ensi syksynä hoitoon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Verna"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"Verna"

Vieras
Meillä 4,5v lähtee ensi syksynä päiväkotiin ja tässä yritän miettiä hoidon tarvetta eli kuinka pitkiä päiviä lapsi hoidossa olisi. Hänelle on sovittu 15 hoitopäivää/kk, mutta päivittäiset tuntimäärät pitäisi vielä miettiä. Kyseessä ns. virikehoito. Itse olen kotona pienempien lasten kanssa, joten pystytään joustavasti viemään ja hakemaan esikoinen hoitoon.

Kuinka pitkiä päiviä teillä muilla virikepaikkalaiset lapset on päivähoidossa? Jos on paikalla vain osan päivästä, kuinka ryhmäytyminen on sujunut?
 
Meillä oli vuoden ennen eskaria myös ns. virikehoidossa.
Käyttöpäiviä 15 pv/kk ja oli n. klo 8.00 - 12.30.
En pitänyt järkevänä kokopäivähoitoa, koska päikkärit voi nukkua kotonakin.
 
[QUOTE="äiti";26316394]Meillä oli vuoden ennen eskaria myös ns. virikehoidossa.
Käyttöpäiviä 15 pv/kk ja oli n. klo 8.00 - 12.30.
En pitänyt järkevänä kokopäivähoitoa, koska päikkärit voi nukkua kotonakin.[/QUOTE]


Meillä on se "ongelma", että joudun puolenpäivän aikaan hakemaan keskimmäistä lasta kerhosta, joten joutuisin esikoisen hakemaan vähän turhan aikaisin päiväkodilta ja tiedän että häntä harmittaa kamalasti jos muut lapset saavat vielä jäädä hoitoon ja hän joutuu lähtemään kesken. Klo 14 siellä on välipala, joten mietin että josko sen jälkeen menisin tai niin että ehtii sen jälkeen hieman ulkoillakin. Eli hoitoaika olisi n. klo 8.30-14. Kuulostaako liian pitkältä? Siinä ehtisin keskimmäisen kerhosta haun jälkeen käydä pienempien kanssa rauhassa kotona syömässä.
 
maksu ainakin on meillä kalliimpi, jos ylittää tuon 5 h. ja jos välipala on kello 14.00 ja hakisit silloin eihän lapsi sitä ehtisi syödä. Eli hoitoaika olisi puoli kolmeen. Ja ulkoilun kanssa mensi sitten puoli neljään?
Kyllä minusta yli 6 tuntia virikehoitoa päivässä on aika paljon kun päiviäkin on noin monta, mutta kukin tavallaan.
 
Sori, kirjoittelen ihan mitä sattuu, eli tosiaan 14.30 loppuisi välipala. Se 5h on meilläkin osa-aikahoidon raja, mutta keskimmäisen kerhohakujen takia menee vähän tiukille. Pelkään, että alkaa meidän muiden päivä pyörimään liikaa esikoisen hoitoaikojen ympärillä. Eli tukka putkella mennään pienempien kanssa, että ehditään syödä, pukea jne ja, jotta ollaan ajoissa päiväkodilla.
 
Aloituksessa kerroit, että hoitoonviennit sujuvat joustavasti.

No tuo 15 päivää kuukaudessa on jo melkein joka arkipäivä hoidossa ja sitten vielä pitkiä päiviä. Kuulostaa aika kauhelta.
 
Meillä on samanikäinen menossa hoitoon neljänä päivänä viikossa, hoitoaika 5 h päivässä. Toivon, että tuo riittää siihen, että pääsee mukaan ryhmään. Isosisko on ollut tämän vuoden eskarissa, ja alku oli tosi hankala, kun kaikilla oli jo kaverit valmiiksi, eikä ollut muita, jotka olisivat olleet vain esiopetuksessa (muilla siis iltapäivähoito lisäksi).
 
[QUOTE="belle";26316502]Aloituksessa kerroit, että hoitoonviennit sujuvat joustavasti.

No tuo 15 päivää kuukaudessa on jo melkein joka arkipäivä hoidossa ja sitten vielä pitkiä päiviä. Kuulostaa aika kauhelta.[/QUOTE]


Tuo on kait keskimäärin 4 pv viikossa ja periaatteessa voisin viedä lapsen myöhempäänkin päiväkodille, mutta käytännössä lienee järkevintä että isä vie 8.30 samalla kun menee töihin. Haku tosiaan olisi joustavasti mihin aikaan vaan, mutta sitäkin pitää miettiä että niisssä ajoissa on jokin järki. Eli klo 12 jos haen, lapsi ei takuulla pääse ryhmään kunnolla mukaan kun muut ovat kuitenkin pitkälle iltapäivään siellä. Jos haen vähän yli 12, joudutaan pienempien kanssa juoksemaan tukka putkella, mikä ei sekään oikein houkuta.

