Itse yritän arvostaa koulua ja opettajia. Juuri koskaan en ole sanonut vastaan opettajille ja lapsilleni olen yrittänyt olla näyttämättä omia mielipiteitäni, jos olen jostain ollut erimieltä. Mutta tässä muutama juttu, josta olen eri mieltä.
- en ole rangaistuksia vastaan, vaan meillä kotona on esim. karkailuista tai jos on kiusannut kaveria yms. saanut kotiarestia. Pelikoneilla pelaamaan on päässyt, kun huone on ollut siisti. Jäähylle on joutunut, jos on riehunut yms. MUTTA mä en oikein innostunut siitä, että jos koulussa lapsi oli ollut tuhma, niin siitä olisi pitänyt antaa kotona rangastus eli käytännössä kotiarestia tai pelikieltoa, mun mielestä syy-seuraus suhde ei oikein pelittänyt siinä hommassa ja onko se "tuhman lapsen" elämää, jos kokoajan on kotiarestissa? Kun yleensähän toi on kausittaista eli samoihin aikoihin kokeillaan rajoja niin kotona kuin koulussakin.
- varsinkin alakoulun alimmilla poika ei tehnyt koulussa esim. matikantunnilla yhtään tehtävää tai ehkä yhden korkeintaan kaksi. Kotona sitten piti tehdä loput + kotitehtävät ja siihen hommaan saattoi mennä koko loppu ilta. Saatiin siitä valitusta, jos olimme menneet kesken läksyjen (niitä tehty pari tuntia ennen lähtöä) uimaan, jolloin osa läksyistä jäi tekemättä. Mielipiteeni on pojan kasvettua, että lapsen elämää ei ole, että häntä istutetaan 4-5h koulunpenkillä ja loppuilta menee läksyihin vaan että koulutehtävät pitäisi saada tehtyä tietyssä ajassa ja että niitä matikan tehtäviä olisi pitänyt pystyä tekemään myös sielä koulussa.
- koulukiusattulle on käsketty hakemaan sairaslomaa viimeisiksi kouluviikoiksi.
- ja tämänaamuinen... pojalle on kertynyt 2h jälki-istuntoa. Ei ole oppilaan vika, ettei niitä ole voinut suorittaa, koska koulukujetus ei kulje kuin koulun alettua ja sen päätyttyä. Itse en ole töiden ja pienempien lasten hoitoon vientien ja hakujen takia kuskaamaan jälkkäriin tai jälkkäristä. Nyt kun isä on lomalla ja se onnistuu, niin herrajee rehtorin ja opettajan ilmettä. Oli juuri sellainen, että heh heh, joudutpa sittenkin istumaan. Missä on ollut opettajien auktoriteetti poikaani kohtaan?? Poika on siitä ennenkin puhunut, mutta nyt vasta näin itse.
Tässä nyt muutamia, jotka tuli mieleeni.