Onko lapsenlapsilla velvollisuus käydä katsomassa ja tevehtimässä isovanhempiaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PaulKohelo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Itselläni on juuri tämä tilanne ettei isovanhempiani (etenkään isoäitiäni) ole kiinnostanut minä ja sisareni yhtään. En muista että olisivat kertaakaan soittaneet, lähettäneet syntymäpäiväkorttia saatika tulleet juhliin. Isoäitini ei tullut ylioppilasjuhliini koska oli varannut siihen kohtaan kylpyläreissun. Oli siis ihan tavallinen kylpyläviikonloppu, ei mitään kuntoutusta tai vastaavaa, ja Suomessa. Meillä eivät ole käyneet koska matka on niin pitkä. Tosin serkkuni asuivat samassa kaupungissa mutta toistakymmentä kilometriä kauempana, heille ei ollut liian pitkä matka.

Käytännössä isovanhempani ovat siis mulle ihan ventovieraita. En minäkäään siellä ole käynyt, en koe että mulla olisi mitään velvollisuutta heitä kohtaan. He eivät ole oleet minusta kiinnostuneita, en ole merkinnyt heille mitään. Miksi he nyt, 30 vuoden jälkeen sitten olisivat minua vailla kun eivät ole tähänkään asti olleet?

Lapsilla on tiettyjä velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan vaikka välit olisivatkin huonot. Eri asia sitten isovanhempien ja lastenlasten välillä.
 
Peesaisin Mummeliisaa tuossa, että voi tehdä oikein vaikka muut ei tekisikään. Kyllä minä haluan antaa lapsilleni esimerkkiä, että isovanhempien (minun isovanhempien ja vanhempien) luona vieraillaan ja siellä mummolassa ja ukkilassa juodaan nätisti kahvit vaikka ei aina huvittaisikaan. Miehen puolella ei isoisovanhempia enää ole ja vain mummo elossa jonka kanssa välimatka on pitkä, mutta näemme mahdollisuuksien mukaan ja lapset soittavat mummolle kyllä vierailujen välissä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
No pari kertaa vuodessa vien omat lapset anoppilaan, kun kyllä se vähän niin kuin elämään kuuluu, että siellä käyvät. Miehellä ei ole kovin läheiset suhteet vanhempiinsa, joten en minäkään keinotekoisesti virittele mitään sinne suuntaan.

Oman äitini asuu kauempana ja lomailemme melko usein siellä, joten häntä lapsemme näkevät jopa enemmän kuin isänsä vanhempia.
 
Meillä on pohdittu tätä paljon, koska lapsen toisen puolen isovanhemmat ovat alkoholisteja. Yöksi emme voi mennä sinne mummolaan, koska ovat aina humalassa joko jo kylään tullessa tai viimeistään iltaan mennessä. Muutaman kerran vuodessa käydään päiväseltään. Mummu usein soittelee ja kyselee milloin taas tullaan, mutta jodutaan ikäväksemme sanomaan, että ei mielellään ajeta sinne useata sataa kilometriä, kun mummu on oikeastaan aina kännissä ja käyttäytyy oudosti. Tilanne on tosi kurja, koska lapsi on vielä niin pieni, ettei ymmärrä asiaa. Ei toisaalta haluta mustamaalatakaan mummua lapsen silmissä.
 
Mielestäni kellään ei ole mitään velvollisuuksia tavata ketään, oli mitä sukua tahansa. Sen sijaan toivon, että isovanhempien ja lapsenlapsen suhde olisi sellainen, että niin isovanhemmat haluaisivat nähdä lapsenlasta kuin että lapsikin haluaisi vierailla isovanhempien luona.
 
Jos jollain on jotain velvollisuuksia niin aina sillä vanhemmalla koska se on jollain tapaa vastuullinen siitä että niitä jälkeläisiä on.
Lapsella ei ole mitään velvollisuuksia vanhempiaan tai isovanhempiaan kohtaan.

Vaikka moni ahneuksissaan lapsia sen takia tekeekin.
 
