Mitä siitä seurais jos teidän 12 v haistattelis vanhemmille?

Tuosta pois karsiminen alotetaan jo pienenä, meillä 7v luulee voivansa sanoa vastaan ja olla niinkuin tykkää. Jos tuossa vaiheessa antaa periksi, niin 12v on turha alottaa kasvattamaan että aikuisille ei sanota vastaan. Meillä 7v pyytää anteeksi kun sanoo vastaan ja jos se ei lopu siihen, vaan koitetaan toisenkin kerran, niin sitten tulee jokin rangaistus: karkkipäivä menee, telkkarikielto, nettikielto yms. kunnes tulee asia ymmärretyksi.

 

mä en ole oikeastaan koskaan voinut käyttää arestia rangaistuksena noilla teini-ikäisillä, kun ne yleensä viettää aikansa kotona.
Ja muutenkin jos lapsen kanssa on kokoajan jotain ongelmaa, niin jatkuvien rangaistuksien jakelu lisää sitä uhmaa.
Niin typerältä kuin se ehkä kuulostaakin, mitä enemmän lapsi tekee tyhmyyksiä ja aiheuttaa ongelmia, sitä enemmän pitää keskittyä niihin positiivisiin asioihin.

jos äidille haistattelusta saa viikon kotiarestia, tai kuukauden, minkälainen rangaistus tulee esim myymälävarkaudesta, tai koulussa häiriköinnistä/koulukiusaamisesta?

 

[QUOTE="vieras";26298779]Tuosta pois karsiminen alotetaan jo pienenä, meillä 7v luulee voivansa sanoa vastaan ja olla niinkuin tykkää. Jos tuossa vaiheessa antaa periksi, niin 12v on turha alottaa kasvattamaan että aikuisille ei sanota vastaan. Meillä 7v pyytää anteeksi kun sanoo vastaan ja jos se ei lopu siihen, vaan koitetaan toisenkin kerran, niin sitten tulee jokin rangaistus: karkkipäivä menee, telkkarikielto, nettikielto yms. kunnes tulee asia ymmärretyksi.[/QUOTE]

noinhan se menee, pienenä on kitkettävä tällaiset "pöljäilyt". Minä kuten moni muukin kirjoitti, että olisi hyvin hämmästynyt moisesta käytöksestä eli tavallaan tämä käytös ei ole kovinkaan odotettua näillä lapsilla.

 

Käytös on ollu huonoa jo iät ja ajat ja lapsi käy terapiassa sen takia + toisenki asian takia. Eli 2 diagnoosia jonka takia käy terapiassa (ei adhd kumminkaan). Lapsi on edistyny valtavasti mutta nyt tää kevät on ollu jotenki vaikea ja takapakkia on tullu :/

Vaikea tarkemmin kommentoida, kun ei tiedä diagnooseja (enkä varmaan osaisi, vaikka tietäisinkin), mutta miten teillä pohditaan sanojen ja tekojen syy-seuraussuhteita? Mikä on lapsen haistattelun päämäärä? Mihin hän sillä pyrkii? Miten muuten asiaa voisi käsitellä? Miten päämäärään päästään ilman huonoa käytöstä?
Mielestäni lapsen opettaminen ajattelemaan omilla aivoillaan ja ratkaisemaan ongelmia on iso satsaus hänen tulevaisuuteensa. Ei saa tarjoilla liian valmiita vastauksia ja seurauksia asiaan. Miten esim. aresti tai kännykielto opettaa lasta käyttäytymään paremmin? Ok, se on seuraus huonosta käytöksestä, mutta mun pointti tässä on, että miten jatkossa vältetään huono käytös. Lapselle on hyvä tarjota muita ajattelumalleja, eikä siis liian valmiiksi pureskeltuina, vaan esim. esimerkkien ja mielikuvaharjoitusten kautta, jotta lapsi saisi ahaa-elämyksen. Kun ensi kerralla tulee vastaava tilanne, niin miten siinä menetellä ja miten toimia. Miten suhtautua. Tilanteita ei aina voi itse valita, mutta oman suhtautumisensa niihin voi.

Tämä nyt oli tällaista osittain asian ohitse menevää ajatusvirtaa, mutta pointtinani siis lapsen ongelmanratkaisukyvyn kasvattaminen ja tilanteisiin suhtautumisen opettaminen.

 

Pyrin aika pitkälti siihen, että lapsi saa palkinnon hyvästä käytöksestä eikä rangaistuksia huonosta käytöksestä. Nyt vaan on tää kevät ollu tosi vaikea, eikä noilla palkitsemisilla tunnu olevan mitään hyötyä joten mukaan on tullut myös rangaistuksia.

Lapsen diagnoosina on uhmakkuushäiriö + masennus. Näiden takia on käyny tiiviisti terapiassa jo parin vuoden ajan ja kuten sanoin, on edistyny ihan mielettömän paljo mutta nyt tää kevät on ollu hankalampaa. Ja joku sano,että tämmönen käytös kitketään jo pienenä? Joo, yritetty on. Kunpa vaan ois sillon vuosia sitten ammattilaiset (neuvola ym) meitä uskonu, että kaikki ei oo kohdillaan....

 

Pyrin aika pitkälti siihen, että lapsi saa palkinnon hyvästä käytöksestä eikä rangaistuksia huonosta käytöksestä. Nyt vaan on tää kevät ollu tosi vaikea, eikä noilla palkitsemisilla tunnu olevan mitään hyötyä joten mukaan on tullut myös rangaistuksia.

Lapsen diagnoosina on uhmakkuushäiriö + masennus. Näiden takia on käyny tiiviisti terapiassa jo parin vuoden ajan ja kuten sanoin, on edistyny ihan mielettömän paljo mutta nyt tää kevät on ollu hankalampaa. Ja joku sano,että tämmönen käytös kitketään jo pienenä? Joo, yritetty on. Kunpa vaan ois sillon vuosia sitten ammattilaiset (neuvola ym) meitä uskonu, että kaikki ei oo kohdillaan....

:hug:

lapsen paranemisessa tulee ylä ja alamäkiä, ja niiden kanssa jaksaminen ottaa tosi koville.Tiedän et äitinä sun huoli ja suru vie voimia jaksamiselta, ja toivon et sulla on tukena ihmisiä jotka auttaa sua jaksamaan.
muista halata lasta ja kertoa et se on rakas, vaikka välillä muulta tuntuiskin, teillä on vielä pitkä tie, mut toivotaan et asiat siitä helpottaa.Muista myös, et lapsella on vielä pahempi olo kuin sinulla, vaikka sitäkään ei tahdo aina muistaa.Sairaus siellä oireilee, ei lapsi

 

Arestia ja etuuksien menettämistäkin pahempaa: vakava keskustelu äidin kanssa keittiön pöydän ääressä, A4:lle kirjoitettuna perustelut sille, miksi lapsi kuvittelee voivansa huudella mitä sylki suuhun tuo omalle äidilleen.
Tosin tuollaista meillä ei ole koskaan tapahtunut.

 

Pyrin aika pitkälti siihen, että lapsi saa palkinnon hyvästä käytöksestä eikä rangaistuksia huonosta käytöksestä. Nyt vaan on tää kevät ollu tosi vaikea, eikä noilla palkitsemisilla tunnu olevan mitään hyötyä joten mukaan on tullut myös rangaistuksia.

Lapsen diagnoosina on uhmakkuushäiriö + masennus. Näiden takia on käyny tiiviisti terapiassa jo parin vuoden ajan ja kuten sanoin, on edistyny ihan mielettömän paljo mutta nyt tää kevät on ollu hankalampaa. Ja joku sano,että tämmönen käytös kitketään jo pienenä? Joo, yritetty on. Kunpa vaan ois sillon vuosia sitten ammattilaiset (neuvola ym) meitä uskonu, että kaikki ei oo kohdillaan....

Onko terapeutit antaneet millaisia ohjeita kotiin tuollaisiin tilanteisiin? Jokainen lapsi on yksilö ja lapsen tunteva terapeutti vanhempaa kuunnellen voi antaa erittäin toimivia neuvoja. Voimia teille kaikille, mutta muista että ponnistelut eivät mene hukkaan.

Tee parhaasi niillä tiedoilla ja voimilla mitä sinulla on, äläkä tuomitse itseäsi tai lastasi. Vaikuttaa että olet jo tehnyt paljon lapsesi eteen.

 

Pyrin aika pitkälti siihen, että lapsi saa palkinnon hyvästä käytöksestä eikä rangaistuksia huonosta käytöksestä. Nyt vaan on tää kevät ollu tosi vaikea, eikä noilla palkitsemisilla tunnu olevan mitään hyötyä joten mukaan on tullut myös rangaistuksia.

Lapsen diagnoosina on uhmakkuushäiriö + masennus. Näiden takia on käyny tiiviisti terapiassa jo parin vuoden ajan ja kuten sanoin, on edistyny ihan mielettömän paljo mutta nyt tää kevät on ollu hankalampaa. Ja joku sano,että tämmönen käytös kitketään jo pienenä? Joo, yritetty on. Kunpa vaan ois sillon vuosia sitten ammattilaiset (neuvola ym) meitä uskonu, että kaikki ei oo kohdillaan....

Juu, erityislasta onkin vaikeampi kasvattaa, ja kun hän käy terapioissa, niin löytyisikö sieltä osaamista ja vinkkiä miten kannattaisi menetellä - he kun tuntevat alansa ja lapsesi.

 

:hug:

lapsen paranemisessa tulee ylä ja alamäkiä, ja niiden kanssa jaksaminen ottaa tosi koville.Tiedän et äitinä sun huoli ja suru vie voimia jaksamiselta, ja toivon et sulla on tukena ihmisiä jotka auttaa sua jaksamaan.
muista halata lasta ja kertoa et se on rakas, vaikka välillä muulta tuntuiskin, teillä on vielä pitkä tie, mut toivotaan et asiat siitä helpottaa.Muista myös, et lapsella on vielä pahempi olo kuin sinulla, vaikka sitäkään ei tahdo aina muistaa.Sairaus siellä oireilee, ei lapsi

Kiitos. Raskasta kyllä on. Tää on niin kausiluontoista, välillä menee tosi loistavasti ja välillä taas tulee tämmösiä takapakkeja jolloin itelläki menee sormi suuhun. Ei vaan tiedä miten pitäs toimia. Toisaalta, ymmärrän, että sairaus oirelee mutta toisaalta tiedän myös, että lapselta pitää vaatia inhimmillisä käytöstä siitä huolimatta. Lapsi on sen verran fiksu, että helposti puolustautuu sairaudellaan jos sille tielle lähdetään. Toki joitaki asioita katotaan sormien läpi mutta pääsääntöisesti yritetään kavattaa lapsi niin kuin kaikki muutki, ettei sairauden varjolla voi käyttäytyä miten sattuu. Kun on muutenki vaikeaa niin ei haluttais olla toisen sylkykuppina.

 

Omaan huoneeseen miettimään ekaksi lähtis kaikki telkat,puhelimet ja tietokone.Voisin jopa laittaa päälle vielä viikonkotiarestia.

 

Kyllähän näitä terpeutin kans mietitään jatkuvasti ja erittäin hyviä neuvoja oonki sieltä saanu. Esim. se, että jos on monenlaista ongelmaa lapsen käytöksessä niin koittas keskittyä aina vaan yhteen kerralla ja palkita lasta kun siltä osin käytös paranee. Meillä just nyt työn alla on se, että loppuis sisarusten jatkuva kiusaaminen (lapsi purkaa pahaa oloaan sisaruksiin, mollaa jatkuvasti ja vie heiltä kaiken itsetunnon) ja lapsi saa pisteitä aina joka päivästä jolloin ei oo kiusannu. Ja kun on tarpeeks pisteitä niin joku mieluinen palkinto. Se vaan, että toiset lapset, joilla ei oo mitään ongelmaa käytöksessä, alkavat oleen kateellisia siitä, että yks saa palkintoja normaalista käytöksestä ja he ei saa mitään :/

 

Kiitos. Raskasta kyllä on. Tää on niin kausiluontoista, välillä menee tosi loistavasti ja välillä taas tulee tämmösiä takapakkeja jolloin itelläki menee sormi suuhun. Ei vaan tiedä miten pitäs toimia. Toisaalta, ymmärrän, että sairaus oirelee mutta toisaalta tiedän myös, että lapselta pitää vaatia inhimmillisä käytöstä siitä huolimatta. Lapsi on sen verran fiksu, että helposti puolustautuu sairaudellaan jos sille tielle lähdetään. Toki joitaki asioita katotaan sormien läpi mutta pääsääntöisesti yritetään kavattaa lapsi niin kuin kaikki muutki, ettei sairauden varjolla voi käyttäytyä miten sattuu. Kun on muutenki vaikeaa niin ei haluttais olla toisen sylkykuppina.

tiedän tunteen..
meillä aikalailla samoihin aikoihin alkoi tuon esikoisen ongelmat, diagnoosia ei oikeastaan koskaan saatu, mut samanlaisia ongelmia kuin teillä, lisäksi kieltäytyi kouluun menemästä (koulukiusaaminen )
pitkä tie on kuljettu, poika nyt 19v, pienin askelin ollaan päästy eteenpäin, mut edelleen on vielä paljon tekemistäkin.

 

tiedän tunteen..
meillä aikalailla samoihin aikoihin alkoi tuon esikoisen ongelmat, diagnoosia ei oikeastaan koskaan saatu, mut samanlaisia ongelmia kuin teillä, lisäksi kieltäytyi kouluun menemästä (koulukiusaaminen )
pitkä tie on kuljettu, poika nyt 19v, pienin askelin ollaan päästy eteenpäin, mut edelleen on vielä paljon tekemistäkin.

Meillä alko oireet jo sillon kun lapsi oli alle kouluikäinen mutta sitä ei kukaan uskonu ennen kuin vuosia myöhemmin. Vieläkö teillä poika 19-vuotiaana oirelee? Mä oon heikkona hetkenä tainnu tokaista miehelleni, etten enää sen jälkeen ota vastuuta kun poika täyttää 18 :ashamed: Tuntuu, että koko elämä menee tämän yhen kans sähläämiseen ja sen erityistarpeisiin vastaamiseen.

 

Mä käskin lapsen omaan huoneeseen ja sanoin että siellä pitää olla tunnin. Sen jälkeen haistatti uudestaan. Sanoin, että oo sitte 1½tuntia. Haistatteli uudestaan jolloin sanoin, että sit oot 2 tuntia huoneessa. Siihen hiljeni mutta mietin, että oisko pitäny tehä jotain toisin.

Meillä ei miehen kans todellakaan puhuta noin toisillemme jos vihjasit, että lapsi ois meiltä oppinu tuommosta. Meistä ei kumpikaan kiroa koskaan.

En tarkoittanut vihjata, että haistattelisitte miehen kanssa toisillenne. Tuli vaan mieleen, kun olen täältä lukenut kuinka puolisot haistattelee toisilleen, ettei se mun mielestä ole normaalia eikä meillä sellaista harrasteta. En vaan jatkanut ajatustani loppuun.

 

Kyllähän näitä terpeutin kans mietitään jatkuvasti ja erittäin hyviä neuvoja oonki sieltä saanu. Esim. se, että jos on monenlaista ongelmaa lapsen käytöksessä niin koittas keskittyä aina vaan yhteen kerralla ja palkita lasta kun siltä osin käytös paranee. Meillä just nyt työn alla on se, että loppuis sisarusten jatkuva kiusaaminen (lapsi purkaa pahaa oloaan sisaruksiin, mollaa jatkuvasti ja vie heiltä kaiken itsetunnon) ja lapsi saa pisteitä aina joka päivästä jolloin ei oo kiusannu. Ja kun on tarpeeks pisteitä niin joku mieluinen palkinto. Se vaan, että toiset lapset, joilla ei oo mitään ongelmaa käytöksessä, alkavat oleen kateellisia siitä, että yks saa palkintoja normaalista käytöksestä ja he ei saa mitään :/

Mä miettisin tässä kohdin lasten tasa-arvoisuutta ja tokihan toisillekin täytyisi palkinnot antaa, kun he jossain tilanteessa selviytyvät erityisen hyvin. Tällä annettaisiin lapsille mallia yhdenvertaisuudesta ja kannustettaisiin koko sisaruskatrasta hyvään käytökseen.

 

Ikävyyksiä, kyllä minä jotain keksisin saadakseni lapsen tajuamaan että on sellaisella käytöksellä heikoilla jäillä.

 

Mulla on jo aikuiset lapset eikä kumpikaan heistä koskaan haistatellut mulle. Kyllä nuo kiroilla ovat osanneet, mutta kiitettävän hyvin ovat osanneet olla kiroilematta wanhusten kuullen. Joskus olen jonkun mörön kuullut niiden suusta pääsevän, mutta tilanteetkin ovat olleet sellaisia -esim potkaisseet varpaansa johonkin - että annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Jos nuo olisivat joskus mulle haistatelleet, niin keskustelun paikka olisi ollut. Meillä haistattelu olisi ollut se toiseksi viimeinen keino ilmaista pahaa oloaan (viimeisin olisi ollut lyöminen) ja sen vuoksi olisi ollut tärkeää selvittää, mikä lapsella on hätänä. Näin olisi siis toimittu meillä, mutta tiedän kyllä perheitä, joissa niin vanhemmilla kuin lapsillakin on tapana haistatella toisilleen useammin kuin esim sanoa kiitos tai pyytää anteeksi.

 

Mä miettisin tässä kohdin lasten tasa-arvoisuutta ja tokihan toisillekin täytyisi palkinnot antaa, kun he jossain tilanteessa selviytyvät erityisen hyvin. Tällä annettaisiin lapsille mallia yhdenvertaisuudesta ja kannustettaisiin koko sisaruskatrasta hyvään käytökseen.

No sepä se kun noita muita ei tarvi edes kannustaa hyvään käytökseen vaan se tulee niiltä automaattisesti. Ja kieltämättä tuntuu tyhmältä alkaa palkitsemaan jokaista lasta semmosesta normaalista käytöksestä jota odotetaan jokaiselta ja joka niiltä sujuu luontevasti ilman ponnisteluja. Vähän niin kuin palkitsis siitä, että käy paskalla. En varmaan osaa kirjottaa ajatuksiani niin, että joku niitä ymmärtäis.

 

Laittaisin omaan huoneeseensa rauhoittumaan (luulen että tarvitsisin pari minuuttia itsekin) ja hetken päästä voisin mennä kahvikupin kanssa nuoren huoneeseen juttelemaan syistä, miksi haistattelee.
Jos toistuisi, sitten olisi viikkoon turha monkua rahaa ja osoittaisin kyllä muutenkin että luottamus on kärsinyt.

Tällainen siis meillä, omat nuoreni tuntien tuo toimisi parhaiten.
Olen tässä oppinut että nuo murrosikäiset antisankarit on nekin (uskokaa tai älkää) ihmisiä. Virheitä sattuu ja mielestäni olisi itsellenikin paljon tyydyttävämpää selvittää syy haistattelun takana kuin rangaista välittömästi asiasta jonka nuori on saattanut lipsauttaa ajattelematta tunnekuohuissaan.

Toistaiseksi meillä kiroilut on jääneet niihin hetkiin kun tytölle on tapahtunut jotain ikävää ja se rähjää pahaa oloaan.

 

No sepä se kun noita muita ei tarvi edes kannustaa hyvään käytökseen vaan se tulee niiltä automaattisesti. Ja kieltämättä tuntuu tyhmältä alkaa palkitsemaan jokaista lasta semmosesta normaalista käytöksestä jota odotetaan jokaiselta ja joka niiltä sujuu luontevasti ilman ponnisteluja. Vähän niin kuin palkitsis siitä, että käy paskalla. En varmaan osaa kirjottaa ajatuksiani niin, että joku niitä ymmärtäis.

Et palkitse kaikkia samoista asioista (esimerkiksi astioiden viemisestä koneeseen taikka kiroilematta olemisesta), mutta palkitset jokaista jostain asiasta jota he opettelevat.

 

Meillä alko oireet jo sillon kun lapsi oli alle kouluikäinen mutta sitä ei kukaan uskonu ennen kuin vuosia myöhemmin. Vieläkö teillä poika 19-vuotiaana oirelee? Mä oon heikkona hetkenä tainnu tokaista miehelleni, etten enää sen jälkeen ota vastuuta kun poika täyttää 18 :ashamed: Tuntuu, että koko elämä menee tämän yhen kans sähläämiseen ja sen erityistarpeisiin vastaamiseen.

sori, käytiin lenkillä täs välissä..

no, oireilee ja oireilee..on suht hyvässä kunnossa mun mielestä, muiden mielestä sit onkin ihan luuseri jne kun ei pysty "normaalia" nuorenmiehen elämää elämään, eli käymään koulua, armeijaa jne pikkuhiljaa toki enemmän ja enemmän pystyy elämään muiden kanssa (erakoitui lähes kokonaan jossain vaiheessa kun pelkäsi ja ahdistui muiden seurassa ) ja on paljon paremmalla mielellä nyt kokoajan.Masennuskohtauksia toki tulee edelleen, mut kelläpä niitä hyviä päiviä jatkuvasti olisi =)
Mun jaksaminen pojan kanssa ei ole ollut se vaikein asia, vaan se et mä en jaksa jatkuvasti selitellä muille (jopa ihan läheisille ) et kaikki vaan ei elä sitä keskivertoihmisen elämää, toisten tie aikuisuuteen kulkee mutkien kautta, ja se on siltikin IHAN NORMAALIA!

mut, kyllä sä jaksat huolehtia ja välittää, ohjata ja ottaa vastuuta, vaikkei aina siltä tunnukkaan :hug: asiat helpottaa kyllä ajan myötä.

 

Meillä 10vuotiaalle rangaistus haistattelusta; känny kaniin , viikkorahat ko. viikolta menetetty .

 

Kun on muutenki vaikeaa niin ei haluttais olla toisen sylkykuppina.

Mielestäni vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla lapsen sylkykuppina. Yksi lapsen itsetuntoa kohottavasta asiasta on juuri se, että voi purkaa omaa pahaa oloaan vanhemmille. Rankkaahan se on, mutta sen tekee lapsen takia.

Mitä kiroilemiseen ja haistatteluun tulee, niin itse en ole sitä kieltänyt lapsiltani. Se ei ole suotava asia ja sitä kukaan meistä ei halua kuunnella, mutta se on asia, jota en kiellä ja näin ollen en siitä myöskään rankaise.