Häiriintynyt kiintymyssuhde jos jättää pienen vauvan yöksi hoitoon?

["öööö"]

[QUOTE="vieras";26132505]Yksinkertaisesti asian voisi selittää vaikka näin: Pienen vauvan äidillä ei pitäisi olla pakottavaa tarvetta lähteä baariin. Rentoutumiskeinoja kun löytyy muitakin.

Varsinkin jos imettää, kypsä äiti ajattelee kuitenkin vauvan parasta, eikä omia halujaan. Imettävän äidin on muutenkin hankalaa ajoittaa juominen niin, ettei se vaikuta äidinmaitoon.

Jos äiti tarvitsee lepoa, onko baariin meneminen ratkaisu siihen??[/QUOTE]

Niin, mä en ymmärrä, miksei se baariin meno voisi odottaa, kun lapsi on vähän isompi ja ihan oikeasti pärjää paremmin toisen hoidossa sen yön. Jos haluaa mennä baariin, niin käväisee, eikä vedä niin hirveitä ördäkännejä, ettei vauvan hoitamisesta tule mitään.

 

["vieras"]

Itseasiassa ihmissuhteissa tuntuu olevan.
Myös kaikkien tutkimusten mukaan.

Ja sinä ole lukenut KAIKKI tutkimukset?

 

[Mummeliisa]

Meidän lapset näkee mummiaan kolme kertaa vuodessa (joka kerta noin 5 päivää putkeen) ja sen lisäksi ovat viikottain puhelinyhteydessä ja mä uskallan kirkkain silmin väittää että he ovat kyllä toisilleen erittäin läheisiä pitkästä välimatkasta ja harvoista tapaamisista huolimatta.

Minä en ollut mummiini joka oli läsnä intensiivisemmin ja useammin.
Aitoon mummiin ja vaariiin sen sijaan olin.

Samoin en koe olevani yhtä läsnä lapsenlapsilleni joita näen 1-2 kertaa viikossa, kuin niille joiden arjessa olen paikalla.

Kaikki toki yhtä rakkaita.


Ehkä tausta vaikuttaa ajattelumalliin.

 

[Mummeliisa]

[QUOTE="vieras";26132880]Ja sinä ole lukenut KAIKKI tutkimukset? [/QUOTE]

Juu en.
Anteeksi epätarkkuus.

 

[dr]

[QUOTE="vieras";26132828]Siis kuka täällä on puhunut 2 tunnista kerran kuussa?? Miksi ihmeessä sun pitää aina vetää näin kärjistetysti nämä jutut, ihan pelkästään siksi, että ihmiset kommentois sulle? Ihme huomionhakuista koko sun touhu... Jos näkisin sua 24/7 voin vaikka vannoa, että suhteemme ei siitä lähentyisi...[/QUOTE]

Täälläkin nauretaan näitä Mummeliisan yrityksiä kalastaa huomiota.

Joo, jätämpä tästedes kommentoimatta. Kommenttini annoin jo tuossa edellä ja painotan, todellakin, ihmissuhteiden LAADUNKIN vaikutusta läheisyyden muodostumisessa. Eivät asiat ole niin yksioikoisia. En jaksa sitä, että Mummeliisa koko ajan kopsii näitä ja kommentoi joka ikistä risausta. Ja kaiken lisäksi ihan miten sattuu.

 

["niin"]

[QUOTE="öööö";26132876]Niin, mä en ymmärrä, miksei se baariin meno voisi odottaa, kun lapsi on vähän isompi ja ihan oikeasti pärjää paremmin toisen hoidossa sen yön. Jos haluaa mennä baariin, niin käväisee, eikä vedä niin hirveitä ördäkännejä, ettei vauvan hoitamisesta tule mitään.[/QUOTE]

No esim paras lapsuusystäväni vietti polttareitaan silloin kun mulla oli vauva. Baariin meno ei voinut odottaa, joten todellakin menin. Mut onneksi lapsellani on isäkin. Mut yyhoollakin voi olla meno johon oikeasti haluaa mennä!

 

["vieras"]

Minä en ollut mummiini joka oli läsnä intensiivisemmin ja useammin.
Aitoon mummiin ja vaariiin sen sijaan olin.

Juurihan sanoit, että ne isovanhemmat ovat KAIKKIEN tutkimusten mukaan läheisemmät, jos näkevät useammin. Ja sinä nyt sitten itse paljastuitkin siksi poikkeudeksi? Voi vide tän muorin juttuja...

