Häiriintynyt kiintymyssuhde jos jättää pienen vauvan yöksi hoitoon?

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26130605]http://conscience.risc.cnrs.fr/articles_pdf/Reddy_joint attention.pdf[/QUOTE]

Sieltä löydät lähteistä vielä lisää tutkimuksia ja kannattaa tsekata myös Silven ja Kouvo: Varhainen vuorovaikutus psyykkisen kehityksen perustana. En jaksa etsiä löytyykö sitä netistä, mutta löytyy kirjasta Mieli ja aivot: Kognitiivisen neurotieteen oppikirja.

 

["ter"]

Ei tässä nyt puhuttu siitä mitä hoito tai ikävoiminen tekee kiintymyssuhteelle, vaan siitä, kertooko toiminta jo olemassa olevasta kiintymyssuhteesta jotain. Voi kertoakin, jos äiti täysin surutta jättää pienen vauvan hoitoon - vaikka se olisikin perheen kokonaistilanteen kannalta fiksuin ratkaisu. Äiti, joka ei yhtään miettisi pienen vauvansa pärjäämistä tai tuntisi levottomuusta erosta, ei ehkä ole järin vahvasti kiinnittynyt. Että hyvää päivää sinullekin.

Entäpä jos äiti luottaa vaikka siihen omaan äitiinsä niin ettei koe "pahaa oloa" asiaan kuluvalla tavalla? Luottaa ihmiseen joka on luotsannut hänet aikuisuuteen ja ollut hänelle aina hyvä? Siltikö pitäisi epäillä?

 

[tienaa]

[QUOTE="vieras";26130625]Sieltä löydät lähteistä vielä lisää tutkimuksia ja kannattaa tsekata myös Silven ja Kouvo: Varhainen vuorovaikutus psyykkisen kehityksen perustana. En jaksa etsiä löytyykö sitä netistä, mutta löytyy kirjasta Mieli ja aivot: Kognitiivisen neurotieteen oppikirja.[/QUOTE]

En jaksa lukea minäkään - mutta jos olet lukenut niin kerro ihmeessä altistumisajoista. Koska sillä on merkitys, jota ei kuitenkaan koskaan korosteta siinä pelossa että jotkut tulkitsevat asiaa väärin.

Todellisuushan on että mielikin on kykenevä eheytymään hetken rasitteista täydellisesti kun kyse ei vaan ole jatkuvasta, vaikeasta rasituksesta.

 

["vieras"]

En jaksa lukea minäkään - mutta jos olet lukenut niin kerro ihmeessä altistumisajoista. Koska sillä on merkitys, jota ei kuitenkaan koskaan korosteta siinä pelossa että jotkut tulkitsevat asiaa väärin.

Todellisuushan on että mielikin on kykenevä eheytymään hetken rasitteista täydellisesti kun kyse ei vaan ole jatkuvasta, vaikeasta rasituksesta.

Tässä oli siis nyt kyse siitä minkäikäisenä vauva tiedostaa olevansa oma itsenäinen yksilö. En ymmärrä mitkä altistumisajat siihen liittyy?

 

[Pumpe]

[QUOTE="vieras";26129738]Huomaa, että tämä kirjoittaja ei ole yhtään perehtynyt aiheeseen. Ja toimii sitten miten toimii, eli väärin.[/QUOTE]

Mitä tuossa on väärää? Ainakin itse luotan sekä omiin vanhempiini ja appivanhempiini 100%:sti ja molemmat muksut meillä on olleet yökylässä alle 3kk:den iässä, ja molemmilla on muodostunut erittäin tiivis ja ihan suhde molempiin mummoloihin. Ja kun esikoisella oli koliikki ekat 4kk:tta, se yksi päivä ja yö kun sai vain levätä teki todella hyvää.

 

["mie"]

Ei ole sitten kai kuin yksi tapa olla äiti. Minä missasin sen junan.

Olen keskoslapsen äiti. Lapsi syntyi rv26+3. Alussa vauvallamme oli paljon ongelmia ja elimme päivä kerrallaan. En uskaltanut enkä kyennyt kiintymään lapseen. Pelko oli niin läsnä että olin vain robotti. Noista ajoista en muista paljoa mitään...yhtä sumua kaikkia. Pelkoa ja sumua.

Lapsi tuli kotiin. En saannut otetta. Tein asioita kuten äidin kuuluu, hoidin valvoin, kuuntelin, kannoin... Mutta en tuntenut mitään. Olin vaan turta.Jos lähdin kaupoilla ja vauva jäi isälle, ei en tuntenut ikävää. En myöskään silloin jos isovanhemmat ottivat lapsen päivällä mukaansa muutamaksi tunniksi että sain nukuttua (vauva valvotti paljon).

Vasta kun lapsi oli lähempänä 1v aloin tuntea. Mutta se lienee nyt jo myöhäistä. Kotonani on kasvavassa seuraava narsistinen koulusurmaaja tai perhesurmaaja. Mitäähän ei kai enää ole tehtävissä koska kiitymyssuhdetta ei ollut. Ei ainakaan sellaista kun täällä kuvataan oikeaksi. Meillä on kyllä onnellinen perhe, asiat kunnossa ja nykyään olen tuosta masennuksestakin täysin noussut. Mutta eipä näillä kai enää väliä. Peli on jo pelattu.

 

[Moraalinvartija]

[QUOTE="ter";26130638]Entäpä jos äiti luottaa vaikka siihen omaan äitiinsä niin ettei koe "pahaa oloa" asiaan kuluvalla tavalla? Luottaa ihmiseen joka on luotsannut hänet aikuisuuteen ja ollut hänelle aina hyvä? Siltikö pitäisi epäillä?[/QUOTE]

Väittäisin, että ainakin ensimmäisillä kerroilla on luonnollista miettiä vauvan pärjäämistä, vaikka luottaisikin. Miksi nyt takerrut tuohon jonkun keskustelijan heittämään "asianmukaisuuteen"? Kai nyt jokainen tajuaa, että sitä ei voida mitata, ja yksilöt kokevat asiat eri tavoin.

 

["shihtzu"]

Itse olen aina ihmetellyt, että miten se yö eroaa päivästä, miksi vauvan voi antaa päivällä hoitoon, mutta ei yöllä. Suuri osa vauvoistahan nukkuu yöllä, joten miten silloin voi tuntea turvattomuutta.
Omat lapseni eivät ole ihan vauvan olleet yöhoidossa ollenkaan. Esikoinen aloitti yöhoidon 9kk ikäisenä, kun palasin töihin ja nuorempi oli 1v3kk kun ekan kerran meni yöhoitoon. Molemmilla on aina mennyt nyt yökyläilyt hyvin, tosin ovat hyvin läheisissä väleissä noiden hoitajien kanssa muutenkin.

Niin ja minä itse olen ollut 2 viikkoa vanha, kun äitini on minusta ensimmäisen kerran edes nähnyt, vietimme aikaa eri sairaaloissa. Niin ja en minä koen olevani mitenkään häiriintynyt. Ja äitini palasi työelämään minun ollessani 3kk.

 

["noh"]

[QUOTE="vieras";26130658]Tässä oli siis nyt kyse siitä minkäikäisenä vauva tiedostaa olevansa oma itsenäinen yksilö. En ymmärrä mitkä altistumisajat siihen liittyy?[/QUOTE]

No mitenköhän. mieti ihan rauhassa sitä. Keskolastakin kasvaa kuitenkin henkisesti terveitä lapsia... myös lapsista jotka ovat yön vaikkapa sairaala valvonnassa. Vaikka eivät "Olisikaan erillisiä yksilöitä äidistä".

 

["Noh"]

[QUOTE="vieras";26130240]Mutta ei siitä ihmissuhteiden solmimisesta haittaakaan ole.[/QUOTE]

Ei vauva vielä varsinaisesti "solmi ihmissuhteita", hänhän luulee hyvin pitkään olevansa osa äitiään, varsinkin, jos tämä imettää..

 

["ter"]

Väittäisin, että ainakin ensimmäisillä kerroilla on luonnollista miettiä vauvan pärjäämistä, vaikka luottaisikin. Miksi nyt takerrut tuohon jonkun keskustelijan heittämään "asianmukaisuuteen"? Kai nyt jokainen tajuaa, että sitä ei voida mitata, ja yksilöt kokevat asiat eri tavoin.

No oliko e muka järkevästi sanottu että lasta tulee asianmukaisesti ikävöidä? Sehän on juuri se mitä sanoin, aivopieru.

 

[Moraalinvartija]

[QUOTE="ter";26130709]No oliko e muka järkevästi sanottu että lasta tulee asianmukaisesti ikävöidä? Sehän on juuri se mitä sanoin, aivopieru.[/QUOTE]
Siitä viestistäsi sain sen vaikutelman, että se olisi nimenomaan vauvan kannalta merkityksellistä tietää ikävöikö äiti. Kun siitähän ei tässä ollut kyse. Mutta ilmeisesti ymmärsin väärin, pahoitteluni siitä :flower:
Silti olen sitä mieltä, että termi "asianmukainen" ei tuossa yhteydessä tarkoittanut mitään tarkkaan ja tiukkaan määriteltyä tapaa ikävöidä vaan sitä tuntemista ylipäätään.

 

[Viikate]

Osuikin tämä keskustelu ajankohtaiseenkin saumaan omassa elämässä, isovanhemmat ottivat näet eilen puheeksi, milloin raaskisin jättää vähän alle 3 kk:n ikäisen vauvani yöhoitoon. Halusivat jonkin viitteellisen ajankohdan yökyläilyn mahdolliselle toteutumiselle ja omien kokemusteni pohjalta tuumasin, että jos ei jostakin syystä aikaisemmin ole aivan välttämätöntä jättää lasta yöhoitoon, ajankohta voisi olla suunnilleen vuoden päässä. Ei nyt, koska vauva on täysimetyksellä eikä syö pulloa. Ei puolen vuoden kuluttua, koska hän silloin todennäköisesti kokee voimakasta eroahdistusta. Vuoden kuluttua aikaisintaan olisi ehkä sellainen aika, jolloin voisin hyvästellä lapsen ilta-aikaan ja jättää tutuille isovanhemmille yön yli hoitoon luottavaisin mielin.

Tekeekö tämä minusta narsistisia piirteitä omaavan ihmisen, jonka tarkoitus on tehdä itsestään vauvalle korvaamaton? :xmas:

 

["..."]

[QUOTE="ter";26130709]No oliko e muka järkevästi sanottu että lasta tulee asianmukaisesti ikävöidä? Sehän on juuri se mitä sanoin, aivopieru.[/QUOTE]

Ei se ollut aivopieru. Se oli epätieteellisesti keskustelupalstalle kirjoitettu pienen huumorinhipun sisältävä kommentti. Asianmukaisuus on juuri siitä äidistä itsestään kiinni. Esimerkiksi jos lähtee rimpsalle lataamaan akkuja ja on itkuherkkää sorttia, sopii tirauttaa kyynel, jos taas tahtoo kuuden kuukauden valvomisen jälkeen nukkua voi sanoa "voi harmi ja suru ja luojan kiitos" ja vetää hirsiä loppuajan sen pidempään märehtimättä.

 

["vieras"]

[QUOTE="noh";26130701]No mitenköhän. mieti ihan rauhassa sitä. Keskolastakin kasvaa kuitenkin henkisesti terveitä lapsia... myös lapsista jotka ovat yön vaikkapa sairaala valvonnassa. Vaikka eivät "Olisikaan erillisiä yksilöitä äidistä".[/QUOTE]

Niin, mutta tämä ei nyt liity ollenkaan näiden tutkimusten aiheisiin. Tästä on kyse vain ja ainoastaan siitä, milloin vauva ymmärtää olevansa erillinen yksilö äidistä. Siihen ei liity mitkään altistumisajat vaan on tutkittu ihan normaaleja vauvoja, jotka elävät normaalissa perheissä äidin kanssa. Kommentoin asiaa vain koska joku väitti, että vauva ymmärtää vasta myöhemmin olevansa erillinen yksilö.

 

["vieras"]

[QUOTE="Noh";26130703]Ei vauva vielä varsinaisesti "solmi ihmissuhteita", hänhän luulee hyvin pitkään olevansa osa äitiään, varsinkin, jos tämä imettää..[/QUOTE]

Vauva luulee vain muutaman kuukauden olevan osa äitiään ja voi jo alle vuoden ikäisenä "solmia ihmisuhteita" usean henkilön kanssa.

 

["Vieras"]

Osuikin tämä keskustelu ajankohtaiseenkin saumaan omassa elämässä, isovanhemmat ottivat näet eilen puheeksi, milloin raaskisin jättää vähän alle 3 kk:n ikäisen vauvani yöhoitoon. Halusivat jonkin viitteellisen ajankohdan yökyläilyn mahdolliselle toteutumiselle ja omien kokemusteni pohjalta tuumasin, että jos ei jostakin syystä aikaisemmin ole aivan välttämätöntä jättää lasta yöhoitoon, ajankohta voisi olla suunnilleen vuoden päässä. Ei nyt, koska vauva on täysimetyksellä eikä syö pulloa. Ei puolen vuoden kuluttua, koska hän silloin todennäköisesti kokee voimakasta eroahdistusta. Vuoden kuluttua aikaisintaan olisi ehkä sellainen aika, jolloin voisin hyvästellä lapsen ilta-aikaan ja jättää tutuille isovanhemmille yön yli hoitoon luottavaisin mielin.

Tekeekö tämä minusta narsistisia piirteitä omaavan ihmisen, jonka tarkoitus on tehdä itsestään vauvalle korvaamaton? :xmas:

Olet normaali lapsestaan välittävä äiti. Ja kykenet ottamaan huomioon vauvan kehitysvaiheet ja niihin kuuluvat tarpeet

 

["Vieras"]

[QUOTE="mie";26130684]Ei ole sitten kai kuin yksi tapa olla äiti. Minä missasin sen junan.

Olen keskoslapsen äiti. Lapsi syntyi rv26+3. Alussa vauvallamme oli paljon ongelmia ja elimme päivä kerrallaan. En uskaltanut enkä kyennyt kiintymään lapseen. Pelko oli niin läsnä että olin vain robotti. Noista ajoista en muista paljoa mitään...yhtä sumua kaikkia. Pelkoa ja sumua.

Lapsi tuli kotiin. En saannut otetta. Tein asioita kuten äidin kuuluu, hoidin valvoin, kuuntelin, kannoin... Mutta en tuntenut mitään. Olin vaan turta.Jos lähdin kaupoilla ja vauva jäi isälle, ei en tuntenut ikävää. En myöskään silloin jos isovanhemmat ottivat lapsen päivällä mukaansa muutamaksi tunniksi että sain nukuttua (vauva valvotti paljon).

Vasta kun lapsi oli lähempänä 1v aloin tuntea. Mutta se lienee nyt jo myöhäistä. Kotonani on kasvavassa seuraava narsistinen koulusurmaaja tai perhesurmaaja. Mitäähän ei kai enää ole tehtävissä koska kiitymyssuhdetta ei ollut. Ei ainakaan sellaista kun täällä kuvataan oikeaksi. Meillä on kyllä onnellinen perhe, asiat kunnossa ja nykyään olen tuosta masennuksestakin täysin noussut. Mutta eipä näillä kai enää väliä. Peli on jo pelattu.[/QUOTE]

Teitä ei vaan voi ymmärtää miksi luokittelette itsenne tällaiseen mikä ei varsinaisesti koske tilannettanne, ehkä vain sivuaa. Tässä on hyvän aikaa puhuttu tilanteesta jolloin lapsi jätetään huvin vuoksi hoitoon. Sinun tilanteessasi ei ollut vaihtoehtoja ja ihan luonnollisella tavalla olet reagoinut ja olette perheenä eheytyneet ja toipuneet. Heitäpäs se marttyyrinviitta harteiltasi ja unohda tuollaiset puheet "peli on jo pelattu"

 

["vieras"]

[QUOTE="mie";26130684]Ei ole sitten kai kuin yksi tapa olla äiti. Minä missasin sen junan.

Olen keskoslapsen äiti. Lapsi syntyi rv26+3. Alussa vauvallamme oli paljon ongelmia ja elimme päivä kerrallaan. En uskaltanut enkä kyennyt kiintymään lapseen. Pelko oli niin läsnä että olin vain robotti. Noista ajoista en muista paljoa mitään...yhtä sumua kaikkia. Pelkoa ja sumua.

Lapsi tuli kotiin. En saannut otetta. Tein asioita kuten äidin kuuluu, hoidin valvoin, kuuntelin, kannoin... Mutta en tuntenut mitään. Olin vaan turta.Jos lähdin kaupoilla ja vauva jäi isälle, ei en tuntenut ikävää. En myöskään silloin jos isovanhemmat ottivat lapsen päivällä mukaansa muutamaksi tunniksi että sain nukuttua (vauva valvotti paljon).

Vasta kun lapsi oli lähempänä 1v aloin tuntea. Mutta se lienee nyt jo myöhäistä. Kotonani on kasvavassa seuraava narsistinen koulusurmaaja tai perhesurmaaja. Mitäähän ei kai enää ole tehtävissä koska kiitymyssuhdetta ei ollut. Ei ainakaan sellaista kun täällä kuvataan oikeaksi. Meillä on kyllä onnellinen perhe, asiat kunnossa ja nykyään olen tuosta masennuksestakin täysin noussut. Mutta eipä näillä kai enää väliä. Peli on jo pelattu.[/QUOTE]

Sinullahan on selvästi ollut vakava masennus. En menisi vitsailemaan tällaisella asialla, varmasti jotenkin lapsesi on sen kokenut. Jos et itsekään muista ajatsta juuri mitään, niin miten "läsnä"olet kyennyt olemaan lapsellesi? Vauvatkin kyllä aistivat äidin masennuksen, eikä se ole koskaan mikään pelleilyn asia-edes jälkikäteen.

Eli viestisi ei todellakaan naurata.

 

["joo"]

Voi plääh ja huah tällaisia aloituksia..

 

["öööö"]

Minä en usko tuohon.
Sen sijaan uskon pikemminkin että suhde on häiriintynyt mikäli äiti kokee tarpeelliseksi "omia" lapsensa siten ettei salli tälle muita läheisiä ihmissuhteita.
Lapsen ei siis sallita syntyä perheeseen, sukuun, laumaan jne ja kuulua turvalliseen rakastavaa yhteisöön alusta alkaen vaan sen sijaan hänet onkin typistetty jonkun yhden ihmisen yksityiseksi leikkikaluksi.
Sellaisen lapsen asema on kovin turvaton; yhden ihmisen oikkujen armoilla.

Tuotatuota, mua hieman huvittaa tuo väite, että äiti-lapsisuhde on häiriintynyt, jos ei voi "luopua" lapsesta yöksi Siis käsitin, että nyt puhutaan tyyliin joidenkin kuukausien ikäisestä lapsesta, eikä jostain taaperosta tai sitä vanhemmasta.

Eikä se tarkoita sitä, ettei ympärillä voisi olla muitakin välittäviä ihmisiä, kuin äiti, jos ei vauva tai vaikkapa sitä vanhempikaan ole ollut muualla kuin kotona vanhempien seurassa yötä!?

Yhteisöllisyys on toki hyvä asia, mutta aika kärjistetty tuo sinun esimerkkisi. Enemmän ihmettelen, jos jollekin on täysin ok antaa tyytyväinen, rauhallinen 2 kk ikäinen vauva mummolle, vaikkapa sen takia että vanhemmat pääseevät bilettämään ja vetämään perskännit. Ok, kärjistetty esimerkki tämäkin, mutta eiköhän näitäkin tapauksia piisaa... Siis onhan se hyvä, että vauvalla on tuossa tilanteessa mummo olemassa, mutta kyseenalaistaisin kyllä vanhempien motivaation lapsen hoitoon noin yleensä tossa tilanteessa.

Enkä todellakaan tarkoita niitä tilanteita, joissa ihan oikeasti lapsen ja perheen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vanhemmat saisivat nukkua edes sen yhden yön hyvin.

 

["öööö"]

[QUOTE="shihtzu";26130696]Itse olen aina ihmetellyt, että miten se yö eroaa päivästä, miksi vauvan voi antaa päivällä hoitoon, mutta ei yöllä. Suuri osa vauvoistahan nukkuu yöllä, joten miten silloin voi tuntea turvattomuutta.
Omat lapseni eivät ole ihan vauvan olleet yöhoidossa ollenkaan. Esikoinen aloitti yöhoidon 9kk ikäisenä, kun palasin töihin ja nuorempi oli 1v3kk kun ekan kerran meni yöhoitoon. Molemmilla on aina mennyt nyt yökyläilyt hyvin, tosin ovat hyvin läheisissä väleissä noiden hoitajien kanssa muutenkin.

Niin ja minä itse olen ollut 2 viikkoa vanha, kun äitini on minusta ensimmäisen kerran edes nähnyt, vietimme aikaa eri sairaaloissa. Niin ja en minä koen olevani mitenkään häiriintynyt. Ja äitini palasi työelämään minun ollessani 3kk.[/QUOTE]

No meillä lapset olisivat huutaneet yön nälkäänsä, kun eivät pulloa huolineet. Sen takia en edes uskaltanut asiaa ajatella, kun olivat vauvoja. Onneksi ei tarvinnut asiaa edes harkitakaan.

 

[pelkkää]

höpöhöpöä!

 

[ehkäonehkäei]

Minusta alle vuoden ikäistä ei pitäisi jättää vieraalle yöhoitoon muuta kuin perustellusta syystä. En usko, että siinä kiintymyssuhde häiriintyy, vaikka jäisikin, jos lasta kuitenkin hoidetaan pääsäätöisesti itse. Mutta parepmpi vaavin olla niiden kaikkein tutuimpien ja turvallisten ihmisten kanssa se elämän ensimmäinen, tärkeä vuosi.

 

["vieras"]

voi jestas ihmiset on typeriä ja yksinkertaisia. Eiköhän sen nyt maalaisjärki sano että kenenkään perusturvallisuus ei mene piloille yhdestä yöstä mummon luona, eikä äiti ole viallinen jos haluaa nukkua yön ilman vauvaa.