  • Tykkää
Reactions: No'One
[QUOTE="Äiti";26167550]Kyllä, vanhempia ihmisiä pitää kunnioittaa.[/QUOTE]

Ja tämähän nyt on suurinta huttua mitä voi suustaan päästää.

Kyllä se kunnioitus ansaitaan, ikä ei ole mikään tae siitä että kunnioitusta nuoremmalta sukupuolelta saa. Itselläni on ainakin niin hirveät isovanhemmat (en ala tässä kertomaan miksi) että pätkääkään eivät tule apua saamaan multa nyt kun sen tarpeessa ovat. Mä kattelin sitä skeidaa koko pienen lapsuuteni ja aikuisikänikin, siispä johonkin on oman mielenterveyden takia raja vedettävä. Niin makaa kuin petaa.

Myöskään pakko-fiiliksellä ei lapsenlapsia voi pakottaa isovanhempiaan tapaamaan, kaikista kamalimpia ovat nämä "mutta kun se on vanha ja se on sille tärkeetä"- jne jutut. Oksennus. Mikäli isovanhempien ja lapsen suhde on kunnossa ja aikanaan PYYTEETTÖMÄSTI ja rakkaudella rakennettu, uskoisin kenen tahansa haluavan hoitaa mummoaan tai pappaansa kun he sen tarpeessa ovat.
 
[QUOTE="jaa";26170296]Entä jos isovanhemat ovat yhteydessä vain turvatakseen vanhuutensa ja mitään rakkautta ja pyyteettömyyttä ei ilmene?[/QUOTE]

Jokainen tekee valintansa itse.
Voisin kuvitella että siinäkin tilanteessa pyrkisin "turvaamaan" sen vanhuuden, mutta käytännössä suhde epäilemättä kaukaisempi ellei se ole ollut tai sen ei ole sallittu olla lapsen/lapsenlapsen/lapsenlapsenlapsen koko elämän mittainen.

:)
 
  • Tykkää
Reactions: Pikkukaupunkilainen
Minula oli isotätejä joihin suvun mutkikkaiden tarinoiden vuoksi tutustuin vasta kun nämä olivat 70+ ja hipoivat dementiaa. Olivat "kamalia akkoja" ja joistain tempauksistaan sain maksaa kalliistikin. Silti en kadu että otin aikaa tutustua.
Opin paljon ja opin yhä.

(Minulla kaikki vanhat päiväkirjansa ja kirjeenvaihtonsa 1900-luvun alusta alkaen.)

Huom! Tajuan että kaikilla tilanne ei yhtä onnekas enkä paheksu, mikäli joku toinen valitsee toisin.

:)
 
-
Tästä asiasta mulla on erittäin omasta vinkkelistä katsottu ja konservatiivinen näkemys, mutta esitän sen silti, kun sitä kerran kysyttiin.
Minä olen sitä mieltä, että on kohteliasta käydä katsomassa omia isovanhempiaan ja mikäli minkäänlaista kunnioitusta heitä kohtaan on, käy katsomassa.
Kuitenkin pitää muistaa se, että isovanhempien ansiota on sekin, että edes me itse olemme elossa - he ovat tavallaan antaneet meille elämän, sen aiemman sukupolven kautta.
Meillä on muutenkin niin tiivis suku, että on sanomattakin selvää, että käyn isovanhempiani katsoammasa, jotka muuten kaikki vielä elävät - ei monella 36-vuotiaalla miehellä elä.
Lisäksi molemmat mummuni ovat aina olleet tukena kaikessa ja vaimoonikin aina suhtautuneet täysin ennakkoluulottomasti ja kunniottavasti - kuinka moni "isoanoppi" tekee näin?
Itselleni ainakin isovanhemmat ovat niin tärkeitä, että käyn molemmilta puolilta heitä katsomassa ainakin 3 krt/kuukaudessa. Eivät kukaan asu hoitokodeissa, vaan ihan kotonaan.
Lisäksi toisen puolen mummu on rahoittanut opiskeluni ja muutenkin auttanut kaikessa mahdollisessa, missä ikinä vaan voi auttaa - olen hänelle sen velkaa, että käyn katsomassa ja tervehtimässä.
Nautin siitä sitä paitsi itsekin!
 
-
Lisään vielä, mikä unohtui edellisestä kirjoituksestani:
Ajatelkaapas sitä, kuinka iso asia on vanhalle ihmiselle se, että häntä käydään katsomassa? Meistä "nuorista" ei ehkä tunnu siltä, että se olisi mikään iso juttu, mutta se on valtava asia monelle vanhukselle.
Isän äiti, eli siis isänpuolen mummuni, jonka lellikki ja suoraan sanottuna suosikki olen syntymästäni asti ollut, piristyy esimerkiksi (86-vuotias) niin paljon, kun tulen käymään, että saattaa voida huonosti sydänvaivojen takia ennen tuloani, mutta kun menen, alkaa touhottamaan ruoan ja leipien kanssa välittömästi - tätini (joka asuu mummuni kanssa) on sanonut, että se on todella suuri "piristysruiske".
Liitteeksi vielä, ettei juttu olisi liian lyhyt, eräs vanha tarina.
Olin noin 1-vuotias, kun mummoni oli hoitamassa minua ja sai yhtäkkiä todella voimakkaan allergisen reaktion.
Hän ei saanut ketään kiinni puhelimella, vaikka soitteli isälleni, äidilleni ja kaikille mahdollisille sukulaisille. Kukaan ei sattunut vastaamaan sillä hetkellä.
Hän sitten henkitoreissaan (henki ei kulkenut) kulki talon ympäri ja varmisti, että kaikki on turvallisesti, eikä missään ole mitään vaaratekijöitä, veitset yms. pois , sähkölaitteet pois seinästä yms. ja asetti sitten minut (olin siis ihan vauva) lattialle matolle ja meni itse makaamaan toiselle puolelle ja oli varma, että hän kuolee siihen.
Kuin sattuman avulla sitten isäni sattui viimeisellä puhelinsoittoyrityksellä vastaamaan ja hän tuli niin nopeasti kuin pääsi pelastamaan mummun ja viemään lääkäriin. Itse menin isän sihteerin hoiviin siksi aikaa.
Tämä tarina on minulle kerrottu ja kun sitä ajattelee, että kun mummu luuli kuolevansa, hän ajatteli ensiksi minua, varmisti, että minulla on kaikki hyvin.
Asetti minun henkeni ja hyvinvointini ennen omaansa - happi ei kulkenut, mutta siirteli tavaroita turvallisesti, ettei minulle satu mitään.
Ajatelkaa, millaista rakkautta iso osa isovanhemmista tuntee lapsenlapsiaan kohtaan.
Joten mielestäni on "velvollisuus" käydä katsomassa isovanhempiaan.
En tosin itse koe sitä velvollisuutena.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
Vaikka isovanhemmat ei hoitaisi, voivathan he kyläillä muuten aktiivisesti ja olla lapsenlapsen elämässä mukana. Jos on pelkkä velvollisuus, niin onko sitä sitten pakko käydä laisinkaan? Omasta halusta molemmin puolin pitäisi kyläillä.
 
Mummeliisa osui asian ytimeen.
Rakkauta ei kukaan ansaitse - jos äidit/isoäidit rakastavat oikeasti jälkeläisiään ,he rakastavat, käyttäytyi jälkeläinen miten tahansa.

sepä siinä onkin, kaikilla ei ole isovanhempia, jotka toimisivat kuten sinun kun olit 1v.
Vaikkka he olisivat terveitä, hyvinvoivia, eläkkeellä, varakkaita, niin he eivät halua hoitaa 1-vuotiasta.
Jos he hoitavat, he tekevät selväksi, että jotain palkkaa pitää saada. (lapsen vanhempien pitää korjata tietokone, pitää tuoda jotain maksua tullessaan, ei riitä se, että vanhemmat ovat vaikkapa ajaneet satoja kilometrejä jotta lapsi saisi tutustua isovanhempaan).
Lapsen äiti kyllä aistii, milloin ihminen haluaa olla hänen lapsensa kanssa koska hän haluaa, koska hänellä on rakkautta annettavana, eikä sen takia, että lapsi tai hänen vanhempansa hoitaisivat häntä vanhana tai olisivat edes kiinnostuneita.

Tosin, minkä isovanhempi sille toisaalta mahtaa, jos ei ole itse saanut lapsena rakkautta, eikä pysty ketään pyyteettömästi rakastamaan eikä hänellä ole mitään annettavaa kenellekään.
 
sepä siinä onkin, kaikilla ei ole isovanhempia, jotka toimisivat kuten sinun kun olit 1v.
Vaikkka he olisivat terveitä, hyvinvoivia, eläkkeellä, varakkaita, niin he eivät halua hoitaa 1-vuotiasta.
Jos he hoitavat, he tekevät selväksi, että jotain palkkaa pitää saada. (lapsen vanhempien pitää korjata tietokone, pitää tuoda jotain maksua tullessaan, ei riitä se, että vanhemmat ovat vaikkapa ajaneet satoja kilometrejä jotta lapsi saisi tutustua isovanhempaan).
Lapsen äiti kyllä aistii, milloin ihminen haluaa olla hänen lapsensa kanssa koska hän haluaa, koska hänellä on rakkautta annettavana, eikä sen takia, että lapsi tai hänen vanhempansa hoitaisivat häntä vanhana tai olisivat edes kiinnostuneita.

Tosin, minkä isovanhempi sille toisaalta mahtaa, jos ei ole itse saanut lapsena rakkautta, eikä pysty ketään pyyteettömästi rakastamaan eikä hänellä ole mitään annettavaa kenellekään.

Niin, minun on toki vaikea vastata asiaan, muuta kuin omasta näkökulmastani.
Tilanteita on yhtä paljon, kuin perheitäkin ja itse olen niin perhekeskeinen ihminen ja olen saanut isovanhempien huomiota, on käsitykseni kehittynyt ehkä liiankin mustavalkoiseksi.
Ymmärrän myös sinun näkökantasi, joka tapauksessa.
 
Tätä olen monesti itse pohtinut. Mummuni ei ilmeisesti koskaan ole pitänyt minusta. Olen maalta kotoisin ja siellä useampi sukupolvi asui samassa pihapiirissä. Mummusta kaikki oli aina minun syy, koskaan syy ei ollut sisaruksissani tai serkuissani. Hän huusi, haukkui ja mollasi minua joka päivä. Muita lellittiin. Muutaman kerran mm. muut sisarukset saivat jäätelöä, mutta minut jätettiin ilman, kun olin niin kamala. Kenenkään muun kuin mummoni mukaan en ollut kuin itse piru. Teini-iässä tilanne muuttui. Mummun kunto alkoi huonontua ja hän alkoi tarvita apua arkiaskareissa. Silloin mun olisi pitänyt työntää syrjään kaikki haukkumiset ja olla rakastava lapsenlapsi. Olinhan mä sitä, kun vaadittiin joka suunnalta. Mutta kyllä olen ihmetellyt, miksi. Jos ihminen on mua haukkunut ja inhonnut kaikki vuodet, miksi mun pitäisi yks kaks vierailla siellä useinkin, ihan vain sen vuoksi, että hän on mummuni. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
 
Velvollisuudesta en osaa sanoa, eikä tilanne aina ole aivan yksiselitteinen. Enemmän toivoisi että vanhusten luona vierailtaisiin niin heidän kotonaan kuin vanhainkodissa. Lapset olivat ne sitten omaa jälkipolvea tai vieraita ovat usein tärkeitä vieraita esim. vanhainkodissa.
 
Meillä se ei ole velvollisuus vaan normi elämää, että isovanhemmat ravaa täällä ja me heillä. Meille suku on tärkeä ja lapsille on tärkeää että näkevät aika ajoin omia isovanhempiaan. Omat isovanhempani ovat jo menneet ,mutta usein kävin heidän luona kun elivät.
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä