Kas siinä kysymys? Ja miten se näkyy elämässäsi? Onko tämä muuttunut elämän varrella?
Mä taidan olla optimisti. Tottakai välillä on huonoja päiviä, mut tiedän niiden olevan ohimeneviä hetkiä elämässäni. Hyvät jutut kuten kahvikupponen aamulla, vaihtuvat vuodenajat, luonto, loistavat lukemattomat kirjat, juomattomat viinit ja rauhallinen oma aika on ja pysyy.
Pessimistiksi minut voisi saada ainainen kiire. Siis niin ettei se hellittäisi ensi kuussa, kesällä, edes viikonloppuna. Sillon voisin nähdä tän maailman aika veemäisenä paikkana.
Vanhemmiten olen alkanut ottamaan rennommin ja nauttimaan arjen jokapäiväisistä iloista, joten olen hissukseen muuttunut optimistisempaan suuntaan.
Jotenkin vaan tuntuu et tää ihmisen elämä on lyhyt kuin kärpäsen pieru niin ei sitä turhalla murehtimisella kannata pilata.
Tykkään elämästä vaik miten meinaisi kompastua laskuihin tullessaan ovesta sisään, vaikka välillä tuntuu ettei ehi muuta kun siivota tai juosta paikasta toiseen. Ainoastaan kahvin yllättävä loppuminen on jonkin sortin maailmanloppu.
Mä taidan olla optimisti. Tottakai välillä on huonoja päiviä, mut tiedän niiden olevan ohimeneviä hetkiä elämässäni. Hyvät jutut kuten kahvikupponen aamulla, vaihtuvat vuodenajat, luonto, loistavat lukemattomat kirjat, juomattomat viinit ja rauhallinen oma aika on ja pysyy.
Pessimistiksi minut voisi saada ainainen kiire. Siis niin ettei se hellittäisi ensi kuussa, kesällä, edes viikonloppuna. Sillon voisin nähdä tän maailman aika veemäisenä paikkana.
Vanhemmiten olen alkanut ottamaan rennommin ja nauttimaan arjen jokapäiväisistä iloista, joten olen hissukseen muuttunut optimistisempaan suuntaan.
Jotenkin vaan tuntuu et tää ihmisen elämä on lyhyt kuin kärpäsen pieru niin ei sitä turhalla murehtimisella kannata pilata.
Tykkään elämästä vaik miten meinaisi kompastua laskuihin tullessaan ovesta sisään, vaikka välillä tuntuu ettei ehi muuta kun siivota tai juosta paikasta toiseen. Ainoastaan kahvin yllättävä loppuminen on jonkin sortin maailmanloppu.
Viimeksi muokattu: