Diandra ei osaa espanjan kieltä ja nähnyt isovanhempansa viimeksi vauvana

Status
Viestiketju on suljettu.
[QUOTE="vieras";26234488]Ethän ole niin naivi, että se mitä jossain lehtijutussa on koko totuus, minkä ihmiset kertovat itselleen vaikeista asioista? Että nyt tiedät kaiken, minkä perusteella voit sanoa, että on outoa, ettei tämä nuori nainen ole käynyt isovanhempiensa luona? Älä viitsi. Älä ihan oikeasti viitsi![/QUOTE]

Onhan hän vauvana siellä käynyt. Mutta vaikka eivät olisi matkustaneet, niin ei se isä silti kovin tiivistä suhdetta tunnu haluavan Diandralla ja omille vanhemmilleen, kun ei ole omaa kieltä opettanut lapselle.
 
[QUOTE="vieras";26234501]NO ENTÄ SITTEN? Onko se yhtään sen oudompaa kuin sekään, ettet sinä olet tavannut miehesi sukua eikä miehesi sinun sukuasi?[/QUOTE]

Emme ole keskenään sukua. En riistä sukua keneltäkään. Jos olisi lapsi, niin olisi eri asia, koska lapsi kuuluisi silloin kummankin sukuun.
 
täh
Käsittääkseni tuo Diandran perhe on ihan tavallinen perhe, ei mitenkään köyhiä. Kyllä heillä halutessaan olisi ollut lukemattomia mahdollisuuksia käydä Chilessä. Lapsia on kolme eli ei edes mitenkään kovin monta lasta.
Kummallista puhetta. Miten voit tietää heidän perheen lomista tai rahasta tai vastaavasta?

Monella lapsiperheellä on rahallisesti tiukkaa kun lapset pieniä ja toinen vanhempi ehkä kotona.

Sen jälkeen on koulut ja pitäisi matkustaa vain koulujen loma-aikoina. se on kalliimpaa.

Monilla lapsilla on harrastukset ja lomalla haluaa levätä kotona.

ja asuntolainat ja 1000 muuta rahareikää.
 
"vieras"
Emme ole keskenään sukua. En riistä sukua keneltäkään. Jos olisi lapsi, niin olisi eri asia, koska lapsi kuuluisi silloin kummankin sukuun.
Meinaatko siis pölähtää sinne miehen sukuun siinä vaiheessa, kun sinulla on jo 1-5 lasta? Jotka joku muu on synnyttänyt ja mies on osallistunut sen spermapurkillisen verran, muslimisukuun? Ihan oikeasti? Suosittelisin, että aloittaisit vähän perinteisemmin.
 
Blue
Jos asuisit yksin yksiössä, niin maksaisit todella huonosta asumisen laadusta melkein yhtä isoja asumiskuluja. Sinä myös säästät siinä, että asutte omistustalossa (jää koko ajan omaisuutta itselle).

Sä maksat sen reilu 600 e kuussa. Kato listasta kuinka paljon mä maksan, ja siinäkään ei ole koko totuutta.. Se laina ei ole ainoa asumiskulu.

Vuokra tai oma, se on ihan jokaisen oma valinta. Se ei liity mitenkään siihen että meidän asuminen muka olisi miellyttävyyden ja asumismukavuuden takia edullisempaa kuin sinun.. Sulla on 40m2 omassa käytössäsi. Meitä asuu 5 ihmistä ja kolme koiraa 110m2... Pihaa on joo ja autotalli, mutta en katso että se tekisi niin paljon "miellyttävämmäksi" tätä meidän asumista että se nollaisi nuo meidän muut asumiskulut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh;26234535:
Kummallista puhetta. Miten voit tietää heidän perheen lomista tai rahasta tai vastaavasta?

Monella lapsiperheellä on rahallisesti tiukkaa kun lapset pieniä ja toinen vanhempi ehkä kotona.

Sen jälkeen on koulut ja pitäisi matkustaa vain koulujen loma-aikoina. se on kalliimpaa.

Monilla lapsilla on harrastukset ja lomalla haluaa levätä kotona.

ja asuntolainat ja 1000 muuta rahareikää.
En minä heitä tunnekaan. Mutta jos puhuisi ihan yleisellä tasolla, niin todella paljon on tuollaisia vastaavia perheitä. Sen ymmärrän jos se erikulttuurinen vanhempi ei ole tekemisissä lastensa kanssa tai perheensä kanssa, mutta jos soitellaan ja ollaan yhteydessä, niin ihmettelen miksei mennä saman tien tapaamaan. Ja monella ei edes olisi pitkää matkaa.
 
"vieras"
Sulla on ap taito puhua paskaa. Todella helppo huudella miten tekisi jonkun asian jos olisi toisen tilalla,mut sit puuttuu se ymmärrys että ehkä kaikki ei menekään aina sormia napsauttamalla just niinkuin haluaisi. Mitä sä kenenkään elämästä tiedät?
 
[QUOTE="vieras";26234549]Meinaatko siis pölähtää sinne miehen sukuun siinä vaiheessa, kun sinulla on jo 1-5 lasta? Jotka joku muu on synnyttänyt ja mies on osallistunut sen spermapurkillisen verran, muslimisukuun? Ihan oikeasti? Suosittelisin, että aloittaisit vähän perinteisemmin.[/QUOTE]

Se sijaissynnytys vaikuttaa niin monimutkaiselta. Siinä ketjussa tuli monta uuttakin asiaa minulle, mm. ne ultrausmäärät :( Minä en ilmaannu kenenkään sukuun ennen avioliittoa/muuttoa ym. vastaavaa.
 
täh
Eikö teillä siis jää YHTÄÄN ylimääräistä kuukaudessa? Ei edes yhtä satasta? Jos säästätte satasen kuukaudessa, niin vuodessa 1200 euroa ja kymmenessä vuodessa 12000 + korot, joka on jo jonkun verran. Ihan varmasti pääsee käymään Chilessä ja tuo satanen kuussa ei ole edes iso summa säästöön.
Please, lopeta. Pitikin avata tämä. Puhelimessa tänään jo kuulult lapsettomalta nuorelta ihmiseltä miten säästäminen kannattaa.

Ihmiseltä joka ostaa kaiken avin itselleen ja luulee olevansa köyhä kun tienaa vähemmän kuin perheellinen, joka maksaa asunnot ja ostaa kaiken koko perheelle. eikä mitään hajua mitä lapset kuluttavat. ja mitä rahareikiä perheellisillä on.
 
Sä maksat sen reilu 600 e kuussa. Kato listasta kuinka paljon mä maksan, ja siinäkään ei ole koko totuutta.. Se laina ei ole ainoa asumiskulu.

Vuokra tai oma, se on ihan jokaisen oma valinta. Se ei liity mitenkään siihen että meidän asuminen muka olisi miellyttävyyden ja asumismukavuuden takia edullisempaa kuin sinun.. Sulla on 40m2 omassa käytössäsi. Meitä asuu 5 ihmistä ja kolme koiraa 110m2... Pihaa on joo ja autotalli, mutta en katso että se tekisi niin paljon "miellyttävämmäksi" tätä meidän asumista että se nollaisi nuo meidän muut asumiskulut.
Mistä keksit tuon 40 neliötä? Tässä on 29 neliötä. Ja pienemmässä asunnossa on usein ahtaampaa, ei ole kunnollista olohuonetta, ei kunnollista makuuhuonetta, ei kunnon keittiötä. Minulla ei ole edes parveketta.

Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että jos minulla olisi lapsi(a), niin asuisin tilavammin, paremmin ja miellyttävämmin samalla rahalla. Nyt ei tällä hetkellä ole löytynyt edullisempaa asuntoa. Ja se vuokra on noin 650 euroa, ei pelkkä "reilu 600 euroa". Minusta tuo on järkyttävän kallis vuokra tämän asunnon tasoon ja kokoon nähden.
 
täh
[QUOTE="vieras";26233732]Mä saan kuussa käteen äitiyspäivärahan 400e,lapsilisät 300e ja jotain plus palkkaa noin 100-400e riippuen siitä paljonko keikkaa kerkeän tehdä. Mies saa 1900e palkkaa. Lainanlyhennys on 600e/kk,yhtiövastike 260e. Sähkölasku 90e/kk. Vakuutukset 110e/kk. Bensat 80e/kk. Perheessämme on kaksi vaippaikäistä. Ruokakauppaan menee n. 150e viikossa. Tässä kuussa oli auton huolto joka maksoi 280e. Esikoisen synttäreihin meni lahjoineen ja tarjoiluineen 100e. Käytimme kissat rokotuksilla ja eläinlääkäri maksoi 180e. Ostin keskarille ja kuopukselle ohuemmat ulkoilupuvut,80e yhteensä. Esikoinen sai uudet kengät,40e.

Ja tiiätkö,vaikka joka kuukausi ei osteta kenkiä tai vaatteita niin AINA,ihan aina tulee joku lasku tai meno jota ei edellisessä kuussa ole osannut ennustaa. Viimeks laukes jääkaappi,joten uuden hankkiminen onnistui luojan kiitos niistä euroista jotka oltiin saatu haalittua kasaan säästöön. Vedä vittu päähäs ja tule sit neuvomaan kun sulla on ihan ihka oma perhe. Kyllä mäkin sillon viisaana teininä tiesin mielestäni kaiken ja olin omasta mielestäni täysin pätevä neuvoman muita sillä perusteella että "sit ku mä sitä ja tätä niin mä ainakin/mä en ainakaan.." . Kirjota vaikka artikkeli johonkin talouslehteen miten normaalilla lapsiperheellä tulisi olla varaa lentää Chileen pari kertaa vuodessa ja muista mainita lopussa että oot yksiössä asuva sinkku. Sun idioottijutuillas ei oo kertakaikkiaan mitään painoarvoa,ei mitään.[/QUOTE]

se on ennenkin kertonut miten siitä tulee rikas jos se saa lapsen. kun rahaa alkaa tulla jostain tosi paljon.
 
[QUOTE="Minna";26234600]Kenelläkään ei ole alhaisempi yksityisyydensuoja vaikka olisi kuinka julkkis. Oikeus omaan elämään ja tietojen salaamiseen on aina.[/QUOTE]

Julkkiksista saa keskustella, varsinkin jos vielä antavat avoimesti haastatteluja ym.
 
täh
Mistä keksit tuon 40 neliötä? Tässä on 29 neliötä. Ja pienemmässä asunnossa on usein ahtaampaa, ei ole kunnollista olohuonetta, ei kunnollista makuuhuonetta, ei kunnon keittiötä. Minulla ei ole edes parveketta.

Ja voin ihan rehellisesti sanoa, että jos minulla olisi lapsi(a), niin asuisin tilavammin, paremmin ja miellyttävämmin samalla rahalla. Nyt ei tällä hetkellä ole löytynyt edullisempaa asuntoa. Ja se vuokra on noin 650 euroa, ei pelkkä "reilu 600 euroa". Minusta tuo on järkyttävän kallis vuokra tämän asunnon tasoon ja kokoon nähden.
Kun olin opiskelija ja tienasin alle 300 euroa opintorahaa, asuin leveämmin kuin nyt ja itseeni oli laittaaa paljon enemmän rahaa kuin nyt, kun olemme keskituloisia perheellisiä
 
"Minna"

Mä asun lapsen kanssa kahdestaan ja meillä on 60 neliötä eli 30 neliötä/henkilö. Miten me asutaan tilavammin kuin sä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh;26234609:
Kun olin opiskelija ja tienasin alle 300 euroa opintorahaa, asuin leveämmin kuin nyt ja itseeni oli laittaaa paljon enemmän rahaa kuin nyt, kun olemme keskituloisia perheellisiä
Minä asuin opiskelijana soluasunnossa :x ja rahaa jäi sen kalliin soluasunnon jälkeen 150 euroa kaikkeen muuhun. Opintolainaa en ottanut.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä