Minusta on vähän hassua viettää näyttävästi lapsettomien lauantaita,

nattiainen
No en mäkään tuosta ekasta heti kyllä ymmärtäny, mitä ajat takaa, mutta tuo kolmas viesti sitten avasi enemmän. Kyllähän tuo vähän hassulta tuntuu, jos ensin mainostetaan sitä ettei nimenomaan halua lapsia ja sit yhtenä päivänä vuodessa suree sitä ettei saa lapsia... eihän siinä oo kyllä mitään päätä eikä häntää. Lapsettomien lauantaihan on nimenomaan päivä niille, jotka ei sitä lasta saa vaikka kuin haluaisivat ja yrittäisivät.
 
Niin, en tiedä. Olen heidät tuntenut kohta 10 vuotta ja aina ovat sitä sanoneet, että eivät halua omia lapsia. Sen verran hyviä ystäviä ollaan, ettei heillä ole kyllä mitään syytä esittääkään muuta kuin mitä ovat... ja itse ovat aina ottaneet asian esiin.

Mutta sitten kuitenkin kerran vuodessa toisin.
On mullakin yksi läheinen ystäväpariskunta, joiden vauvayritys/raskaus tuli aivan täysin puun takaa. Olivat yrittäneet pitkään, mutta silti hokivat, ettei vielä ole vauvan aika pitkään aikaan. Monille siis todella kipeä ja arka aihe.
 
"neljän äiti"
Mitä ihmeellistä tuossa lapsettomien lauantaissa on?? Se on tahattomasti lapsettomien oma päivä, eikä sen viettäminen ole "lapsellisilta" pois! Monet, jotka hehkuttaa lapsettomuuttaan, ovat itse asiassa tosi surullisia siitä samasta aiheesta..
 
Minä en ole ikinä törmännyt ihmisiin, jotka olisivat koko vuoden iloisen vapaaehtoisesti lapsettomia ja sitten yhtenä päivänä surisivat sitä.

Lienee todella poikkeuksellista, eikä siitä kannata vetää sitä johtopäätöstä, että kaikki lapsettomien päivää viettävät olisivat todellakaan samanlaisia.
 
[QUOTE="neljän äiti";26250937]Mitä ihmeellistä tuossa lapsettomien lauantaissa on?? Se on tahattomasti lapsettomien oma päivä, eikä sen viettäminen ole "lapsellisilta" pois! Monet, jotka hehkuttaa lapsettomuuttaan, ovat itse asiassa tosi surullisia siitä samasta aiheesta..[/QUOTE]


Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Itsekin vietin sitä monena vuonna ennen kuin tapasin mieheni ja saimme lapsemme. Ja tavallaan lapsettomuus on nytkin mielessä, kun toista lasta ei kuulu...

Minusta Lapsettomien lauantai on mainio tapa nostaa esille arkaa ja tärkeää asiaa. Et nyt ymmärtänyt ollenkaan aloitukseni pointtia.
 
"vieras"
[QUOTE="Vieras";26250794]Täytyy sanoa, että olen samaa mieltä! Lapsettomien lauantai on siksi kehitetty, ettei lapsettomille tulisi äitienpäivästä niin paha mieli. Se on marttyyrijuhla. Jos on valinnut lapsettomuuden ihan itse, niin miksi sitä päivää pitäisi viettää??

Onko sittenkin kyse jostain sellaisesta naisesta, joka mahoutensa peittääkseen kehuu, ettei halua mukamas lapsia?[/QUOTE]

Siis jos on vapaaehtoisesti lapseton ei saa viettää lapsettomien päivää, mutta jos on vapaaehtoisesti äiti saa viettää äitienpäivää?

Ole hyvä ja kerro mihin logiikkasi perustuu.
 
Minä en ole ikinä törmännyt ihmisiin, jotka olisivat koko vuoden iloisen vapaaehtoisesti lapsettomia ja sitten yhtenä päivänä surisivat sitä.

Lienee todella poikkeuksellista, eikä siitä kannata vetää sitä johtopäätöstä, että kaikki lapsettomien päivää viettävät olisivat todellakaan samanlaisia.

Opettele lukemaan. Missään en ole sanonut, että KAIKKI lapsettomien päivää viettävät olisivat samanlaisia. Koko ajan olen puhunut tästä yhdestä yksittäistapauksesta, joka kylläkin toistuu vuosittain - ja joka kerta minä hämmennyt asiasta yhtä paljon. En tiedä, mitä sanoisin.
 
"vieras"
Opettele lukemaan. Missään en ole sanonut, että KAIKKI lapsettomien päivää viettävät olisivat samanlaisia. Koko ajan olen puhunut tästä yhdestä yksittäistapauksesta, joka kylläkin toistuu vuosittain - ja joka kerta minä hämmennyt asiasta yhtä paljon. En tiedä, mitä sanoisin.
Luepa aloituksesi uudestaan, Sen jälkeen opettele ilmaisemaan itseäsi ymmärrettävästi.
 
[QUOTE="vieras";26250996]Luepa aloituksesi uudestaan, Sen jälkeen opettele ilmaisemaan itseäsi ymmärrettävästi.[/QUOTE]

Mä olen nyt selventänyt tätä asiaa kahden sivun aikana varmaan 10 kertaa. Vain typerykselle ei mene siinä ajassa perille, mitä tarkoitan. Myönnän kyllä, että aloituksessa olisin voinut jo mainita tuon ystäväpariskunnan.
 
[QUOTE="vieras";26251075]Ihmettelet aloituksessa, miksi lapsettomat juhlistavat lapsettomien päivää, oikein hehkuvat asialla. Muut ihmettelevät, miksi niin ei saa tehdä. Mitä mä en nyt ymmärrä?[/QUOTE]

En kyllä ihan varmasti sano tuossa, että KAIKKI lapsettomat. Jos väität muuta, ole hyvä ja todista väitteesi.
 
Opettele lukemaan. Missään en ole sanonut, että KAIKKI lapsettomien päivää viettävät olisivat samanlaisia. Koko ajan olen puhunut tästä yhdestä yksittäistapauksesta, joka kylläkin toistuu vuosittain - ja joka kerta minä hämmennyt asiasta yhtä paljon. En tiedä, mitä sanoisin.
Harvinaisen heikosti oli aloitus muotoiltu ollakseen vain yhteen ainoaan tapaukseen liittyvä.

Mutta eihän siinä mitään, sinulla on taas se aika vuodesta eli hämmennyksen päivä. Onneksi voit täällä meille purkaa huoltasi.

Varmaankin mieltäsi huojentaa, että edessä on taas 364 päivää ilman tätä merkittävää hämmennyksen aiheuttajaa. :xmas:
 
Lunatic
jos kuitenkin on vapaaehtoisesti lapseton. Tai sanoo olevansa, suorastaan hehkuttaa.

Vaikka toisaalta - eihän se minulta ole pois, toisten viettämiset.
Eiks se sitten ole parempi hehkuttaa sillon, jos kerta nauttii lapsettomuudesta.
Mitäs järkeä sitä ois juhlia, jos haluaa lapsia.

En kyllä ymmärrä koko päivän tarkotusta, minusta se on lähinnä noloa lapsettomille. Ikäänkuin verrataan äiteihin, joiden päivä on seuraavana päivänä. Ihan kuin lapsettomat ois rupusakkia, ja niitä pitäs sääliä. Tää on säälipäivä jos mikä.
Harvapa lapseton tätä silti onneksi noteeraanee edes.
 
Anonyymitär
Jotkut tahattomasti lapsettomat esittävät julkisesti olevansa vapaaehtoisesti lapsettomia, ihan siksi ettei tarvitsisi näyttää omaa tuskaansa, eikä selitellä mitään.
 

Yhteistyössä