Minusta on vähän hassua viettää näyttävästi lapsettomien lauantaita,

Ihan yhtä turha kuin äitienpäiväkin.

 

Eiks se sitten ole parempi hehkuttaa sillon, jos kerta nauttii lapsettomuudesta.
Mitäs järkeä sitä ois juhlia, jos haluaa lapsia.

Juu, mikäs siinä, senkun hehkuttaa, jos on oikeasti tyytyväinen valintaansa. Ja surkuttelee, jos kärsii lapsettomuudesta. Molemmat sallittuja.

Mutta se, että hehkutetaan muuten ja sitten yhtenä päivänä surraan, on ristiritaista.

 

Juu, mikäs siinä, senkun hehkuttaa, jos on oikeasti tyytyväinen valintaansa. Ja surkuttelee, jos kärsii lapsettomuudesta. Molemmat sallittuja.

Mutta se, että hehkutetaan muuten ja sitten yhtenä päivänä surraan, on ristiritaista.

Asioissa on puolensa. Toisaalta pidän hyvänäkin jos lapsettomuudesta kärsivät pystyvät näkemään niitä positiivisiakin puolia elämässään, sen sijaan että kokoajan itkisivät kohtaloaan.

Joillekin tilanne voi olla hyvin kaksijakoinen. Esimerkiksi yksi kaveri jolla ikää alkaa olla lähenpänä 40v kuin 30v eli biologinen kello tikittää vaikkei vän ole edes varma haluaako oikeasti lapsia. Periaatteessa siis haluaa muttei mihin elämäntilanteeseen hyvänsä. Oli aiemmin pitkässä parisuhteessa missä uskoi lasten syntyvän muttei niin käynytkään. Uskoi sorten löytävänsä uuden miehen perhettä perustamaan mutta seuraavilla kumppaneilla ek ollut tällaisia aikeita. Jossain vaiheessa nainen alkoi uskoa että hänet on tarkoitettu lapsettomaksi eikä pitänyt sitä pahana, siis koki elämän olevan muutenkin mielekästä jne. Silti sanoo että välillä tuo ahdistaa ja rupeaa miettimään olisiko sittenkin pitänyt hankkia se lapsi, vaikka sitten epäsuotuisampaan tilanteeseen.

Ei hän lapsettomuutta itke ja voi hyvin keskusteluissa tuoda esille oman elämänsä edut jne. Moni pitää häntä ihmisenä joka ei koskaan voisi kuvitellakaan hankkivansa lapsia. Silti tällainen päivä voisi vaikka häntä herkistää.

 

Ootko ajatellut, että toi hehkuttaminen voi olla puolustusnmekanismi, yritetään nähdä oman tragedian hyvät puolet? Jos on fyysisen sairauden/oireyhtymän takia lapseton, ja vaikkapa päättänyt olla menemättä hoitoihin, onko silloin vapaaehtoisesti vai tahtomattaan lapseton? Asiat ei ole niin yksinkertaisia.

Tietysti toi asia voi ihmetyttää sua mutta et tosiaan teidä kaikkea tämän pariskunnan elämästä, ja mitä kaikkee he ovat joutuneet läpikäymään.

 

Ootko ajatellut, että toi hehkuttaminen voi olla puolustusnmekanismi, yritetään nähdä oman tragedian hyvät puolet? Jos on fyysisen sairauden/oireyhtymän takia lapseton, ja vaikkapa päättänyt olla menemättä hoitoihin, onko silloin vapaaehtoisesti vai tahtomattaan lapseton? Asiat ei ole niin yksinkertaisia.

Tietysti toi asia voi ihmetyttää sua mutta et tosiaan teidä kaikkea tämän pariskunnan elämästä, ja mitä kaikkee he ovat joutuneet läpikäymään.

Olen ajatellut sitäkin, kyllä.

Mutta ollaan toisaalta yhdessä puitu ja eletty monia muita elämän tragedioita, mieheni vielä minuakin paljon enemmän. En näe mitään syytä, miksi asia ei olisi tullut ilmi keskusteluissa, jos se kipeä olisi.