U
Uupuneet ahertajat
Vieras
Heippa ihmiset,
onko muita joilla sama tilanne?
Asutaan maalla, lähimmät palvelut reilusti yli kymmenen kilometrin päässä. Vain koulu ja päiväkoti neljän kilometrin päässä. Omakotitalo parissa kerroksessa ja siivottavaa reilusti yli 200 neliöö ja pihassakin hoidettavaa alaa yli 3000 neliöö. Perheessä koiria ja pieni lapsi jonka kanssa olen toistaiseksi kotosalla. Mies tekee epäsäännöllisiin vuorokauden aikoihin rankkaa työtä, kolmessa vuorossa (vuorot ei siis perinteiset vaan välillä lähtee yöllä, välillä tulee yöllä tai sitten on koko päivän poissa mutta yön kotona).
Kumpikaan ei harrasta muuta kuin pihatöitä tai kotitöitä. Emme ehdi lenkkeilemään, tapaamaan ystäviä tai sukulaisia (monikaan ei vaivaudu tänne korpeen tapaamaan meitä). Emme notku tietokoneella, sohvalla, telkkaria katsellen ym. Emme käy baareissa, kahviloissa tms. Yöunet on aikaa sitten lyhennetty minimiin (4-7h). Siisteystaso/pihanhoito on jo minimissä ja silti koko se hereilläoloaika menee kotitöihin/pihatöihin ja arkiaskareisiin. Arjenapua ei ole lainkaan, ainoastaan mahdollisuus viedä lapsi silloin tällöin yökylään viikonloppuna 60-100 km päähän. Rahaa ei ole ulkopuolisen lastenhoitajan/pihahoitajan/siivoajan palkkaamiseen. Tunninkin yllättävä poikkeama aikatauluista saa kaiken kasaantumaan ja seuraava päivä tuntuu mahdottomalta selvitä. Molemmat ovat ripeitä ja ahkeria ja todella kovia paiskimaan hommia mutta liika on liikaa. Ystävät ja sukulaiset eivät paranna tilannetta yhtään rutisemalla miten kiva olisi nähdä mutta samalla olettaen että juuri me liikumme heitä katsomaan. Kaikki olen toivottanut erittäin tervetulleeksi mutta vain harva vaivautuu meille kylään. Apua olemme todella harvoin pyytäneet mutta se tuntuu olevan todella nihkeää ja yleensä sitä apua emme ole saaneet. Molemmat meistä kuitenkin on aina valmiina pyyteettömästi auttamaan kaverien muutoissa, pihatöissä tms.
Välit ovat meillä todella hyvät ja rakastamme toisiamme todella paljon mutta molemmat koko ajan ihan loppu tähän sekuntiaikataululla raatamiseen. Olisi ihanaa jos olisi joskus aikaa nauttia siitä ihanasta elämästä, juoda kahvia terassilla, käydä saunassa, uida uima-altaassa, lähteä metsään kuuntelemaan linnunlaulua, lähteä ajelulle katselemaan maisemia, viedä lapsi leikkipuistoon/eläintarhaan tai ihmettelemään luontoa.
Unelmien asuinpaikka on alkanut tuntua ahdistavalta työleiriltä ja talon myynti on vilahtanut viimeviikkoina ahkerasti meidän puheissa MUTTA kun tämä paikka on todella meidän molempien unelmapaikka niin kysynkin miten te muut vastaavassa tilanteessa olette pärjänneet??
Vinkkejä?
onko muita joilla sama tilanne?
Asutaan maalla, lähimmät palvelut reilusti yli kymmenen kilometrin päässä. Vain koulu ja päiväkoti neljän kilometrin päässä. Omakotitalo parissa kerroksessa ja siivottavaa reilusti yli 200 neliöö ja pihassakin hoidettavaa alaa yli 3000 neliöö. Perheessä koiria ja pieni lapsi jonka kanssa olen toistaiseksi kotosalla. Mies tekee epäsäännöllisiin vuorokauden aikoihin rankkaa työtä, kolmessa vuorossa (vuorot ei siis perinteiset vaan välillä lähtee yöllä, välillä tulee yöllä tai sitten on koko päivän poissa mutta yön kotona).
Kumpikaan ei harrasta muuta kuin pihatöitä tai kotitöitä. Emme ehdi lenkkeilemään, tapaamaan ystäviä tai sukulaisia (monikaan ei vaivaudu tänne korpeen tapaamaan meitä). Emme notku tietokoneella, sohvalla, telkkaria katsellen ym. Emme käy baareissa, kahviloissa tms. Yöunet on aikaa sitten lyhennetty minimiin (4-7h). Siisteystaso/pihanhoito on jo minimissä ja silti koko se hereilläoloaika menee kotitöihin/pihatöihin ja arkiaskareisiin. Arjenapua ei ole lainkaan, ainoastaan mahdollisuus viedä lapsi silloin tällöin yökylään viikonloppuna 60-100 km päähän. Rahaa ei ole ulkopuolisen lastenhoitajan/pihahoitajan/siivoajan palkkaamiseen. Tunninkin yllättävä poikkeama aikatauluista saa kaiken kasaantumaan ja seuraava päivä tuntuu mahdottomalta selvitä. Molemmat ovat ripeitä ja ahkeria ja todella kovia paiskimaan hommia mutta liika on liikaa. Ystävät ja sukulaiset eivät paranna tilannetta yhtään rutisemalla miten kiva olisi nähdä mutta samalla olettaen että juuri me liikumme heitä katsomaan. Kaikki olen toivottanut erittäin tervetulleeksi mutta vain harva vaivautuu meille kylään. Apua olemme todella harvoin pyytäneet mutta se tuntuu olevan todella nihkeää ja yleensä sitä apua emme ole saaneet. Molemmat meistä kuitenkin on aina valmiina pyyteettömästi auttamaan kaverien muutoissa, pihatöissä tms.
Välit ovat meillä todella hyvät ja rakastamme toisiamme todella paljon mutta molemmat koko ajan ihan loppu tähän sekuntiaikataululla raatamiseen. Olisi ihanaa jos olisi joskus aikaa nauttia siitä ihanasta elämästä, juoda kahvia terassilla, käydä saunassa, uida uima-altaassa, lähteä metsään kuuntelemaan linnunlaulua, lähteä ajelulle katselemaan maisemia, viedä lapsi leikkipuistoon/eläintarhaan tai ihmettelemään luontoa.
Unelmien asuinpaikka on alkanut tuntua ahdistavalta työleiriltä ja talon myynti on vilahtanut viimeviikkoina ahkerasti meidän puheissa MUTTA kun tämä paikka on todella meidän molempien unelmapaikka niin kysynkin miten te muut vastaavassa tilanteessa olette pärjänneet??
Vinkkejä?