ei halua mutta äiti haluaa, niin hän ei koruja laita. Eikä rei'itä itkevää lasta, tai lasta joka vastustelee. Kertoi tytölle myös sen, että ne pitää puhdistaa joka päivä tai ne voivat tulehtua, ja kysyi että annatko äidin puhdistaa ne. Jne. Se oli hänen tapansa, kyseisen kauneushoitolan tapa, jota minä en alkanut kyseenalaistamaan - etenkin kun lapsi tosiaan puhui ikäisekseen erittäin hyvin, ja hänen kanssaan pystyi keskustelemaan. Lapsen puhe oli tuossa vaiheessa hyvin paljon ikäisiään edellä, jopa varhaiskasvatuksen ammattilaiset luulivat häntä 1 v 9 kk iässä 3-vuotiaaksi puheen perusteella, 2 v neuvolassa puheen sanottiin olevan ainakin nelivuotiaan tasolla. Joo joo, tiedän ettei omaa lasta saa kehua, mutta tuo likka puhui paljon ja selkeästi jo todella pienenä. Vastapainoksi voin todeta, että poikamme ei puhunut kuin pari sanaa 2,5-vuotiaana. Ei jokaisen parivuotiaan kanssa tosiaan voi keskustella, mutta tämän lapsen kanssa se onnistui.
Se, miten hyvin, selkeästi tai monisanaisesti lapsi osaa puhua, ei kerro vielä mitään siitä, ymmärtääkö hän todella, mitä korviksien laittaminen tarkoittaa. Jopa vähän isommankin voi olla vaikea käsittää, mitä se puhdistaminen (ja mahdollinen tulehtuminen) voi tarkoittaa, ja lapsi voi vastata kysymykseen "ymmärrätkö..." myöntävästi, vaikkei ymmärtäisikään. Siten tuollainen haastattelu on oikeasti ihan yhdentekevä, reiät laittanut rouva halusi vain näennäisesti muka varmistaa, että nimenomaan lapsi ne reiät haluaa - vaikka itsekin myönsit, että vanhemmathan ne halusivat. On tekopyhää hymistellä 2-vuotiaan kohdalla, että vanhempien tahdosta tätä ei tehdä, kun niin se kuitenkin menee.
Miksi kuvittelet, että 2 v olisi meidän mielestämme ollut kyllin vanha päättämään asiasta? Ei, ei ollut. Minä ja mies se päätös tehtiin, lapsen oma suhtautuminen asiaan vain varhaisti korvisten hankkimista. Joskus vanhempien ja lapsen tahto menee yksiin, ja hyvä niin. En minä olisi vastentahtoisen lapsen korvia rei'ittänyt, ei se ole itkun ja tappelun arvoinen asia ollenkaan.
Kuulostaa oudolta - eli siis periaatteessa olitte sitä mieltä, että 2-vuotias on liian nuori päättämään korvakoruista? Miksi kuitenkin ajattelitte, että TE olette oikeutettuja päättämään lapsen puolesta asiasta, joka on jokseenkin peruuttamaton eikä välttämätön? Korvien rei'ittäminen kuitenkin on lapsen kehon lävistämistä ja muuttaa sitä, koska vaikka korut myöhemmin ottaisi pois, niistä usein jää jäljet. Itse en ikinä uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että oman tyttöihanteeni vuoksi lävistyttäisin tyttäreni korvat, ja sitten myöhemmin kävisi ilmi, että hän ei haluaisikaan pitää korvakoruja ja mahdollisesti jopa kärsisi korujen jäjistä korvissaan. Kuulostaa ehkä suurentelulta, mutta voin hyvin kuvitella, että jollekin 10-vuotiaalle poikatytölle tai teini-ikäiselle (joka ei syystä tai toisesta halua korviksia) jäljet korvissa voivat nousta ovin suureksi ongelmaksi.
Miksi ihmeessä olisi pitänyt odottaa, kunnes lapsi on vanhempi? Mitä eroa sillä olisi nyt, ovatko korut olleet tuon 8½ v tytön korvissa jo 6 vuoden ajan vaiko kenties vasta 2 vuotta? Sama lopputulos kuitenkin: korut korvissa, tyttö tykkää, eivät ole tulehtuneet tms. Kukaan ei koskaan ole osannut vastata siihen, miksi olisi pitänyt odottaa.
Edellisessä kappaleesta vähän valotinkin syitä, miksi olisi hyvä odottaa. Ja muutenkin, ainakin itse ajattelen niin, että ihmisen tulisi itse päättää omaan kehoon tehdyistä muutoksista, jos kyse on vain kosmeettisesta asiasta (eikä esim. lääketieteellisestä, välttämättömästä). Ja vaikka korvakorut eivät niin radikaali muutos olekaan kuin vaikka joku kielen halkaisu, niin kuitenkin se, että ne itsestään selvästi laitetaan jo pikkutaaperolle, niin kyllä se muokkaa lapsen naiskuvaa. Eli suurin ja merkittävin ero onkin se, että lapsi ei todellakaan ole ITSE harkiten toivonut ja halunnut niitä koruja, vaan ne ovat tulleet ulkoapäin annettuina, jonkinlaisena automationa, koska käytännössä ne ovat siis "aina olleet" lapsen korvissa.
Teillä kävi hyvä säkä siinä mielessä, että lapsesta kasvoi sellainen tyttö, joka tykkää korviksista myöhemminkin. Toisinkin olisi voinut käydä. Tuntuu vähän kummalliselta ja vanhakantaiselta pitää oletusarvona, että tyttö varmaan haluaa ne myöhemminkin, ihan kuin korvakorut itsestään selvästi kuuluisivat tytöille ja naisille.
Meillä on tosiaan myös poika. Hänelle emme ole korvakorua halunneet. Hän itse on korua aika ajoin pyytänyt, ja muutamaan otteeseen olisimme hänelle sen sallineetkin, mutta poika itse on aina päättänyt että ei sittenkään sitä halua vielä. Hän on nyt 6 v.
Eli olisitte laittaneet hänellekin korvakorut (huom: monikossa, eli molempiin korviin), jos hän olisi äidin esimerkin mukaisesti halunnut ja mankunut sitä 1-2 -vuotiaana?