 

[dr]

Täälläkin nauretaan näitä Mummeliisan yrityksiä kalastaa huomiota.

Joo, jätämpä tästedes kommentoimatta. Kommenttini annoin jo tuossa edellä ja painotan, todellakin, ihmissuhteiden LAADUNKIN vaikutusta läheisyyden muodostumisessa. Eivät asiat ole niin yksioikoisia. En jaksa sitä, että Mummeliisa koko ajan kopsii näitä ja kommentoi joka ikistä risausta. Ja kaiken lisäksi ihan miten sattuu.

Ja Mummeliisa: ei pahalla sinua kohtaan. Olet varmasti mukava läheisillesi ja perustelet näitä asioita omista kokemuksistasi. Kaikkea hyvää sinulle ja siunausta.

Dr

 

[Mummeliisa]

[QUOTE="vieras";26132913]Juurihan sanoit, että ne isovanhemmat ovat KAIKKIEN tutkimusten mukaan läheisemmät, jos näkevät useammin. Ja sinä nyt sitten itse paljastuitkin siksi poikkeudeksi? Voi vide tän muorin juttuja... [/QUOTE]


Minulla oli kaksi mummia.
Eikö sinulla?

 

["öööö"]

Täälläkin nauretaan näitä Mummeliisan yrityksiä kalastaa huomiota.

Joo, jätämpä tästedes kommentoimatta. Kommenttini annoin jo tuossa edellä ja painotan, todellakin, ihmissuhteiden LAADUNKIN vaikutusta läheisyyden muodostumisessa. Eivät asiat ole niin yksioikoisia. En jaksa sitä, että Mummeliisa koko ajan kopsii näitä ja kommentoi joka ikistä risausta. Ja kaiken lisäksi ihan miten sattuu.

Niin laatu merkkaa toki, mutta mitä pienemmästä lapsesta puhutaan, sitä merkittävää on nimenomaan tuo aika. Kun nyt oli käsittääkseni puhe ihan pikkuvauvoista ja heidän kiintymyssuhteestaan... Siis jos ajatellaan tuota ketjun aloitusta.

 

["vieras"]

Mietin vaan omalta kohdaltani kun olen täällä saanut välillä arvostelua siitä kuinka olen ollut liian kiinni vauvoissani ja omin heitä jopa niin etten anna miehelle mahdollisuutta toteuttaa isyyttään (jossain ketjussa totesin muinoin etten päästäisi 2kk ikäistä isänsä kanssa viikonloppureissulle sukuloimaan kaksin - ajatus mikä ei miehelle tulisi mieleenkään ). Olen elänyt pienten kanssa symbioosissa ja vältellyt niin pitkiä eroja vauvoista mitkä tekisivät kipeää. Olen täysimetynyt vauvoja 4,5kk ja 6kk x 2 ja muutenkin imettänyt pitkään, nytkin kohta 1v5kk ikäistä.

En antaisi noita vauvoja millään yökylään, jos ei olisi ihan pakkotilannetta. En kokisi yökyläilyn edes auttavan mitenkään vauva-ajan (varsinkaan sen alkupuolen) väsymykseen koska ilman vauvaa nukun huonommin. Mielummin sitten otan sitä apua vastaan muilla tavoin. Muutenkin erossaolot on isompien lasten kohdalla menneet pääosin ja kuopuksella täysin imetyksen tahdissa. Tahti mikä on sopinut minulle ja tuntunut hyvältä.

En usko että vauvoille on tuosta kiinteästä yhteisolosta ollut haittaa. En koe olevani millään lailla hermostunut, asia mitä monet tahot ihmettelivät jo esikoisen kohdalla. Tietty ylivarovaisuus joissain asioissa on, sen tiedostan ja sitä vastaan taistelenkin. Tiedän kokemuksesta - ja todistankin kuopuksen kohdalla parhaillaan - että kyllä se napanuora siitä pikkuhiljaa löystyy ja alan itsekin kaivata ympärilleni muutakin elämää kuin vauvan. Siksi olen antanut itselleni myös oikeuden "omia" vauvat kun nämä ovat pieniä, en koe sen tarkoittavan mitään ikuista ripustautumista lapsiin.

Niin, en mä ole sanonut tai väittänyt että se olisi KIELLETTYÄ tai väärää jos itse jaksaa olla vauvan kanssa 24/7 koko ensimmäisen vuoden. Kuulutan vaan sen perään että se äiti joka kokee että tarvitsee eroa vauvasta (oli ikä sitten 2 kk tai 2 vuotta) että saa nukkua edes yhden yön tai käydä tuulettumassa välillä, ei ole viallinen sen suhteen ettäkö hänellä olisi häiriintynyt kiintymyssuhde lapseensa. Siinä ei ole mitään viallista tai sairasta jos pystyy nukkumaan yön ilman vauvaa, ilman suuria tunnontuskia ja fyysisesti sairaaksi tekevää ikävää. Mun maailmassa tuo on outoa, mä olen aina tiennyt että lapsi on hyvässä hoidossa ja tiedostanut myös sen että on minulle itselleni hyväksi että esim. ollaan miehen kanssa kahdestaan ja nukutaan koko yön syvään kuorsaten silloin tällöin. Toki vauvaa on ikävä ja aamulla onkin sitten ihanaa hänet taas syliinsä hakea.

Mä en vaan ymmärrä miksi toisesta äidistä täytyy etsiä jotain vikaa jos hän tekee asiat eri tavalla, ja vieläpä tavalla mikä on perheen paraksi. Olen tavannut monia uupuneita äitejä jotka on aivopesty uskomaan että KAIKKIEN täytyisi jaksaa ilman apuvoimia kaikki yöt ja mieluiten päivätkin, ainakin kaksi ekaa/ kolmea vuotta. Miksi? Vuosikin on pitkä aika. Jos joku jaksaa niin se on ihan fine ja hyvä juttu, mutta muiden syyllistämistä asiasta en voi ymmärtää. Ja todella hämärää alkaa arvioimaan toisen äidin kiintymyssuhdetta lapseensa, sen terveyttä kun ei mitata sillä kuinka monta vuotta äiti on kiinni lapsessaan päivin ja öin. Kiintymyssuhde on paljon muuta.

 

[Mummeliisa]

Ja Mummeliisa: ei pahalla sinua kohtaan. Olet varmasti mukava läheisillesi ja perustelet näitä asioita omista kokemuksistasi. Kaikkea hyvää sinulle ja siunausta.

Dr

Samoin sinulle.
Ja kieltämättä omalla elämänkokemuksella ja lukemillani tutkimuksilla perustelen.

 

["vieras"]

Minulla oli kaksi mummia.
Eikö sinulla?

Miten se tähän liittyy? Eikö ne tutkimukset sano, että jos näkee isovanhempia usein, niin se läsnäolo riittää läheisten välien rakentumiseen? Näinhän sinä juuri sanoit.

Mulla oli myös kaksi mummoa, joista kauimmainen oli läheisempi. Johtui juurikin dr:n mainitsemasta tapaamisten LAADUSTA, ei määrästä.

 

["öööö"]

[QUOTE="niin";26132911]No esim paras lapsuusystäväni vietti polttareitaan silloin kun mulla oli vauva. Baariin meno ei voinut odottaa, joten todellakin menin. Mut onneksi lapsellani on isäkin. Mut yyhoollakin voi olla meno johon oikeasti haluaa mennä![/QUOTE]

Mikäs estää käymästä polttareissa? Ei mun käsittääkseni sen takia tartte pientä vauvaa jonnekin yöhoitoon viedä. Ihan omasta itsestä kiinni, miten sen illan viettää. Taidetaan puhua nyt hieman eri asioista... Monistakin asioista usein täytyy luopua, jos on pieni vauva hoidettavana. Jokainen tekee nuo arvovalinnat tietty omalla kohdallaan.

 

[Mummeliisa]

[QUOTE="vieras";26132968]Miten se tähän liittyy? Eikö ne tutkimukset sano, että jos näkee isovanhempia usein, niin se läsnäolo riittää läheisten välien rakentumiseen? Näinhän sinä juuri sanoit.

Mulla oli myös kaksi mummoa, joista kauimmainen oli läheisempi. Johtui juurikin dr:n mainitsemasta tapaamisten LAADUSTA, ei määrästä.[/QUOTE]

Minun toisia isovanhempiani näin vain pari kertaa kuussa.
Olivat mukavia ja rakastavia mutta eivät oikeasti "arjessa olemassa".
Ymmärrän että elämäntilanne vaikutti enkä ole katkera suhteensa. Mutta omille Lapsenlapsilleni tahtoisin toki olla "aidosti olemassa". Tällä hetkellä en kahdella ole. Näemme vain 1-2 kertaa viikossa. Rakastan valtavasti, mutta olen realisti... kyse on mummon rakkaudesta ei lapsen arkiluottamuksesta.

Aika ehkä korjaa.
Ehkä ei.
Kaikkea hyvää kaikille osallisille toivon silti.

 

[LMAO]

Minä en voisi antaa vauvaani joka on nyt 6 kk yöksi kenenkään hoiviin, paitsi tietysti isänsä. Olen sitä mieltä että vauva saa luotua suhteita mummoihin ja muihin ihan päivä kyläilylläkin. Yökyläillä kerkeää sittenkin kun lapsi on sen ikäinen että osaa itse toivoa sitä. Minulla tämä johtuu kyllä myös itsekkäistä syistä. Mutta en usko että vauvakaan toivoo yökyläilyä mummoloissa vielä.

 

["niin"]

[QUOTE="öööö";26132990]Mikäs estää käymästä polttareissa? Ei mun käsittääkseni sen takia tartte pientä vauvaa jonnekin yöhoitoon viedä. Ihan omasta itsestä kiinni, miten sen illan viettää. Taidetaan puhua nyt hieman eri asioista... Monistakin asioista usein täytyy luopua, jos on pieni vauva hoidettavana. Jokainen tekee nuo arvovalinnat tietty omalla kohdallaan.[/QUOTE]

No, mun ei tarvinnutkaan. Lapsi oli isänsä kanssa, mutta jos miestä ei ole, niin kyllä niihin kauempana oleviin polttareihin voi sitä yöhoitajaakin tarvita. Arvovalinta on selkeä: perhe on ykkönen, mutta ystävät ovat elintärkeitä ja lapsi ei mun mielestä vahingoitu yöstä ilman äitiä. Se rakkain ystävä viettää niitä polttareitaan vaan kerran.

 

["öööö"]

[QUOTE="vieras";26132955]Niin, en mä ole sanonut tai väittänyt että se olisi KIELLETTYÄ tai väärää jos itse jaksaa olla vauvan kanssa 24/7 koko ensimmäisen vuoden. Kuulutan vaan sen perään että se äiti joka kokee että tarvitsee eroa vauvasta (oli ikä sitten 2 kk tai 2 vuotta) että saa nukkua edes yhden yön tai käydä tuulettumassa välillä, ei ole viallinen sen suhteen ettäkö hänellä olisi häiriintynyt kiintymyssuhde lapseensa. Siinä ei ole mitään viallista tai sairasta jos pystyy nukkumaan yön ilman vauvaa, ilman suuria tunnontuskia ja fyysisesti sairaaksi tekevää ikävää. Mun maailmassa tuo on outoa, mä olen aina tiennyt että lapsi on hyvässä hoidossa ja tiedostanut myös sen että on minulle itselleni hyväksi että esim. ollaan miehen kanssa kahdestaan ja nukutaan koko yön syvään kuorsaten silloin tällöin. Toki vauvaa on ikävä ja aamulla onkin sitten ihanaa hänet taas syliinsä hakea.

Mä en vaan ymmärrä miksi toisesta äidistä täytyy etsiä jotain vikaa jos hän tekee asiat eri tavalla, ja vieläpä tavalla mikä on perheen paraksi. Olen tavannut monia uupuneita äitejä jotka on aivopesty uskomaan että KAIKKIEN täytyisi jaksaa ilman apuvoimia kaikki yöt ja mieluiten päivätkin, ainakin kaksi ekaa/ kolmea vuotta. Miksi? Vuosikin on pitkä aika. Jos joku jaksaa niin se on ihan fine ja hyvä juttu, mutta muiden syyllistämistä asiasta en voi ymmärtää. Ja todella hämärää alkaa arvioimaan toisen äidin kiintymyssuhdetta lapseensa, sen terveyttä kun ei mitata sillä kuinka monta vuotta äiti on kiinni lapsessaan päivin ja öin. Kiintymyssuhde on paljon muuta.[/QUOTE]

Tää viimeinen lause on ihan tosi, sen taisin mainita tuolla aiemmin. Kuitenkin monet kokevat varmasti niinkin, ettei ole mitään syytä olla erossa pienestä vauvasta. Siinä tilanteessa haluaa ymmärtää, miksi joku olisi siihen valmis jos ei ole "pakottavaa syytä". Monilla ei varmasti ole mahdollisuuttakaan viedä lasta yöksi minnekään, jos luotettavia hoitajia ei asu lähistöllä. Monilla ei ole mahdollisuutta siihen apuun ja tukeen päivälläkään, minkä katsoisin olevan tässä yhteiskunnassa todella suuri epäkohta. 90-luvun laman aikaan perheiden tukemista vähennetiin, kotipalveluita ei käsittääkseni ole juurikaan tarjolla.

Äidin jaksaminen riippuu niin monesta tekijästä, että siihen nähden niitä tukitoimia, joilla äidin jaksamista parannetaan, on varmasti todella paljon sen lisäksi, että annetaan vauva yöhoitoon silloin tällöin.

 

["vieras"]

Mun täytyy kyllä sanoa, että oli tosi läheiset välit mummini kanssa, vaikka ei nähty/vietetty aikaa yhdessä viikoittain. Ei edes kuukausittain aina. Mummi täyttäisi tänään 97 vuotta. Ikävä tuli, kun muistui mieleeni.
No subjektiivisia kokemuksiahan nämä ovat. Tutkimuksista viis

 

["öööö"]

[QUOTE="niin";26133028]No, mun ei tarvinnutkaan. Lapsi oli isänsä kanssa, mutta jos miestä ei ole, niin kyllä niihin kauempana oleviin polttareihin voi sitä yöhoitajaakin tarvita. Arvovalinta on selkeä: perhe on ykkönen, mutta ystävät ovat elintärkeitä ja lapsi ei mun mielestä vahingoitu yöstä ilman äitiä. Se rakkain ystävä viettää niitä polttareitaan vaan kerran.[/QUOTE]

Näinpä. Toisaalta, jos ystävä pitää tuota yh-äitiä tärkeänä, ja ajattelee hänen parastaan, hän ymmärtää myös äidin valinnan olla tulematta bileisiin vauvansa takia. Ei se vauva siitä elinikäisiä traumoja varmasti saa, niinkun olen aiemminkin täällä sanonut. Itselle olis vaan ollut ihan tuskaa miettiä, kun vauva huutaa mummon luona puoli yötä. Yritäpä siinä sitten pitää hauskaa...

 

["öööö"]

Siis näin piti kirjoittamani:

[QUOTE="öööö";26133099]Näinpä. Toisaalta, jos ystävä pitää tuota yh-äitiä tärkeänä, ja ajattelee hänen parastaan, hän ymmärtää myös äidin valinnan olla tulematta bileisiin vauvansa takia. Ei se vauva siitä yhdestä yöstä hoidossa elinikäisiä traumoja varmasti saa, niinkun olen aiemminkin täällä sanonut. Itselle olis vaan ollut ihan tuskaa miettiä, kun vauva huutaa mummon luona puoli yötä. Yritäpä siinä sitten pitää hauskaa...[/QUOTE]

 

[evita]

Liki kaikilla eläinlajeilla taitaa olla niin, että vastasyntynyt on hyvin tiiviissä suhteessa äitiinsä elämänsä alkuvaiheet. Luonto lienee asian niin tarkoittanut, muutoin varmaan äitiäkään olisi luotu imettämään vauvaa, vaan asia hoituisi jotenkin ihan muuten. Mutta nythän monet muutkin asiat hoidetaan täysin eri tavalla kuin mitä luonto ehkä ne on ajatellut hoidettaviksi.

Minä itse en halunnut edes väsyneenä olla lasten luota pois, kun he olivat vauvoja. Tuntui vain tärkeältä olla heidän kanssaan juuri silloin - vauva-ajan kun tiesi menevän ohi hirveän nopeasti. Itse asiassa minun on vaikea ymmärtää äitejä (tai isiä), jotka vapaaehtoisesti jättävät pienen vauvan tai lapsen vieraalle hoitoon. Kai sitä voisi jopa olla kateellinen siitä, että joillekin on jotenkin henkisesti helppoa olla vauvan luota pois. Toisaalta koen, että kaikki meni juuri oikein, kun olin (isän kanssa yhdessä) hyvin tiiviissä suhteessa lapseen sen lyhyen vauva-ajan.

Ja jokainen täysijärkinen tietysti (toivottavasti!) ymmärtää erottaa pakkotilanteet siitä, että vanhemmat vain huvikseen jättävät vauvan muiden hoitoon. Ei kai kukaan normaali ihminen syyllistä esim. sairaalassa olevaa äitiä siitä, että tämä ei ole vauvan luona.

 

[evita]

[QUOTE="öööö";26132953]Niin laatu merkkaa toki, mutta mitä pienemmästä lapsesta puhutaan, sitä merkittävää on nimenomaan tuo aika. Kun nyt oli käsittääkseni puhe ihan pikkuvauvoista ja heidän kiintymyssuhteestaan... Siis jos ajatellaan tuota ketjun aloitusta.[/QUOTE]

Niin, kyllä varmaan jokainen ymmärtää, että vauvan ja vaikka kouluikäisen kohdalla on kyse ihan eri asioista - jos kohta kaiken ikäisille lapsille vanhempien läsnäolo on tärkeä.

Mutta en ole ikinä nähnyt mitään tutkimusta, missä sanottaisiin, että imeväisikäisen vauvan kehitykselle olisi hyödyllistä viettää aikaa useiden aikuisten kanssa.

 

[Mummeliisa]

Liki kaikilla eläinlajeilla taitaa olla niin, että vastasyntynyt on hyvin tiiviissä suhteessa äitiinsä elämänsä alkuvaiheet. Luonto lienee asian niin tarkoittanut, muutoin varmaan äitiäkään olisi luotu imettämään vauvaa, vaan asia hoituisi jotenkin ihan muuten. Mutta nythän monet muutkin asiat hoidetaan täysin eri tavalla kuin mitä luonto ehkä ne on ajatellut hoidettaviksi.

Minä itse en halunnut edes väsyneenä olla lasten luota pois, kun he olivat vauvoja. Tuntui vain tärkeältä olla heidän kanssaan juuri silloin - vauva-ajan kun tiesi menevän ohi hirveän nopeasti. Itse asiassa minun on vaikea ymmärtää äitejä (tai isiä), jotka vapaaehtoisesti jättävät pienen vauvan tai lapsen vieraalle hoitoon. Kai sitä voisi jopa olla kateellinen siitä, että joillekin on jotenkin henkisesti helppoa olla vauvan luota pois. Toisaalta koen, että kaikki meni juuri oikein, kun olin (isän kanssa yhdessä) hyvin tiiviissä suhteessa lapseen sen lyhyen vauva-ajan.

Ja jokainen täysijärkinen tietysti (toivottavasti!) ymmärtää erottaa pakkotilanteet siitä, että vanhemmat vain huvikseen jättävät vauvan muiden hoitoon. Ei kai kukaan normaali ihminen syyllistä esim. sairaalassa olevaa äitiä siitä, että tämä ei ole vauvan luona.

Sillä erolla, ettei minun ole ollut vaikea ymmärtää toisin valitsevia..

 

["vieras"]

Minun toisia isovanhempiani näin vain pari kertaa kuussa.
Olivat mukavia ja rakastavia mutta eivät oikeasti "arjessa olemassa".
Ymmärrän että elämäntilanne vaikutti enkä ole katkera suhteensa. Mutta omille Lapsenlapsilleni tahtoisin toki olla "aidosti olemassa". Tällä hetkellä en kahdella ole. Näemme vain 1-2 kertaa viikossa. Rakastan valtavasti, mutta olen realisti... kyse on mummon rakkaudesta ei lapsen arkiluottamuksesta.

Aika ehkä korjaa.
Ehkä ei.
Kaikkea hyvää kaikille osallisille toivon silti.

Siis oletko nyt oikeasti sitä mieltä, ettei ihminen voi olla oikeasti aidosti läheinen, jos ei asu saman katon alla? Jos 1-2 kertaakin näkemistä viikossa on liian vähän tekemään ihmisistä läheisiä. Ihan sekopäinen (sori) ajattelutapa! Tuon logiikan mukaan kaikkien tulisi asua yhdessä eikä muuta elämää saa ollakaan kuin oma perhe. Ja siis aika korjaa mitä? Aiotko väkisin muuttaa kaikki teidän sukulaiset saman katon alle joku päivä?