Noista 4 päivästä on yksi muuten vielä retkipäivä, eli ovat aina jossain retkillä. Kyseessä ryhmä, jossa kaikki 5v.

Onko tosiaan 6h päiväkotipäivä liikaa 5-vuotiaalle? Ja ihan ystävällisesti kysyn, koska meillä ei ole kokemusta päiväkodista.

Lapsi kaipaa hirveästi aktiviteettia ja kavereita meillä ei lähinaapurustossa ole, eli kaveriseuraa ei muuten oikein ole. Kotona hyörii ja pyörii, vaatii jatkuvaa huomiota ja meidän vanhempien seuraa, vaikka pienempiä sisaruksia onkin.
 
Ja tosiaan tuota ryhmäytymistä olen kovasti miettinyt, ettei vaan jää ulkopuoliseksi kun ei kuitenkaan täyttä viikkoa ole ja jos sittenkin olisi vain muutaman tunnin.

Kerhossa lapsi on viihtynyt hirmu hyvin ja 3h kerhoaika ei oloe ainakaan tuntunut liian pitkältä, vaan lapsi tykkäisi sinnekin jäädä joka kerta pidemmäksi aikaa.
 
Haku klo 12 on ihan sopiva, koska sen jälkeen on päiväunet, välipala ja sit rupeekin jo muutkin lapset lähteen kotiin. Sitäpaitsi siellä on todennäköisesti muitakin puolipäiväisiä lapsia jotka haetaan lounaan jälkeen.
 
Oma 6v:ni jatkoi päiväkodissa kun jäin sairaslomalle pari kuukautta sitten,hän on n. 7.20-11.45. Tykkää kovast,kerkeää oikeastaan kaikkeen toimintaan mitä on ja kun ei kuitenkaan nuku niin turha siellä on hereillä maata. Onhan meidän (pikkuveli vajaa 2v) aamupäivät sinäänsä vähän kellon kyttäystä,mutta toisaalta kuopus nukahtaa mukavasti aina kun haetaan isompi. Hyvin me kuitenkin kerjetään pihalle ja syömään.
 
Haku klo 12 on ihan sopiva, koska sen jälkeen on päiväunet, välipala ja sit rupeekin jo muutkin lapset lähteen kotiin. Sitäpaitsi siellä on todennäköisesti muitakin puolipäiväisiä lapsia jotka haetaan lounaan jälkeen.

Samaa mieltä. Kun ei siinä lounaan jälkeen paljon virikkeitä enään ole, varsinkin jos nukkuu vielä päivunetkin.

Mulla itselläni meni 4v viime vuonna yksityisen päiväkodin järjestämään leikkitoimintaan. Hän käy siinä 3krt viikossa, 3h kerralla. Aina sama ryhmä, ei mitään ongelmia ryhmäytymisen kanssa (vaikka osa ryhmästä on osapäiväoidossa 5-6h kerralla). Samoin eskarini on "hoidossa" ainoastaan sen eskariajan eli 4h päivässä. Ei hänelläkään mitään ongelmia, vaikka valtaosa lapsista on eskarin lisäksi päiväkodihoidossa. Hyvin on päässyt mukaan.
Eli itse en ainakaan näkisi tota ryhmäytymistä syyksi tolle pitkälle päivälle. Ja jos sen kanssa tulee ongelmia, niin kait niitä päivä/aikoja voi sitten hoidon aloituksenkin jälkeen miettiä uudestaan.

Lisäksi kysyisin: kuinka pitkä matka teillä on päiväkotiin/kerhoon? Itse ainakin haluaisin, että saisin samalla reissulla haettu kaikki hoitolaiset. Ei sekään pienempien kanssa mitään herkkua ole, jos joutuu tunnin-parin välein mennä aina jotkuta hakemaan... Varsinkin vielä joka päivä.
 
[QUOTE="Verna";26316435]Meillä on se "ongelma", että joudun puolenpäivän aikaan hakemaan keskimmäistä lasta kerhosta, joten joutuisin esikoisen hakemaan vähän turhan aikaisin päiväkodilta ja tiedän että häntä harmittaa kamalasti jos muut lapset saavat vielä jäädä hoitoon ja hän joutuu lähtemään kesken. Klo 14 siellä on välipala, joten mietin että josko sen jälkeen menisin tai niin että ehtii sen jälkeen hieman ulkoillakin. Eli hoitoaika olisi n. klo 8.30-14. Kuulostaako liian pitkältä? Siinä ehtisin keskimmäisen kerhosta haun jälkeen käydä pienempien kanssa rauhassa kotona syömässä.[/QUOTE]

Välipala kestää yleensä lähes puoli kolmeen ja varsinkin talvella päiväkodissa ulkoillaan puoli neljän jälkeen että viimeiset eivät joudu jäätymään siellä noin viiteen. Eli kuinka lapsesi olisi syönyt ja vieläpä ulkoillutkin noin kahden aikoihin. Huom. ulkoilu on paljon paljon antoisampaa lapselle oman perheen kanssa iltapäivisin kuin päiväkodin väsyneiden ja stressaantuneiden lasten seassa. Jos pihatkin ovat järkyttävän pieniä.
 
Välipala kestää yleensä lähes puoli kolmeen ja varsinkin talvella päiväkodissa ulkoillaan puoli neljän jälkeen että viimeiset eivät joudu jäätymään siellä noin viiteen. Eli kuinka lapsesi olisi syönyt ja vieläpä ulkoillutkin noin kahden aikoihin. Huom. ulkoilu on paljon paljon antoisampaa lapselle oman perheen kanssa iltapäivisin kuin päiväkodin väsyneiden ja stressaantuneiden lasten seassa. Jos pihatkin ovat järkyttävän pieniä.


Klo 14.30 menevät kuulemma pihalle, eli siinä vaiheessa olisi yksi mahdollinen hakuaika. Kirjoitin ensimmäisessä viestissä kloajat väärin. Välipala siis klo 14-14.30.
 
Samaa mieltä. Kun ei siinä lounaan jälkeen paljon virikkeitä enään ole, varsinkin jos nukkuu vielä päivunetkin.

Mulla itselläni meni 4v viime vuonna yksityisen päiväkodin järjestämään leikkitoimintaan. Hän käy siinä 3krt viikossa, 3h kerralla. Aina sama ryhmä, ei mitään ongelmia ryhmäytymisen kanssa (vaikka osa ryhmästä on osapäiväoidossa 5-6h kerralla). Samoin eskarini on "hoidossa" ainoastaan sen eskariajan eli 4h päivässä. Ei hänelläkään mitään ongelmia, vaikka valtaosa lapsista on eskarin lisäksi päiväkodihoidossa. Hyvin on päässyt mukaan.
Eli itse en ainakaan näkisi tota ryhmäytymistä syyksi tolle pitkälle päivälle. Ja jos sen kanssa tulee ongelmia, niin kait niitä päivä/aikoja voi sitten hoidon aloituksenkin jälkeen miettiä uudestaan.

Lisäksi kysyisin: kuinka pitkä matka teillä on päiväkotiin/kerhoon? Itse ainakin haluaisin, että saisin samalla reissulla haettu kaikki hoitolaiset. Ei sekään pienempien kanssa mitään herkkua ole, jos joutuu tunnin-parin välein mennä aina jotkuta hakemaan... Varsinkin vielä joka päivä.


Päiväkoti on n. 500m päässä, eli matka ei ole pitkä, mutta 2 päivänä joudun hakemaan toisen lapsen kerhosta, toinen on siinä lähellä, toinen taas monen kilometrin päässä. Bussilla kuljetaan, joten kun kauempaa haen, olisin päiväkodilla vasta klo 13 aikoihin. Ja silloin taitaa olla lepohetki menossa päiväkodilla. Ehkä suosiolla parempi ottaa sinne klo 14.30 asti, vaikka se monen mielestä vaikuttaa kamalan pitkältä hoitopäivältä. Pelkään että menee meillä muilla säätämiseksi ne hakuajat.
 
[QUOTE="vieras";26316871]Meillä oli kuntouttavassa hoidossa 9-15 ja minusta se oli hyvä aika. Ja sitä aikaa päiväkotikin suositteli. Kolmena päivänä viikossa oli.[/QUOTE]

Eli et kokenut että olisi ollut liian pitkä aika? Lapsiakin kun on niin erilaisia. Meillä lapsi on lähestulkoon kiukkuinen kun haetaan kerhostakin "liian aikaisin", vaiika kaikki muutkin lähtevät samaan aikaan.
 
[QUOTE="Verna";26317054]Päiväkoti on n. 500m päässä, eli matka ei ole pitkä, mutta 2 päivänä joudun hakemaan toisen lapsen kerhosta, toinen on siinä lähellä, toinen taas monen kilometrin päässä. Bussilla kuljetaan, joten kun kauempaa haen, olisin päiväkodilla vasta klo 13 aikoihin. Ja silloin taitaa olla lepohetki menossa päiväkodilla. Ehkä suosiolla parempi ottaa sinne klo 14.30 asti, vaikka se monen mielestä vaikuttaa kamalan pitkältä hoitopäivältä. Pelkään että menee meillä muilla säätämiseksi ne hakuajat.[/QUOTE]

Ihan kuinka vain, täällä hoitomaksu vain olisi puolet kalleempi kun on yli 5 tuntia, en sellasta summaa alkaisi maksamaan siitä että lapsi saa nukkua päikkärit hoidossa.
 
[QUOTE="vieras";26317107]Ihan kuinka vain, täällä hoitomaksu vain olisi puolet kalleempi kun on yli 5 tuntia, en sellasta summaa alkaisi maksamaan siitä että lapsi saa nukkua päikkärit hoidossa.[/QUOTE]

Tuo hoitomaksu ei meillä ole ongelma. Kallistahan se on kun kyseessä pelkkä virikehoito ja tuon takia menetetään kuntalisäkin, mutta minkäs teet. Kotona lapsi menee seiniä pitkin ja aika on pitkää vaikka kuinka yrittäisin keksiä tekemistä. en pysty muuttumaan leikkikaveriksi kuitenkaan. Eli maksakoon mitä maksaa, kunhan kaikki ovat tyytyväisiä.
 
[QUOTE="vieras";26317107]Ihan kuinka vain, täällä hoitomaksu vain olisi puolet kalleempi kun on yli 5 tuntia, en sellasta summaa alkaisi maksamaan siitä että lapsi saa nukkua päikkärit hoidossa.[/QUOTE]

no mutta jos lapsi on jokatapauksessa vaan 15 päivää kuussa niin eikö se vaikuta hoitomaksuun?
 
Vähän kuulostaa nuo ap:n vastaukset siltä, että haluaisi itse pitää lapsen siellä päiväkodissa mahdollisimman myöhään...

Mutta kuten moni muukin on sanonut edellä, niin paras aika olisi hakea lounaan jälkeen. 95% päiväkodin tapahtumista tehdään aamupäivällä ennen lounasta, joten siinä se ryhmäytyminen kyllä tapahtuu ja jos kerran jo menee klo 8.30 niin ehtii todella hyvin leikkimään kavereiden kanssa ja olemaan mukana toiminnassa. Klo 12 jälkeen on päivälepo, välipala ja ulkoilu, eli ei mitään "virikkeellistä" järjestettyä toimintaa.
 
Tee kuule ap ihan niin kuin itse parhaaksi näet. Jos teille sopii se vähän pidempi päivä ja lapsikin viihtyy hoidossa niin mikäs siinä sitten, saat itsekin vähän hengähtää. Me ollaan kokopäiväisesti töissä ja muksu menee 7-7.30 hoitoon ja haetaan 16-16.30, eikä silloinkaan ole kaikki leikit välttämättä vielä leikittynä :) Voihan sitä sopimusta sitten muuttaa jos tuntuu että ei sujukaan.
 
No mutta kun en pääse hakemaan lasta lounaan jälkeen, vaan ovat jo päivälevolla kun pääsen keskimmäisen kanssa kerhosta. Ja tuolla päikyssä on ohjattua toimintaa kyllä myös päivälevon ja välipalan välissä. Välipalan jälkeen ei olekaan muuta kuin ulkoilua.

Ja kyllä, haluan pitää lapsen päikyssä mahdollisimman pitkään siltä osin, että hän saa siellä kaipaamaansa virikettä ja kaveriseuraa, ja että meidän muiden elämä ei täysin pyöri yhden lapsen hoitoaikojen ympärilläö.
 
[QUOTE="vieras";26317136]no mutta jos lapsi on jokatapauksessa vaan 15 päivää kuussa niin eikö se vaikuta hoitomaksuun?[/QUOTE]

Täällä hoitomaksu 15 pv on 60% täydestä ja jos on alle 5 tuntia päivässä, maksu vielä puolitetaan.
 

Yhteistyössä